Mitä mieltä olettesiitä, että voiko suhteen ns. lämmittää uudelleen? Tarkoitan nyt sellaista lyhyttä muutaman kuukauden suhdetta, joka päättyy äkisti. Ja muutaman kuukauden kuluttua otetaan uudestaan yhteyttä siinä toivossa, että josko nyt onnistuisi. Itse ajattelen, että jos on kerran tultu siihen päätökseen ettei suhde toimi, niin harvoin se toimii toisellakaan kertaa.
Suhteen uudelleen lämmittäminen
14
2956
Vastaukset
- nounounounou
Kokemuksieni mukaan ei voi lämmittää, kuin hetkeksi, jonka jälkeen todetaan ettei mikään ole muuttunut ja homma tyssää siihen. Mutta hyvä saattaa juttu loppuun ettei jää mitään kaivelemaan, että "jospa sittenkin.."
- Uudelleen lämmitystä
Näinhän minäkin sen oon ajatellut. Tulin jätetyksi mielestäni hyvin alkaneesta suhteesta sen vuoksi, koska joku entinen oli ottanut yhteyttä tähän toiseen ja nyt hän haluaa "katsoa tämän kortin loppuun". Jäin siis tyhjän päälle. Ensin kaikki oli hyvin, suunniteltiin tulevaa ja välimme oli todella ihanat. Vuorokauden sisällä kaikki muuttui. No, enpä asialle mitään voi, katsokoon nyt sit.
- Saman kokenut
Pitääkö mies Sinua pihdeissään eli laitta viestiä,meiliä aina välillä...ihan vain sentakia jos hänen nykyinen sude ei toimikaan.
- Uudelleen lämmitystä
Saman kokenut kirjoitti:
Pitääkö mies Sinua pihdeissään eli laitta viestiä,meiliä aina välillä...ihan vain sentakia jos hänen nykyinen sude ei toimikaan.
Ei vielä. Tää koko juttu tapahtui vasta alkuviikolla. Pelkään, että jos hänen lämmitetty suhteensa ei toimikaan, niin näin hän tulee toiminaan. Näin mulle on ennenkin käynyt. Ilmeisesti tiedät mistä puhun?
- nounounounou
En ole huolinut koskaan tuollaisia tuuliviirejä takaisin, kun ei vanhan suhteen lämmitys kumminkaan onnistu, ja sitten tulevat vinkumaan takaisin. Lämmittelevät ressukat suuntaan ja toiseen..
Edelliset suhteet käydään loppuun ja nollataan, sitten vasta uutta suhdetta alulle. - Uudelleen lämmitystä
nounounounou kirjoitti:
En ole huolinut koskaan tuollaisia tuuliviirejä takaisin, kun ei vanhan suhteen lämmitys kumminkaan onnistu, ja sitten tulevat vinkumaan takaisin. Lämmittelevät ressukat suuntaan ja toiseen..
Edelliset suhteet käydään loppuun ja nollataan, sitten vasta uutta suhdetta alulle.Mulle on tosiaan monta kertaa käynyt näin, mutta en voi edelleenkään ymmärtää tällasta käytöstä. Toivon, että lammittelysuhde päättyy niin että hänet jätetään ja yrittää ruinata takaisin. En myöskään minä huoli enää. Toivon todellakin, että tällaiselle valitsijalle jää luu käteen. Vedätti mua niin kuus nolla ja mä onneton rakastuin. Tää viikko on mennyt itkiessä ja nyt alkaa nousta kiukku. Jos ei kelpaa ensimmäisellä kerralla, niin ei sitten kyllä toisellakaan. Toivon, että jää yksin ja joutuu miettimään, omaa käytöstään ja kärsii!
- nounounounou
Uudelleen lämmitystä kirjoitti:
Mulle on tosiaan monta kertaa käynyt näin, mutta en voi edelleenkään ymmärtää tällasta käytöstä. Toivon, että lammittelysuhde päättyy niin että hänet jätetään ja yrittää ruinata takaisin. En myöskään minä huoli enää. Toivon todellakin, että tällaiselle valitsijalle jää luu käteen. Vedätti mua niin kuus nolla ja mä onneton rakastuin. Tää viikko on mennyt itkiessä ja nyt alkaa nousta kiukku. Jos ei kelpaa ensimmäisellä kerralla, niin ei sitten kyllä toisellakaan. Toivon, että jää yksin ja joutuu miettimään, omaa käytöstään ja kärsii!
Pää pystyyn ja uutta putkeen! Noiden perään en tirauta edes yhtä kyyneltä, naureskelen vaan ja onnittelen itseäni, että pääsin luusereista eroon :)
- Uudelleen lämmitystä
nounounounou kirjoitti:
Pää pystyyn ja uutta putkeen! Noiden perään en tirauta edes yhtä kyyneltä, naureskelen vaan ja onnittelen itseäni, että pääsin luusereista eroon :)
Liian monta kertaa kun tulee vedätetyksi, niin vaikeaa on luottaa enää kehenkään. Mä vaan kiroon täällä itteeni että olinpa tyhmä. Menin vielä sanomaan sille miehelle hellänä hetkenä, että mä luotan siihen enemmän kuin kehenkään pitkään aikaan. Mä oon niin tyhmä!!!
- nounounounou
Uudelleen lämmitystä kirjoitti:
Liian monta kertaa kun tulee vedätetyksi, niin vaikeaa on luottaa enää kehenkään. Mä vaan kiroon täällä itteeni että olinpa tyhmä. Menin vielä sanomaan sille miehelle hellänä hetkenä, että mä luotan siihen enemmän kuin kehenkään pitkään aikaan. Mä oon niin tyhmä!!!
Et sinä ole tyhmä, luottamus ihmisiin on tervettä.
Ihmiset ovat vapaita valitsemaan seuransa, ja kyseinen mies on valinnut toisen, kuin sinut seurakseen. Oletan, että mitään loppuelämän lupauksia ei ole tehty, joten mies ei pettänyt luottamustasi lähtemällä toisen matkaan.
Tällaista tämä nykymaailma on, että ihmiset ovat pelkkää kierrätyskamaa toisilleen. Munansa ohjaamina miehet menee, Suomessa kukaan mies ei ymmärrä rakkaudesta mitään. - Saman kokenut
Uudelleen lämmitystä kirjoitti:
Ei vielä. Tää koko juttu tapahtui vasta alkuviikolla. Pelkään, että jos hänen lämmitetty suhteensa ei toimikaan, niin näin hän tulee toiminaan. Näin mulle on ennenkin käynyt. Ilmeisesti tiedät mistä puhun?
Tiedän mistä puhut/kärsit.Näin on käynyt minulekkin,mies jätti toisen naisen,jonka kanssa muutaman kk suhde,oli naisesta mustasukkainen,petti minun kanssa häntä,pelkäsi kait,että kiinni jää ja jätti naisen...en tiedä jäivätkö ystäviksi.Arka aihe puhua....mies ei taida tietää mitä haluaa.
- tahdosta kiinni
Mun mielestä taas niin kauan kuin on elämää, on myös uusia tilaisuuksia ja mahdollisuuksia. Ihmisistä itsestäänhän se on kiinni. Jokainen voi tehdä joskus huonoja päätöksiä, joita myöhemmin katuu. Ja teilläkin jos vain muutaman kuukauden suhde ehti olla, niin eihän siinä ajassa ehdi kunnolla edes tutustua toiseen. Ja juuri silloin kun ei tunne toista vielä hyvin, voi tulla niin helposti väärinkäsityksiä yms. Elikkä jos teillä tunteita vielä löytyy, niin aina voi yrittää uusiksi.
- Melkosta touhua
Eikös sitä sanota että ainoa mikä jää valitsijan käteen on luu?
- toivotaan
että pitää paikkansa - tai ainakin tulee tunne että väärän valitsi ja mahdollisimman usein
- Ei pelureita, kiitos
toivotaan kirjoitti:
että pitää paikkansa - tai ainakin tulee tunne että väärän valitsi ja mahdollisimman usein
Toivotaan, että joutuu seisomaan peilin edessä, ja miettimään, että kannattiko pelata toisen tunteilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka912551- 671475
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww861467EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131208- 81943
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi16930Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta110830Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe39828- 54793
- 30726