Tuore vajaan kahden kk suhde, mies otti yhteyttä facebookin kautta olin kuulemma jäänyt mieleen muutaman vuoden takaisesta tapaamisesta josta en itse muista mitään mutta puhui asioita joita ei voinut keksiä eli olimme viettäneet yhden illan yhdessä. Hän asui 150km päässä minusta. Liian hyvää ollakseen totta tapasimme jälleen ja ihanaa oli kaikenpuolin kaikki liian hyvää ollakseen totta, mies vannoi jo rakkauttaan muutaman puhelun jälkeen, puhelut oli pitkiä joka ilta , tapasimme vkl, ja tapaamme vieläkin. Tutustutti ystäviinsä teimme vkl reissun, on puhunut musta vanhemmilleen....
en luota häneen pidän pelimiehenä, liialliset kehut kaiken aikaa ja koko ajan, seksi mekaanista. Eksiä on facebook kamuina ja kun kerroin että vakoilin suuttui siitä, sanoi mulekin miksen halunnut pitää yhteyttä eka tapaamisen jälkeen jättää ns.siimaa, nyt epäilen että jättänyt siimaa eksiinsäkin. eksien tavaroita asunnossa, jotenkin epäilen että edelleen on tarpeeellisia helppo pettää kun on kaukosuhde. miksi ei heitä niitä pois?
-kaljaa ottaa aika paljonkin työnsä pystyy hoitamaan kyllä....
mitään en saa hänestä irti ei kerro mitään ja kun jotain kysellyt sanonut että mielummiin yksin kun tilivelvollinen kellee....
olen tainnut siis tuhlata aikaani aikamoiseen pelimieheen joka halunnut napata itselleen kaukosuhteen. Kaikki mun edeltäjätkin vaan pimahti, kaikki muut paitsi ei ex-morsian kenen kans ollut seksisuhde vaikka nainen varattu. Mies on ns. ikuinen poikamies.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.