kadun kyllä

Hyvä aloitus ja vähän hmm itsekeskeinen , provo?
---------

Onhan sitä tilanteita, joissa joku voi olla jonkun patjana. Sille ammatille on nimikin.
Myös sattaa olla tilanteita, joissa kaksi harrastaa seksiä ja kolmas ns. puoliso katsoo vireästä vapaaehtoisesti.
Olen kuullut kerrottavan, että joku voi lukita ihmisiä kellariin ja tehdä heidän kanssa lapsia.
Saksan maalla aikoinaan joku poltti kaiketi muutaman ihmisen uunissa ja samoihin aikoihin nähtävästi joku laittoi lentokoneesta tiputettavalla jutulla kerralla pari kaupunkia sileäksi.
Kaikki tapahtuneet ovat tekohetkellä olleet jonkun tai jonkin mielestä vapaaehtoista ja hyväksyttävää.
Laajempi kysymys lienee se, mikä on enemmän kuin yhden yksilön mielestä oikein
ja hyväksyttävää. On totta, että kukin ihminen elää oman elämänsä ja selviytyy siinä omalla tavallaan. Sen yhden ihmisen kokemuksista ja tarinoista ei välttämättä aina voi rakentaa kovin paksua teosta parempaan elämään.
Katumus hyvä. Anteeksianto paras. Unohtaminen yksilön tapa selviytyä ?

Provo? Moni katuu riittävän vanhana aikuisena, kun nuorena ei ymmärtänyt, että oli hyvä puoliso ja perhe vierellä. Nuorelle se, että sinua rakastetaan ja hemmotellaan on itsestäänselvyys jo lapsuuden kodista. Nuori voi epäkypsänä kuvitella, että jotain vielä parempaa kuin hyvä ja rehellinen puoliso elämässä hänen saatavillaan. Elämä opettaa, kaikille ei ehkä' toista hyvää enää koskaan vastaan tule.

Elämä opettaa ja tieto lisää tuskaa :D.
Kantapään kautta täällä opitaan monet elämänopit. Niin on minullekin käynyt, mutta kokemukset vahvistavat ja opettavat sortumasta enää samaan käytösmalliin.

Nyt kun mietin itseäni nuorena aikuisena (20-25 vuotiaana), olin aika raakile henkisesti vaikka kuvittelin olevani niin pirun kypsä ja aikuinen. Olin pelkkä kakara silloin vielä ja tein myös tyhmiä päätöksiä parisuhdeasioissa. Sitä teki silloin helpommin jotain ajattelematta asiaa kovinkaan pitkälle, elettiin vähän kuin hetkessä. Jos joku hetki ei miellyttänyt, piti välittömästä keksiä jotain kivempaa tilalle. Ei ajatellut asioita nenäänsä pidemmälle.

Mutta oppirahat on maksettu ja nyt lähes nelikymppisenä sanoisin vihdoin olevani se kypsä aikuinen joka luulin olevani jo kymmeniä vuosia sitten. Olen henkisesti vahva ja ajattelen asioita ennen kuin toimin. Kelloa ei voi siirtää ajassa taaksenpäin eikä tarvitsekaan. En oli tällainen ihminen ilman niitä kokemuksia joten ei kannata katsoa taaksepäin ja surra, vaan suunta eteenpäin paremiin eväin.