Mieheni kuristi minua

surullinen kolibri

Mieheni kuristi minua juuri äsken, molemmin käsin, nosti ilmaan ja painoi alleen maahan sanoen että "tätä tappelua sä et voita". Raavin, potkin, kysyin haluatko murhasyytteen, päästi lopulta irti. Tilanne kesti ehkä kaksi minuuttia kaikkinensa.

Olemme olleet melkein kymmenen vuotta yhdessä, ensimmäinen kerta kun mitään edes tämän suuntaista tapahtuu. Meillä on 1v3kk poika joka ollut kovin vaativa tapaus ja huono nukkumaan edelleen, olemme molemmat henkisesti ja fyysisesti aika loppu. Pinna ollut molemmilla kireällä ja riiidelty on paljon, muttei vakavasti. Tämäkin tilanne sai alkunsa siitä että poika heräsi huutamaan keskellä yötä eikä millään meinannut rauhoittua, mies olisi halunnut antaa vaan huutaa, minä halusin rauhoitella. Mies sanoi että ollaan nyt menty tällä minun ehdottamallani linjalla ja se ei toimi, minä sihisin takaisin että teen vaan niin kuten asiantuntijat suosittelee ja sitten mies pimahtikin. Poikamme oli onneksi toisessa huoneessa tapahtumanhetkellä.

Mies oli juonut muutaman oluen, uskon että sillä om vaikutusta sillä aiemminkin hän on jo pienessä humalassa selvästi halukas kiistelemään ja väittelemään.

Voiko tämän laittaa väsymyksen ja ylirasituksen piikkin? En varsinaisesti pelkää tämän toistuvan (pitäisikö?) mutta eniten suren sitä että minusta tuntuu että jokin välillämme särkyi ikuisesti. Johtaako tällaine lopulta eroon? Olin aiemmin väkivaltaisessa suhteessa josta lopulta lähdin, mutta eksäni oli kyllä aivan eri maata kuin mieheni ja väkivalta oli vakavaa ja jatkuvaa. En olisi ikinä uskonut tätä nykyisestä miehestäni. Mitä teen? Haluan tehdä miehelleni selväksi että tämä ei ole mikään pikkujuttu mutta poliisi-ilmoitus tuntuu jotenkin liioitellulta, en halua miehelleni mitään merkintöjä rikosrekistreriin...haluan vain että tätä ei olisi ikinä tapahtunut.

11

3495

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • zzzxc

      Tapahtunutta et voi muuksi muuttaa.

      Nyt on vakavan keskustelun paikka. Kyllä tuollainen väistämättä särkee jotain lopullisesti, mutta ehkä keskustelu jonkun ulkopuolisen kanssa antaa teille keinoja jatkaa yhdessä.

      Suosittelen, että otatte yhteyttä neuvolaan. Menette yhdessä juttelemaan jaksamisestanne ja lapsenne vaativuudesta. Terveydenhoitaja osaa neuvoa teidät tarvittaessa etenpäin.

      Vaikea sanoa johtaako tuollainen lopulta eroon. Aika usein johtaa. Nyt olisi tärkeintä löytää yhteinen sävel arjen pyörittämiseen ja riittävästi aikaa lepoon teille molemmille.

      Jos tilanne toistuu niin sitten ero jää ainoaksi vaihtoehdoksi. Sinä itse tiedät parhaiten, miten vakava tilanteenne on.
      Hakekaa apua!

    • Hei surullinen kolibri

      Olen pahoillani tilanteestasi. Kurja tilanne, ei ihme että toivot ettei miehesi väkivaltakohtausta olisi tapahtunut. Ikävä kyllä, se tapahtui. Kuinkahan miehesi nyt suhtautuu asiaan, nukuttuan. Entä mikä lie sinun tunnelmasi on. Kerrot vaativasta lapsestanne, ja siitä että olette molemmat väsyneitä ja stressaantuneita. Kannattaa ehdottomasti hakea apua; perheneuvonnasta, neuvolan kautta, ja hoitoapua mahdollisimman pian, että saatte nukkua. Älä jätä tätä asiaa tähän ja yritä vain unohtaa, on kuitenkin niin vakavasta asiasta kyse. Te tarvitsette jonkun ulkopuolisen tukea, hae sellaista. Miehesi pitäisi tulla mukaan, toivottavasti hän on valmis siihen. Jos nyt päätätkin jättää rikosilmoituksen tekemättä, tee kuitenkin miehelle selväksi se, että ehdottomasti seuraavalla kerralla teet sen! Mielestäni voisit voimakkaasti toivoa, että miehesi ottaisi yhteyden esim. Lyömättömään linjaan tms. paikkaan, jotta hän saisi puhua jonkun ihmisen kanssa, joka on perehtynyt väkivaltatilanteisiin perheissä.

      Voimia, jaksamista,
      Pirkko-pappi

    • surullinen kolibri

      Kiitos hyvistä neuvoista ja huolenpidosta. Mies ja lapsi nukkuivat loppuyön hyvin, itse valvoin ja pohdin mitä ihmettä juuri tapahtui ja mitä nyt?

      Aamulla tosiaan keskustelimme vakavasti ja mies oli aidosti pahoillaan ja järkyttynyt teostaan, kertoi että vaan kiehahti yli. Tein tosiaan selväksi että seuraavalla kerralla, jota ei toivottavasti tule koskaan, teen varmasti poliisille ilmoituksen asiasta. Nyt tilanne näyttää jo valoisammalta vaikken tapahtunutta koskaan voikaan unohtaa. Meillä on takanamme niin pitkä ja enimmäkseen onnellinen yhteinen taival että haluamme molemmat vahvasti pysyä yhdessä.

      En usko että koskaan kehtaan tutulle neuvolatädillemme tapahtuneesta puhua, mutta mikäli lapsen uniongelmat jatkuvat sille on kyllä pakko tehdä jotain. Päätimme yhdessä viimein siirtää poikamme omaan huoneeseensa nukkumaan jotta ainakin joku saa perheessä sitten nukkua rauhassa kun toinen rauhoittelee ja nukuttaa poikaa. Toiveet lähetetty yläkertaan että tämä siirto auttaisi meitä kaikkia nukkumaan paremmin ja että väsymys ja uupumus viimein väistyisivät.

      • huono ilmapiiri?

        Nythän on niin että sinä tunnet miehesi parhaiten.Ei me muut voida tietää tekeekö sen uudelleen.Onko miehelläsi taipumus taistella vallasta kanssasi,kiteytyykö ongelmanne valtataisteluun.Voiko lapsen itkuisuus tuossa iässä johtua tiedän parisuhteestanne,vai mikä lasta vaivaa,kerroitkohan nyt koko tarinaanne...


    • haaskalinnut

      Pirkko pappi haaskalla :))

    • ei saa kuristaa

      eiköhän tuo nyt ollut tuossa koko suhde nimittäin jatkossa joudut alistumaan miehelle joka asiassa etenkin riidoissa tai hän tekww tuon uudelleen,olisko niin että mies on mielessään luopunut suhteestanne jos hän kävi kurkkuusi,et ehkä ole enää turvassa ja miten menee hermo jatkossa lapselle ym,entä jos eroaisit vaan nyt,meni tuossa nyt jotain lopullisesti että ihan kaulaan tarttui kiinni

    • hei kohtaloo

      Hei surullinen kolibri

      olen kokenut saman kuin sinä.
      Väkivalta ex-mieheni taholta alkoi kun ensimmäinen lapsemme oli vauva. Sitä oli muutaman kerran vuodessa.
      Pystyin eroamaan kun esikoinen oli 14-vuotias ja nuorempi 11.
      Toivon että sinun ja lapsesi ei tarvitse elää näin pitkään väkivallan varjostamaa elämää.
      Tiedän että häpeä estää kertomasta asiaa neuvolassa.
      Minun oli myös hirveän vaikea uskoa että mieheni ja lasten isä oli tosiaan väkivaltainen. Meillä myös riidat alkoivat usein vaativan lapsen tarpeista.

      Voi, toivon niin että kerrot väkivallasta neuvolassa. Siksi, ettei sinun tarvitsisi kulkea yhtä pitkää tietä kuin minun ja lasteni.

      • gkhkfghjknvgg

        Väkillan tuomitsen. Varmasti harkitsematon teko, pinnat kireällä. Kuuntelisit myös miehesi vaihtoehtoja ja kokeilisitte myös niitä. Uskot ulkopuolista ihmistä, joka on asiantuntija mutta omalle miehelle sihiset vaihtoehdosta. Asiantuntijan tapa ei ole toiminut... Ja nyt sit pistät miehen selkä seinää vasten.


    • Liluliiiii

      Ei hätää "surullinen kolibri" , kohta et enää ole surullinen. Vain kolibrin raato.

    • Simppuliisa

      Kerrankos tuota tapellaan,ja toisenkin kerran .Ja jos selviää hengissä molemmat,niin ei se niin vaarallista oo...kauheeta kun heti pitää kirjoittaa nettiin jo toinen vähä kädestä puristaa..Monesti ei kerrota koko totuutta,eli provosoitko häntä???

      • hälytys väkivallasta

        Jätä miehesi. Jos kerran kävi päälle niin varmasti käy toistenkin. Sinuna hakeutuisin turvakotiin ja alkaisin etsiä uutta elämää ilman miestä. Kävitkö edes lääkärissä näyttämässä vammojasi?
        En ymmärrä, miksi jäädä väkivaltaisen miehen luo. Uusii kuitenkin jossain vaiheessa ja silloin voi olla myöhäistä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3485
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1878
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1194
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      213
      886
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe