En nyt tiedä miksi tämän edes kirjoitan, mutta pitää vaan päästä purkamaan sydäntäni jonnekin, miksei sitten paperille, koska en halua vaivata enää harvoja ystäviäni murheillani. He ovat saaneet kuunnella niitä jo tarpeeksi.
Täytä kohta 23 vuotta. Erosin kesällä lähes viisi vuotta kestäneestä suhteesta. Olimme kihloissa lähes neljä vuotta. Kyseessä oli ensi rakkauteni ja oikeastaan ainut vakituinen suhteeni koko elämäni ajalta. Olen siis seurustellut koko niin sanotun aikuisikäni. Ero ei ollut yllätys ja se oli molempien yhteinen päätös, eikä siihen liittynyt pettämistä tai muuta vastaavaa. Liian monet asiat vain menivät ristiin ja rakkauden rippeetkin tuntuivat katoavan kokonaan, jos niitä nyt ikinä oikeasti olikaan. Suhteen lopussa olimme enemmän kavereita kun rakastavainen pari. En oikeastaan muista koskaan suhteen aikana edes olleeni niin sanotusti päättömästi rakastunut (perhosia vatsassa ja jalat menevät alta). En itse asiassa edes tiedä uskonko sellaiseen. Olen aina ollut sitä mieltä, että suhde vaatii kaikissa muodoissaan työtä kasassa pysyäkseen, eikä niin sanottu rakkaus tai ensi huuma tule siihen ikinä yksistään kykenemään.
Joka tapauksessa olin jo henkisesti valmistautunut mahdollisesti viettämään loppuelämäni Ex:n kanssa. Ex vikoineenkin on yhä yksi hienoimmista ihmisistä joita tunnen. Hän olisi ollut täydellinen äiti ja joku tulee olemaan todella onnellinen hänen kanssaan. Erosimme niin sanotusti ystävinä, mutta harvoinhan se tulee toimimaan. Yhtenä heikkona hetkenä menin tekemään sen perusvirheen… Humalassa kirjoittelemaan Ex:lle tunteistani häntä kohtaan. Ei minulla todellisuudessa mitään tunteita ollut, olin vain niin yksinäinen, että olisin tehnyt mitä tahansa saadakseni kenet tahansa elämääni. Samainen välikohtaus rikkoi ystävyyden rippeet väliltämme lähes kokonaan. EX välttelee minua eikä halua olla juurikaan tekemisissä kanssani, vaikka jälkeenpäin muka saimmekin sovittua asiat kasvotusten, niin ei todellisuudessa ole. Välitän exästäni vielä ystävä. Olimme yhdessä niin kauan että minusta ei ole mahdollista unohtaa kaikkea tuosta vain. Kaipaan ystävyyttämme ja toivon kaikkea hyvää hänelle elämälleen, hän ansaitsee vain ja ainoastaan parasta.
Erosta on nyt kulunut reilut kolme kuukautta ja olen mielestäni päässyt siitä yli, mutta kuitenkin minulla on vaikeuksia jatkaa eteenpäin elämässäni. Olen jatkuvasti todella masentunut ja alla päin. Minulla on univaikeuksia. Valvon monesti lähes aamuun ja nukun huonosti pitkälle iltapäivään. On uskomattoman vaikeaa mennä nukkumaan yksin kun on tottunut, että voi ryömiä toisen kainaloon. Useimmiten tuleekin käärittyä toinen peitto rullaksi ja otettua se kainaloon. Sitä ei voi edes ymmärtää jos ei ole asiaa kokenut. Olen myös kauhean levoton ja syön todella ailahtelevaisesti. Pyrin pitämään itseni kunnossa tekemällä kävelylenkkejä, mutta niitäkään en saa noudatettua säännöllisesti.
Aloitin syksyllä unelmieni koulun johon olen aina halunnut, mutta opiskelumotivaatio on täysin kateissa. Ensimmäiset viikot sain vielä raahattua itseni luennoille, mutta sen jälkeen ne eivät vain ole jaksaneet kiinnostaa. Ei niitä onneksi ole kovin paljoa ollutkaan, mutta silti. Tälläkin viikolla oli kolme tenttiä. Kaikki jäivät väliin… Väitän itselleni että se johtuu siitä, että en muka saanut tenttikirjoja ajoissa. Syy pitää osittain paikkaansa, mutta en todellisuudessa jaksanut edes yrittää saada niitä käsiini. Petän itseäni, minua ei todellisuudessa vain kiinnosta… Kaikki opiskelujen aloittamisen yhteydessä olleet bileet ja juhlat on kyllä tullut käytyä läpi. Juhlinta tuntuu jopa karanneen hieman käsistä. Jos ennen kävin baarissa kerran kuukaudessa tai kahdessa niin nykyään käyn baarissa kerran tai kaksi viikossa. En silti ole baareissa niinkään juomassa. Käytän alkoholia hyvin kohtuudella, johtuen varmaan nuoruudessani kokemasta jatkuvasta alkoholisti isäpuolen pahoinpitelystä. En myöskään tupakoi tai käytä huumeita tai lääkkeitä. Baareissa kuljen pääasiassa katselemassa naisia ja toivon, että löytäisin sen oikean tai edes seuraavan. En kuitenkaan jaksa uskoa että elämänkumppanin voi edes löytää baarista, mutta ilmeisesti niinkin on joillekin käynyt, joten aina on toivoa. Baareista minulla on alkanut vain joitakin satunnaisia yhdenillan juttuja, mutta en koe saavani niistä yhtään mitään. Ne vain lisäävät pahaa oloani. Minulla on yleensä hyvin vaikea edes lähestyä naisia, olen hieman ujo, enkä täytä mitään mister Finlandin mittoja. Jätän lähestymisen usein siksi naisten harteille. Olen mielestäni ja myös monien tuntemieni naisten mielestä komea, mutta minulla ei ole itsevarmuutta. Olen hieman ylipainoinen (tosin laihdutuskuuri normaalipainoon on menossa ja edistyy suhteellisen hyvin). Olen myös huumorintajuinen ja sosiaalinen. Pukeudun mielestäni siististi ja pidän muutenkin huolta esimerkiksi hygieniasta. Olen kuitenkin suhteellisen kaukana siitä perus rentusta, jonka perään kaikki naiset baareissa kuolaavat.
Miksen sitten tutustu naisiin muualla kun baareissa, vaikka koulussa tai harrastuksissa? Harrastuksiin minulla ei juurikaan työn ja koulun ohella ole enää aikaa. Koulussa olin todella ihastunut yhteen samassa tiedekunnassa olleeseeni tyttöön, joka antoi myös käytöksellään ymmärtää että oli kiinnostunut minusta. Menin lopulta kysymään häneltä suoraan onko hän kiinnostunut minusta. Hän pahoitteli jos oli antanut väärän kuvan itsestään, mutta hän halusi olla vain ja ainoastaan ystävä. Vajosin itsesääliin ja itseluottamukseni naisten suhteen oli samalla tuhottu täydellisesti. Samalla myös hyvin alkanut ystävyys kyseiseen tyttöön tuhoutui. En halua ottaa riskiä ja tuhota mahdollisesti lisää ystävyyksiä, joten helpompi pysyä erossa koulukavereista.
Yksi hyvä puoli uuden koulun alkamisesta on ollut. Olen saanut jonkin verran uusia kavereita. Seurustelun aloittaminen aikanaan tuhosi lähes kaikki vähäisetkin ystävyyssuhteeni. Niiden ylläpitämiseen ei vain jäänyt aikaa ja seurustelun aikana ei oikeastaan ollut aikaa hankkia uusia. Kun kaikki muut lähtivät juhlimaan viikonloppuisin, minä menin kiltisti kotiin kultani luokse. Uskallan väittää, että itse asiassa ensimmäistä kertaa 18-ikävuoden täyttämisen jälkeen minulla todella on ystäviä. Heitä ei ole montaa, mutta ilman heitä en todellakaan olisi kestänyt.
Ainut asia joka, ystävieni lisäksi, on pitänyt minut järjissäni on työ. Rakastan työtäni. Se on ollut intohimoni ja harrastukseni jo vuosia ja olen iloinen, että voin ansaita toimeentuloni tekemällä jotain josta todella pidän. Toisaalta viimeaikoina myös työ motivaationi on uhkaavasti alkanut laskea.
Uskon että kaiken taustalla on pelko jäädä yksin mikä on todella turhauttavaa edes ajatella. Olen kohta 23, minulla on elämä edessäni! Olen ollut yksin alle kolme kuukautta. Monella ihmisellä on tilanne paljon, paljon minua huonommin ja minä jaksan marista pikku asioista….
Elämää sinkkuna eron jälkeen
11
1589
Vastaukset
- samoja fiiliksiä oli
Samoja tuntemuksia nähtävästi koet kun mä silloin vastaavassa tilanteessa. Alotin seurustelun naiseni kanssa 18-vuotiaana ja sitten lopulta erottiin 5 vuoden suhteen jälkeen. Kolme vuotta ehdittiin asua yhdessäkin.
Eron jälkeen tosiaan oli just tommosta. Baareissa yms. tuli käytyä huomattavasti enempi. Tuli valvottua myöhään kun oli kurja käydä yksin nukkumaan. Koulunkäynti ei oikein innostanut yms.
Mutta sen lopulta huomasin, että toi on tottumiskysymys. Jos viisi vuotta on seurustellu niin ei mikään ihme, että sinkkuelämään ei totu hetkessä. Usko pois, että kun erosta on kulunut puoli vuotta, niin tuntuu huomattavasti paremmalta. Vuoden päästä oot jo täysin toipunut oma itsesi. Tyhmältä kuulostava vinkki, että "aika auttaa" , mutta se on täysin totta !
Muutama asia kuitenkin lievitti silloin mun pahaa oloa. Just se, että käy välillä töissä ja tuhlaa energiaansa siihen. Kaverit myös tärkeä juttu ja tosiaan sinkkuna niitä helpompi saada, koska jotenkin pakko saada. Kannattaa yrittää myös hankkia joku säännöllinen harrastus. Esim. itsepuolustuslajia kaks kertaa viikossa.
Itelläni auttoi myös se kun hankki naisesta kaverin. Chattiin vaan ja kun tuntuu löytyvän mielenkiintoinen tyyppi niin kirjottelee sen kanssa ja sitten tapaa. Ja tapailee vain kaverina. Tekee hyvää kun saa välillä jutella naispuolisen kanssa ja on muutenkin joku jonka kanssa käydä vaikka syömässä, leffassa , kävelyllä yms. Voihan tuo tietty ajan myötä kehittyä suhteeksikin, mutta eipä se kai haittaa.
Ja yks hyvä puoli, mitä ero aiheittu oli se, että sitä on tullut paljon itsenäisemmäksi ja jotenkin selviytyjäksi. Osaa ottaa vastuuta itsestään ja osaa myös viihtyä itsensä kanssa. Tietää myöskin paremmin mitä on, mitä haluaa ja mitä ei halua.
Tsemppiä !! Vähän aikaan kun vielä ihmettelet tota sinkkuuden outoa maailmaa, niin totut jo siihen. Ja sitten ei mene aikaakaan kun se uusi kulta löytyy. Ja tottakai se löytyy. Viiden vuoden suhteesta on lisäksi se hyöty, että osaa olla naisen kanssa, tietää mitä nainen haluaa ja muutenkin on jo kokemusta kunnon sitoutumisesta ja parisuhteesta. Naiset arvostaa semmosta. - uncledirty
Siis tekstiäsi lukiessa tuli ainakin mulle mieleen, ei suhdepolitiikka yms siihen liittyvä sälä, vaan kevyestä masennuksesta kärsivä tai siihen vajoamassa olevan stoori.
En usko, että ratkaisu löytyy pelkästä ihmissuhteesta. Kyllä vaikuttais siltä, että nyt on tosiaan kyse muusta. Tottakai kokemasi elämänmuutos on vaikea ja juuri sellainen voi provosoida masennusta. Se, että ruoka ei maita, duuni ei enää tunnu samalta, ihmissuhteet eivät tunnu samalta, itsesääli, kaikki viittaisivat minusta enemmän masennukseen kuin ihmissuhteisiin.
Erostasi on vasta 3 kuukautta. Se on lyhyt aika menneen 5 vuoden rinnalla. En halua väheksyä mitään, mutta itse olen kokenut asian niin, että elämä opettaa nöyräksi. Nöyryys on se seikka minkä itsensä ja ympäristön kanssa sinut olevaa ihmistä leimaa. Se on positiivinen asia ja sen oppiminen ja ymmärtäminen tekee elämästä aivan toisenlaisen, paremman. Nöyryys tekee ihmisestä itsenäisen.- aaa
itselläni taustalla lähes samanlainen tarina.5v yhessä, nyt ite 21. UNCLEDIRTYlle sen verran että sinä et nyt tiedä mistä puhut,voihan sen diaknosoida masennukseksi,mutta kyllä se syy on se katkennut suhde. pikkuhiljaa asian oppii tajuamaan järjellä, mutta kyllä mulla on ainakin auttanut että pitää naisiin paljon yhteyksiä. nuoruutensa kun on yhden kanssa niin jää kuitenkin jostain paitsi.voihan sitä hakea vaikka prozaccia lääkäriltä, jos siltä tuntuu, on se paljon helpompi lähestyä ihmisiä. kahtele ympärilles.
- uncledirty
aaa kirjoitti:
itselläni taustalla lähes samanlainen tarina.5v yhessä, nyt ite 21. UNCLEDIRTYlle sen verran että sinä et nyt tiedä mistä puhut,voihan sen diaknosoida masennukseksi,mutta kyllä se syy on se katkennut suhde. pikkuhiljaa asian oppii tajuamaan järjellä, mutta kyllä mulla on ainakin auttanut että pitää naisiin paljon yhteyksiä. nuoruutensa kun on yhden kanssa niin jää kuitenkin jostain paitsi.voihan sitä hakea vaikka prozaccia lääkäriltä, jos siltä tuntuu, on se paljon helpompi lähestyä ihmisiä. kahtele ympärilles.
Halusin vain tuoda esille se tosiseikan, että surun pitkittyessä, ruoan jäädessää vähemmälle, kiinnostuksen katodessa jne.. niin noi kaikki viitais masennuskseen.
En sano, että näin nyt olisi, toivottavasti ei.
Kokemusta mulla on. Henk.koht. ja vuosia muiden osalta ennen nykyistä kaupallista duuniani.
- aina kihloissa
Ei kihlausta noin vain voi mennä purkamaan, se on pyhä asia. Jos kihlaus puretaan ei sitä edes voi pitää kihlauksena, sillä kihlausta ei voi purkaa. Vain kuolema erottaa ihmiset.
- eronnut
elämäsi meni uusiksi. Itselläni eron jälkeen oli aivan samanlaista. Paitsi että olin ollut naisen kanssa pitempään kuin sinä ja ja uuden elämäntilanteen haltuunotto vei oman aikansa, kaikkinensa yli vuoden. En tiedä oliko se sitten masennusta, ahdistusta vai sitä että en osannut elää uudessa tilanteessa, mutta mikä auttoi minua? Aika, ystävien tuki kun lopulta uskalsin pyytää apua asioihin joita itse en yksinkertaisesti jaksanut enää hoitaa. Lääkitystä en käyttänyt, ehkä sekin olisi auttanut, en tiedä. Kokoa ystäväpiiriä, naisia vain ystäviksi (ja jos alat seurustella pidä heidät kavereina, älä katko välejä), tee elämään rutiinia, ja jos tuntuu että masennut, älä epäröi hakea apua. Itse ei välttämättä huomaa tilaansa kuin jälkeenpäin.
Koulusta on nyt helppo luistaa, mutta sinulla on nyt se hetki jolloin itse voit tehdä elämästäsi vapaasti sen minkä haluat. Työelämässä ja koulun jälkeen samaa vapautta heittäytyä intohimoisesti työhön ja sen suomiin mahdollisuuksiin ei välttämättä ole.
Olet nuori, itse olen 10 vuotta vanhempi mutta en katso elämäni olevan menetetty. Jos olet aktiivinen, hankit ystäviä ja saat itsesi kuntoon niin pian sinulla on muutamia kavereita, muutama hyvä ystävä ja todennäköisesti puolen vuoden välein tapaat mukavan ihmisen, jonka kanssa saattaisi olla enemmänkin. Tsemppiä:-) - Mursu
Kirjoituksesi oli pitkä, enkä loppua jaksanut/ehtinyt lukea kovin intensiivisesti. Mutta silmääni paistoi tuo, että erostasi on kolme kuukautta. Se on erittäin vähän aikaa. Tuo viisi vuotta seurustelua on paljon aikaa, kun sen suhteuttaa ikääsi. Itse en ymmärtänyt seurustelusta tuon taivaallista vielä 18-vuotiaana. Puhumattakaan kihloihin menosta. Ota aikaa kunnolla. Ryhdy miettimään rakkausasioita vasta ensi keväänä. Keskity sillä välin johonkin aivan muuhun. Jos ajattelit, että olet päässyt erostasi kokonaan yli, niin voin vertailukohdaksi kertoa, että itse muutaman viikon mittaisen seurustelun epäonnistumisesta kokonaan yli pääsemiseen meni minulla lähes viisi vuotta. No, kolmen vuoden jälkeen asia ei enää kovin paljon häirinnyt, mutta viiden vuoden jälkeen muistelin jo hieman huvittuneena sitä episodia. Että kolme kuukautta on tosi vähän aikaa.
Sinun iässäsi ei kannata edes ajatella, kannattako pelätä yksin jäämistä vai ei. Jos kohtaat mielenkiintoisen naisen kerran kahdessa vuodessa, ehdit kohdata 4 mielenkiintoista naista, ennenkuin täytät 30. Ja tähän ei lasketa niitä vähemmän mielenkiintoisia naisia. Kyllä sitä ehtii, ehtii niin paljon, että ehtii jo kyllästyä! - Kohtalotoveri
Hei!
Lukiessani kirjoitustasi tuntui kuin olisit kuvannut minun elämääni, paitsi että olen sitä toista sukupuolta ja näin ollen olen parisen kuukautta sitten eronnut miehestä, jonka piti olla elämänkumppanini nyt ja aina. Käyn läpi aivan samoja asioita kuin sinä. Rakastan työtäni ja opiskelen mielelläni, mutta jotenkin kaikelta tuntuu puuttuvan tarkoitus. Olen onnellinen, että minulla on ystäviä, mutta jotenkin en yksinkertaisesti viitsi enää kaataa kaikkea heidän niskaansa. Niin paljon he ovat jo auttaneet. Tuntuu juuri siltä, että koskaan en enää voi löytää toista yhtä hyvää ihmistä. Ja että baarissa sitä en ainakaan tapaa, mutta missäpä sitten muualla. Tuskin minun kannattaa tässä toistella sanojasi... ajatukseni ovat samat. Halusin vain sanoa, että ainakin yksi kohtalotoveri sinulla on! Meillä olisi varmasti paljon puhuttavaa keskenämmekin, sillä todennäköisesti ymmärtäisimme toisiamme tässä tilanteessa...- Elämä edessä
Kiitoksia kaikille kannustavista puheenvuoroista. Kyllä minä vielä saan itseäni niskasta kiinni ja eiköhän se elämäkin lähde tästä vielä eteenpäin rullaamaan.
"Elämä ei aina ole ruusun lehdillä tanssimista, joskus lehtien alla olevat piikit pistää :-) " - Elämä edessä
Hei kohtalon toveri. Olisi mahdollisesti kiva jutella asioista jonkun kanssa joka on samassa tilanteessa...
En kuitenkaan tiedä minkälaista porukkaa täällä liikkuu, joten oman sähköpostin antaminen tänne julkisesti nähtäville on epäilyttävää joten tein väliaikaisen sähköpostin. Jos haluat jutella asioista niin ota yhteyttä seuraavaan sähköpostiin niin voin antaa sitä kautta oikean sähköposti osoitteeni.
elamaedessa@hotmail.com
- omppu
Kun luin sinun viestisi, tuntui kuin olisin lukenut otteen omasta elämästäni. Myös minä erosin kesällä viiden vuoden vakavasta suhteesta ja olen pari kuukautta elänyt itsekseni. Myös me erosimme ystävinä ja ero oli kummankin yhteinen päätös. Kunnioitamme toisiamme edelleen ja olemme ystäviä.
Itselläni ei ole mitään kiirettä uuteen suhteeseen. Ajattelinkin vain sanoa sinulle, että nauti tästä hetkestä. katsele rauhassa uusia tuttavuuksia äläkä kiirehdi suotta uuteen parisuhteeseen. Kyllä niitä ihmisiä tulee elämänvarrelle ihan varmasti. Näin ainakin vakuuttelen itselleni :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437929Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4562211Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292120- 1431691
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511228Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251216Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991098Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65833Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.55748Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6727