Hei! En oikein tiennyt minne tästä kirjottaisin ja tuli tunne että jostain saatava vähän neuvoja ja rohkaisua.
Elikkäs.. Olen reilu parikymppinen nainen ja ensimmäisessä oikeassa parisuhteessa. Sydänsuruja saanut ja niiden takia hieman sisäänpäin käntynyt ja varovainen tunteiden kertomisen ja osoittamisen suhteen.
Ja nyt ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen että oon löytäny sen ihmisen joka oikeesti välittää miusta vikoineni kaikkineni ja jonka kohdalla tuli oikeesti se tunne "mä rakastan sitä" mikä oli aivan järjetön shokki jota en meinannu uskoa todeksi.
Nyt on siis seurusteltu puolivuotta.. Enkä oo vieläkään pystynyt kertomaan kuinka paljon häntä rakastan.. Ja se tunne valkeni miulle varmaan parikuukautta ensi tapaamisen jälkeen.. Että oon tässä tilanteessa ollut jo tovin..
Miulle vaan on NIIIN vaikeaa edes sanoa sitä ääneen.. koska en oo tuntenu ketään kohtaan näin.. ja edellisissä suhteissa tunteiden kertomisen jälkeen oon saanu vaan sydänsuruja..Niin se pelko jäytää aina tuolla takaraivossa..
Tiedän, että miun olis vain unohettava pelkoni ja tehtävä se.. mutta..
meen aina vaan lukkoon..ja sanon itelleni ettei ollu sopivaa hetkeä..
Tiedän olevani pelkuri.. Mutta jonkin näkönen apu tai edes juttuseura tän miun ongelman tiimoilta olis mukavaa.. Kiitos mahdollisille auttajille ja anteeksi niille joita tää nyt mahtaa ärsyttää..
Elikkäs.. Olen reilu parikymppinen nainen ja ensimmäisessä oikeassa parisuhteessa. Sydänsuruja saanut ja niiden takia hieman sisäänpäin käntynyt ja varovainen tunteiden kertomisen ja osoittamisen suhteen.
Ja nyt ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen että oon löytäny sen ihmisen joka oikeesti välittää miusta vikoineni kaikkineni ja jonka kohdalla tuli oikeesti se tunne "mä rakastan sitä" mikä oli aivan järjetön shokki jota en meinannu uskoa todeksi.
Nyt on siis seurusteltu puolivuotta.. Enkä oo vieläkään pystynyt kertomaan kuinka paljon häntä rakastan.. Ja se tunne valkeni miulle varmaan parikuukautta ensi tapaamisen jälkeen.. Että oon tässä tilanteessa ollut jo tovin..
Miulle vaan on NIIIN vaikeaa edes sanoa sitä ääneen.. koska en oo tuntenu ketään kohtaan näin.. ja edellisissä suhteissa tunteiden kertomisen jälkeen oon saanu vaan sydänsuruja..Niin se pelko jäytää aina tuolla takaraivossa..
Tiedän, että miun olis vain unohettava pelkoni ja tehtävä se.. mutta..
meen aina vaan lukkoon..ja sanon itelleni ettei ollu sopivaa hetkeä..
Tiedän olevani pelkuri.. Mutta jonkin näkönen apu tai edes juttuseura tän miun ongelman tiimoilta olis mukavaa.. Kiitos mahdollisille auttajille ja anteeksi niille joita tää nyt mahtaa ärsyttää..
Vastaukset 10
Vanhimmat
Venaile pari vuotta tuon sanan lausumisessa... kun tunnet kunnolla.
Kyllä mä tiedän sitä oikeesti rakastavani.,. tää on eri tunne kun ennen.. ennen tätä kaikki on ollu vaan jotain ihastumista, ei sen suurempaa, mutta on niistä silti jälki jäänyt.. Ja aina välillä huomaan ajattelevani että rakastan häntä aina vaan enemmän.. Miulle on aina pienestä pitäen ollu vaikee puhua tunteistani, kun ei oo ees koskaan ollu ketään kenelle niistä puhua.. ei oo ollu sellasia kavereita eikä vanhemmillekaan oo pystyny puhumaan.. et voipi johtua siitäkin tää rakkauden tunnustamisen vaikeus..
Mietipä sitä tuntemusta, kun ajattelet sen lauseen sanomista ääneen? Mitä luulet että sinulle tapahtuu? Entä hänelle? Katoaako se rakkauden tunne sinusta? Rikkooko/pelästyttääkö se sun miehen pois jos sanot sen?
Mutta niin tai näin. Sun traumat on aiheuttanut sulle ylitsepääsemättömän pelon. Ne olisi hyvä muutenkin käydä läpi, mutta nyt ne ainakin vaikuttaa siihen että sen lauseen sanominen on vaikeeta. Kenties hylätyksi tulemisen pelko?
No just se siinä vissiin pelottaa, että se toinen säikähtää ja perääntyy ja jään taas yksin.. Mie kuitenkin oletan että hän välittää miusta, kun sanoo usein rakkaaks, muruks jne.. ja miua harmittaa kun en osaa enkä pysty samalla tavalla vastaamaan,,
En minäkään ole osannut/ pystynyt sanomaan. Alkuun tuntui todella kornilta ja väkinäiseltä. Enkä viljele sitä vieläkään kovin vapautuneesti. Toki tarkoitan sitä ja sanonkin mutta ei se nyt sellainen asia ole että sitä pitäisi huvikseen edes viljellä joka käänteessä. Voi ilmaista ja näyttää muutenkin että toinen on rakas. Olet tärkeä ym. Lapsille sanon päivittäin mutta miehelle en.
Samoin. Lopetin sanan käytön, kun vastaukseksi sain hymähdyksen/kehotuksen olla toistamatta sitä. Aluksi tuntui kurjalta, mutta sitten tajusin, että teot ratkaisevat. Toiselle voi todellakin näyttää sen muutenkin kuin toistelemalla tuota sanaa tai vastaavasti höpöttämällä kokoaikaista ikäväänsä.
Nimenomaan teot ratkaisee. Kyllä minunkin mies sanoo rakastavansa enemmän kuin mitään muuta. Ei tarvitse kauhean tarkkaan miehen puuhia seurailla niin sitä tykkäämistä ja ihailua jaetaan kaikille. Käytännön kohtelu on sitä tasoa, että kengän pohjassa olevalla purukumillakin on paremmat oltavat.
Jos sanot sen, mies pelästyy ja ahdistuu ja lähtee pois.
no tosta nyt ei ainakaan mitään apua ollu.. eli oisit voinu jättää kirjottamattakin.. ja sitähän mie tässä pelkäänkin.. vaikka sen puheista ja eleistä saa käsityksen että se välittää miusta.. ja tunnen aina sen seurassa olevani turvassa ja onnellinen..
Jos mies pelästyy, kun toinen kertoo tunteistaan, mitä sitten? Voiko parisuhteessa oikeasti olla läsnä, jos täytyy varoa, mitä sanoo, mitä tuntee? Onko se sen arvoista?
Mielestäni rehellisyys tarkoittaa paitsi sitä, ettei valehtele, myös sitä, että on rehellinen tunteistaan.