Katainen supersankarista superkomissaariksi

Suomen supersankari-pääministeristä kuoriutui Brysselissä superkomissaari, joka kuulemma valvoo kaikkien muiden komissaarien tekemisiä. Näin ainakin Aamulehden mukaan, tosin lehdellä voi tässäkin olla oma kokoomuslehmä ojassa. Tosiasia on se, että Katainen on vain yksi seitsemästä salkuttomasta ja tolkuttomasta komissaarista, joille ei löytynyt Brysselistä muita töitä.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Politiikan sisäpiiri järjesti Kataisen valvomaan Euroopan kasvua ja työllisyyttä. Ihmisten kannalta on sääli, että palkkasivat tuollaisen nollan niin vaativaan tehtävään, sillä Kataisen "osaaminen" on suomalaisten tuoreessa muistissa: Kataisen pääministeriaikana Suomen talous ei lainkaan kohentunut, eikä myöskään työllisyys. Katainen puuhasteli veronalennuksia ja sanoi niiden tuovan lisää työpaikkoja, mutta kävikin täysin päinvastoin!

Kataisen johtamistaidolla valtionvelka nousi tähtitieteellisiin lukemiin ja työttömien määrä lisääntyi kymmenillä tuhansilla. Leipäjonotkin pitenivät entisestään. Kaiken lisäksi Katainen lopetti pääministerin työnsä ennen määräaikaa, eli luikki vastuuta pakoon. Saanut lienee vaikutteita edellisestä kepulaisesta luikkijasta...

Ei siis ole pelkoa siitä, että Kataisen ollessa vastuussa Euroopan tilanne kohenisi millään tavalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Suomen supersankari-pääministeristä kuoriutui Brysselissä superkomissaari, joka kuulemma valvoo kaikkien muiden komissaarien tekemisiä. Näin ainakin Aamulehden mukaan, tosin lehdellä voi tässäkin olla oma kokoomuslehmä ojassa. Tosiasia on se, että Katainen on vain yksi seitsemästä salkuttomasta ja tolkuttomasta komissaarista, joille ei löytynyt Brysselistä muita töitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu