Kuinkahan helppo suomenruotsalainen nainen on saada?

Aika säväyttävän näköisiä nimittäin nuo länsirannikon naiset, sellainen tekisi mieli saada. Olen itse suomensuomalainen, enkä osaa ruotsia ollenkaan. Helsinkiläisiin tuskin mitään mahdollisuutta, kun ovat niitä pinnallisia ja perintörikkaita hankenilaisia. Sekin vaikeuttanee asiaa, että suomenruotsalaisissa miehissä on ATM:iä varmaan todella vähän, joten ne naiset menevät sitten aina heille...
464293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Suomenruotsalainen nainen on mahdoton sisäsuomalaiselle miehelle, ellei pääse tapaamaan häntä jonkun muun suomenruotsalaisen piirin kautta, ja ole tyypillinen alfauros, ja mieluiten vielä varakas.

Jos taas olet rantaruottalainen myös itse, niin nuo samat naiset lähestyvät sinua heti.

Itse olen ihan sysisuomesta kotoisin, ja raiskaan suomenkieltä murteellani varsin rivosti. Vaihdoin sukunimeni tuossa aikanaan, ja otin käyttööni vuosisadan vaihteessa suvullani olleen ruotsinperäisen sukunimen - ja kas ihmettä. Kun pääsen kontaktiin jossain tilanteessa, vaikka sitten bileissä, jonkun Sandran tai Lisen kanssa, niin heidän alun viileys muuttuu hämmästyttävän kiinnostuneeksi kun he kuulevat sukunimeni. Etu nimeni on varsin suomalainen, kuten Tapio, tai Tuomas, mutta tuo ruotsinperäinen sukunimi saa heti silmät säihkymään, kun se tulee puheeksi.

Joten tuosta itselleni on kertynyt ihan tarpeeksi kokemusta rantaruottalaisten sisäänpäin lämpiävyydestä.

Äänestä
  • Siskollani on suomenruotsalainen mies. Heillä on kyllä todella pienet piirit. En ole tavannut kuin yhden suomenruotsalaisen sinkkunaisen ja hän oli liian vanha.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Siskollani on suomenruotsalainen mies. Heillä on kyllä todella pienet piirit. En ole tavannut kuin yhden suomenruotsalaisen sinkkunaisen ja hän oli liian vanha.

    Heillä = siskollani ja hänen miehellään.

    Äänestä

Ennakkoluulot ovat varmaan sitkeitä puolin ja toisin.

Äänestä

Mulla oli suomenruotsalainen kaunis nainen, 20 vuotiaana. Se oli kova pala, kun tuli ero.

Äänestä
  • Ne ovat niin kauniita.......

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ne ovat niin kauniita.......

    Niiltä puuttuvat itäsuomalaiset persjalkageenit

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ne ovat niin kauniita.......

    Niinpä! Lillis2020 😍

    Äänestä

Tiedäthän, että ruotsinkieliset rannikolla asuvat ovat yleensä varakasta porukkaa, ja useasti myös sekä naiset että miehet ovat hyvännäköisiä, ihan kuten olet huomannut. Lukeudun myös itse rannikolla asuviin varakkaisiin, hyvännäköisiin ruotsinkielisiin naisiin. Rima minulla on aika korkealla joka suhteessa, minua lähestytään yllättävän useasti ihan arkisissa tilanteissa, yksi mies tuli ostoskeskuksessa pyytämään kahville, kuulemma niin kauniita naisia ei löydy baareista. Mies oli suomalainen ja käytöstavat täysin junttimaiset (vaikka ulkonäkö oli ok). Treffit jäi tietysti siihen yhteen kertaan, eikä mies voinut ymmärtää miksi. Toinen tapaus oli nyt kesällä, olin tilannut asentajan, ja hän pyysi saada tulla perjantai-iltana uudestaan, voisi kuulemma tuoda viinit mukana. Siitä tarjouksesta kieltäydyin heti kättelyssä, eipä kiinnostanut, tämäkin mies oli suomalainen. Eilen ollessani apteekissa yksi mies tuli kysymään minulta olenko malli, aika imartelevaa sinänsä, kun ikää on lähemmäs 50 v. En innostunut treffeille hänenkään kanssa. Kieltäydyin ystävällisesti. Mielestäni sitä kemiaa pitäisi löytyä heti, yleensä ihmisestä muodostaa kuvan ensimmäisen 30 sekunnin aikana, ja yllättävän usein se on paikkaansa pitävä. Yleisesti ottaen minulla ei ole mitään suomenkielisiä vastaan ex-mieheni on suomalainen ja samoin ex avo-mieheni. Uskoakseni sopisin kuitenkin paremmin ruotsinkielisen miehen kanssa yhteen, suomenkielisillä taitaa olla hieman erilainen kasvatus kuin meillä ruotsinkielisillä, tämä vaikuttaa parisuhteeseen, ajatellaan enemmän samalla tavalla, joten riitoja ja erimielisyyksiä tulee vähemmän. Toivon, jos saan vielä kokea sitä välitöntä kemiaa, että se tapahtuu ruotsinkielisen miehen kanssa. Lika barn leker bäst.

Äänestä
  • "Uskoakseni sopisin kuitenkin paremmin ruotsinkielisen miehen kanssa yhteen, suomenkielisillä taitaa olla hieman erilainen kasvatus kuin meillä ruotsinkielisillä, tämä vaikuttaa parisuhteeseen, "

    Voitko täsmentää mitä tarkoitat että suomenkielisillä ja ruotsinkielisillä on erilainen kasvatus?

    Ihan uteliaisuuttani kysyn.

    Äänestä

No kolmen sellaisen kanssa seurustellut. Ja noin kymmenen kanssa ihan vain hengaillut&niin. Yhteen ihastuin ulkonäkönsä ja kohteliaisuutensa takia. Ehkä vieläkin, mutta seurustelee ja en mä nyt viitti. Kelapummina ryöstää rikkaalta ja antaa sitä tarvitsevalle=rintaan pientä iloa syksyyn. Ei se ole oikein.

Tyttärissä tulta, kauneutta ja tappuraa. Mutta ei ballseja sanoa papalle ja mammalle, että nyt tämä tyttö on tämän(mies24v.) kanssa ja näin. Viineissä se kuultiin. Mutta kun minä haukuin ne kaikki syystä, niin tämä naiseni vain nyyhkyttää ja sanoo: mammaaaa, mammmmaaaaa!

Mutta jos seurustellaan silleen salassa, että aina hiivin luoksesi. Ok.
Jeejee.

Seuraavilla illallisilla puhutkin jo pelkästään ruotsia...Hahhahha[ruotsalainen hörönauru], no ei kai. Kyllä se sieltä tulee...lopulta kuin itsestään.
No ei muuten tule, vitun paskantärkeä, rahanahne, porvari, kusipää jolla ei ole mitään käsitystä mistään. Olet kuin irvokas kopio Julian vanhemmista. Niin kultturellia, käydä oopperassa. Tyttäresi tekee samaa ja voi huonosti. Rakastamme toisiamme. Ja en tule ikinä puhumaan ruotsia. Ehkä olen nyt kännissä. Mutta rakastan tytärtänne. Mutta voi luoja te olette perseestä.
Harmi kun en haastanut sakkiin tai äo-testiin. Olisin nöyryyttänyt sitä älyllä ja rakkaudella. Ehkä jopa nuorella viisaudella. Mitä sitten. Olen vain suomalainen, jonka esi-isät taistelivat tämän maan itsenäisyydestä, saatanan sikaria turvassa poltteleva porsas. Tyttäremme on yliopistossa, siellä hänelle samanlaisia ystäviä. Sinä haluat nähdä maailmaa ja tehdä fyysistä työtä. Ahhahahahahhahahahaahahahaahahhahahahaahahaaa.... Antaa olla.

Saatanan vammanen.

Ja sinähän et sen mies23v. luokse enää mene. Unohdat hänet ja loput kamat vain jätät sinne.

Parempi kuin pidät heidät sellaisina härskiintyneinä kermaperseinä. Käy luonasi ja miehensä hoitaa rapujuhlat. Satan

Äänestä
  • "Olen vain suomalainen, jonka esi-isät taistelivat tämän maan itsenäisyydestä, saatanan sikaria turvassa poltteleva porsas."

    Kuten myös suomenruotsalaisten esi-isät, esim mun suku asunut suomessa vähän päälle 400v. Eikä nimi ole Ehrnrooth tmv..

    Osa suomenruotsalaisista on justiinsa kermaperseitä, onneks just se osa asuu PK-seudulla

    Kielestä vielä, niin vanhemmalla sukupolvella ei välttämättä ole ihan soomenkieli hallussa ja jos porukassa on 3-4 ruotsinkielistä niin vanhemmat ihmiset ei vaihda kieltä 1 suomenkielisen takia.. sama juttu jos veisit kotiin tytön joka on kotoisin Ahvenanmaalta, ette varmaankaan vaihda ruotsiksi? :)

    Nimimerkillä kokemusta on, 2 suomenkieltistä tyttöä vienyt kotiin näytille :P

    Äänestä

  • FS1234 kirjoitti:

    "Olen vain suomalainen, jonka esi-isät taistelivat tämän maan itsenäisyydestä, saatanan sikaria turvassa poltteleva porsas."

    Kuten myös suomenruotsalaisten esi-isät, esim mun suku asunut suomessa vähän päälle 400v. Eikä nimi ole Ehrnrooth tmv..

    Osa suomenruotsalaisista on justiinsa kermaperseitä, onneks just se osa asuu PK-seudulla

    Kielestä vielä, niin vanhemmalla sukupolvella ei välttämättä ole ihan soomenkieli hallussa ja jos porukassa on 3-4 ruotsinkielistä niin vanhemmat ihmiset ei vaihda kieltä 1 suomenkielisen takia.. sama juttu jos veisit kotiin tytön joka on kotoisin Ahvenanmaalta, ette varmaankaan vaihda ruotsiksi? :)

    Nimimerkillä kokemusta on, 2 suomenkieltistä tyttöä vienyt kotiin näytille :P

    Ei kaikki ruotsinkieliset ole rikkaita. Tässä yksi esimerkki
    http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/258427-koyhalla-ei-ole-varaa-edes-unelmoida

    Äänestä



Eiköhän sen voi yleistää niin, että jos et puhu ruotsia äidinkielenäsi, voit unohtaa suomenruotsalaiset naiset.

Äänestä
  • Tämähän on varmaan helppo todentaa. Tilastokeskuksesta löytyy varmaan tiedot suomessa solmituista avioliitoista joissa miehen äidinkieli on suomi ja naisen ruotsi.

    Äänestä

Minua yritti kerran yksi suomenruotsalainen tyttö iskeä. Tämä tapahtui ihan Keski-Suomessa. Olin hänen vieressään eräässä kaupassa ja hän jutteli kaverinsa kanssa ruotsia suomimurteella. Vähän aikaa kaverinsa kanssa juteltuaan hän vaihtoi minuun ja juteltiin siinä jonkin aikaa.

Tämä tapaus oli kyllä aika tavis, mutta kuitenkin kasvonpiirteet muistuttivat enemmän länsinaapurin asukkeja kuin sisäsuomalaista. En sitten kysynyt puhelinnumeroa tai mitään, kun ei yltänyt standardeihini. Olen itse aika komea, vaikkakin ihan vaan savolainen. Hänen ujo kaverinsa sen sijaan oli kyllä oikein sievä.

Äänestä
  • "Tämä tapaus oli kyllä aika tavis, mutta kuitenkin kasvonpiirteet muistuttivat enemmän länsinaapurin asukkeja kuin sisäsuomalaista. "

    Voitko täsmentää millä tavalla länsinaapurin asukkien kasvonpiirteet eroavat mielestäsi sisäsuomalaisten kasvonpiirteistä?

    Mitä aluetta tai kansanryhmää tarkoitat sisäsuomalaisella? Hämäläistä, pohjalaista, karjalaista, varsinais- suomalaista, karjalaista tms?

    Äänestä

  • hmmm2 kirjoitti:

    "Tämä tapaus oli kyllä aika tavis, mutta kuitenkin kasvonpiirteet muistuttivat enemmän länsinaapurin asukkeja kuin sisäsuomalaista. "

    Voitko täsmentää millä tavalla länsinaapurin asukkien kasvonpiirteet eroavat mielestäsi sisäsuomalaisten kasvonpiirteistä?

    Mitä aluetta tai kansanryhmää tarkoitat sisäsuomalaisella? Hämäläistä, pohjalaista, karjalaista, varsinais- suomalaista, karjalaista tms?

    Tuossa hyvä kuva eroavista piirteistä: http://im.mtv.fi/image/389422/landscape16_9/555/313/4e045222e44c4b8aec96c4f14f1b5400/OD/787753.jpg

    Vahvemmat kulmat, pidempi ja ei niin pysty nenä, isommat silmät, yleisesti ottaen hieman symmetrisemmät kasvot.

    Sisäsuomi on suurin piirtein kaikki Tampereesta itään, Tampere mukaan luettuna ja kaikki rannikkoalueet poisluettuna.

    Äänestä

Onhan ne parempia kuin supisuomalaiset. Suomi naiset ovat maailman huonoimpia.

Äänestä
  • Itäiset ja osin läntisetkin suominaiset on poljettu siperianjurttaryssäläisillä mongoloideilla. Negatiivista rodunjalostusta, minkä tuloksia on sanottu ali-ihmisiksi. Haluaisitte mongoloidin*ssia rannikonkin?

    Äänestä

Aikoinaan olin naimisissa suomenruotsalaisen lyylin kanssa. Just. he va intte saatana sen kummempia men muutkaan. Joo, saatanana on vittan siellä missä muillakin.

Äänestä
  • Itse Saatana onkin anteliaampi seurustelukumppani kuin suomenruotsalainen.

    Minähän sen tiedän, kun isän puolelta vanhaa rälssisukua.

    Katellut papan ja isoisän puuhia, siihen päälle Stefut, naapurit sun muut halpahintaiset häntäheikit, niin osaampa olla polttamatta näppejäni siinä soosissa.

    Toki siis itsekkin olen vahvasti sr-verinen ja seurustelukumppanina valmiis pilaamaan kenen tahansa elämän ihan vaan ajankulukseni.

    Eikä muuten irtoa. Ihan samanväliä, mitä väriä pärstäsi näyttää peilistä, et ikinä yllä mun tasolleni.

    Saatana rakastaa!

    Vi ses!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itse Saatana onkin anteliaampi seurustelukumppani kuin suomenruotsalainen.

    Minähän sen tiedän, kun isän puolelta vanhaa rälssisukua.

    Katellut papan ja isoisän puuhia, siihen päälle Stefut, naapurit sun muut halpahintaiset häntäheikit, niin osaampa olla polttamatta näppejäni siinä soosissa.

    Toki siis itsekkin olen vahvasti sr-verinen ja seurustelukumppanina valmiis pilaamaan kenen tahansa elämän ihan vaan ajankulukseni.

    Eikä muuten irtoa. Ihan samanväliä, mitä väriä pärstäsi näyttää peilistä, et ikinä yllä mun tasolleni.

    Saatana rakastaa!

    Vi ses!

    Saatana on tämän maailman herra-näin ilmoitetaan Raamatussakin, miksi tyytyisin vähempään, kuin itse Luciferiin lihallisessa, korkeimmassa loistossaan?

    Seuraava rakastaja onkin Vikatemies.

    Huipulla on yksinäistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saatana on tämän maailman herra-näin ilmoitetaan Raamatussakin, miksi tyytyisin vähempään, kuin itse Luciferiin lihallisessa, korkeimmassa loistossaan?

    Seuraava rakastaja onkin Vikatemies.

    Huipulla on yksinäistä.

    Tai jospa sittenkin alkaisin kiltiksi ja herttaiseksi porvarirouvaksi?

    Sekin ovi on vielä vähän raollaan😍

    Täytyyhän munkin jossain mädäntyä päivieni loppuun saakka!

    Uahhaahahahahaha.

    Äänestä

  • He va he heh, kvitten... slutan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    He va he heh, kvitten... slutan

    😂😂😂👌

    Äänestä

Yks 26 v sais kyl heti🤪

Äänestä

Sanottakoon näin julkisesti ettei ole ikinä tarvinnut munaa tarjota, ei edes suomenruotsalaisille naisille.
Kyllä se on joskus jopa pelottavan ahnaasti kadonnut mm. erään "prinsessan" auvoisaan suomenruotsalaiseen suuhun opiskeluaikojeni alussa.
Vastineeksi 69-asennossa toki nuolin hyvälle tuoksuvaa ( OBS:) det doftare, inte luktare ) asiallisesti liiasta karvoituksesta siistittyä 19-vuotiasta kohtuullisen hyvännäköistä vaaleanpunaista pilluaan. ( Tämä tapahtui siis opiskelijasoluissa ). Tautitarkistuksen tein myöhemmin, enkä mitään satiaisia tmv:aa ko. suomenruotsalaiselta saanut n. 2 viikon kohtuullisen tiiviin naimarupeamisemme jäljiltä. Myönnän että tämä on positiivisin kokemuksenin suomenruotsalaisuudesta.

Äänestä
  • Ettei sulta vaan olis menny pylly ja pillu sekaisin? Tais olla poika se sun "prinsessas"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ettei sulta vaan olis menny pylly ja pillu sekaisin? Tais olla poika se sun "prinsessas"

    Taidat olla kateellinen

    Äänestä

  • Hieno juttu! Sai tyttö suomalaista aisaa

    Äänestä

"Aika säväyttävän näköisiä nimittäin nuo länsirannikon naiset, sellainen tekisi mieli saada."

Ai sellaisen... tekis mielesi saada?
Kuvitteletko sä meitä joksin esineiksi, kauppatavaroiksi? Sellaisen nimittäin voi saadakin halutessaan; ostamalla.

Jos taas tarkoitat suomenruotsalaista naista, me ei olla myynnissä. Meikäläisen voi voittaa itselleen vain rakaudella ja hyvällä käytöksellä. Ollan jokainen yksilöitä, joten mitään suoraa kaavaa voittaaksesi, ei ole olemassa. Hienoinen huomiointi, jopa piirritys, saattaa tuottaa tulosta joissain tapauksissa.
Lopeta meikäläisten esineistäminen, ei me olla mitään voiton pokaaleita.
Ihan samanlaisia naisia, kuten suomenkielisetkin, olemme.
Mä olen syntyperältäni suomenruotsalainen ja ymmärrän jotenkuten ruotsinkieltä, vaikka en mä sitä mieluusti käytä. Mieluummin puhekielenä suomea tai englantia.
Suoraan sanoen mua risoo nämä karsinoinnit; kantasuomalaisten keskuudessa olevina!Samoin kuin katollisten ja evankelis luterilaisten eroittelutkin. Samaa kansakuntaa olemme olleet jo satoja vuosia; milloin kenenkin hallitsijan omaisuutta.

Kenenkähän snopin oli tuo; saman kaltaiset lapset leikkivät ...jne. opettele siis suomenkieltä, koska Suomessa asut!

Äänestä

Laivalla panin yhtä ruotsalaista naista porealtaassa ja myöhemmin hytissä. Ihan mukavia ruotsalaiset naiset on.

Äänestä

Olen kotoisin ruotsinkielisesta kaupungista rannikolta ja osaan hyvin ruotsia. Ja siis tunnen ruotsinkielisiä ja kaksikielisiä. Heissä on monenlaisia ihmisiä, kuten suomenkielisissäkin. Työväenluokkaisia, maanviljelijöitä , keskiluokkaa ja yläluokkaakin! Vähemmistö asema määrittää heitä, joskus liikaakin. Siitä seuraa että pitää erottautua suomenkielisistä. Kielen puolesta kiihkoilijoita löytyy kuten suomenkielisistäkin. Monille suomalaistuminen on pelkoa herättävää ja joskus omien oikeuksien puolustaminen menee niin pitkälle, ettei nähdä että sorretaan suomenkielisiä silloin kun he ovat vähemmistönä.

Äänestä

Jag vet inte? Men du måste tänker att du kommer att lyckas.

Äänestä
  • Tänker = tänka

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tänker = tänka

    Tack så mycket. :)

    Äänestä

No olet sentään suomenruotsalainen. Jos oma sukunimi on tyyliin joku Härmäläinen ja toisen sukunimi alkaa jollain eksoottisella kirjaimella, ei siinä silloin ole mahdollisuuksia. Kokemusta on.

Äänestä
  • Aa, mulla on Saksalaisruotsalainen sukunimi, mahtaako sillä saada mahdollisuuden? :)

    Äänestä

  • J-76 kirjoitti:

    Aa, mulla on Saksalaisruotsalainen sukunimi, mahtaako sillä saada mahdollisuuden? :)

    Noo kyyl se Jönssoni ottaa sut nahkahousuissaan. 😉

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noo kyyl se Jönssoni ottaa sut nahkahousuissaan. 😉

    Johanssoni vai? :D

    Äläs nyt meikäläisiä on Saksassa helvetisti.

    Äänestä

  • J-76 kirjoitti:

    Johanssoni vai? :D

    Äläs nyt meikäläisiä on Saksassa helvetisti.

    Bremenissä nyt vallankin. :D

    Äänestä

Eikös hyvinvoivat suomenruottalaiset ole ylipainoisia, syöttöpossuja, heh heh?

AsianVierestä

Äänestä
  • Ei todellakaan Hyvin kauniita ovat yleensä naisensa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


shiit kirjoitti:

Aika säväyttävän näköisiä nimittäin nuo länsirannikon naiset, sellainen tekisi mieli saada. Olen itse suomensuomalainen, enkä osaa ruotsia ollenkaan. Helsinkiläisiin tuskin mitään mahdollisuutta, kun ovat niitä pinnallisia ja perintörikkaita hankenilaisia. Sekin vaikeuttanee asiaa, että suomenruotsalaisissa miehissä on ATM:iä varmaan todella vähän, joten ne naiset menevät sitten aina heille...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu