Miksi Venäjä määrittelee lännen uhkaksi ?

On todella omituista, että Venäjällä länsi katsotaan uhaksi, kumppanuuden sijaan, jota se on sille ollut ja jopa pieni Suomi on auttanut Venäjää jätevesipuhdistamoilla, lähialueen apukuljetuksialla jne..

Eikö heidän tulisi nyt pikkuisen herätä todellisuuteen oikeiden uhkien suhteen. Jos jokin uhkaa Venäjää ulkoa niin se on tuo levittäytyvä islamilaisten maailma ja toinen uhka on heidän omassa päässään ja maassaan eli liiallinen kiihkomielisyys kansallistunteessaan. Länsihän ei ole heiltä venäläisyyttä ottamassa, mutta islamin leviäminen sen saattaa joskus tehdä.

Jos Venäjä järkiintyy, se liittoutuu lännen kanssa samalle puolelle terroristejä vastaan ja se kehittyy lännen kanssa samassa rintamassa.
43155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Siksi kun Eurooppa ei enää nöyristele suuren ja mahtavan Venäjän edessä, ja muurit on purettu, ja Euroopassa halutaan että ihmisillä pitäisi olla oikeus mm ilmaista vapaasti mielipiteensä.

Äänestä

Koska Nato määrittelee sen uhaksi ja haluaa laajentua. USA hyökkäyspolitiikka ja false flag iskut ovat saaneet Putinin varpailleen.

Äänestä

Gorbatsoville annettiin lupaus siitä ettei NATO laajene jos hän salii Saksojen yhdistymisen.

Venäjä pyrkii pitämään tästä sopimuksesta kiinni. Jo Viron liittyminen N;oon oli rike sopimusta vastaan.

Äänestä
  • Venäjä pyrkii pitämään sopimuksista kiinni vain puheissaan. Todellisuudessa maa romuttaa sopimuksen toisensa jälkeen, eikä kykene tasapuoliseen vuorovaikutteiseen toimintaan ympäröivien maiden kanssa.

    Äänestä

  • Jokainen itsenäinen valtio voi päättää omasta liittoutuneisuudestaan myös NATO jäsenyydestä. Venäjäkin olisi voinut liittyä NATOon ja onhan se pitkään ollut kumppanuusjäsenenä seuraamassa varsin läheltä NATOn toimintaa harjoituksineen.

    NATO vs NL meno oli pitkään mennyttä aikaa, kunnes Venäjä tarvitsi ulkopuolisen pahan, jota voidaan syyttää maan tilanteen kurjistumisesta. Puhdasta, vanhanaikaista naapuriuhan lietsomista jolla pyritään yhdistämään rakoilevia kansanrivejä.

    Äänestä

  • muistipelailee kirjoitti:

    Jokainen itsenäinen valtio voi päättää omasta liittoutuneisuudestaan myös NATO jäsenyydestä. Venäjäkin olisi voinut liittyä NATOon ja onhan se pitkään ollut kumppanuusjäsenenä seuraamassa varsin läheltä NATOn toimintaa harjoituksineen.

    NATO vs NL meno oli pitkään mennyttä aikaa, kunnes Venäjä tarvitsi ulkopuolisen pahan, jota voidaan syyttää maan tilanteen kurjistumisesta. Puhdasta, vanhanaikaista naapuriuhan lietsomista jolla pyritään yhdistämään rakoilevia kansanrivejä.

    Et kai sinä olet niin tyhmä, että omaa sotateollisuutta valmistava Venäjä voisi liittyä Natoon joka (en tiedä) vaatii melkein poikkeusetta länsivalmisteisia aseita liittoon.

    Äänestä

  • ympärysvallat kirjoitti:

    Venäjä pyrkii pitämään sopimuksista kiinni vain puheissaan. Todellisuudessa maa romuttaa sopimuksen toisensa jälkeen, eikä kykene tasapuoliseen vuorovaikutteiseen toimintaan ympäröivien maiden kanssa.

    Tuossa vastaus:

    https://www.youtube.com/watch?v=sMxHlsBbuPc

    Pottut kiehuu... pelottaa... pittää laittaa pakotteita.

    Äänestä

  • hahahah kirjoitti:

    Et kai sinä olet niin tyhmä, että omaa sotateollisuutta valmistava Venäjä voisi liittyä Natoon joka (en tiedä) vaatii melkein poikkeusetta länsivalmisteisia aseita liittoon.

    Se saattaisi olla Venäjälle vaikea paikka muuttaa aseteollisuuden "holopaisen leka ja lommo" standardia länsimaiseen suuntaan. Mutta loppupeleissä se on kiinni vaivannäöstä ja toimintatapojen kehittämisestä, sekä ennenkaikkea tahdosta.

    Huomioidan vielä, että useilla entisillä Varsovan liiton mailla jotka kuuluvat nyt natoon on edelleen huomattava määrä itäperäistä sotilaskalustoa. Länsiaseet eivät siis ole nato ehtona, vaikka ne toimintaedellytyksiä helpottavatkin.

    Äänestä

  • ympärysvallat kirjoitti:

    Venäjä pyrkii pitämään sopimuksista kiinni vain puheissaan. Todellisuudessa maa romuttaa sopimuksen toisensa jälkeen, eikä kykene tasapuoliseen vuorovaikutteiseen toimintaan ympäröivien maiden kanssa.

    Jep, viimeisimpänä esimerkkinä Krimin valtaus, jossa Budapestin sopimus ei paljoa painanut.

    Бумага есть бумага. Практика - это практика!

    Äänestä

  • varsikset kirjoitti:

    Se saattaisi olla Venäjälle vaikea paikka muuttaa aseteollisuuden "holopaisen leka ja lommo" standardia länsimaiseen suuntaan. Mutta loppupeleissä se on kiinni vaivannäöstä ja toimintatapojen kehittämisestä, sekä ennenkaikkea tahdosta.

    Huomioidan vielä, että useilla entisillä Varsovan liiton mailla jotka kuuluvat nyt natoon on edelleen huomattava määrä itäperäistä sotilaskalustoa. Länsiaseet eivät siis ole nato ehtona, vaikka ne toimintaedellytyksiä helpottavatkin.

    Siis kerropa nyt mitä entisillä Varsovan liiton mailla onkaan ? Kyllä kalleimmat aselajit on jo aloitettu amerikkalaistamaan ja saksalaistamaan. (Panssarivaunut)
    Tietysti Virolla, Latvialla ja Liettualla on jotain itäperäistä, koska heillä ei ole käytännössä puolustusvoimia olemassakaan, joten eivät hanki tietysti kalustoakaan.

    Äänestä

  • Arto L kirjoitti:

    Siis kerropa nyt mitä entisillä Varsovan liiton mailla onkaan ? Kyllä kalleimmat aselajit on jo aloitettu amerikkalaistamaan ja saksalaistamaan. (Panssarivaunut)
    Tietysti Virolla, Latvialla ja Liettualla on jotain itäperäistä, koska heillä ei ole käytännössä puolustusvoimia olemassakaan, joten eivät hanki tietysti kalustoakaan.

    Romania: MiG 21, AN-26, Yak-52, T55, MT-LB, M-30, 9P122/148; SA-2, S-60, S-75, P-18 Unkari: Mi-17, Mi-8, Mi-24, T-72, BTR 80, BRDM-2, SA-6, SA-9 Puola: Mig 29, SU22, Mi-8, Mi-17, Mi-2, T-72, Tsekki: Mi-35, Mi-17, Mi-8, Yak 40, SA-6, SA-13, T-72, BVP-2, Bulgaria: Mig 21, Mig 29, AN-24, AN 26, AN 30, Mi-8, Mi-17, Mi-24...

    Listassa vain raskainta ja arvokkainta kalustoa ja sama meno jatkuu muidenkin entisten itäliiton maiden kohdalla. Toki itäkalusto alkaa olemaan jo käyttöikänsä lopulla ja vähitellen korvautuu länsimaisella.

    Äänestä

Johtuu yksinkertaisesti siitä, että oman maan ongelmat saadaan häivytettyä suuntaamalla huomio muualle. Tähän kun lisätään ongelmien projisointi lännen syyksi, niin ollaankin ihan muinaisen kolmannen valtakunnan tai NL strategioissa menossa.

Venäjän suuri ongelma on korruptio, erittäin heikkolaatuinen politiikka ja vallan kähmiminen hinnalla millä hyvänsä.

Äänestä
  • "Venäjän suuri ongelma on korruptio, erittäin heikkolaatuinen politiikka ja vallan kähmiminen hinnalla millä hyvänsä."

    Tuo kommentti käy mielestäni jokaiseen maahan jossa on 40 miljoonaa ihmista tai enemmän. Korruptio on kokemukseni mukaan hyvin yleistä, vaikka teeskennellään ikäänkuin se olisi vain joidenkin maiden ongelma.

    Mielestäni Saksa, Italia, Espanja, Puola, Ukraina, USA ja jopa Englanti ovat hyvin korruptoituneita, tosin englannissa en ole itse siihen törmännyt. Muissa listan maissa asiat sovitaan rahalla, lahjuksia käytetään hyvin avoimesta ja markkinat sovitaan häpeilemättä.

    Tuo heikkolaatuisen politiikan väite on tietysti hyvin subjektiivinen ja siitä voisi syyllistää oikeastaan kaikkien maiden politiikkaa, myös Suomen.

    Äänestä

Jos Ilta-lehti väittää että Venäjä määrittelee esim. Suomen uhaksi niin silloin kannattaa kysyä kuka Venäjällä määrittelee Suomen uhaksi ja minkälaiseksi uhaksi, entä kuinka suureksi uhaksi, ja määritteleekö Venäjä jonkin toisen maan ehkä vieläkin suuremmaksi uhkaksi? Ja sitten pitää muistaa että ilta-lehti on julistautunut nato-myönteiseksi lehdeksi joka on sitoutunut kampanjoimaan sotilasliittoon liittymisen puolesta, eli kokeeko Venäjä Suomea lainkaan edes mainitsemisen arvoiseksi uhaksi vai onko sittenkin kyseessä pelkkä provokatiivinen ja harhaanjohtava uutinen jonka tarkoitus on lisätä sotilasliiton kannatusta maassamme?

Äänestä

Helsingin-sanomat ja Ilta-lehti ovat ryhtyneet käyttämään likaisia keinoja nato-kamppanjoinissaan.

Äänestä
  • Olivatpa keinot likaisia tai puhtoisia suuntamme tulee olemaan NATOa kohti. Eikä siinä mitään pahaa, kunhan pidämme omat vahvat puolustusvoimat edelleenkin niitä kehittäen.

    Äänestä

  • tottaja kirjoitti:

    Olivatpa keinot likaisia tai puhtoisia suuntamme tulee olemaan NATOa kohti. Eikä siinä mitään pahaa, kunhan pidämme omat vahvat puolustusvoimat edelleenkin niitä kehittäen.

    Siispä meidän todelliset vihollisemme löytyvätkin maamme rajojen sisäpuolelta.
    Tosin sen olen tiennyt jo kauan.
    Pahin ryssä on kotiryssä joka on pääministerinä hoitamassa enemmän muiden kuin maamme etuja.
    Me emme tarvitse näiden ryskeakielisten palveluita.
    Meidän pitäisi kaikkien olla huolissamme lisääntyvästä suomettumisesta maassamme.

    Äänestä

"Jos Venäjä järkiintyy"

Tuskinpa näin tulee käymään sillä Venäjän motto naapurimaitaan ja ylipäätänsä ihmisiä kohtaan on aina ollut se, että, jos et ole meidän puolella olet meitä vastaan...

Äänestä

Linjatakseni aloitusta, väitän aloittajan väitettä vääräksi. Venäjä ei näe mielestäni länttä uhaksi, mutta he luokittelevat sotilasliitto NATOn uhkaksi.

Sitten väite että Islam uhkaa Venäjää, kuten länttäkin. Venäjä ei pääsisi eroon tästä uhasta liittoutumalla NATOn kanssa. NATOssahan on jäsenenä turkki, jota vastaan Venäjäkin on taistellut auttaakseen Eurooppaa jäämästä turkkilaisten vallan alle.

Olisiko tässä suurempi riski että liittyessään NATOon Venäjä joutuisi samalle puolelle Euroopan suurimman ja voimakkaasti aseistetun Islamilaisen maan kanssa, ja olisi siten jatkossa kykenemätön puolustamaan Eurooppaa ? Islamilaisen maailman levittäytyminen Eurooppaan tulee varmasti tapahtumaan juuri Turkin kautta, koska muuta reittiä ei ole.

Luulisin että jos NATOsta jäisi ulos Euroopan Unionin ulkopuoliset maat, Venäjä löytäisi nopeasti kumppanin ja liittolaisen NATOsta. Nyt se on sotilasliitto joka aseistaa maita Venäjän rajan läheisyydessä.

Äänestä

On luonnollista, että Venäjä tuntee Euroopan ja USAn uhaksi, kun ottaa huomioon Ukrainan tapahtumat. Itä-Ukrainasta olisi voitu neuvotella, mutta EU ja USA estivät sen jäykällä asenteellaan. Ukrainassa asuvien venäläisten toiveita ei mitenkään otettu huomioon, he olivat vain pelinappuloita, vaikka heitä asia eniten koski.

Lentokoneen alas ampumiseen on monta syyllistä, ei ainoastaan Venäjä. EU ja USA olisivat voineet estää sen, mutta heille oma arvovalta on tärkeämpää kuin ihmishenget. Neuvotteleminen olisi pelastanut ihmishenkiä, mutta se taas menee ristiin EU:n ja USA:n arvovallan kanssa. Ne haluavat sanella ehdot.

Helsingin Sanomat ja Iltalehti kampanjoivat Naton puolesta, ja siinä taistelussa kaikki russofobiset keinot ja Putinin demonisointi ovat sallittuja. Vastapuolen mielipiteitä ei julkaista, ja keskusteluistakin sensuroidaan eri mieltä olevien mielipiteet.

Äänestä
  • Miksiköhän esim. Amerikoissa on niin paljon venäläisiä emigrantteja vaikka se on niin mahrottoman bazalsta maa venäläisten mielestä?

    Hirvee hinku niilläkin varmaan päästä takas äiti Venäjälle muuta maailmaa solvaamaan...

    Äänestä

Aloittaja ei tunne historiaa. Venäjälle on aina hyökätty lännestä. Ruotsin kuninkaat, Napoleon, ensimmäinen maailmansota, Hitler. Venäjällä on täysi syy pelätä, nytkin USA tahtoo piirittää Venäjän. Ukrainan ja Valko-Venäjän jäsenyys Natossa on suunnitelmissa, myös Suomi tahdotaan sotaliittoon mukaan. Suomen ei pidä Natoon liittyä.

Äänestä

Koska Venäjälle on aina hyökätty lännestä. Hyökkääjinä ovat olleet niin ranskalaiset, saksalaiset, ruotsalaiset kuin suomalaisetkin. Suomalaiset aloittivat venäläisten tuhoamissuunnitelmien hautomisen heti 1918 saatuaan Venäjältä itsenäisyyden. Ensin heimosodat 1918-1922, sitten tilaisuuden tullen 1941 Suomi hyökkäsi osana natsien Operaatio Barbarossaa, alkuperäinen tavoite oli Suur-Suomi ja "ryssien" tuhoaminen.

Äänestä
  • Venäjä on perinteisesti omalla toiminnallaan pitänyt sodankäyntiään jatkuvasti yllä muiden entisaikojen mahtivaltioiden tapaan. Venäjä on jäänyt elämään tuota muinaismuistoa, eikä ole huomannut Euroopan siirtyneen 2000-luvulle, johon sotiminen ei kuulu omien alueiden läheisyydessä.

    Kivikautista Venäjää tulee kouluttaa kovalla kädellä tajuamaan maailman realiteetteja.

    Äänestä

  • oikeassa niinkin kirjoitti:

    Venäjä on perinteisesti omalla toiminnallaan pitänyt sodankäyntiään jatkuvasti yllä muiden entisaikojen mahtivaltioiden tapaan. Venäjä on jäänyt elämään tuota muinaismuistoa, eikä ole huomannut Euroopan siirtyneen 2000-luvulle, johon sotiminen ei kuulu omien alueiden läheisyydessä.

    Kivikautista Venäjää tulee kouluttaa kovalla kädellä tajuamaan maailman realiteetteja.

    Kiireisimmin meidän tulisi kouluttaa sinua ja kaltaisiasi sekä estää pääsemästä vahingoittamaan maamme imagoa.
    Ns. länsimaat ovat hyökänneet itsenäisiin maihin asein moninkertaisesti enemmän kuin NL tai Venäjä.
    Maailman tappajista ylivoimaisesti suurin ja raa'in osa on lansimaalaisia ystäviäsi.

    Äänestä

Usa ja euroopan maat alkovat tukea vallan vaihdoksia Syyriassa ja Ukrainassa maissa joissa on venäjän tukikohdat ja se voisi aiheuttaa tukikohta menetyksiä venäjälle ja myös länsimielinen hallinto tekisi asekaupat venäjän sijaan lännen kanssa mikä johtaa tulon menetyksiin.

Äänestä

Karjalaiset ovat juutalaisten ohella pirun pentuja, sotilasasiantuntija Torstikin on näitä ryssäkammoisia suursuomittaja karjalaisia.

Äänestä
  • Suomi suureksi, Venäjä vähäiseksi!!!!

    Äänestä

  • Karjalaisetkaa eivät tiedä Neuvostoliiton todellista luonneta. Karjalainen on kaikenlisäksi kaikkine pukuineen aika itäistä kansaa.

    Äänestä

Nähtävästi kokevat lännen uhkaksi siksi kun itse ovat uhkana lännelle.

Äänestä

eivät pysy vallassa jos niillä ei ole "uhkaa" ulkomailta !!!!

Kommareiden aikana tuo oli erittäin totta ja myös muulloin....

Äänestä

The oldest trick in the book. Diktaattorille paras tapa varmistaa valtansa säilyminen on luoda ulkoinen uhka. Ja sehän on Putinille helppoa kun hän omistaa Venäjän median. Ulkomailla tuo skeida ei mene täydestä, mutta Venäjällä kyllä.

Äänestä
  • Hyvin argumentoitu.
    Nää asiat on monesti paljon yksinkertaisempia kuin miltä päällepäin näytää.

    Sitäpaitsi eikös nää Putlerit oo aina muutenkin halunnut eristää maansa ulkomaailmasta:
    -Presidentti Vladimir Putin on evännyt joiltain Japanin kansalaisilta matkustusoikeuden Venäjän alueelle.
    -Japanin Venäjän suurlähettiläs Tikahito Harada on saanut tänään perjantaina Venäjän johdolta mustan listan japanin kansalaisista, jotka eivät saa matkustaa Venäjälle.

    Äänestä

Miksi Suomen pitäisi liittyä sotilasliittoon jolnka isäntämaalla USA:lla on vihamieliset suhteet naapurivaltioomme? Eihän USA:kaan pitäisi siitä jos Venäjä ryhtyisi tuomaan ydinaseitaan USA:n rajoille!

Suomen pitää vaalia puolueettomuuspolitiikkaansa ja pysyä kaukana kaikista sotilasliitoista jotka voivat vaarantaa maan rauhan!

Äänestä
  • Vastaus kysymykseesi: koska Venäjä on Suomelle mahdollinen sotilaallinen uhka nyt ja aina. Oli Natoa olemassa tai ei. Oli Yhdysvaltoja olemassa tai ei.

    Ruotsiin vertaaminen on typerää. Miksikö? En rupea avaamaan asiaa enempää, jos on peruskoulun käynyt, niin pitäisi kyllä tietää. Jos kuitenkin olet ihan tosissasi tämän Ruotsin mallisi kanssa, niin siltä varalta voin antaa vihjeeksi yhden sanan: "kartta".

    Äänestä

  • Eiköhän se ole juuri se Venäjä, joka niitä vihamielisiä suhteita jakelee suuntaan jos toiseen.
    Jos et ole meidän puolellamme silloin olet meitä vastaan periaatteela, sano.
    Varsinkin naapuri- ja entisiä alusmaitaan kohtaan...

    Äänestä

  • Huvittava kommentti. NATO tuomassa ydinaseita Suomeen? Pieni reality check olisi sullekin poikaa. Ja mistä sait päähäsi että Yhdysvalloilla olisi vihamieliset suhteet Venäjään? Päinvastoin - Yhdysvallat on pyrkinyt kaikin keinoin tukemaan Venäjää sen tiellä totalitaarisesti hallitusta kehitysmaasta demokraattiseksi sivistysmaaksi. Valitettavasti tämä tie on todella kivinen toverien Lenin ja Stalin tekemien pitkäkestoisten toimenpiteiden vuoksi. Nyt kun Venäjä on tällä päivämäärällä aloittamassa suurhyökkäystä Ukrainaan, voi vain lukea pettymyksen läntisten johtajien kasvoilta - ei vieläkään, vaikka vähän valoa näytti jo olevan tunnelin päässä. Kukaan ei haluaisi lopettaa koiraa jota on yrittänyt tuloksetta kouluttaa jo vuosia, mutta lopulta on pakko, tippa silmässä.

    Äänestä

Venäjä on julistanut lännen viholliseksi jotta saa ajettua tietyt uudistukset läpi maassa. Niin kauan kun kansa uskoo että suuri vihollinen uhkaa niin tolkutonta rahankäyttöä armeijaan ei kyseenalaisteta ja myöskin kyseenalaiset lakialoitteet on helpompi saattaa läpi ilman vastatoimia. Näin toimii totalitariaaninen systeemi. Jenkkilässäkäin on tehty ihan samaa toisaalta.

Äänestä

Mielenvikaiset ihmiset pitävät kaikkea vierasta uhkana ja mielenvikaisia johtajiahan Venäjällä on riittänyt tsaarin ajoista lähtien eikä nykyinenkään pikkupätkä tee poikkeusta.

Äänestä

Venäjä kokee lännen uhkaksi, koska länsi on uhka. USA ollen yhtä kuin NATO pyrkii kokoajan, epätoivon vimmalla täyttämään tuutit "ulkoisella uhkalla". Valitettavasti maa jonka perustuslaki on suorastaan ideaalinen, polkee omaa pohjaansa. Toisaalta suositaan kansan murhaa, toisaalta asia tulkitaan terrorismiksi. Suomen puupääpäättäjät eivät vieläkään yhdennellätoista hetkellä tajua tai halua tajuta, että kun naton nopean toiminnan joukoille annetaan mahdollisuus käyttää suome sillanpää asemana, me olemme samantien sodassa ja taistelukenttänä. Hyvää joulua.

Äänestä

Venäläisten suhtautuminen avoimeen aseelliseen konfliktiin Ukrainassa on muuttunut jyrkästi keväästä. Noin 40 prosenttia venäläisistä tukisi maansa johtoa, jos se päättäisi ryhtyä sotimaan avoimesti Ukrainassa. Maaliskuussa tukijoita oli 74 prosenttia ja toukokuussa 69 prosenttia.
Levadan kyselyyn vastasi noin viikko sitten 1 600 venäläistä. Virhemarginaali on runsaat kolme prosenttiyksikköä. Kyselystä kertoo amerikkalainen PewResearch Center ja Suomessa Yle.

Lainaus AAmulehden nettisivuilta 30.8.

Kannattaa ylläpitää ystävyyttä eikä lisätä uhkakuvia liittymällä Natoon.

Venäjä ei ole Putin, eikä tämä konflikti ole vääjäämätön ja yksinkertainen asia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sirius Sir kirjoitti:

On todella omituista, että Venäjällä länsi katsotaan uhaksi, kumppanuuden sijaan, jota se on sille ollut ja jopa pieni Suomi on auttanut Venäjää jätevesipuhdistamoilla, lähialueen apukuljetuksialla jne..

Eikö heidän tulisi nyt pikkuisen herätä todellisuuteen oikeiden uhkien suhteen. Jos jokin uhkaa Venäjää ulkoa niin se on tuo levittäytyvä islamilaisten maailma ja toinen uhka on heidän omassa päässään ja maassaan eli liiallinen kiihkomielisyys kansallistunteessaan. Länsihän ei ole heiltä venäläisyyttä ottamassa, mutta islamin leviäminen sen saattaa joskus tehdä.

Jos Venäjä järkiintyy, se liittoutuu lännen kanssa samalle puolelle terroristejä vastaan ja se kehittyy lännen kanssa samassa rintamassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu