Kun elämä on tosi yksitoikkoista, tässä muutama esimerkki:
ukko on omistautunut täysin TYÖLLENSÄ. mikään muu ei ole tärkeää, kaikki rahat menee firman pystyssä pitämiseen ja lainaakin pitää ottaa säännöllisesti että verottaja ei vie niitä, jatkuva kierre milloin se lopuu?
lomia ei voi pitää, koska kukaan muu ei osaa tehdä TÖITÄ, hänen mielestä.
seksielämä on kyllä ihan kiitettävä ukon kunnon vuoksi, pitää olla kunnossa että jaksaa paiskia TOITÄ.
lapsen me olemme kumpikin hoitaneet hyvin, jo maailmalla, naimisissa olaan oltu kohta 30 v. oma talo, kesämökki järven rannalla ja muuta ilmanaikuista kräässää.
kun seurustelimme mies oli terhakka ja iloinen minun suhteen, vei jokapaikkaan ja aina oli valmis uusiin haasteisiin ja lomiin, tansseihin ja elokuviin ym. Nyt ei käydä juuri missään, muutaman kerran vuodessa ja silloinkin tulee tappelu illan päätteeksi, kun minä kuulemma haluan vaan bailata, enkä ole aamulla pirteänä lähtemään TÖIHIN niikuin hän.
vieraissa hän ei kulje koska olemme samassa firmassa töissä näen hänet päivästä toiseen, eikähän voi missään käydäkkään kun ei sitten jaksa tehdä TÖITÄ.
elämästä on kadonnut hohto kokonaan yhtä jollotusta päivästä toiseen samaa raatamista ja nukkumista ei tässä ole kyllä mitään mieltä, vois välillä tehdä jotain repäsevää.
Onko ero paras vaihtoehto, olen siitä jo maininnut muutaman kerran, mutta kun on sitä lainaa niin pirusti niin miten sitten firman käy jos tästä lähden meneekö ukkoltä sitten TYÖpaikka.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitä jos hommaisit salaisen rakastajan?
arvasin että noita adoniksia tulee tyrkylle..heh. oya vaan rohkeesti ero...se tekee ensin kipeetä mutta huomaat jälkeen päin että se oli oikea ratkaisu.....
Menkää Pieksemäen Av-Leirille, vanhemmillani on kokemusta. Kannattaa, jos haluatte pelastaa suhteenne. Ottakaa yhteyttä vain HNMKY:hyn sieltä saa tästä lisää infoa.
Itselläni ei ole vielä ollut mitään tarvetta tällaiseen av-leiriin, kun olen vielä näin nuori kuin 20v. Mutta lämpimästi suosittelen tätä av-leiriä.
- Teemu