Tuskin ainoa ongelmansa kanssa...

Peppi Pitkätossu

Asustelen yhdessä poikaystäväni kanssa, ja rakastan häntä kovasti. Hän myös minua. Seksi luistaa, voimme puhua asioista, olemme kiinnostuneita samoista asioista ja viihdymme toistemme ja toistemme lähipiirin seurassa. Olen kuitenkin tottunut melko vapaaseen elämäntyyliin. Siis toisin sanoen olen sosiaalinen ja minulla on paljon kavereita. Tykkään käydä heidän kanssaan ulkona myös ihan keskenään, mikä on tietysti ihan normaalia. Poikaystävälläni on myös lupa käydä ulkona keskenään omien kaverien kanssa. Hän suhtautuu minun "juoksuihini" hieman nihkeästi, mutta asia on ok, koska tulen tietysti aina yöksi kotiin pitsan kanssa.

Meille on kuitenkin ilmestynyt viime aikoina hieman erikoinen ongelma - tai ehkä se on ollut olemassa aina, mutta nyt se on alkanut vaivata. Poikaystäväni ei jostain syystä pidä siitä, että olen yötä poissa kotoa. Tarkoitan siis sitä, että minulla ei ole "lupaa" lähteä risteilylle tai jäädä Turussa asuvalle kaverille yöksi. Tämä on sinänsä erikoista, että hän kyllä tietää, etten petä häntä tai tee mitään muuta tyhmää. Eli siis, ei kenelläkään mieluiten miespuolisella lukijalla sattuisi olemaan vinkkiä, miten voin mennä laivalle tai yöksi Joensuuhun ilman mökötystä? Tottakai poikaystäväni voi tulla mukaan välillä, mutta välillä on kiva tehdä juttuja ihan tyttöporukalla. Mikä siis avuksi? Selvitettäköön, että emme juuri riitele eikä poikaystäväni ole väkivaltainen tai muuta vastaavaa.

0

300

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

        Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
        Maailman menoa
        643
        7929
      2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

        Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
        Maailman menoa
        456
        2211
      3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

        Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
        Kotimaiset julkkisjuorut
        229
        2120
      4. Poliisi otti Stefun kiinni!

        Seiska tietää kertoa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        143
        1691
      5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

        Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
        Viihde ja kulttuuri
        51
        1228
      6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

        Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
        Kotimaiset julkkisjuorut
        25
        1216
      7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

        Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
        Kotimaiset julkkisjuorut
        99
        1098
      8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

        nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
        Ikävä
        65
        833
      9. Steppuli veressä

        Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        55
        748
      10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

        Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
        Suhteet
        6
        727
      Aihe