minua taas syytetään kiusaamisesta ja täysin syyttä. meillä on töissä uusi ihminen jonka nähden ei saa nauraa eikä keskustella koska hän olettaa että hänestä puhutaan pahaa. Uusia asioita ei voi selittää koska hän tietää ja osaa jo kaiken, huomautat jostain niin kiusaat tai kostat jotain täysin älytöntä.Kaiken lisäksi näen tätä ihmistä ehkä kaksi kertaa kuukaudessa ja joka kerta kuulemma kiusaan.Mitkäs ne on minun oikeuteni menenkö minä syyttämään henkisestä väkivallasta koska ihan oikeasti multa menee yöunet. Eikä tippaakaaan kiinnosta mennä samalle osastolle töihin ja aion kyllä esimiehelleni sen ilmoittaa. Minä yritän olla huomioimatta häntä mutta sekin on kiusaamista:teet niin tai näin niin lopputulos on sama. Onnekseni en ole yksin vaan kyseinen henkilö syyttää viittä muutakin ihmistä kiusaamisesta.Mun mielestä kiusaaminen on asia mihin pitää puuttua ja minä ymmärrän jos meille tulee luottamusmiehen kanssa keskusteluja koska onhan tällaiset asiat tutkittava, mutta minä olen kiusaamiset jättänyt aikoinani hiekkalaatikolle ja siellä saavat pysyäkin.
syytön
pipa77
0309
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.