Seksuaalinen osa onnettumuudesta ilmenee haluna kokea välitöntä nautintoa.
Tämä jatkuva hetkellisen nautinnon kulttuuri on todellinen vain sellaista toimintaa tekevän päänsisällä. Mutta tämä on jo tunnettu ilmiö myös meidän yhteiskunnassamme.
Kun koko seksuaalinen kierre parisuhteessa pyörii hetkellisen nautinnon ympärillä. Silloin kyseessä on juuri emootioiden ja jännityksen kautta haettu hetkellinen nautinto. Tämä johtaa pidemmän päälle onnettomuuteen ja auheuttaa kärsimystä.
Samoin kärsimystä aiheuttaa inhimilliseksi rakkaudeksi muodostunut kiintymys rakkauden kohteeseen.
Ilmiön selitys on seuraavanlainen inhimillisen rakkauden kokemassa ilmiössä:
Kun ihminen näkee miehen tai naisen, niin siinä ilmenee hänen sisimmänsä rakkauden ruumillistuma. Sitten hän rupeaa pitämään tästä kohteesta, joka on selvä ärsyke. Sisimmässään hän tuntee rakkautta, mutta sitä hän ei näe että se rakkaus tulee sisältä. Ei ulkopuolelta minne hän sen heijastaa, ja siksipä hän itse rakastuneena rakastaa vain toista ei itseään. Niin miten siinä tilassa voi rakastaa toista, jos ei kykene rakastamaan itseään.
Tämä muuttuu sitten mieltymykseksi, että rakkauden kohdetta kohdellaan oman mieltymyksen emootiolla. Tämä emootio ilmentää jaktuvaa ylös alas liikettä. Se on merkki siitä että se ei ole rakkautta, vaan hetkellistä huumaa, johtaa ennemmin tai myöhemmin kärsimykseen.
Tästä näkeekin sen karmean totuuden, että rakkaus ei ole helppoa. Se vaatii äärimmäistä taitoa ohjata sitä sen luontaisella olemuksella, joka ei tunne ehtoja, eikä käytä emootioita millään tavalla. Heti jos mieli ottaa hallinnan tästä rakkaudesta, niin se muuttuu epäaidoksi emootioksi. Joka on epätosi rakkauden korvike. Jonka tunnistaa siitä, että se on hetkellinen mieltymys ja sen jälkivaikutuksen kautta ilmentyvä kärsimys/kriisi parisuhteessa.
Jos haluaa opetella rakastamaan ilman ehtoja. Niin mielen ja järjen yhteinen sävel täytyy vaientaa. Sen kahden elementin aiheuttama coctail on puhdasta myrkkyä. Joka on alussa epäaitoa rakkauden korviketta, joka myöhemmin johtaa onnettomuuteen ja kärsimykseen.
Vinkkinäpä kuunnelkaa Zencafen "Helvetisti järkeä" levyä. Tässä levyllä on hyvin paljon rehellisen olemuksen kautta kirjoitettuja lyriikoita arkisen parihuhde- elämän tiloista. Pikemminkin vain sellaisista epäaidoista tiloista, joihin löytää vastauksen kun vain kuuntelee sisintään.
T. Teemu
Jos on mitään kysyttävää niin kysy, kerro, jos nämä jutut menivät liian proffamaisiksi järjistelyiksi. Kuitenkaan en ole mikään lisensiaatti tai professori. Haluan olla avuksi näissä tavanomaisissa asioissa. Jotka kyllä tavalla tai toisella kuuluvat jokaisen ihmisen elämään.
Yhteiselon onnettomuus!
Teemu
1
482
Vastaukset
- niinpä niin
Jotenkin nämä sanat koskettivat.....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama204988Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634006Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve723584Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732678Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472443Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta592328Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl632113Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272077- 1261544
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko361495