pärjäänkö

pärjäänkö jos pesen kasvot vaa iltasin jollai ihmee kasvovedel ja en hoida ihoo millää muul taval?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joidenkin iho on niin hyväkuntoinen, että pärjää tuollaisella menetelmällä. Ihosi saattaa tosin kuivua nyt kun tulee kylmempi ilma, jos et käytä mitään kosteuttavaa

Äänestä

Riippuu siitä millainen ihosi on. Jos se on ongelmaton ja ns. normaali, saatat pärjätä pesemällä pelkällä vedellä eli jopa ilman mitään "ihmeen kasvovettäkin".

Mulla oli joskus ennen ongelmaiho, jolle käytin jos vaikka mitä puhdistuaineita, kasvovesiä ja voiteita (myös reseptikamaa), mutta ei se niistä paljon sen kummemmaksi tullut.

Myöhemmin selvisi, että naamaa vaivaakin ruusufinni ja sehän päinvastoin ärtyy monista ihovoiteista ja yleensäkin sille laitettavista aineista, paitsi joistakin lääkevoiteista. Myös meikeistä.

Lopetin muutama vuosi sitten meikkaamisen kokonaan ja rupesin kokeilun vuoksi pesemään kasvojani vain pelkällä haalealla vedellä aamuin illoin ja välilläkin, jos oli tarvetta. Ihotyyppini on hiukan rasvainen, vaikka ikää on jo 37 vuotta, eikä se ole ollut koskaan kuiva. Naama rauhoittui ihmeesti tällä rutiinilla eikä se tunnu kaipaavan mitään muuta. Jos siihen pyrkii silti tulemaan joskus punoitusta ja näppylää, niin netitse luontaiskaupasta tilatulla kolloidihopealla pyyhkiminen rauhoittaa senkin nopeasti pois. Sitä kolloidihopeaa siis laitetaan vanulappuun ja pyyhitään naama sillä. Löytyy googlaamalla, jos kiinnostaa...

Vähemmän on joskus parempi, vaikka kosmetologit ym. varmaan kertovat ihan muuta ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jjfjd kirjoitti:

pärjäänkö jos pesen kasvot vaa iltasin jollai ihmee kasvovedel ja en hoida ihoo millää muul taval?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu