Mitä teille merkitsee hyvä parisuhde kummankin osapuolen osalta?
Miehen sekä naisen käyttäytymin, kunnioitus ja mitä te
arvostatte kumppanissa tai mitä kumppani oikeestaan merkitsee
Vai tuleeko ensin minä, minä ja omat tarpeet ja mielenkiinnon kohteet ja Sit vasta huomataan kumppani, kun muutakaan ei ole näköpiirissä.
Entäs jos kumppani käyttäytyy kuin teini tai että saa käyttäytyä miten haluaa, mut heti mainitaan, jos toinen ei käyttäydy hienosti tai siitä mainitaan toiselle , vaikka toinen käyttäytys huonommin.
Arvosteletko julkisesti kumppaniasija mitä se merkitsee jos tulet saamaan usein nöyryytystä kumppanin teoista / sanoista miten suhtaudut? Entäs ikä tai jokin sairaus muka sallitunpaa, että kun oon tän ja tän ikänen ? Entä huomiotko toisen toiveet vai onko se nipottamista, jos tarvii huomioida toiveet.
Miehen sekä naisen käyttäytymin, kunnioitus ja mitä te
arvostatte kumppanissa tai mitä kumppani oikeestaan merkitsee
Vai tuleeko ensin minä, minä ja omat tarpeet ja mielenkiinnon kohteet ja Sit vasta huomataan kumppani, kun muutakaan ei ole näköpiirissä.
Entäs jos kumppani käyttäytyy kuin teini tai että saa käyttäytyä miten haluaa, mut heti mainitaan, jos toinen ei käyttäydy hienosti tai siitä mainitaan toiselle , vaikka toinen käyttäytys huonommin.
Arvosteletko julkisesti kumppaniasija mitä se merkitsee jos tulet saamaan usein nöyryytystä kumppanin teoista / sanoista miten suhtaudut? Entäs ikä tai jokin sairaus muka sallitunpaa, että kun oon tän ja tän ikänen ? Entä huomiotko toisen toiveet vai onko se nipottamista, jos tarvii huomioida toiveet.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olipas sekava aloitus, minä ainakaan en tajunnut tästä siksakista juurikaan mitä kaikkea siinä oikeastaan kysyttiin?? Yritäpä uudestaan selvemmin eikä kaikkea mahdollista kerralla :D
Kyllä ensin tulevat omat tarpeet koska elämässä olen huomannut sen, että palkintoa ei uhrautumisesta ja toisen palvelemisesta tule.
Ensin omat asiat hoidetaan, omat velvollisuudet ja sitten lepo. Sitten katsotaan mitä muuta on vielä tarjolla, ja ystävät.
Näin naisena niin yhtään sellaista miestä en ole vielä nähnyt, jonka tarpeet MUN on laitettava etusijalle ja heti jos laitan, alkaa ainakin tietyn tyyppinen mies ihan mahdottoman perseilyn ja siekailemattoman hyväksikäytön.
Mä en tajua nykyään mitä tarkoitetaan sillä edes, että kumppani pitäisi laittaa jotenkin "etusijalle"..
Omillaan seisovat ihmiset eivät vaadi jatkuvaa huomiota, ja ymmärtävät jos toinen ei pääse vaikkapa sukujuhliin aina mukaan. Jos puoliso on sellainen ressukka että sen henkisenä tukena pitää istua jatkuvasti, nin korkea aika oppia pärjäämään omillaan ennenkuin parisuhteeseen ryhtyy.
Mua ei kukaan ole koskaan taputellut kädelle kun istun hammaslääkärissä tai kun käyn jossain ikävämmässäkin paikassa. Murheeni suren yksin ja toinen auttaa sitten jos olen vaiks sairaana mutta ei silloinkaan uhraudu mahdottomia, vaan esim hoitaa silti työnsä ja asiansa.
Tämä minä tulen ensin -asenne tulee hyväksyä myös siltä toiselta. Usein on kuitenkin niin, että juuri tästä toisen minä tulen ensin -asenteesta valitetaan ja kuitenkin itselle se suodaan. Miksi edes mennä parisuhteeseen jos ei ole parisuhdetaitoja?
Tätä asiaa tuntuu monen etenkin miehen olevan todella vaikeaa tajuta. Luulisi kuitenkin että 45-vuotias mies olisi sen verran tehnyt itsetutkiskelua, että ymmärtäisi edes hitusen asiasta. Ehkä olet sinkku? Itse olen suhteessa.
Se itsensä "edelle asettaminen" ei suinkaan tarkoita sitä, että esim yhteisiä päätöksiä tehdessä mietittäisiin vain omaa parasta. Tarkoitan sitä itsensä edelle asettamisella sitä, että rakastaa itseään (terveesti! Mikä tuntuu olevan käsittämätön asia suomalaisessa yhteiskunnassa, jossa itsetunnon kuuluu laahata maan alla) niin, ettei salli itseään kohdeltavan huonosti suhteessa. Esim. henkinen tai fyysinen väkivalta, uhkailu, kiristäminen ja rajoittaminen ovat hyviä esimerkkiä siitä, mitä voisin väittää 95% suhteista sisältävän. Ei ehkä äärimmäisissä muodoissaan, mutta kaikenlainen toisen "muokkaaminen omanlaiseksi" ahdistaa usein toista ihmistä. Tässä hyvä, klassinen esimerkki:
A sanoo kumppanilleen B:lle, että haluaa lähteä matkalle kuukaudeksi Aasiaan, koska haluaa oppia kieltä X ja voisi samalla nauttia lomailusta ystävänsä kanssa. B sanoo, että jos A lähtee niin suhde katkeaa/hän ei hyväksy sitä tms. A jää kotiin, ja katkeroituu.
Mitä tässä tapahtuu oikeasti? B on epävarma itsestään, saattaa pelätä hylätyksi tulemista. B luulee, että jos hän rajoittaa A:ta, niin hän voi jotenkin valvoa, että A ei tee "tyhmyyksiä" reissullaan. Jos B:llä olisi hyvä itsetunto, hän antaisi A:lle vapauden mennä, koska hän luottaa että hän on juuri niin rakastamisen arvoinen, ettei A tee tyhmyyksiä matkallaan. Toisaalta A tuntisi suurta kiitollisuutta B:tä kohtaan, ja rakkaus heidän välillään syvenisi. He molemmat ymmärtävät, että rakkaus ei ole rajoittamista tai pelkästään fyysisesti läsnä olemista, vaan henkistä yhteyttä, jota ei voi rajoittaa fyysiset poissaolot.
On niin paljon helpompi jakaa elämä ihmisen kanssa, joka on rakastunut elämäänsä. Hän nauttii siitä mistä tekee, hänellä on ystäviä ja hän iloitsee elämästä. HÄn viihtyy myös yksin, ja harvakseen valittaa, että on tylsää. Eikö tällaiseen ihmiseen olekin aika helppo rakastua? Vai haluatko ihmisen, joka valittaa, purnaa, syytää sinua kaikesta, on negatiivinen ja inhoaa elämäänsä? Ehkä haluatkin, taidat olla itse samanlainen.
Rakkaus on minulle sitä, että rakastetaan toista sellaisena kuin hän on. Annetaan vapautta (ei tarkoita tässä ytheydessä pettämistä), uskotaan toiseen ja tuetaan. Luottamus, kunnioitus, anteeksianto. Kaikki tärkeitä asioita ja kulmakiviä. Nämä kaikki kulmakivet vaativat myös vahvan itsetunnon omaavan ihmisen.
Kyllä olen itse myös ehdottomasti sitä mieltä, että jokaisen tulisi hoitaa ensisijaisesti suhdetta itseensä. Sinkuilla tähän on erinomainen mahdollisuus, koska voi keskittyä vain ja ainoastaan it. sensä eheyttämiseen. Ei siitä parisuhteesta mitään tule, jos toinen on riippakivi, ei halua viettää mitään aikaa yksin/erossa kumppanista, ei omaa mielenkiinnon kohteita, on aina saatavilla jne. Toisen kautta eläminen ei tuota koskaan tulosta. TOinen osapuoli ahdistuu.
Itselle sopisi parhaiten suhde, jossa tapaaminen ei ole liian tiivistä ja ei vaadita koko ajan mieletöntä 100% läsnäoloa kun ollaan yhdessä. Muutaman tunnin yhteisestä vuorokaudesta voi tehdä ihan omia juttuja. Ei ole pakko asua yhdessä. En kestä minkäänlaista rajoittamista; minulta on turha kieltää miespuolisia ystäviä tai ulkomaanmatkoja. Minun outouksia ei ole pakko ymmärtää mutta minut täytyy hyväksyä sellaisena kuin olen. Hyväksyn toisenkin; mutta en valitse kumppaneita jotka sotivat omaa arvomaailmaa vastaan; viina ja mut päihteet ja toisen naisen rooli eivät ole minua varten.
Minä ahdistun jos menen lukemaan S24 Sinkut-palstan älyttömiä juttuja.. ehkä sinkkuus ei ole kovin hyvä juttu mielentereveyden kannalta, sen voi palstan juttujen perusteella päätellä. Mielenkiinnosta lueskelin aikanani niitä juttuja hetken, nyt en enää mene siihen tivoliin. Onko sinkkuus siis oikeesti tommosta, ahdistuneiden, yksinäisten ihmisten trolleja? OMG! Vai onko kaikki hullut sinkut vain eksyneet tolle palstalle? :D
Lisäänpä vielä että parisuhde EI tarkoita että joku olisi riippakivenä tai ei voisi viettää omaa aikaa, harrastella omia juttuja tai olla aina saatavilla. Tasapainoisessa parisuhteessa kumppanit arvostavat sekä omaa että yhteistä aikaa ja tilaa tasapainoisesti. Silti parisuhde on sitä että haluaa sen oman kumppanin siihen vierelleen. Sinkkuus on nykyään itsekkyyttä ja hulluutta :O
Miesvm1967 ajattelet juuri niinkuin minäkin.
Ei se tarkoita, että olsi riippakivenä.
Sitoutuneena saa ja kuuluukin tehdä omia juttuja, mutta silti täytyy ottaa toinen huomioon parisuhde on kahden kauppa.
Eikä siinä mennä niinkuin itse haluaa koko aikaa. Eikä tarvi olla yhdessä 24/7 . Eikä tarvi asua saman katon alla. Miksi olla parisuhteessa, jos ei tiedä missä raja menee
tai omat intressit tulee jatkuvasti esille.
Laittakaa puolisonne useesti etusijalle ja uskaltakaa olla kunnioitettava toista kohtaan. Ei pidä aina olla "se itsekäs"
Rakastakaa, kunnioittakaa ja pitäkää hyvänä toista, kiittäkää, antakaa anteeksi ja hyväksykää toisenne ilman halveksuntaa.
Se ei ole heikkoutta vaan vahvuutta.
Rakasta muita niinkuin haluaisit itseäsi rakastavan ja käyttäydy samaan malliin toista kohtaa kuin toivoisit sinua kohdeltavan. Mikä siinä on vaikee ymmärtää onko itserakkaus niin vahva, ettei nähdä kuin oma tilanne.
Kyllähän miehenä otan naisen huomioon. Jos menen kauppaan niin kysyn että tarviiko nainen mitään viiniä tai jotain. Jos kaverit pyytää istumaan iltaa niin kysyn että haluaako vaimo tehdä mitään tai vietää koti-iltaa ennen kun lupaan lähteä kaverille kylään. Jos kokkaan niin kysyn mitä haluaa syödä ja jos rengas puhkee niin minä korjaan ettei tarvii viedä korjaamoon ja maksaa hirveitä summia.
Mulle parisuhteessa tärkeää on tuntea itsensä oikeasti rakastetuksi. Ja minä huomioin aina mieheni tarpeet ensin, olen yrittänyt päästä siitä huonosta tavasta ja ottanut enemmän myös itseni huomioon. Meillä kun on neljä lasta on vaikeaa saada myös sitä yhteistä aikaa ja yhteistä tekemistä. Pelkkä vieressä olo riittää ❤
Mielestäni hyvässä parisuhteessa molemmat ottavat toisen huomioon ja kaikissa tilanteissa pyritään etsimään ratkaisu joka tyydyttää molempia. Itse pyrin ottamaan mieheni huomioon kaikissa päätöksissäni ja minulla on myös suuri tarve pitää hänestä huolta. Tämän tunteen ylläpitäminenkin on erittäin helppoa kun mies on samanlainen.