aloite

Milloin viimeksi olet tehnyt/saanut aloitteen?
11128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Aloitteen olen tehnyt viimeksi varmaan noin kolme vuotta sitten. Kuusi vuotta taitaa olla siitä kun sain 100% varman aloitteen. 4kk siitä kun sain epävarman "aloitteen".

Äänestä

Viime talvena tein jonkunmoisen aloitteen eli lähestyin työkaveria. Yksipuolista kiinnostusta oli kaiken perusteella.

Äänestä

Baarialoitteita en ole tehnyt täysin onnettoman track recordun vuoksi enää varmaan ainakaan pariin vuoteen, jos pientä flirttiä työpaikan pikkujouluissa ei lasketa.
Keväällä pyysin tuttua naista pariin otteeseen yhdessä ulkoilemaan, en tiedä laskiko hän niitä aloitteiksi. Joka tapauksessa hän muutti jossain vaiheessa käytöstään seurallisesta ignooraavaksi niin, että homma kuivui siihen.

Äänestä

En uskalla tehdä aloiteita. Epäilen liikaa tehdä aloitetta tuntemattomalle. Entä jos onkin täysi sekopää ja yritäppä sitten perua se.
Selkeän aloitteen oon saanu viimeksi... en muista. Baareissa niitä saan kun porukka on humaltunu, mutta nykyään ei tule siellä käytyä.

Äänestä

Viime lauantaina yksi mies tuli jututtamaan mutta ja kaveriani baarissa. Siinä tosin jäi vähän epäselväksi jo heti alussa, että kummasta se oli kiinnostunut. Joten sitä ei kyllä lasketa.
Itse tehty aloite... No siitä on nyt hetki aikaa, tais olla yhdellä keikalla muutama viikko sitten. Se oli yhden tuttuni kanssa liikenteessä ja sitä kautta oli helppo aloittaa juttelu. Kuunneltiin keikka yhdessä porukalla ja viestitelty harvakseltaan sen jälkeen, vähän laiskahkoa meininkiä. Ei olla ehkä ihan megakiinnostuneita kumpikaan eikä ole oikein yhteistä aikaakaan löytynyt, kun molemmilla on nyt kiireitä.

Äänestä
  • Nuo tuollaiset kahden peruskiinnostavan naisen tilanteet ovat ihan hermojarepiviä, jos sellaiseen sattuu jostain ihmeen syystä joutumaan. Naiset tietysti katsovat asiaa omasta näkökulmastaan, eli kiinnostus tipahtaa heti monta pykälää, jos käy mitenkään ilmi, että et tiedä, kumpaan kallistuisit, koska nainen ei halua olla tusinatuote vaan tarkoin valittu ihailun kohde.

    Molemmat saattavat kuitenkin olla omaan silmään ihan viehättäviä ja ensivaikutelmalta muutenkin miellyttäviä. Samalla pitäisi äkkiä saada selko monesta kriittisestä asiasta, jotka eivät ole niinkään ilmeisesti havaittavissa: kumman kanssa synkkaa paremmin yhteisymmärryksen ja mielipiteiden tasolla, naisen vapaus/varattuus, kiinnostaako häntä pelkkä flirtti, yhdenyönhommat vai tutustuminen (viim. toivottavaa), onko laastarisuhteen hakija tai miestä kuin paitaa vaihtava (joista kumpikaan ei kiinnosta).
    Normituurilla saat helpommin nauramaan ja puheliaammaksi sen naisen, joka sitten kuitenkin hetken päästä kertoo, että on kolmen lapsen yh tms, no sitten tämä toinen on jo kehittänyt turnoffit kun kokee jääneensä huomiossa varjoon tai varasijalle. Tai jos satsaat hitaammin lämpiävään, niin syyksi ilmenee mieltymys täysin erilaiseen miestyyppiin tai tulossa olevat häät...

    Äänestä

Kesällä, Berliiniläisessä metallibaarissa, pyysin paria nuorta naista hotelliin jatkoille.
En muista saaneeni koskaan aloitetta.

Äänestä

On siitä jo aikaa. Viime viikonloppuna.

Äänestä

Viimeks tein joskus yli 2v sitten ja viimeks sain joskus 3kk sitten.

Äänestä

En tee aloitteita.

Ihminen, eli Nainen tarpeeksi rohkeana tulee eteeni ja minä(ruumiillinen tarkistus, eli panen sitä koloihinsa) totean että eih. EI noilla spekseillä. Ei äly, huumori, viisaus, sydämen kultaisuus tule julki missään vaiheessa omasta tahdostaan/(paitsi jos sanoin että olen töissä ja käteen 400(0)euroa. Toim. Huom Burb nimimerkki. Asiaa kirjoittaa)

No viimeksi heinäkuussa. Aloitteita naisille.

Loppuelämä mennään vaikka niin että minä olen paras. Ja tämä(kin) tyttö failaaaaa

Ihan yksin pärjään. Sillä kaikki kaunis on MINUN sydämestäni. Nainen on kaunis sen takia. Minä kirjoitan parhaiten, minä nauran itselleni, olen Jumalasi.

Äänestä

Muutama viikko sitten, ravintolassa suurin piirtein minun ikäiseni varattu nainen yritti nuolla korvaani ja houkutella yöksi hänen luokseen. Mies oli kuulemma matkoilla, eli oletettavasti silloin pettäminen on ihan ok.

Kiitos mutta ei kiitos tällä(kin) kertaa. Kokemattomana setämiehenä pysytään :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ujo atm40 kirjoitti:

Milloin viimeksi olet tehnyt/saanut aloitteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu