Aika vittumaista huomata niiden koulukaverien elämän olleen itseäni huomattaasti paremmin kuin itsellä. Silloin teininä se jo alkoi kun tyttökaveri alkoi seurusteleen ja itse en saanut koskaan poikakaveria en parikymppisenä, en kolmekymppisenä, en nelikymppisenä ja nyt lähempänä viittäkymppiä en edelleenkään ole saanut minkäänlaista miestä ja se sama tyttökaveri on jo kolmannen kerran naimisissa ja itse en ensimmäistäkään. Lapsia ja lasten lapsia liuta ja mä olen vain katsonut sivusta kun muita viedään ja mua ei koskaan kukaan edes huomannut tai jos huomasi sen verran, että haukkui tai nauroi ulkonäköäni.
Ja pitäis olla kiitollinen elämästä tai elämstä jota ei edes koskaan ollut. Suurin virhe oli, että päästin elämäni näin pitkälle sillä näkihän sen jo silloin teininä, että elämäni tulee oleen täyttä paskaa enkä edes tule mitään elämää edes saamaan.
Tässä pointti oli nyt se, että ei kannata päästää elämäänsä liian pitkälle jos jo nuorena huomaa, ettei ole mahiksia oikein mihinkään eikä varsinkaan mahiksia saada elämänkumppania tai edes satunnaisia seksikumppaneita niin ei niitä sen parmmin tule vanhempanakaan saamaan (oikeastaan silloin lähes mahdotonta) joten aivan turhaa sitä odottaa ja antaa vuosien kulua luullen, että jos sieltä joskus jonku onnistuis saamaan, sillä tosiasia on, että EI sitä koskaan tule saamaan jos siitä ei ole edes merkkejä nuoruudessakaan.
Mä olen todella katkera ja pettynyt pahasti kun päästin elämäni näin pitkälle ihan vain kuvitellen, että se elämä saattaa parantua tai, että jonku joskus löydän. Nyt ollaan odoteltu pian 50 vuotta ja tuloksena täysin katkeroitunut ja elämäänsä pettynyt ihmisraunio. Vielä ei onneksi ole liian myöhäistä itsariin koska tätä elämää saattaa vielä toiset 50 vuotta olla edessä kun olen suht perusterve.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Mitäs kouluttauduit naistutkimuksen tohtoriksi.
Erittäin piristävää nähdä edes yksi nainen, joka tietää, miltä kymmenistätuhansista suomalaismiehistä tuntuu.
Kyllä naisissakin on niitä at-naisia, mutta naiset vain eivät kehtaa siitä niin kuuluvasti toitottaa vaan tyytyvät hiljaa kärsimään tai ovat tehneet jo aikaa sitten itsarin.
Naiselle kelpaamattomuus on huomattavasti pahempi asia kuin miehelle. Naisissa silti ne tavallisenki näköiset ja vähemmän kauniit voivat paremmin saada kumppanin ja suhteen kuin vastaavanlainen mies, mutta todella rumat naiset joita on todella harvassa ovatkin sitten asia erikseen eivätkä sellaiset pidä paljoaa ääntä itsestään.
Ei alkanut paras nuoruus vaikka uskollisesti odotteli. Ei löytynyt rakkaus kun sitä lakkasi etsimästä. Ei ole Sitä Oikeaa jokaiselle, eikä mitkään tähtien asennot sellaisen luokse johdata.
Kyllä ne parhaimmat nuoruusvuodet alkavat vasta 60-vuotiaana! Ei hätää siis
Jos on jo ikää ton verran kertynyt, niin melkein vois antaa saman vinkin kuin antaisin tuon ikäiselle miehelle joka on heittänyt kirveen kaivoon ja luopunut toivosta...
Ei muuta kuin maksamaan siitä satunnaisesta seksistä. Vaikka naisille taitaa ne vaihtoehdot olla vähäisemmät kuin miehille, niin toisaalta naisille se on käsittääkseni paljon halvempaa ja yleensä sillä rahalla saa vielä sitä naisten haluamaa romantiikkaa kuten ravintolassa syömistä, yms. eikä pelkkää pikaista sänkypuuhaa.
Toisaalta, jollei ole aivan kammottavan näköinen, niin pienellä laittautumisella saa varmaankin sitä satunnaista seksiä jos oikein yrittää. Aina on joku mies jolle kelpaa seksi ilman muita sitoumuksia. Jos on ylipainoa niin sitten vaan ahkerasti salille ja tavoitteeksi joku normaali paino, tms.
Ja sitten kannattaakin muistaa että sekä maksullinen seksi että pelkkä maksuton panopatjana oleminen jollekulle saa varmaan helposti vielä pahemmin morkkiksen ja masennuksen päälle jos haluaisi enemmän mutta ei parempaan kelpaa.
Kuitenkin... Ennen kuin menee tekemään itsaria, niin ainakin kannattaa käydä noita vaihtoehtoja läpi. Jonnekin iskuriin vaan laittamaan ilmoitusta että hakee panokumppania ja katsoo miten käy.
Itselläkin 36 vuotta meni ilman että edes naiseen tuli koskettua siinä mielessä, ja nyt sitten kun otti itseään niskasta kiinni ja alkoi näkemään asian eteen vaivaa, niin onhan sitä jo ehtinyt seikkailemaan sen verran että melkein olisi voinut jättää osan pois. Ja vielä ihan tosissaan aion yrittää suhdetta löytää ja jos en onnistu, niin sittenpähän en onnistu. Sen verran olen tajunnut että maailma ei siihen kaadu. Mieluumin yksin kuin suhteessa johon ei oikeasti halua. Ja jos on ihan pakko saada seksiä ja hellyyttä niin tarvittaessa vaikka rahalla sitä saa, mutta se on sitten se ihan viimeinen oljenkorsi kun muut kortit on katsottu.
Kyllä ne maksulliset miesseuralaiset ovat paljon kalliimpia kuin miehille vastaavat naisseuralaiset. Ja siihen maksullisen miehen tehtäviin todellakin kuuluu myös se romantiikka ravintoailtoineen sun muineen eikä vain viiden minuutin pano.
Toki suomessa maksullinen pillukin on hinnoiteltu korkealle, mutta naapurimaissamme ja aasiassa sitä saa puoli-ilmaiseksi.
En muuten usko, että oikeasti olit totaalikokematon 36-vuotiaaksi asti ja sitten aloit saamaan naisia koska tuon ikäisessä miehessä ja jo monta vuotta nuoremmassaki se pelkkä kokemattomuus on naisille ylitsepääsemätön turn-off.
Paitsi ehkä sitten jos olet vapaaehtoisesti pidättäytynyt seksistä ja suhteista 36 vuotiaaksi asti vaikka tarjontaa olisi ollut.
Hyvä, että edes yksi nainen tietää minkälaista on alemman tason miehen elämä.
Siinäkin olet täysin oikeassa, että mahdollisuudet eivät todellakaan parane vanhetessa vaan nimenomaan huononevat koko ajan. Ja jos nuorena ei saa miestä/naista niin ei sitä todellakaan saa vanhempanakaan. Mahdollisuudet kumppanin saamiseen ovat nolla.