Naisten ei piäisi antaa vartoida miesvankeja

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014082018587182_uu.shtml

Mikähän tuossakin oikea motiivi on voinut olla? Mistä vanki olisi saanut naisennalastonkuvan?
11143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

No mistäpä muualta kuin vartijalta itseltään?

Jos uskotaan vartijaa, jota uhkailtiin alastonkuvan julkaisulla. Jos ei se julkinen ollut, niin se oli yksityinen. Ja yksityisen kuvan saa, jos yksityishenkilö sen antaa.

Motiivi kaikkeen on varmaan ollut se 2 kpl huumaavaa pilleriä, ja ehkä toiveet useammista huumaavista pillereistä kiristyksen avulla.

Typeryyttä ja kansan oikeustajua vastaan sotivaa taasen on se, että ukkeli istuu tuomiota "taposta", joka kuulostaa murhalta, ja sen tkia hänelle on turha lukea syytettä kiristyksestä.

Eli paljousalennus toimii taas, kannustaen muitakin tekemään mahdollisimman paljon rötöksiä, koska paljousalennus.

Hienoa tulkintaa.

Äänestä

Naiset on typeriä olivat vapaalla tai vankilassa. Naiset sekaantuu kaikenlaisiin jännämiehiin ihan missä vaan. Varmaan olisi munaa ottanut suuhun toltakin vankilta jos vanki olisi pyytänyt.

Äänestä

Naisvartija miesvankilassa on vähän sama kuin miespalvelija alusvaatemallien tyttökoulussa.

Äänestä

Kyllähän nämä tapaukset taas lähinnä naurattaa.

Kun tasan tarkkaan tietää että ei se vanki ole mistään hakkeroinut itselleen sitä alastonkuvaa, kyllä se on sen ihan saanut. Joko ottanut itse (naisen asunnolla lomilla käydessään, yhteisymmärrkysessä) - tai naiselta saanut sen kuvan naisen itsensä otettua sen.

Jos joku nainen erehtyy antamaan jollekulle "normaalilta vaikuttavalle" miehelle alastonkuvansa, niin sekin nyt on oikeasti typeryyttä, mutta silloin nyt sentään voi kauhistella että "hui kuinka törkeä rikollinen äijä!" jos mies sitten myöhemmin kiristääkin sillä kuvalla.

Mutta jos antaa alastonkuvansa (ja mahdollisesti hieman muutakin) jo oikeudessa todetulle paatuneelle rikolliselle, jonka rikollistaustan tietää tarkalleen itsekin, niin... Voiko muuta odottaa kuin siitä seuraavaa rikollista kiristystä? :D ...Järki hoi...?

Äänestä

Riisunu vartijan alasti ja kuvannut? :-D

Äänestä

naisvartijat käyvät kuumina jännämiehiin. Vähän sama meininki kuin varusnaisilla, jotka löytävät seksuaalisuutensa kun on tarjolla miestä intin harmaissa.

Äänestä

Ainoa syy, miksi naiset ryhtyvät vanginvartijoiksi ja poliiseiksi on se, että niin he pääsevät tutustumaan mahdollisimman moneen jännämieheen ja nussituttamaan itsensä niillä.

Äänestä
  • kenties varusnaisillakin?

    Äänestä

Joo ei varmaankaan ikinä kävisi toisinpäin.

Äänestä

Palstakliseet käyvät toteen, joskus kyllä toivoisin ettei niin oli mutta taitaa olla mahdoton toive.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei hyvää päivää kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014082018587182_uu.shtml

Mikähän tuossakin oikea motiivi on voinut olla? Mistä vanki olisi saanut naisennalastonkuvan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu