Tänään taas tällä tavalla..

neuvoton

Olemme tunteneet mieheni kanssa puolentoista vuoden verran, tästä ajasta olemme virallisesti seurustelleet vain 6 kk (johtuen suhteen sotkuisesta alusta).
Ongelmaksi on ajan saatossa noussut kuitenkin nämä sotkuiset lähtöasetelmat. Meillä molemmilla oli juttua toisen kanssa ja samalla olimme tiiviiste tekemissä keskenämme. Minä en mielelläni muistele vanhoja, koska todella välitän nykyisestä miehestäni.
Tänään ilmoitin jääväni HUOMENNA ylitöihin 2 tunniksi, mikä vähentää meidän yhteistä aikaamme kahdella tunnilla (olemme molemmat vuorotöissä ja tällä viikolla vuorot tosi pahasti ristissä). Mieheni pillastui tästä täysin, koska olin luvannut katsoa hänen kanssaan Jokereiden pelin (kotona). Mies pommittaa töihin ja epäilee ylitöitäni, pelkää siis koko ajan että petän. Kotona hän tenttaa, jos kylpyhuoneenlattia on märkä, että olenko käynyt suihkussa (yksin)? Tai jos olen riisutunut nukkumaan mennessä niin, että vaatteitani on siellä täällä, hän kysyy onko tullut kiire?.. Viime yönä nukuin alasti, äsken hän kysyi että MIKSI ja onko täällä ollut joku!
Minulla on hevonen ja koiria. Onko väärin jos priorisoin kilpahevoseni liikutuksen niihin hetkiin, kun tallilla kehtaa käydä, vai pitäisikö minun olla kaikki mahdollinen aika mieheni kanssa, jos vuoromme menevät pahasti ristiin. Hän on epäillyt jopa tallilla käymistäni..
Haluaisin kuulla mielipiteitä, kerron tilanteesta tarvittaessa lisää. Olen niin väsynyt ainaiseen syyllistämiseen, hän saa minut jopa miettimään, että olenko ollut yksin kotona jatkuvalla epäilyllään. Alan pian olla lääkityksen tarpeessa!

5

286

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kommentti Keijo

      Lueppa nyt toi tekstis uudestaan ja mieti vähän, että onko ukollas kaikki muumit laaksossa?

      Mieshän on selvästi sairaalloisen mustasukkainen ja paranoidi. Taitaa olla vielä paljon muutakin. Hälyyttävintä on se, että se saa syyllistämisellään myrkytettyä sun mieles itseäs vastaan. Henkistä pahoinpitelyä kaikki tämä.

      Oisko ero mitään?

      • neuvoton

        Kiitos vastauksestasi!
        Mielipiteitä halusinkin kuulla. :)
        Meillä on tilanne joka ei ole puhumalla parantunut. Asiasta on keskusteltu paljon, mutta tämä vainoaminen vain jatkuu.. Mieheni perustelee käytöstään mm. sillä, että emme vietä tarpeeksi aikaa yhdessä vuorotöiden takia. Ei minustakaan ole mukavaa että ollaan koko ajan ihan ristiin töissä, mutta hänen toimintansa on loukkaavaa. Hän saa minut tuntemaan itseni pettäjäksi epäilyillään.


    • KunnioitaItseäsi

      Tuo on sairasta, todella sairasta. En itse voisi koskaan kohdella naistani tuolla tavalla.

      Ehkä lähtöasetelmanne olivat liian "sotkuisat", tai ehkä mies vain ei ole mieleltään lainkaan terve. Joka tapauksessa kannattaisi erota, ennen kuin mukaan astuu vielä väkivaltakin.

      Ota opiksesi seuraavaan suhteeseen: aloita suhde vain, kun molemmat osapuolet ovat varmasti vapaita.

    • ÖÖÖH

      Miten määritellän tuo "virallinen seurustelu"?

    • Oppeliini1

      Kuulostaa tosi pahalta. Mies on henkisesti hyvin sairas. Jos jatkat hänen kanssaan, pakota heti huomenna hoitoon. Hän tarvitsee pitkäaikaista apua ja pian!

      Hänen verbaalinen syyttely kohta muuttuu fyysiseksi, siitä on leikki kaukana!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      71
      1128
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1084
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      953
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      67
      933
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      880
    6. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      20
      830
    7. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      129
      828
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      785
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      751
    10. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      686
    11. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      683
    12. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      671
    13. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      632
    14. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      627
    15. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      128
      621
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      620
    17. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      604
    18. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      602
    19. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      600
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      589
    Aihe