"Chicagon yliopiston politiikan professori John J. Mearsheimer sanoo, että Ukrainan kriisin syypäitä ovat länsimaat eikä Venäjä.
-Yhdysvallat ja sen eurooppalaiset liittolaiset ovat suurimmassa vastuussa kriisistä. Suurin yksittäinen syy on Naton laajentuminen, joka on on ollut keskeinen siinä strategiassa, jossa myös Ukrainaa on yritetty integroida länteen, Mearsheimer kirjoittaa Foreign Affairs –lehdessä.
Hän muistuttaa, että Venäjä on vastustanut Naton laajentumista 1990-luvun puolivälistä lähtien.
-Viime vuosina Venäjä on tehnyt hyvin selväksi, että se ei siedä sille strategisesti tärkeiden naapurimaiden muuttumista länsimaisiksi linnoituksiksi.
Mearsheimerin mukaan Ukrainan kriisiin onkin olemassa vain yksi ratkaisu: Ukrainasta pitää tehdä neutraali puskuri Naton ja Venäjän väliin.
-Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten on luovuttava suunnitelmistaan Ukrainan länsimaistamisesta. Sen sijaan Ukrainalle on annettava samanlainen asema kuin Itävallalla oli kylmän sodan aikana. Ukraina merkitsee Vladimir Putinille niin paljon, että siellä ei yksinkertaisesti voi olla Venäjän vastaista ja Nato-myönteistä hallitusta, hän sanoo."
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/71459-yllattava-arvio-usasta-ukrainan-kriisi-lannen-syyta
-Yhdysvallat ja sen eurooppalaiset liittolaiset ovat suurimmassa vastuussa kriisistä. Suurin yksittäinen syy on Naton laajentuminen, joka on on ollut keskeinen siinä strategiassa, jossa myös Ukrainaa on yritetty integroida länteen, Mearsheimer kirjoittaa Foreign Affairs –lehdessä.
Hän muistuttaa, että Venäjä on vastustanut Naton laajentumista 1990-luvun puolivälistä lähtien.
-Viime vuosina Venäjä on tehnyt hyvin selväksi, että se ei siedä sille strategisesti tärkeiden naapurimaiden muuttumista länsimaisiksi linnoituksiksi.
Mearsheimerin mukaan Ukrainan kriisiin onkin olemassa vain yksi ratkaisu: Ukrainasta pitää tehdä neutraali puskuri Naton ja Venäjän väliin.
-Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten on luovuttava suunnitelmistaan Ukrainan länsimaistamisesta. Sen sijaan Ukrainalle on annettava samanlainen asema kuin Itävallalla oli kylmän sodan aikana. Ukraina merkitsee Vladimir Putinille niin paljon, että siellä ei yksinkertaisesti voi olla Venäjän vastaista ja Nato-myönteistä hallitusta, hän sanoo."
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/71459-yllattava-arvio-usasta-ukrainan-kriisi-lannen-syyta
Vastaukset 37
Vanhimmat
Suurin syyllinen on JUUTALAINEN.
Ukrainassa asuu suuri juutalaisvähemmistö ja heillä on valtavasti valtaa Parlamentissa,pressa on puolijuutalainen eli juutalainen ja komennot tulevat suoraan siionisteilta USAsta ja jälki on sen näköistä,minä sen tiedän koska asun ukrainalaisen naisen kanssa.
Ei kyllä syyllisiä ovat kemikaalivanat, liskoihmiset, illuminaatit, vapaamuurarit ja kuviokellujat, senkin pelle.
Kokkari ryömi kolostaan, ja anti on sen mukaista.
Tiedossa alusta asti. Turjalaisen kirjoitus viime maaliskuulta:
http://turjalainen.blogspot.fi/2014/03/ukrainan-tilanne-ja-sodan-uhka-veikkaus.html
MITÄHHHH!!!! Onko Turjalainenkin ostanut foliopipon, sehän ei koskaan ole uskonut hallitusten salaliittoihin.
Tämä uutinen pitäisi jokaisen perus-uutishutun varassa olevan tietämättömän ryssänhuutelijan lukea, ja ymmärtää ja hyväksyä, niin tajuaisivat hieman enemmän taas maailmasta.
Mutta olisiko rohkeutta myöntää, siinäpä se.
Samaa sanaili myös Hollannin Wilders taannoin:
http://rt.com/op-edge/156344-ukraine-eu-wielders-politician/
Up
Näinhän se on, USA/EU hamuaa lisää alueita joten Ukrainan
kapina järjestettiin että päästiin puuttumaan tilanteeseen,
tarkka-ampujineen, ihmisillä ei ollut väliä.
Krimillä taitaa olla rikkauksia jotka länsimaat haluaa.
Onneksi meillä ei ole mitään otettavaa, paisi tietysti tuo kauttakulku
Venäjän kimppuun, se lienee tavoite,meidän tuhostamme ei kukaan
huolta kanna, ei edes omat päättäjämme,
"Näinhän se on, USA/EU hamuaa lisää alueita"
Mikähän maa se tässä niitä lisäalueita oikein on haalimassa/haalinut?
Sitä se kansallissosialistinen hurmos teettää.
Sumentaa kansojen järjen ja tekee johtajistaan jumalasta seuraavia.
Miks jenkit tunkee tänne?
Pysyis omilla maillaan!
No noinkin se tietysti on. Se vaan tässä vähän ikävä asia se, kun periaatteessa itseenäisiksi valtioiksi luokiteltuja maita näin ulkopuolisten toimesta intressipiireihin jaetaan.
Ei tuossa mitään yllättävää ole eikä edes uutista, ihan normi settii että aloittavat noita
Tarkoittaako se sitä, että Ukrainalla ei ole oikeutta olla itsenäinen valtio joka tekee kansainväliset sopimukset itse vaan Venäjällä on oikeus määrätä mitä Ukraina saa tehdä?
Ukraina ei maksa kaasuvelkojaan !
No milläs maksaa kun Venäjän asettama marionettipressa häipyi maasta Venäjälle 60 miljardia kansan verorahoja taskussaan.
oliks niillä niin paljon rahaa
Jos vei, kuka senkin pystyy todistamaan, ja jos vei niin ehkä
turvaan kun tiesi kuka on seuraaja, rikollinen porozhenko.
http://www.magneettimedia.com/ukrainan-uusi-presidentti-on-juutalainen-ammattirikollinen/
Ukrainan uusi presidentti Petro ”suklaakuningas” Porošenko on monessa rikosskandaalissa ryvettynyt juutalainen. Oligarkki Porošenko on ilmoittanut, että hänen valintansa myötä Ukraina jatkaa väliensä parantamista länttä kohti. Israel ja Yhdysvallat ovat olleet innoissaan rikolliskuninkaan valinnasta.
Porošenkon alkuperäinen nimi on Peter Waltzman. Waltzman vaihtoi nimensä ukrainalaisempaan helpottaakseen liiketoimiaan. Hän aloitti uransa pesemällä neuvostorahaa, ja tarina ”ahkerasta yksityisyrittäjä Porošenkosta” on myöhemmin sepitetty tarina. Etenemistä rikollisuralla helpotti se, että Petron isällä oli paljon kokemusta alamaailmassa toimimisesta. Isänsä ”yrityksessä” Porošenko osallistui esimerkiksi ryöstöihin, prostituutioon, asekauppaan ja huumebisnekseen. Häntä on syytetty lukemattomia kertoja kavalluksista, korruptiosta, poliitikkojen lahjonnasta ja verorikoksista. ”Ahkera juutalainen yksityisyrittäjä” on myös uhkaillut väkivallalla kilpailijoitaan.
siinä kirjoittaa hän joka tietää paljon Ukrainastas ,tuosta maasta mikä elää nykyään Afrikan tasoista taloutta,sillä vallankumous jonka siionistit järjestivät tuhosi eläkkeet ja minimipalkan,töistä maksetaan noin 40 euroa kuussa pimeenä,tätä me olemme tukemassa laittomilla boikoteilla
Siihen on yksi suomalainen sekaantunut. Ennen kriisiä Olli Rehn toimi komissaarina vastuualueena EUn laajentuminen. Neuvotteluissa Ukraina halusi enemmän sopeutusrahaa kuin EU lupasi ja EU vaati Ukrainaa liittymään NATOoon. Tämä ei Ukrainalle sopinut ja kun neuvottelut kariutui niin alkoi Ukrainassa mielen osoituksia, joita EU ,CIA ja NATO rahoitti maksamalla palkkaa mielenosoittamisesta hallitusta vastaan. Lopuksi CIAn miehet ampuivat mielenosoittajia ja tämän jälkeen presidentti joutui eroamaan. Uusi ukrainan johto ensi töisekseen lakkautti vähemmistöiltä kansalaisoikeudet, jolloin Itä-Ukrainassa alkoi kapina. Ukrainassa uuteen hallitukseen tuli valtiovaraniministeriksi yhdysvaltalainen, yksi ministeri oli Liettuasta ja yksi Georgiasta, pääministeri oli kuitenkin ukrainalainen. Kun vallankaappaus oli ohi niin Olli Rehniltä riitti rahaa Ukrainalle, nyt sitä on työnnetty sinne ainakin 20 miljardia ja rahaa kuluu lisää joka vuosi, myös suomalaisilta veromaksajilta
Olli Rehn oli mukana vaikuttamassa siihen että Ukrainan kansan laajat viljelysmaat on riistetty länsimaiden nukkehallinno avulla länsimaisille jättiyhtiöille, ja maiden entiset omistajat ovat orjatöissä uusille omistajille. Sato mitä maat tuottavat, myydään pääosin maailmalle missä on rahaa, eikä köyhä kansa voi ostaa kuin halvinta yksipuolista ruokaa, jos sitäkään.
Amerikkalaiset viljelee nyt Ukrainan mustamullan alueella geenimuunneltua viljaa, joka Euroopassa on kielletty. Miten näin pääsi käymään Olli Rehn
Siinähän samanlaiset ketkut vastakkain, Putiini ja Porosenko, eiköhän jottain sottaile asiassa
Justiin eilen ajattelin, että miten Venäjä kerkeää joka paikkaan murhaamaan kuten eilen Kiovassa, nyt uutisissa oli että murha oli lavastus ja murhattu seisoi elävänä tiedotustilaisuudessa. Ukraina on NATOn lavaste ja sen lavastusmestari on Porosenko
Ukrainalaiset itse päättää mihin haluavat kuulua. Jos Suomea alettaisiin liittää Venäjän etupiiriin suomalaisilta mitään kysymättä itse ainakin aloittaisiin sodan Venäjää vastaan.
Ei Ukrainalaiset osaa päättää mistään sillä äänestysprosentit on alle 50 vaaleissa ja Porosenkon vallan aikana eivät saa päättää, vaikka haluaisikin. Sama tilanne Suomessa nyt
On törkeää edes puhua etupiirijaosta kun muistetaan kuinka hirveitä kärsimyksiä sellainen aiheutti Suomelle, Baltian maille ja Puolalle 1939.
Venäjä neuvotteli Suomen kanssa ennen etupiirijakoa, mutta Suomen oikeisto ei osannut ottaa vaarin
Käsittääkseni lännen sotavoimat eivät hyökänneet Ukrainaan, vaan sen julman operaation suoritti Venäjän asevoimat samalla Itä-Ukrainan terroristikapinallisia tukien. Ukrainan kriisi on siis vain ja ainoastaan Venäjän syytä!
Amerikkalaiset operoi jo paljon ennen kriisiä Ukrainassa kaataakseen vaaleilla valitun presidentin, ei Porosenko pysyisi vallassa ilman Amerikan tukea.
Amerikkalaisissakin on ylimielisiä paskiaisia . Jakelisivat pieniä maita Venäjän kanssa niiltä mitään kysymättä.
USA aiheuttaa kaikki sodat maailmassa.
Miksi Ukrainassa on sota , johtuu Ukrainan läpimenevästä Venäjän kaasuputkesta, jonka amerikkalaiset haluaa sulkea niin kuin kaikki Venäjän kaasuputket. Niinpä CIA järjesti vallankaappauksen Ukrainassa ja pisti CIA-yhteysmiehensä rosvo-oligarkki Porosenkon presidentiksi. Tämän jälkeen amerikkalaiset veivät Ukrainan kultavarannon Amerikkaan parempaan talteen. Näillä toimilla USA yrittää pitää dollarin maailman kaupankäyntivaluuttana, jotta Amerikan talous ei romahtaisi, USA on vienyt myös Saksan kultavarannon Amerikkaan.
Amerikkalaisten tunkeutuminen Baltiaan ja Itämerelle taas johtuu siitä, ettei Venäjä voisi rakentaa Ukrainan ohi kasuputkea Eurooppaan. Tästä johtuu uutisointi Itämeren tilanteen kriisytymisestä ja Sauli on mukana NATO kuorossa syyttämässä Venäjää.
USA:ta ohjaavat yhteistyössä muutamat sadat rikkaimmat, jotka omistavat usein ristiin suuria osuuksia eri alojen jättiläisyrityksistä. Ukrainassa ja kaikkialla missä USA järjestää sotia ja vallankaapauksia, on kyse useiden osallisten yhteisistä intresseistä. Irakin kohdalla kyse oli ase- ja öljyteollisuudesta. Ukrainassa kyse oli ase-, ja koko energiateollisuudesta, sekä maanviljelysalan jättiyrityksistä, kuten Monsanton.
Näyttää siltä ettei monikaan ajattele mitä Nato todella merkitsee USA:lle. On typerää luulla että amerikkalaiset liikemiehet haluavat auttaa ja ilman korvausta puolustaa joitain maita vain sillä perusteella, kuka haluaa olla kaveri ja liittyä kerhoon, ja kuka ei. Ajatuskulussa ei ole järjen häivää, kun puhutaan taloudesta ja bisneksistä. Natossa ainut tärkeä asia USA:n päättäjille on eri teollisuudenalojen yhteiset intressit ja voitot. Jokainen Natomaa on USA:n aseteollisuuden lypsylehmä, joka on velvollinen ostamaan Natoyhteensopivia aseita sopimusten mukaan. Ja myyjä sanelee hinnat. Lisäksi aseteollisuuden omistajat saavat osuutensa auttessaan muiden teollisuuden alojen omistajia rikastumaan. Eli kun Ukrainan hallintoon saatiin eri teollisuuden alojen omat miehet, ovat nämä yhdessä ryöstäneet kansalta jokaisella osapuolelle kaiken mitä irti on saatu. Monsanto sai viljelysmaat, keskuspankki otti kultaharkot jne. Aseteollisuus vain ei saanut Ukrainasta lypsylehmää, mutta pärjää aina koska veronmaksajat maksavat USA:n sotatoimien kulut.
Ei ne ryssät Ukrainasta oo kiinnostunu... muute ku maksumiehenä, jos olis halunnu olis menny läpi. Sama pätee NATOon: yksi maksumies lisää.
Sevastopol, Sevastopol, Sevastopol ... ja kaasuvelat/petokset.
Siinä mielestäni Krimi. Kuka tietää mitä kaikkee siellä on?
Kaikki on lännen syytä?
NATO:n mielenkiinto Ukrainaa kohtaan taisi vähentyä Krimin haltuunoton jälkeen aikas lailla dramaattisesti. Sama lienee ryssissä, ko ei ne kaasurahat enää merkkaa niin paljon, kun kohta kaikki putket kulkee Itämeren kautta.