Elämän pelko

http://www.ksml.fi/mielipide/kolumnit/elaman-pelko/1883330?fb_action_ids=10152395783987869&fb_action_types=og.recommends


"Eräs opiskelijapalvelujen työntekijä vei ilmiön puolestaan yleisemmälle tasolle. Hänen mukaansa yliopistoon saapuu vuosi vuodelta pahemmasta sosiaalisesta lukosta kärsiviä nuoria, joille uusien kaverisuhteiden luominen ja ylläpitäminen tuntuu mahdottoman vaikealta. Sosiaalisesti taitavien, kansainvälisten menestyjätyyppien varjossa kärvistelee yhä suurempi tahtomattaan syrjäänvetäytyvien joukko.

Eikä ilmiö rajoitu vain yliopistoon. Kuulin alakoulun opettajalta, kuinka myös koululaiset ovat jatkuvasti pelokkaampia. Pelokkaampia olemaan esillä vaikkapa joulujuhlassa, mutta myös pelokkaampia kommunikoimaan, tekemään ja olemaan yhdessä. Ikään kuin jonkinlainen elämän pelko olisi saanut suomalaiset valtaansa.

Mistä ilmiö sitten voi johtua?

Monesta asiasta tietysti. Jokaisen pelon, paniikkihäiriön ja sosiaalisen lukon taustalla on oma yksilöllinen tarinansa.

Katsoisin kuitenkin yksilöiden rinnalla myös yhteiskuntaa.

Kasvava kiire ja kilpailullisuus eivät varsinaisesti kasvata luontevaan sosiaaliseen kanssakäymiseen. Jos huomio, empatia ja aidot kohtaamiset jäävät perheissä kiireen keskellä vähiin, on aika vaikea varttua rohkeaksi, ennakkoluulottomaksi ja itsevarmaksi."
9133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tehkää vaan lisää kaikki lapsia, joita ette osaa kasvattaa saatika iskostaa heihin mitään itsensä kunnioitusta. Yhtä heikolla itsetunnolla on nykyään liikenteessä kaikki. Kuka kalastaa huomiota merkkivaatteilla, kuka väkivaltaisella käytöksella, kuka syömishäiriöllä. Surullisinta on, että itsekin ikäkriisiä potevat edeltävät sukupolvet vielä palkitsee huomionhakuisuudesta (Instagram, tubettajat) eikä ymmärrä sen taustoista ja perimmäisistä tavoitteista yhtään mitään.

Äänestä

muille ihmisille puhumisesta tekee niin vaikeaa.

Äänestä
  • koska et ole introvertti, joka kokee nykyisen maailman hyvin ahdistavana.

    Äänestä

  • Et ymmärrä kirjoitti:

    koska et ole introvertti, joka kokee nykyisen maailman hyvin ahdistavana.

    Minä olen introvertti eikä ihmisille puhuminen silti ole vaikeaa. Jatkuva seurassa oleminen on vain väsyttävää ja siksi kaipaan jokaiseen päivään myös yksinäisiä hetkiä.

    Introverttiys ei tarkoita samaa kuin ujous tai sosiaalisten taitojen puute. Ja introverttikin voi asettua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, ei kannata odottaa, että maailma muuttuu introverteille sopivaksi, kun introvertti voi itse muuttua maailmaan sopivaksi.

    Äänestä

No miten olisi vaikkapa koko peruskoulun kestänyt armoton koulukiusaaminen sekä naisten taholta hyljeksittynä oleminen.

Äänestä
  • sinä NAL olit mikään koulukiusattu. Tod näk. olit pikemminkin kiusaaja.

    Äänestä

Se on niitten vitunvitunvitunvitun kaverisosiaalien syytä. Ne pitäisi myrkkykaasulla tappaa kaikki ja kaikki ne niitten vitunvitunvitunvitun sosiaalikaverit myös!

Äänestä
  • kääntyy vain sinua itseäsi vastaan

    Äänestä

  • Tuollainen katkeruus kirjoitti:

    kääntyy vain sinua itseäsi vastaan

    katkeruus kääntyi koulutovereitaan vastaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyvä kolumni kirjoitti:

http://www.ksml.fi/mielipide/kolumnit/elaman-pelko/1883330?fb_action_ids=10152395783987869&fb_action_types=og.recommends


"Eräs opiskelijapalvelujen työntekijä vei ilmiön puolestaan yleisemmälle tasolle. Hänen mukaansa yliopistoon saapuu vuosi vuodelta pahemmasta sosiaalisesta lukosta kärsiviä nuoria, joille uusien kaverisuhteiden luominen ja ylläpitäminen tuntuu mahdottoman vaikealta. Sosiaalisesti taitavien, kansainvälisten menestyjätyyppien varjossa kärvistelee yhä suurempi tahtomattaan syrjäänvetäytyvien joukko.

Eikä ilmiö rajoitu vain yliopistoon. Kuulin alakoulun opettajalta, kuinka myös koululaiset ovat jatkuvasti pelokkaampia. Pelokkaampia olemaan esillä vaikkapa joulujuhlassa, mutta myös pelokkaampia kommunikoimaan, tekemään ja olemaan yhdessä. Ikään kuin jonkinlainen elämän pelko olisi saanut suomalaiset valtaansa.

Mistä ilmiö sitten voi johtua?

Monesta asiasta tietysti. Jokaisen pelon, paniikkihäiriön ja sosiaalisen lukon taustalla on oma yksilöllinen tarinansa.

Katsoisin kuitenkin yksilöiden rinnalla myös yhteiskuntaa.

Kasvava kiire ja kilpailullisuus eivät varsinaisesti kasvata luontevaan sosiaaliseen kanssakäymiseen. Jos huomio, empatia ja aidot kohtaamiset jäävät perheissä kiireen keskellä vähiin, on aika vaikea varttua rohkeaksi, ennakkoluulottomaksi ja itsevarmaksi."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu