Ihmetyttääkö korkeat jäsenmaksut? Minne rahat menevät? Tässä vastaus. Liittymällä YTK:hon saat samanlaisen työttömyysturvan etkä ole rahoittamassa epämääräisiä juttuja.
Ay-rahoilla ostettiin viinaa ja dildoja
Ruotsin toiseksi suurimmassa ammattiliitossa Metallissa kuohuu: ay-rahoilla ostettiin viinaa ja tekopeniksiä lahjoiksi naispuolisille ay-toimitsijoille.
Metallin Trollhättanin-osastossa paljastunut väärinkäyttö johti toissa iltana kaikkiaan kahdentoista ay-johtajan eron.
Ammattiyhdistykselle oli hankittu mm. kaksi noin 66 euron tekopenistä.
Pian paljastui, että ay-johtajat olivat myös liittäneet käynnit pornoklubeilla osaksi normaalia viranhoitoaan. Virkamatkoilla oli tutustuttu Tanskan, Saksan ja Belgian seksiluoliin.
Juttu tämänpäiväisessä Ilta-sanomissa.
Miten ay:n rahat käytetään
15
783
Vastaukset
- che.
Ruotsalaiset ovat pistäneet tosissaan tuulemaan. Käsittääkseni oli parempi, jos viinaa ja dildoja ostettaisiin lahjaksi jäsenille eikä toimitsijoille :-)
No, vakavasti puhuen. Kuinka moni suomalainen maksaa jäsenmaksua ruotsalaiselle ammattiyhdisliikkeelle. Tapauksella ei ole mitään tekemistä meidän kanssamme. Samalla tavalla voisi yleistää että jos jonkin alan yrityksessä harjoitettaisiin esimerkiksi Japanissa seksuaalista häirintää, niin sillä perusteella kaikkissa kyseisen alan yrityksissä ympäri maailmaa häiritään työntekijöitä seksuaalisesti.- kiusattu
Häiritään sitä työntekoa työpaikoilla muutenkin kuin seksuaalisesti. Jopa luottamusmiehtkin ovat syyllistyneet kiusaamiseen, häirintään ja suoranaiseen sabotointiin. Paljastanko vielä joskus? Mitä liiton rahojen käyttöön tulee, niin joskus ollaan kyllä liian löysäkätisiä. Pitää tarkoin miettiä hyödyttäääkö rahojen käyttö kaikkia jäseniä, vaiko vain eliittiporukoita. Porsaanreikiä näyttää johtopaikkoilla ja toimitsijoiden tehtävien hoidossa olevan paljonkin.
- Reijo
"Käsittääkseni oli parempi, jos viinaa ja dildoja ostettaisiin lahjaksi jäsenille eikä toimitsijoille :-) " Nainen siis?
Ajattelinkin että olet aika kova inttämään.
- rellu
erään entisen yt-kassan jäsenen kertomana. Näin ne työnantajat orjiansa kohtelee....
" Työntekjän tarina alkaa tämän vuoden alusta, jolloin hän aloitti työskentelyn naisten alusasuja ja sukkia myyvässä pienessä liikkeessä, jonka omistaja omistaa myös tunnetun naisten putiikkivaatteita myyvän vaateketjun. Työpaikan saatuaan työntekijä liittyi yksityisen työttömyyskassan eli Loimaan kassan jäseneksi.
– Siinä vaiheessa summasin, että ammattiliiton jäsenmaksu on turhan suuri suhteutettuna melko pieneen palkkaani. Luotin myös työnantajan hyvään maineeseen ja vakavaraisuuteen ja ajattelin ettei ongelmia tule. Halusin vain varmistaa itselleni työttömyysturvan, työntekijä kertoo.
Työnantajan hyvä maine alkoi kuitenkin rapistua varsin nopeasti.Työntekijä oli palkattu myymälänhoitajaksi ja hän tosiaankin sai hoitaa Helsingissä Esplanadilla sijaitsevaa myymälää aivan yksin. Työnantaja ei olisi aluksi sallinut edes kahvitaukoa puolen tunnin ruokatauon lisäksi.Työntekijälle esitettiin myös toivomus ettei hän kävisi työaikana klo 16 jälkeen WC:ssä.
Ylityökorvaukset maksamatta
Varsinainen pommi jysähti kevättalvella, kun työntekijä huomasi ettei hänelle ole yhdessäkään palkassa maksettu ylityökorvauksia, vaikka hän oli tehnyt säännöllisesti ylitöitä.Työntekijä huomautti asiasta työnantajalle mutta ei saanut asiallista vastausta. Sen jälkeen hän otti yhteyttä työsuojelupiiriin.
– Sain sieltä hyvää apua, mm. asiantuntevia neuvoja, mutta he sanoivat suoraan etteivät voi ryhtyä ajamaan asiaani. He ehdottivat, että otan yhteyttä ammattiliittoon.
Loimaan kassa ei kuitenkaan ole mikään ammattiliitto ja sen työntekijäkin tiesi.
Tässä vaiheessa tilanne työpaikalla oli jo pahasti tulehtunut.Työntekijä alkoi epäillä, ettei hänelle ollut maksettu henkilökohtaiseen myyntiin perustuvia provisioita täysimääräisesti. Alkoi myös vaikuttaa siltä, että työntekijä oli alipalkattu – hänelle ei ollut maksettu luvattua myymälänhoitajan palkkaa.
– Yksittäisen työntekijän on käytännössä mahdotonta taistella työnantajaa vastaan ilman ammattiliiton apua. Minulla meni valtavasti aikaa ja energiaa asioiden selvittelyyn, eikä minulla olisi ollut varaa palkata asianajajaa, työntekijä toteaa.
Viime kesänä työntekijä siirtyi Loimaan kassasta Palvelualojen ammattiliiton PAMin jäseneksi. Ammattiliitossa ryhdyttiin ensimmäiseksi selvittelemään saamatta jääneitä ylityökorvauksia. Ne maksettiin työntekijän tilille elokuussa yhden liitosta työnantajalle soitetun tiukan puhelun jälkeen. Parhaillaan selvitetään mm. provision maksamiseen liittyviä epäselvyyksiä."- ihme
"Loimaan kassa ei kuitenkaan ole mikään ammattiliitto ja sen työntekijäkin tiesi"
Miten tämä liittyy ytk:hon? Tuossahan lukee ihan selvällä suomenkielellä, että työntekijä tiesi ettei ytk ole ammattiliitto. Sen enempää en ota kantaa tuohon kirjoitelmaan, enkä liittopropagandaan.
- hansu
Mihin ne ytk:lle maksetut jäsenmaksut menevät ??? Pieni osa niistä käytetään työttömyysturvaan. Mutta huomattava osa jäsenmaksutuloista ( n.13 milj./ vuosi) kuitenkin jää kassalle.Vai onko kassalla jotain muutakin tarjottavaa jäsenilleen ?? Onko jossain julkisesti saatavilla kassan tilinpäätös, jollainen jokaisella yhdistyksellä pitää olla ??
- ..........
kyllä niitä rahoja käytetään väärin joka maassa. Suomessa vaan eivät ole vielä jääneet kiinni.Kun MOT lähetti ohjelman meidän ammattiliitosta, miten metalliliiton rahoja käytetään, niin meikäläinen kirjottautui heti Loimaalle. Olivat tosi hampaattomia kun meidän koko firma alkuvuodesta siirrettiin ulkomaille, eivät pystyneet muuta kuin kertomaan että menkää työvoimatoimistoon kun aika on. Ja senhän tajuaa jo lapsikin. Liitot ovat vaan suojatyöpaikkoja. Luottamusmiehille järjestetään "kursseja" (olen itsekin ollut niillä joten tiedän mitä siellä tapahtuu) ja en tosiaankaan ole sitä mieltä että ihmisten rahojen pitäisi mennä KAIKENLAISIIN ihme kestittämisiin vaan siihen mihin ne on tarkoitettu! Koko touhu on vähän niinkuin se TE-keskus homma, ei kukaan uskalla kertoa epäkohdista mitään kun leimataan heti. Onneksi on Kari Mokkoja!
- Reijo
.......... kirjoitti:
kyllä niitä rahoja käytetään väärin joka maassa. Suomessa vaan eivät ole vielä jääneet kiinni.Kun MOT lähetti ohjelman meidän ammattiliitosta, miten metalliliiton rahoja käytetään, niin meikäläinen kirjottautui heti Loimaalle. Olivat tosi hampaattomia kun meidän koko firma alkuvuodesta siirrettiin ulkomaille, eivät pystyneet muuta kuin kertomaan että menkää työvoimatoimistoon kun aika on. Ja senhän tajuaa jo lapsikin. Liitot ovat vaan suojatyöpaikkoja. Luottamusmiehille järjestetään "kursseja" (olen itsekin ollut niillä joten tiedän mitä siellä tapahtuu) ja en tosiaankaan ole sitä mieltä että ihmisten rahojen pitäisi mennä KAIKENLAISIIN ihme kestittämisiin vaan siihen mihin ne on tarkoitettu! Koko touhu on vähän niinkuin se TE-keskus homma, ei kukaan uskalla kertoa epäkohdista mitään kun leimataan heti. Onneksi on Kari Mokkoja!
Joillekin tekee kipeää kun arvostellaan pyhää ay-liikettä, joka tekee vain oikeita päätöksiä (ilman mitään koulutusta tai kokemusta.) :)
Minäkin olin nuorempana liitossa ja olen nähnyt touhun. Ihmettelen vain miksi Suomalaiset eivät eroa oikein joukolla. vaikka kyllähän jäsenkatoa tulee koko ajan. Toivottavasti valta hiipuu ennenkuin on liian myöhäistä. - che.
Reijo kirjoitti:
Joillekin tekee kipeää kun arvostellaan pyhää ay-liikettä, joka tekee vain oikeita päätöksiä (ilman mitään koulutusta tai kokemusta.) :)
Minäkin olin nuorempana liitossa ja olen nähnyt touhun. Ihmettelen vain miksi Suomalaiset eivät eroa oikein joukolla. vaikka kyllähän jäsenkatoa tulee koko ajan. Toivottavasti valta hiipuu ennenkuin on liian myöhäistä.Täältä tullaan. Sinua ei ole vähään aikaan näkynytkään "listoilla". En silti ole kimpussa tai missään muussakaan kukkapuskassa :-)
Kiva että toistat tuota mantraasi. Olenhan jo useaan kertaan todennut, ettei sinun paikkasi liitossa olekaan. Olet tehnyt aikanaan aivan oikean ratkaisun lähtemällä etujärjestöstä, jossa jäsenet ajattelevat ensin koko ammattikuntaansa ja työyhteisöä ja vasta sitten omaa lompakkoaan, joka kyllä pitkässä juoksussa pulskistuu. Syy, mikseivät ihmiset eroa joukolla liitoista on aivan yksinkertainen: kaikki (ja suurin osa suomalaisista) eivät ole itsekkäitä. - Reijo
che. kirjoitti:
Täältä tullaan. Sinua ei ole vähään aikaan näkynytkään "listoilla". En silti ole kimpussa tai missään muussakaan kukkapuskassa :-)
Kiva että toistat tuota mantraasi. Olenhan jo useaan kertaan todennut, ettei sinun paikkasi liitossa olekaan. Olet tehnyt aikanaan aivan oikean ratkaisun lähtemällä etujärjestöstä, jossa jäsenet ajattelevat ensin koko ammattikuntaansa ja työyhteisöä ja vasta sitten omaa lompakkoaan, joka kyllä pitkässä juoksussa pulskistuu. Syy, mikseivät ihmiset eroa joukolla liitoista on aivan yksinkertainen: kaikki (ja suurin osa suomalaisista) eivät ole itsekkäitä.Nuoremmat ovat onneksi fiksumpaa porukkaa.
- - - -
Jäsenkato heiluttelee ay-liikkeen budjettia.
Jäsenkato alkaa heilutella jo ammattiliittojen keskusjärjestöjenkin vuosibudjetteja. SAK pienentää ensi vuoden budjettiaan 3–5 prosenttia.
STTK säilyttänee menonsa ennallaan, mutta se on joutunut vuosittain nostamaan liittojensa keskusjärjestölleen tilittämää jäsenmaksua. "Emme palkkaa uusia emmekä laajenna toimintaa", kuvailee ensi vuotta STTK:n järjestöyksikön johtaja Matti Hynynen.
SAK ja STTK menettivät viime vuoden aikana yhteensä noin 16 000 jäsentä. Akava onnistui keskusjärjestöistä ainoana kasvattamaan liittojensa kokonaisjäsenmäärää, noin 12 000:lla.
Suurin voittaja on vuosittain ollut ammattiliitoista riippumaton YTK-työttömyyskassa.
juttu siis Hesarissa. 13.9.2004 - Katja
Reijo kirjoitti:
Joillekin tekee kipeää kun arvostellaan pyhää ay-liikettä, joka tekee vain oikeita päätöksiä (ilman mitään koulutusta tai kokemusta.) :)
Minäkin olin nuorempana liitossa ja olen nähnyt touhun. Ihmettelen vain miksi Suomalaiset eivät eroa oikein joukolla. vaikka kyllähän jäsenkatoa tulee koko ajan. Toivottavasti valta hiipuu ennenkuin on liian myöhäistä.Oletko Reijo muuten koskaan kuullut, että liitossa on ihan lakimiehiäkin töissä, vau. Eikä kaikki yrittäjätkään ole kauppatietieteiden maistereita..
Mutta se on muuten hyvä, että olet ollut nuorempana liitossa ja sitten viisastunut ja lähtenyt YTK:n mainostykiksi. Eipä voisi paljon tehokkaampaa jäsenhankintakonstia liitoille olla. - Reijo
Katja kirjoitti:
Oletko Reijo muuten koskaan kuullut, että liitossa on ihan lakimiehiäkin töissä, vau. Eikä kaikki yrittäjätkään ole kauppatietieteiden maistereita..
Mutta se on muuten hyvä, että olet ollut nuorempana liitossa ja sitten viisastunut ja lähtenyt YTK:n mainostykiksi. Eipä voisi paljon tehokkaampaa jäsenhankintakonstia liitoille olla.Joo, tuo ay-liikkeen talousosasto on mua naurattanut jo pidemmän aikaa :)))) Eeron tietopankki :)))
Hyvä ihmisellä on olla vakuutus jos duuni lähtee alta. YTK ajaa saman asian. Näin varmistat että et tue sosialistista järjestöä. Mikään ytk-fani en ole. Aivan sama firmasta mistä sen vakuutuksen otat, en vain tiedä muita. - che.
Reijo kirjoitti:
Nuoremmat ovat onneksi fiksumpaa porukkaa.
- - - -
Jäsenkato heiluttelee ay-liikkeen budjettia.
Jäsenkato alkaa heilutella jo ammattiliittojen keskusjärjestöjenkin vuosibudjetteja. SAK pienentää ensi vuoden budjettiaan 3–5 prosenttia.
STTK säilyttänee menonsa ennallaan, mutta se on joutunut vuosittain nostamaan liittojensa keskusjärjestölleen tilittämää jäsenmaksua. "Emme palkkaa uusia emmekä laajenna toimintaa", kuvailee ensi vuotta STTK:n järjestöyksikön johtaja Matti Hynynen.
SAK ja STTK menettivät viime vuoden aikana yhteensä noin 16 000 jäsentä. Akava onnistui keskusjärjestöistä ainoana kasvattamaan liittojensa kokonaisjäsenmäärää, noin 12 000:lla.
Suurin voittaja on vuosittain ollut ammattiliitoista riippumaton YTK-työttömyyskassa.
juttu siis Hesarissa. 13.9.2004Nuoremmat saattavat olla fiksumpia, vaikken nyt itsekään mikään ikäloppu ole. YTK-kassalaiset eivät ole tulleet ajatelleeksi, mitä tapahtuu kun tessien yleissitovuus tässä maassa loppuu jäsenkatoon.
Toivottavasti sinä Reijo olet silloin kantamassa vastuuta puheistasi, kun palvelualoilla palkkataso katsotaan työttömyysturvalain määrittämän vähimmäispalkan mukaan, koska tessillä ei enää ole lainvoimaa.
Toivotan kaikille itsekkäille lyhytnäköisille oman rahapussin suojelijoille tervemenoa YTK-kassaan, teitä ei liitoissa edes tarvita eikä haluta. Mutta he jotka välittävät ammattikunnastaan, tulotasostaan ja meidän neuvottelujärjestelmämme pysyvyydestä pitkäjänteisesti, heidän ansiostaan Suomi on maailman kilpailukykyisin, vähiten korruptoitunut ja kovassa talouskasvussa (kaksi viimeistä tämän päivän uutisissa) sinun maailmanlopun puheistasi huolimatta. - Katja
Reijo kirjoitti:
Joo, tuo ay-liikkeen talousosasto on mua naurattanut jo pidemmän aikaa :)))) Eeron tietopankki :)))
Hyvä ihmisellä on olla vakuutus jos duuni lähtee alta. YTK ajaa saman asian. Näin varmistat että et tue sosialistista järjestöä. Mikään ytk-fani en ole. Aivan sama firmasta mistä sen vakuutuksen otat, en vain tiedä muita.Fiksua on että on vakuutus, mutta vakuuttaisitko autostasikin pelkät renkaat, jos on mahdollista vakuuttaa koko auto?
Mielestäni ei ole viisasta vakuuttaa itseään pelkän työttömyyden varalle. Suurin osa elämästä kun kuitenkin menee töissä..
- Jussi
Ennen sanottiin että rahat ei mene hukkaan jos ne menee viinaan ja huoriin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437929Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4562211Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292120- 1431691
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511228Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251216Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991098Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65833Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.55748Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6727