Kuinka sisarluku vaikuttaa identiteettiin

Sisarkuku ei yksin vaikuta, millainen minusta tulee.

Kuulostaapa vakavastiotettavalta. Asiaan vaikuttaa myös se, kuinka monen kanssa on pannut.

Nostetaampa ylös vähän muita juttuja sukurutsaus juttujen sekaan. Vaikuttaa toki paikkasisarkatraassa, niinkuin vaikuttaa moni muukin asia.

Yritin kerran vuosia sitten saada tästä aiheesta keskustelua aikaan tällä palstalla, mutta kaikki vastaukset, joita sain, olivat minua syyllistäviä ja sellaisia, että on täysin turhaa miettiä tuollaisia asioita ja että on turhaa katsoa minnekään menneisyyteen ja lapsuuteen ja vatvoa moisia asioita ym ym. Kukaan ei tuntunut olevan asiasta kiinnostunut. Kaikki pitivät minua vain tyhjän jauhajana, ja vain nykyhetkellä oli merkitystä jne. Yritykseni keskustella aiheesta valuivat täysin ymmärtämättömään maaperään.

Itse olin silloin lukenut Tpmmy Hellsteniä ja hän käsitteli juuri tätä samaa aihetta. Minua se kyllä kiinnosti, koska huomasin hänen olevan kummallisesti oikeassa. Sillä asialla selvästi tuntui olevan jotain merkitystä, monesko lapsi olit perheessä tai olitko ainoa lapsi. Tiettyjä suuntaviittoja on olemassa. Tietysti jokainen on ensisijaisesti aina yksilö, mutta meillä on myös ympäristöstämme ja lähtökohdistamme johtuvia käyttäytymiskuvioita, jotka voi olla hämmästyttävän samankaltaisia samanlaisten taustojen omaavien kanssa. Esim. perheen vanhin lapsi voi olla koko elämänsä ajan eräänlainen pomottaja, tavalla tai toisella. Samoin ns. keskimmäisen lapsen syndrooma on usein hyvin havaittavissa. Ja jos kohtaat ihmisen, joka kummallisella tuurilla saa aina ihmiset tekemään asioita puolestaan tai ainakin odottavat ja olettavat saavansa asioita helpommin kuin muut, he saattavat hyvinkin olla niitä lapsuudenperheensä kuopuksia.

Eli ei ihme, että psykiatriassa lapsuudella, jopa asioilla, jotka ovat tapahtuneet ennen syntymääkin, on merkitystä. Esim. jos lapsesta on kiihkeästi toivottu poikaa, mutta onkin syntynyt tyttö, ja vaikka tätä pettymystä ei ole koskaan hänelle tietoisesti esiin tuotu, se saattaa silti tuntua lapsen elämässä hyvin kokonaisvaltaisena asiana, ja aiheuttaa sen, että tämä tyttölapsi ei koskaan itsekään opi pitämään sukupuoltaan arvokkkaana ja siitä voi seurata vaikeita asioita hänen aikuiselämässään. Jos nämä asiat tunnistetaan, niitä voidaan käsitellä ja hoitaa.

Kyllä, nämä on mielenkiintoisia asioita. Olen usein mietiskellyt sitäkin, että miksi esim. äitini lapsuudenperheen (jossa oli yli kymmenen lasta) kaikki pojat ovat elämässä hyvin menestyneitä ja raittiita miehiä, mutta kaikki tyttäret avioituivat alkoholistimiehen kanssa. Isoisä oli esimerkillisen hyvä mies, ja poikalapset saivat häneltä hyvän miehen mallin. Mutta miksi tyttäret eivät osanneet etsiä isänsä kaltaista miestä elämänkumppanikseen? Johtuisiko siitä, että ensin syntyi seitsemän tytärtä, ja sitten kaikki nuorimmat olivat poikia. Pojat olivat tietenkin vanhempiensa silmäteriä, varsinkin isänsä, koska olivat siis tulleet niin monen tytön jälkeen. Pettyivätkö tyttäret isäänsä ja etsivätkö alitajuntaisesti hänen täydellistä vastakohtaansa? Vaikea sanoa, mutta jotain täytyy olla takana, koska sekä isäni että nämä tätieni miehet muistuttavat toisaan aika lailla muutenkin kuin vain siinä, että olivat (osa elää kyllä vieläkin) melkoisia viinaveikkoja ja hulivilejä.