Muistatko...

kun katsoimme yhdessä huonon hyvää kauhuelokuvaa ja sait minut rakastumaan itseesi nauramalla kanssani huonoille one linereille keskellä yötä ja ottamalla minut kainaloosi. Muistatko kuinka tutulta heti tunnuimme toisillemme, niin kuin joskus olisimme jo kohdanneet. Muistatko kun veit minun lapsuuteesi ja näytit missä kasvoit ja minusta tuntui heti kuin olisin ollut kotona ja jokaisen kerran rakastuin siihen yhä uudelleen ja uudelleen. Niin rakastuin myös sinuun. Opin arvostamaan sinua. Kaikkea sinussa. Hyvyyttäsi ja rauhallisuuttasi. Hyväksyin puutteesi, ja katsoin virheitäsi kuin kaunista maalausta, joka on hieman lohkeillut. En pitänyt sinua koskaan riittämättömänä. Arvostin pieniä hetkiä kanssasi ja kaipaan niitä nyt eniten. Lyhyttä puhelua, jossa kerroit jotain jota kukaan muu ei olisi jaksanut edes kertoa, nauruasi jollekin hassulle jutulle, hupsutteluasi ja pientä kyyneltä joka joskus pakeni sinun kontrollistasi kun olit surullinen.Jos olisit vain antanut minun olla osasi elämääsi, niin hyvässä kuin pahassa. Olisit päästänyt sydämeesi, en koskaan olisi kyseenalaistanut tai epäillyt mitään mitä teet. Olisin ollut kalliosi ja seisonut vierelläsi kuolemassakin, Olisin halunnut jakaa kanssasi kaiken, jakaa maailman kaiken kauneuden ja kokea kaiken mitä elämällä olisi tarjota, jos olisin tiennyt että kuulun tulevaisuuteesi ja suunnitelmiisi. Olisin perustanut perheen, solminut liiton ja pitänyt huolta vanhemmistasi, jos niin olisit halunnut. Kunhan olisin kuulunut sinulla ja sinä minulle. Olisin jakanut kaiken tältä planeetalta. Ja päästin sinut myös pois, koska sitä halusit. Ja se on rakkautta. Nyt en voi nähdä kasvojasi enkä jakaa hassuja pikku juttuja kenenkään kanssa. Sydämeni on kuin pieni eläin ilman kotia, joka etsii polkuaan pimeässä. Kunpa pääsisin kotiin.