Israelin hallitus on ilmoittanut, että se ei osallistu

Israelin hallitus on ilmoittanut, että se ei osallistu neuvotteluihin Kairossa, toisin kuin mitä tulitaukosopimuksessa sovittiin.

Mistäköhän saa olla kyse??
Kolonialismi ja heimolaista politiikka joka on täynnä agressioita.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Nyt tulet jälkijunassa. Israel vaatii neuvotella suoraan Hamasin kanssa eikä Egyptin välityksellä. Mutta tämähän ei käy taas Hamasille koska ovat kieltäytyneet tunnustamasta v.1948 itsenäistynyttä Israelia. Miten siis neuvotella sen kanssa jota ei heille ole olemassakaan....

Äänestä
  • Israelko haluaa neuvotella Hamasin kanssa nokikkain?
    Kätellä ja siemailla kahvia samas pöydäs...???????

    Tähän saakka on linja ollut ettei neuvotella terroristeiksi luokittamansa järjestön kanssa.

    Jo on aikoihin eletty.
    Mitä sannoo artoboy?

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Israelko haluaa neuvotella Hamasin kanssa nokikkain?
    Kätellä ja siemailla kahvia samas pöydäs...???????

    Tähän saakka on linja ollut ettei neuvotella terroristeiksi luokittamansa järjestön kanssa.

    Jo on aikoihin eletty.
    Mitä sannoo artoboy?

    Jos Hamas hallitsee Gazaa niin eikös heidän kanssa pidä neuvotella?
    Hamas on kyllä julistanut ne kolme eitään:'
    EI Israelin tunnustamista
    EI neuvotteluja
    EI rauhaa
    Että sellainen neuvottelukumppani.....
    Israelilaisia ei vedätetä kuten Usaa ja EU:ta Iranin ydianaseneuvotteluissa. Ydinase kohta valmis ja neuvotellaan neuvottelujen aloittamisesta....

    Äänestä

  • Israel Hi! kirjoitti:

    tupla t,
    terroriteurasta...

    Äänestä

  • zionistien kirjoitti:

    tupla t,
    terroriteurasta...

    Mitä yrität sanoa???

    Äänestä

  • Israel Hi! kirjoitti:

    Jos Hamas hallitsee Gazaa niin eikös heidän kanssa pidä neuvotella?
    Hamas on kyllä julistanut ne kolme eitään:'
    EI Israelin tunnustamista
    EI neuvotteluja
    EI rauhaa
    Että sellainen neuvottelukumppani.....
    Israelilaisia ei vedätetä kuten Usaa ja EU:ta Iranin ydianaseneuvotteluissa. Ydinase kohta valmis ja neuvotellaan neuvottelujen aloittamisesta....

    Näinhän se on mutta miksi näistä ei puhuta yleisesti????

    Äänestä

Israel haluaa jatkaa gazalaisten alistamista...länsiranta alistui, Hamas ja Fatah eivät halua tehdä samaa virhettä kuin toiset. Avovankila ei ole kenenkään edun mukaista. Israel toistaa historiaa. Se jatkaa laittomien siirtokuntien rakentamista. Beirutin tapahtumat muistetaan, kun israelilaiset tunkeutuivat sinne ja massamurhasivat leireillä asuvia palestiinalaisia. Apartheid kukoistaa Israelissa ja ólemmehan nähneet tienviittoja joissa lukee "vain juutalaisille"...samaa kuin USA:ssa oli vallalla kymmeniä vuosia sitten, se poistettiin, mutta Israelissa se on sallittua, ei enää muualla maapallolla!! Ulkonaliikkumiskiellot ja yliopistojen sulkemiset palestiinalaisilta eivät nekään mieltä ole kohottaneet, ei liioin veden ja sähkön säännöstely ja liikkumista rajoittavat monimutkaiset kiemurat ja teitten käytön kielto palestiinalaisilta. ym..ym..

Äänestä
  • Gazalaiset saivat elää ihan rajoituksetta 2005 kun saivat alueen Israelilta. Rakettituli ja terrori-iskut alkoivat
    lähes välittömästi sieltä Israeliin. Tottakai tämä piti saada loppumaan ja sulkea rajat aseiden vienniltä sinne.
    Mikisi muuten Gazalaiset olivat käyttäneet lähes kaiken yli kaksi tuhatta rekkakuormallista sementtiä tunnelien rakentamiseen israelin puolelle. Miksi ne on rakennettu? Miksi Gazalaiset ampuvat vuosi toisensa jälkeen raketteja ja ohjuksia Israeliin? Miksi he tekevät itsemurhaiskuja ja pommi-iskuja Israeliin. Miksi Gazassa on vieläkin tuhansia ohjuksia ja raketteja?
    Ymmärrä nyt sinäkin, että Gazalaiset ovat itse aiheuttaneet oman tilanteensa. Näe syyt tälle tolanteelle älä vain pelkkiä seurauksia. Hamas on vallassa Gazassa ja heidän peruskirjassaan on Israelin tuhoaminen!

    Äänestä

  • äly hoi! kirjoitti:

    Gazalaiset saivat elää ihan rajoituksetta 2005 kun saivat alueen Israelilta. Rakettituli ja terrori-iskut alkoivat
    lähes välittömästi sieltä Israeliin. Tottakai tämä piti saada loppumaan ja sulkea rajat aseiden vienniltä sinne.
    Mikisi muuten Gazalaiset olivat käyttäneet lähes kaiken yli kaksi tuhatta rekkakuormallista sementtiä tunnelien rakentamiseen israelin puolelle. Miksi ne on rakennettu? Miksi Gazalaiset ampuvat vuosi toisensa jälkeen raketteja ja ohjuksia Israeliin? Miksi he tekevät itsemurhaiskuja ja pommi-iskuja Israeliin. Miksi Gazassa on vieläkin tuhansia ohjuksia ja raketteja?
    Ymmärrä nyt sinäkin, että Gazalaiset ovat itse aiheuttaneet oman tilanteensa. Näe syyt tälle tolanteelle älä vain pelkkiä seurauksia. Hamas on vallassa Gazassa ja heidän peruskirjassaan on Israelin tuhoaminen!

    Miksi rakentavat tunneleita? Siksi että juutalaiseen ei voi luottaa.
    Sitäpaitsi juutalaiset vesittivät kaikki sopimukset heti kättelyssä 2005.
    He eivät mm vapauttaneet viattomia vankeja kidutuskammioistaan.
    Heillä oli vankeina nuoria poikiakin ja samat vangit n. 273 miestä ja poikalasta heidän piti vapauttaa tänä keväänä vaan vankilassa he ovat edelleenkin.
    Heidän maat ja talot on ryöstetty jo aikoja sitten. Vaimot ja alpset asuvat sukulaisten nurkissa ja kuka missäkin.

    Äänestä

  • äly niin kirjoitti:

    Sinulla ei ole mitään todellisuuden tajua.
    Kysymys oli syystä sinä edelleen puhut seurauksista.

    Äänestä

  • äly hoi! kirjoitti:

    Sinulla ei ole mitään todellisuuden tajua.
    Kysymys oli syystä sinä edelleen puhut seurauksista.

    Huomasit sentään että syillä on seurauksensa.

    Äänestä

  • äly niin kirjoitti:

    Huomasit sentään että syillä on seurauksensa.

    Ja vielä kun kertoisit ne SYYT.

    Äänestä

  • äly hoi! kirjoitti:

    Sinulla ei ole mitään todellisuuden tajua.
    Kysymys oli syystä sinä edelleen puhut seurauksista.

    Mitä järkeä on inttää trollin kanssa?? Haloo!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

olen minä kirjoitti:

Israelin hallitus on ilmoittanut, että se ei osallistu neuvotteluihin Kairossa, toisin kuin mitä tulitaukosopimuksessa sovittiin.

Mistäköhän saa olla kyse??
Kolonialismi ja heimolaista politiikka joka on täynnä agressioita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu