Suomen ei pitäisi ottaa kantaa mihinkään!

Suomen ei pitäisi ottaa kantaa mihinkään!

Ei olla EU jäsen, puhumattakaan EURO valtuutasta.

Tekisi vain omaa bisnestä ja kauppaa maailmalle, EU orjana on varmaan vittumaista.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen samaa mieltä, ei mitään kantaa muiden maiden sähellyksiin. Olemme niin pieni kansa, että meidän kannattaisi vain olla aivan hiljaa kuvittelematta olevamme jokin vaikuttaja muka.

Suomen täytyy pitää puolustuksestamme huolta (kaikille sotimiseen kykeneväisille aseita armeijan varastoissa mahdollisen tukan paikan tullessa eteen)

Oman valkoisen suomalaisen lisääntymisestä 15-miljoonaiseksi kannustimien tuella, mutta siten, että lapsia saavat korkeasti koulutetut mielluummin enemmän etenkin kuin jokin toivoton sakki, jolla ei ole omatkaan asiat järjestyksessä, mutta ennen kaikke myös keskiluokan tulee saad lapsia 3-4/perhe tahdilla.

15-miljoonaisena Suomi tuntuu turvallisemalta paikalta elää ja koko maa tulee asuttaa eikä näin kuten Kokoomus ja muut hallituspuolueet haluaa, että kaikki tungetaan pääkaupunkiseudulle. Kaikki nämä ovat politiikalla toteutettavissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietäjä kirjoitti:

Suomen ei pitäisi ottaa kantaa mihinkään!

Ei olla EU jäsen, puhumattakaan EURO valtuutasta.

Tekisi vain omaa bisnestä ja kauppaa maailmalle, EU orjana on varmaan vittumaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu