Työttömät ovat suuri kuluerä veronmaksajille

Nyt kun kaikki säästää pitäisi työttömyysavustuksiakin pienentää tyyliin -20% ja ansiosidonnaista -40%. Ei yksinkertaisesti ole varaa eikä maksuhalukkuutta veronmaksajilla. Velalla maksetaa korvauksia, huh huh. Kyllä pienemmälläkin pärjää, olin 4 vuotta sitten työttömänä muutaman kuukauden, toki teki hiukan tiukkaa mutta en ostellut sitten turhia enkä käynyt ravintoloissa. Pienemmälläkin olisin pärjännyt.

HS 4.9
Työttömyyden ennakoitua hurjemman kasvun takia työttömyysvakuutusrahasto joutuu ottamaan tänä vuonna poikkeuksellisesti ehkä noin 200–300 miljoonaa euroa velkaa, jotta se pystyy turvaamaan maksukykynsä. Yleensä rahaston keräämät työttömyysvakuutusmaksut riittävät etuuksien maksamiseen

Tämän hetken ennusteen mukaan Työttömyysvakuutusrahaston alijäämä on tänä vuonna noin 600 miljoonaa euroa.

Kyseessä on rahaston historian suurin alijäämäinen tulos. "Työttömyysvakuutusrahaston ei ole nykyisen muotonsa aikana koskaan ottanut velkaa. Rahaston edeltäjä Työttömyyskassojen keskuskassa otti lainaa, kun työttömyys nousi 1990-luvun lamassa ennätystasolle", sanoo Työttömyysvakuutusrahaston toimitusjohtaja Heikki Pohja.

Syynä maksujen rahaston kassan hupenemiseen työttömyysmenojen lisäksi on palkkasumman kasvun kuihtuminen.

Työttömyysvakuutusrahaston keräämillä rahoilla rahoitetaan pääasiassa ansiosidonnaista eläketurvaa. Se vastaa työttömyysturvan rahoituksessa työttömyyspäivärahojen, työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen, koulutuspäivärahan, työttömien ja aikuiskoulutustukea saavien työeläkevakuutusmaksun ja vuorottelukorvauksen aiheuttamista menoista siltä osin kuin valtio ja yksittäiset työttömyyskassat eivät ole niistä vastuussa.

Työttömyysmenot ovat kasvaneet tänä vuonna huomattavasti ennakoitua nopeammin. Vielä alkuvuodesta työttömyysvakuutusrahasto uskoi, että työttömyysmenot kasvavat viitisen prosenttia, ja rahat riittävät.

Rahaston menot kasvavatkin nyt 15 prosenttia vuosivauhdilla. Työttömiä työnhakijoita on nyt yli kymmenen prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Työttömyysvakuutusrahastoon on vuosien varrella kerätty puskuri suhdannevaihtelujen takia, mutta tänä vuonna tuo puskuri käytetään loppuun.

Rahastolla täytyy olla maksuvalmius vähintään yhden kuukauden menoihin. Tämä on noin 250 miljoonaa euroa. Nyt puskuri sulaa reilusti alle tämän, ellei jopa kuihdu pois, ja se pitää paikata velalla.

Ensi vuonna työttömyysmenot kasvavat, ja rahasto arvelee tarvitsevansa rahaa mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa, vaikka työttömyysvakuutusmaksut todennäköisesti nousevat ensi vuonna.

Työttömyysvakuutusrahaston hallintoneuvoston elokuussa tekemä esitys nostaisi työnantajien ja palkansaajien maksuja 0,15 prosenttiyksiköllä. Työnantajan vakuutusmaksu on 0,80–3,15 prosenttia riippuen siitä, kuinka suuri on työnantajan maksama palkkasumma. Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu olisi ensi vuonna esityksen toteutuessa 0,65 prosenttia.

Rahaston alijäämän arvellaan jäävän puoleen miljardiin euroon, vaikka vakuutusmaksut nousisivat. Vakuutusmaksujen korotusesitys on lähetetty sosiaali- ja terveysministeriöön. Lopullisen päätöksen tekee eduskunta.

Työttömyysvakuutusrahasto on lakiin perustuva työmarkkinaosapuolten hallinnoima laitos, jonka vastuulla olevat työttömyysetuudet rahoitetaan työttömyysvakuutusmaksuilla. Rahasto maksoi viime vuonna työttömyyskassoilla yli 2,3 miljardia euroa, Eläketurvakeskukselle 640 miljoonaa euroa ja Kansaneläkelaitokselle 62 miljoonaa euroa.
38162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

niin. kyllähän tuo tilanne katastrofi alkaa olemaan. kekkonen julisti hätätilan kun työttömiä oli 63000. nyt niitä on yli puoli miljoonaa. tosin se minimi työmarkkinatuki on jo niin pieni, ettei silläkään juuri kukaan pärjää vaan joutuu nöyrtymään sossun luukulle lakki kädessä.
hyviä keinoja on kai aika vähän. tukian leikkaaminen lisäisi rikollisuutta, josta taas tulisi yhteiskunnalle lisäkuluja.
ainoa oikea lääke olisi saada _oikeita_ työpaikkoja, mutta hallitus tekee kaikkensa että ne entisestään on vähentynyt.

Äänestä
  • "tukian leikkaaminen lisäisi rikollisuutta, josta taas tulisi yhteiskunnalle lisäkuluja."

    En usko että rikollisuus lisääntyisi, monessa maassa tuet huonompia kuin Suomessa vaikka otetaan ostovoima laskuihin. Tuet ovat jopa niin hyvät täällä että matalapalkkakaisten työnantajien on vaikea saada työntekijöitä (siivoojat, tiskarit yms).

    Äänestä

  • lian korkeat tuet kirjoitti:

    "tukian leikkaaminen lisäisi rikollisuutta, josta taas tulisi yhteiskunnalle lisäkuluja."

    No kylläpä noissa maissa rikollisuuttakin on enemmän. Lisäksi se vähentäisi edelleen työpaikkoja, kun tuo osuus rahasta olisi pois kierrosta.
    Suomessa on eurooppalaisittain aika heikko sosiaaliturva muutenkin, joten ei siitä paljoa leikattavaa ole.

    Äänestä

  • bkfkfkkfkfkfkfkfkgof kirjoitti:

    Kyllä Suomessa saa ihan tyydyttävän toimeentulon työtönkin kun laskee mukaan sosiali-
    toimen toimeentulotuen.Sillä rahalla syö ja juo ihan mukavasti.

    Äänestä

  • Bror-Erik kirjoitti:

    Kyllä Suomessa saa ihan tyydyttävän toimeentulon työtönkin kun laskee mukaan sosiali-
    toimen toimeentulotuen.Sillä rahalla syö ja juo ihan mukavasti.

    Mutta tuolla elätetään vain turhia virkaloisia, jotka muutenkin on suomen suurimpia ongelmia. Jos työttömyysturva olisi riittävä, ei soskua tarvittaisi. Kerrassaan hölmöä pyörittää papereita monella luukulla.
    Byrokratiasta kannattaa aina vähentää, kun se on sitä täysin tuottamatonta ja kallista suojatyötä!

    Äänestä

  • lian korkeat tuet kirjoitti:

    "tukian leikkaaminen lisäisi rikollisuutta, josta taas tulisi yhteiskunnalle lisäkuluja."

    En usko että rikollisuus lisääntyisi, monessa maassa tuet huonompia kuin Suomessa vaikka otetaan ostovoima laskuihin. Tuet ovat jopa niin hyvät täällä että matalapalkkakaisten työnantajien on vaikea saada työntekijöitä (siivoojat, tiskarit yms).

    No en nyt menis sanomaan et mitenkä yli HYVIÄ!? :/

    http://www.vatt.fi/file/vatt_publication_pdf/k125.pdf

    Lapsiperheillä kohtalaiset, mut yksin elävillä ei edes Eurooppalaista keskitasoa! :/ Ja ku tohon yhtälöön lisätään vielä Suomen asumisen ja elintarvikkeiden kalleus, ni taidetaa alkaa olee niitä Euroopan pahnanpohjimmaisia? :/

    Äänestä

  • nncnnfmfngkfllgkg kirjoitti:

    Mutta tuolla elätetään vain turhia virkaloisia, jotka muutenkin on suomen suurimpia ongelmia. Jos työttömyysturva olisi riittävä, ei soskua tarvittaisi. Kerrassaan hölmöä pyörittää papereita monella luukulla.
    Byrokratiasta kannattaa aina vähentää, kun se on sitä täysin tuottamatonta ja kallista suojatyötä!

    Ja jos matapalkkausempuenkun alojen PALKAT olis riittävän suuret, niin säästettäis vielä paljon enemmän mahdollisissa toimeentulotuissa, ja VARSINKIN asumistuissa! ;)
    Samoten valtio sais suuremmista palkoista enemmän verotuloja!
    Kysynkin: Miks meillä veronmaksajilla maksatetaan matalapalkka-alan yrittäjien pulskistuminen?

    Äänestä

  • bkfkfkkfkfkfkfkfkgof kirjoitti:

    No kylläpä noissa maissa rikollisuuttakin on enemmän. Lisäksi se vähentäisi edelleen työpaikkoja, kun tuo osuus rahasta olisi pois kierrosta.
    Suomessa on eurooppalaisittain aika heikko sosiaaliturva muutenkin, joten ei siitä paljoa leikattavaa ole.

    Saksassa varastomies tienaa tonnin kuussa, Saksa talouden veturi. Miten voidaan kuvitella että syrjäisessä Suomessa talous lähtisi kasvuun näillä palkoilla ja avustuksilla. Palkkoja pienemmiksi ja tuet reilusti pienemmiksi -50%.. Toimettoman tulee aina saada max puolet siitä mitä matalapalkkainen saa, muuten minkäänlainen työnhaku ei motivoi.

    Äänestä

  • näin se vaan menee kirjoitti:

    Saksassa verot on paljon pienemmät ja ruoka, autot ym halvempia. Jos otetaan tänne saksan hintataso, lähden tonnilla töihin! Sillä nimittäin saa saksassa PALJON!

    Äänestä

  • näin se vaan menee kirjoitti:

    Saksassa varastomies tienaa tonnin kuussa, Saksa talouden veturi. Miten voidaan kuvitella että syrjäisessä Suomessa talous lähtisi kasvuun näillä palkoilla ja avustuksilla. Palkkoja pienemmiksi ja tuet reilusti pienemmiksi -50%.. Toimettoman tulee aina saada max puolet siitä mitä matalapalkkainen saa, muuten minkäänlainen työnhaku ei motivoi.

    Ja ruuan, polttoaineiden, sähkön, asumisen yms. hintaa voisi tietenkin korottaa 500%

    Eihän täällä perseessä kukaan tarvitse ostovoimaa, koska talvellakin voimme kaivaa lumipeitteen alta märäntyneitä sienä ja marjoja ravinnoksemme, koska ruuan jälleenmyyjät eivät missään nimessä ole AHNEITA.

    Voisimme muuttaa lehtiroskiksiin hienoista (pahviseinillä) olevista linnunpöntöistämme, koska vuokranantaja ja sähköyhtiöt eivät missään nimessä ole AHNEITA.

    Älä sinäkään ole AHNE, vaan tyydy TYHMYYTEEN ja alistu.

    Äänestä

Työttömät ovat pelkkiä ahneita toisten rahojen kähmijöitä.

Äänestä
  • Sunhan kannattaa heittäytyä työttömäksi, ehkä se näkymätön vannekkaan ei purista päätäsi niin kovaa, kun saat elellä herroiksi tekemättä mitään..... ehkäpä joku työtön saa työpaikkasi ja työnantajakin on tyytyväinen, kun saa oikean työmiehen vänisevän lintsarin sijaan.

    Äänestä

Kehitysapu voitaisiin lopettaa kokonaan ja käyttää tuokin vuosittainen reilu miljardi euroa suomalaisten hyväksi.

Äänestä
  • Työtön on pahempi pummi kuin somp pu.

    Äänestä

  • Kyl toiki taitaa olla nykyää jo lähempänä jahta miljardia ku yhtä!? :/

    Äänestä

EMU-puskureissa on 700 miljoonaa euroa rutikuivaa rahaa. Sinne on kerätty varoja juuri tälläisiä tilanteita varten. Joten, ei muuta kuin puskurit käyttöön ja jätetään työttömyysvakuutusmaksut ennalleen.

Äänestä

Kaikki verorahat pitää ensin kierrättää lyhentämättömänä köyhimpien eläkeläisten ja työttömien kautta, ja sitten vasta jaellaan niitä pitkin maailmaa, kun niillä on ensin korjattu kotimaan pahoinvointi,--niin kaikki pärjää erittäin hyvin !

Mutta jos verorahat laitetaan sen sileän tien jonnekkin muslimipirujen aseiden ostoon, niin ilmankos suomi köyhtyy, eikä kukaan enää pärjää !

NÄIN HOITAISI PERUS SUOMALAISET SUOMEN ASIAA -ja kotimaan työpaikatkin pysyisivät kunnossa, ja myös pystyisivät työllistämään enemmän !!!

JÄRKI PÖYTÄÄN,- ja PÖLJÄT ULOS !!!sanoo PS !!!

Äänestä

Eläkeläiset suuri kuluerä, pakko alkaa karsia.
työtön voi alkaa töihin, mutta eläkeläinen hyödytön loppuelämänsä.

Äänestä
  • Kyllä me työttömät haluttaisiin tehdä töitä,,,jos olisi joku joka maksaisi siitä palkkaa.

    Ja minulle kelpaisi ihan alle Laura Rädyn arvioima 2100ekun tili kuukaudessa.

    Nääs en ole AHNE kun ny vain jotenki toimeen tulis.

    Äänestä

  • nälkä kirjoitti:

    Kyllä me työttömät haluttaisiin tehdä töitä,,,jos olisi joku joka maksaisi siitä palkkaa.

    Ja minulle kelpaisi ihan alle Laura Rädyn arvioima 2100ekun tili kuukaudessa.

    Nääs en ole AHNE kun ny vain jotenki toimeen tulis.

    mene siivoomaan,, tiskaamaan, ajamaan taksia. Kyllä siinä tienaa 2100e kk kun tekee myös pyhävuoroja ja hiukan pidempää päivää silloin tällöin. Menepäs jo... vai saatko liian hyviä tukia etkä viitsi koska odotat herra ihmemiestä joka pimputtaa ovikelloasi ja tarjoaa sitä "kivaa" työtä?

    Nyt olet meidän veronmaksajien riippakivenä, minäkin menin ihan toiselle alalle kun oman alan työt loppuivat. Aloitin nollasta uudella alalla ja reippaasti alle tuon 2100 kk palkan. Turha piipittää vaan pitää tehdä ja toimia.

    Liian moni piipittää että ei tarjota töitä, kaikki yhteiskunnan syytä...pälä pälä. Nyt eletään tässä hetkessä ja pitää sopeutua tilanteeseen

    Äänestä

Niitä rahdataan tänne toisten elätettäviksi ympäri maailmaa !

Äänestä

Ööö!?
Ai ... MIKSI!?

Onko se muka TYÖTTÖMIEN vika, että tulee työttömiä lisää? :)

No missäs on ne kakku-maakari Kataisen luoaamat työpaikat jota se lupasi tehdä? :) Eikös se nyt muka saanut vapaat kädet tehdä niitä tuolla "vastuullisella talouspolitiikallaan"!?!
No missäs ne on?

Joten: Mitäs jos menisit IHAN ensimmäiseksi tyhjentämään Kätsy-boyn lompakon? :)

Äänestä
  • Vastuunkanto ! Se on fantastista touhua se..

    Äänestä

Virkaatekevät ovat suurin kuluerä veronmaksajille. Puolet pois vähintään, valtiolta ja kunnilta niin tasapainottuisi suhde työttömien ja heidän suhteen

Äänestä

Mitäs ne veronmaksajat siellä töissä tekevät sellaisia päätöksiä, että työttömät eivät työllisty? Oma vikansa.

Äänestä

Eipäs ole vaan kehitysapu venäjälle, kreikkaan, eu:lle, stubille ja entinen käteisen vastikkeeton liksa.

Se on vaan sellaanen juttu, että me ollaan kohta kaikki työttömiä, joten tuo parjaus vois jäädä vähemmälla ja ala miettimään, mistä me saadaan tänne lisää työpaikkoja, entiset pidettyä, ylimääräiset kehitysavut pois ja järkevät poliitikot.

Työttömien tuet on nyt melko sivuseikka.

Äänestä

Työttömät ovat VERONMAKSAJIA!

Työttömät maksavat suhteessa jopa PALJON ENEMMÄN VEROJA!

Palkansaajat EIvät maksa 700 e/kk tuloistaan 20% veroja!!!
Kuten työttömät..

Äänestä

Sitäpaitsi siksihän sitä töissä ollessaan maksetaan työttömyysvakuutusmaksua, josta työntekijän osuus 0,50 % ja työnantajan 0,75 % - 2,95 % bruttopalkasta.

Kannattaa muistaa että työnantaja maksaa bruttopalkkanne lisäksi 1,7 - 2x kertaiset palkan sivukulut eli jos bruttopalkkanne on 2000 e/kk (josta teillä menee vielä vero) työantajalle te maksatte 3400 - 4000 e/kk.

Oletteko tämän arvoinen?

Teidän tulee siis tienata firmalle 5000-6000 euroa joka kuukausi, jotta teitä kannattaa pitää töissä 2000-3000 e/kk palkalla.

Äänestä
  • > Virkaatekevät ovat suurin kuluerä veronmaksajille. Puolet pois vähintään, valtiolta ja kunnilta niin tasapainottuisi suhde työttömien ja heidän suhteen <

    Niinpä, virkamiehet eivät yleensä tuota valtiolle tai kunnalle omaa palkkaansa enemmän tuloja, vaan tuottavat siis valtiolle/kunnalle pelkkiä menoja.

    Liikennepoliisi on yksinäistä harvoista poikkeuksista, koska mitä enemmän sakkojan poliisi kirjoittaa, sitä kannattavampaa sen palkkaaminen on.

    Eräs "Tavallinen konstaapeli" Hämeen poliisilaitokselta kertookin nimettömänä Ess.fissä, että "Partioita vaaditaan tekemään tulosta sakottamalla!"

    Siksi poliisin liikennevalvonta on katsottu tarpeellisemmaksi kuin hälytystehtävien hoitaminen ja järjestyksen ylläpitäminen.

    Mummoja saa siis vapaasti hakata vasaralla päähän (kuten juuri eräs nuorukainen teki) koska poliisi priorisoi työtehtävänsä autoilijoiden sakkorysiin?

    Äänestä

  • Sakko provikat? kirjoitti:

    > Virkaatekevät ovat suurin kuluerä veronmaksajille. Puolet pois vähintään, valtiolta ja kunnilta niin tasapainottuisi suhde työttömien ja heidän suhteen <

    Niinpä, virkamiehet eivät yleensä tuota valtiolle tai kunnalle omaa palkkaansa enemmän tuloja, vaan tuottavat siis valtiolle/kunnalle pelkkiä menoja.

    Liikennepoliisi on yksinäistä harvoista poikkeuksista, koska mitä enemmän sakkojan poliisi kirjoittaa, sitä kannattavampaa sen palkkaaminen on.

    Eräs "Tavallinen konstaapeli" Hämeen poliisilaitokselta kertookin nimettömänä Ess.fissä, että "Partioita vaaditaan tekemään tulosta sakottamalla!"

    Siksi poliisin liikennevalvonta on katsottu tarpeellisemmaksi kuin hälytystehtävien hoitaminen ja järjestyksen ylläpitäminen.

    Mummoja saa siis vapaasti hakata vasaralla päähän (kuten juuri eräs nuorukainen teki) koska poliisi priorisoi työtehtävänsä autoilijoiden sakkorysiin?

    Valtiolta ja poliisilta on NIIN RAHAT LOPPU että ne on epätoivoissaan alkany MYYDÄ takavarikoitua ja löytötavaroita HuutoNetissä?!

    http://www.huuto.net/hakutulos/sellernro/2332229?utm_source=FB&utm_medium=fb_postaus&utm_campaign=fb_huuto&cmp=fb_huuto

    Eli poliiisi kilpailee samoista asiakkaista köyhien kansalaisten kanssa, jotka yrittää myydä omia tavaroitansa?

    Äänestä

Työttömiä on pakko olla tietty määrä jotta yhteiskunta toimii! liian moni asia on kokonaan riippuvainen työttömistä, esim moni virka,firma,yhdistys,virasto jne jne on olemassa vain ja ainoastaan jos on työttömiä.. eli työttömäksi siis lasketaan myös sellaiset jotka ei ole ns oikeis töissä vaan erilaisissa "työttömyys toimenpiteissä" kuten palkkatuki jne jne -:D

Äänestä
  • Kyllä. Raiskaajat, murhaajat ja muut rikolliset myös työllistävät virkavaltaa ja pitävät yhteiskunnan rattaat pyörimässä.

    Äänestä

Onneksi pääsin työkyvyttömyyseläkkeelle 2012.
Ehdotan työtätekeville 20 % veronkorotusta niin työttömyyskorvauksiin on rahaa enemmän käytössä.
Kaveria ei jätetä!

Äänestä
  • taisi olla selkä vähän pipi...ja nyt golffaat Espanjassa, kun muut kysyvät mitä teet niin menet hetkeksi hiljaiseksi...hetken mietittyäsi sanot että olet yritysjohtaja eikä kukaan saa tietää että loisit veronmaksajien lompakosta..

    Äänestä

Minulle jää vuokran jälkeen rahaa 380e/kk josta maksan nettilaskun 30e. Netti on nykyään tärkeä, koska muuten vaikea maksaa laskuja.

Äänestä
  • Saan työmarkkinatuen, asumistuen ja toimeentulotuen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vähemmällä pärjää kirjoitti:

Nyt kun kaikki säästää pitäisi työttömyysavustuksiakin pienentää tyyliin -20% ja ansiosidonnaista -40%. Ei yksinkertaisesti ole varaa eikä maksuhalukkuutta veronmaksajilla. Velalla maksetaa korvauksia, huh huh. Kyllä pienemmälläkin pärjää, olin 4 vuotta sitten työttömänä muutaman kuukauden, toki teki hiukan tiukkaa mutta en ostellut sitten turhia enkä käynyt ravintoloissa. Pienemmälläkin olisin pärjännyt.

HS 4.9
Työttömyyden ennakoitua hurjemman kasvun takia työttömyysvakuutusrahasto joutuu ottamaan tänä vuonna poikkeuksellisesti ehkä noin 200–300 miljoonaa euroa velkaa, jotta se pystyy turvaamaan maksukykynsä. Yleensä rahaston keräämät työttömyysvakuutusmaksut riittävät etuuksien maksamiseen

Tämän hetken ennusteen mukaan Työttömyysvakuutusrahaston alijäämä on tänä vuonna noin 600 miljoonaa euroa.

Kyseessä on rahaston historian suurin alijäämäinen tulos. "Työttömyysvakuutusrahaston ei ole nykyisen muotonsa aikana koskaan ottanut velkaa. Rahaston edeltäjä Työttömyyskassojen keskuskassa otti lainaa, kun työttömyys nousi 1990-luvun lamassa ennätystasolle", sanoo Työttömyysvakuutusrahaston toimitusjohtaja Heikki Pohja.

Syynä maksujen rahaston kassan hupenemiseen työttömyysmenojen lisäksi on palkkasumman kasvun kuihtuminen.

Työttömyysvakuutusrahaston keräämillä rahoilla rahoitetaan pääasiassa ansiosidonnaista eläketurvaa. Se vastaa työttömyysturvan rahoituksessa työttömyyspäivärahojen, työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen, koulutuspäivärahan, työttömien ja aikuiskoulutustukea saavien työeläkevakuutusmaksun ja vuorottelukorvauksen aiheuttamista menoista siltä osin kuin valtio ja yksittäiset työttömyyskassat eivät ole niistä vastuussa.

Työttömyysmenot ovat kasvaneet tänä vuonna huomattavasti ennakoitua nopeammin. Vielä alkuvuodesta työttömyysvakuutusrahasto uskoi, että työttömyysmenot kasvavat viitisen prosenttia, ja rahat riittävät.

Rahaston menot kasvavatkin nyt 15 prosenttia vuosivauhdilla. Työttömiä työnhakijoita on nyt yli kymmenen prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Työttömyysvakuutusrahastoon on vuosien varrella kerätty puskuri suhdannevaihtelujen takia, mutta tänä vuonna tuo puskuri käytetään loppuun.

Rahastolla täytyy olla maksuvalmius vähintään yhden kuukauden menoihin. Tämä on noin 250 miljoonaa euroa. Nyt puskuri sulaa reilusti alle tämän, ellei jopa kuihdu pois, ja se pitää paikata velalla.

Ensi vuonna työttömyysmenot kasvavat, ja rahasto arvelee tarvitsevansa rahaa mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa, vaikka työttömyysvakuutusmaksut todennäköisesti nousevat ensi vuonna.

Työttömyysvakuutusrahaston hallintoneuvoston elokuussa tekemä esitys nostaisi työnantajien ja palkansaajien maksuja 0,15 prosenttiyksiköllä. Työnantajan vakuutusmaksu on 0,80–3,15 prosenttia riippuen siitä, kuinka suuri on työnantajan maksama palkkasumma. Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu olisi ensi vuonna esityksen toteutuessa 0,65 prosenttia.

Rahaston alijäämän arvellaan jäävän puoleen miljardiin euroon, vaikka vakuutusmaksut nousisivat. Vakuutusmaksujen korotusesitys on lähetetty sosiaali- ja terveysministeriöön. Lopullisen päätöksen tekee eduskunta.

Työttömyysvakuutusrahasto on lakiin perustuva työmarkkinaosapuolten hallinnoima laitos, jonka vastuulla olevat työttömyysetuudet rahoitetaan työttömyysvakuutusmaksuilla. Rahasto maksoi viime vuonna työttömyyskassoilla yli 2,3 miljardia euroa, Eläketurvakeskukselle 640 miljoonaa euroa ja Kansaneläkelaitokselle 62 miljoonaa euroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu