Miehet tulkatkaa

Minua kiinnostaa kuulla miehiltä kuinka he yläasteikäisinä kolleina näyttivät/kertoivat kiinnostuksensa ihastuksen kohteellensa. Tässä taannoin kerroin ystävilleni kuinka minua yläasteella eräs poika kiusasi minua koko opiskelujen ajan. Hän varasti penaalini joka päivän alussa lainatakseen kynää, kun oli unohtanut omansa kotiin, otti ponnarini pois koska minulla oli tapana pitää hiukset kiinni ja muuta vastaavaa pientä. Tämä oli vielä jokseenkin "ihan siedettävää" mutta sitten se muuttui ulkonäköni ja luonteeni nälvimiseksi, mikä tuntui minusta kauhan pahalta, jopa siinä määrin että pelkäsin jopa kouluun menemistä.

Kun kerroin tästä kavereilleni, jotka eivät olleet silloin samassa koulussa ja yksi heistä oli miespuolinen, sanoi että ko. poika oli ihastunut minuun... Oletteko muut samaa mieltä, koska en itse koe asiaa niin.
166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei tuo ulkonäön nälviminen oikein ihastumiselta vaikuta. Penaalijuttu ja ponnarin avaus kylläkin.

Nälviminen saattoi johtua siitä, ettet kiinnittänyt häneen huomiota, hänen toivomalla tavalla

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maikki47 kirjoitti:

Minua kiinnostaa kuulla miehiltä kuinka he yläasteikäisinä kolleina näyttivät/kertoivat kiinnostuksensa ihastuksen kohteellensa. Tässä taannoin kerroin ystävilleni kuinka minua yläasteella eräs poika kiusasi minua koko opiskelujen ajan. Hän varasti penaalini joka päivän alussa lainatakseen kynää, kun oli unohtanut omansa kotiin, otti ponnarini pois koska minulla oli tapana pitää hiukset kiinni ja muuta vastaavaa pientä. Tämä oli vielä jokseenkin "ihan siedettävää" mutta sitten se muuttui ulkonäköni ja luonteeni nälvimiseksi, mikä tuntui minusta kauhan pahalta, jopa siinä määrin että pelkäsin jopa kouluun menemistä.

Kun kerroin tästä kavereilleni, jotka eivät olleet silloin samassa koulussa ja yksi heistä oli miespuolinen, sanoi että ko. poika oli ihastunut minuun... Oletteko muut samaa mieltä, koska en itse koe asiaa niin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu