Jeesuksen ruumis nykyajassa Isässä Jumalassa

Kuinka sinä ymmärrät tämän ja tarkoittaako Laodikea tätä Herran päivän aikaista kuvausta Jumalan seurakunnasta ja lapsikasteen riittävyydestä Jeesuksen tykö pääsemiseksi, ja onko tärkeämpää suun tunnustus Jeesuksen suhteen vai lähimmäisten rakastaminen ja siten myös Jeesuksen rakastaminen opetuksensa mukaan?

Onko kaikki kristilliset kirkot ja seurakunnat Jeesuksen ruumista ja onko myös juutalaiset Jeesuksen ruumiissa vai pelkästään uudestisyntyneet vedestä ja Hengestä, ovatko he Jeesuksen elävää ruumista maan päällä tänä päivänä?

Pelastuuko ne tulevaisuudessa, jotka eivät ota pedon merkkiä, jonka tulemus on lähellä kuten nähdään laittomuuden salaisuuden hapattavan kaikki kansat epäjumalanpalvelukseen, joka on Babylonian meiningissä eli kaupankäynnin ahneudessa vaikka tätä ei halutakkaan nähdä näin nykyajassa?
651
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kirje Israelin sotilaalle - Meller kirjoittaa raamatunopettajana näin.

Ro’i, minä olen nasarealainen. Aivan: Nasarean rabbin Jeshuan oppilas. Minua ja kaltaisiani kutsutaan kristityiksi.
Sinun pyhät kirjoituksesi ovat minun pyhät kirjoitukseni. Niihin on liitetty ns. Uuden liiton tekstit. Neljä Nasarean miehen elämäkertaa. Ja mm. rabbi Shaulin opetuskirjeitä, joissa meitä pakanoita ohjataan elämään elämää, joka on Israelin öljypuuhun oksastetun villin metsäpuun oksan armoihin ottamista.

”Pelastus on juutalaisista.”

Näin Nasarean rabbi Jeshua opetti.
Ja rabbi Shaul teki suuren numeron siitä, että kaikki Jumalan liitot on tehty Israelin huoneen kanssa, ja vain armosta minäkin pääsen tuon huoneen eduista osalliseksi.

Äänestä

Apostolien teot:
11:14 hän on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut, ja koko sinun perhekuntasi.'
16:31 Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi."
Roomalaiskirje:
10:9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10:10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.

Mark. 16:16
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. > Siirry

Rinnakkaisviitteet
Joh. 3:18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. > Siirry
Joh. 3:36 Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."
Ap.t. 16:31 Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi."
Room. 1:16 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
1Piet. 3:21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,

Äänestä

Maailmanmeno vain tulee syntisemmäksi ja syntisemmäksi, mutta Jumala pomii omansa Herran elopellolle työhön. Se vaihe on jo alkanut.

Äänestä

Kaikille hyväksi Jumalan seurakuntia on vain ne, joissa eletään ja toimitaan / vaikutetaan Hänessä jokaista jäsentään myöden YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitävästi, Totuudessa YKSI mielisesti, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävät käskynsä pitävästi ja täyttävästi / ne Oiken Kristillisyyden tunnusmerkit ilmentävästi ja täyttävästi Hänen apostolista seurakuntaa ja seurakuntiaan / sitä Jumalan valtakunta yhteyden / yhtenäisyyden Hänessä jokaista jäsentään myöden mahdollistavaa pelastukseksi Krist, vaihtoehtoa, keksinäisessä rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä elävästi ja toimivasti / vaikuttavasti rakentavasti.

Äänestä

Jumalan antama ilmoitus, runsaana vaikuttakoot Jeesuksen sanat meissä.

Äänestä

"Kuinka sinä ymmärrät tämän ja tarkoittaako Laodikea tätä Herran päivän aikaista kuvausta Jumalan seurakunnasta ja lapsikasteen riittävyydestä Jeesuksen tykö pääsemiseksi, ja onko tärkeämpää suun tunnustus Jeesuksen suhteen vai lähimmäisten rakastaminen ja siten myös Jeesuksen rakastaminen opetuksensa mukaan?"

Minun nähdäkseni tärkeää on vanhurskaus, sillä:

Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.
Mat. 25:46

Ja vanhurskaat tunnistaa tämän avulla:

"...Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas. Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot. Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta."
1 Joh. 3:7-10

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Profetian Hengessä kirjoitti:

Kuinka sinä ymmärrät tämän ja tarkoittaako Laodikea tätä Herran päivän aikaista kuvausta Jumalan seurakunnasta ja lapsikasteen riittävyydestä Jeesuksen tykö pääsemiseksi, ja onko tärkeämpää suun tunnustus Jeesuksen suhteen vai lähimmäisten rakastaminen ja siten myös Jeesuksen rakastaminen opetuksensa mukaan?

Onko kaikki kristilliset kirkot ja seurakunnat Jeesuksen ruumista ja onko myös juutalaiset Jeesuksen ruumiissa vai pelkästään uudestisyntyneet vedestä ja Hengestä, ovatko he Jeesuksen elävää ruumista maan päällä tänä päivänä?

Pelastuuko ne tulevaisuudessa, jotka eivät ota pedon merkkiä, jonka tulemus on lähellä kuten nähdään laittomuuden salaisuuden hapattavan kaikki kansat epäjumalanpalvelukseen, joka on Babylonian meiningissä eli kaupankäynnin ahneudessa vaikka tätä ei halutakkaan nähdä näin nykyajassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu