Sadut ja odoukset naisille

Sadut?

Ei, sadut, mutta lapsena ja nuorena katsotut televisiosarjat vaikuttivat siihen että kuvittelin että löytäisin naisen jonka kanssa natsaisi siten että luonteet sopisivat hyvin yhteen eikä loputtomia kompromisseja naisen kanssa tarvitsisi tehdä. Enkä tosiaankaan hakenut koskaan mitään kauniita naisia televisiosarjojen jne. perusteella, mutta esimerkiksi naista joka pitää huolen linjoistaan.

Nimenomaan sen henkisen yhteyden löytyminen on ollut hankalaa vaikka tulen päällisin puolin naisten kanssa erinomaisesti toimeen.

Tajusin jossain vaiheessa aikuisuutta että se suhde oli päiväuni, aivan kuten saduissa joissa toinen ymmärtäisi minua ja ei tarvitsisi tehdä naiseen vaikutusta sillä kuinka hyvin menestyn, kuinka hänet viettelen tai kuinka iso kyrpäni on.

Moni mies tälläkin palstalla kuvitteli joskus aivan takuuvarmasti että siitä kaverisuhteesta siihen naiseen voi rakentaa romanttisen ja seksuaalisen suhteen jossa mies ja nainen ymmärtäisi toisiaan hyvin sekä haluaisi toisiaan.

Se romanttisessa hömpässä, komedioissa jne. viihteessä tuotu esille ilmiö ei tapahdu kaikille ja se mies jota nainen arvostaa ja kunnioittaa muuten ei välttämättä naiselle ole muuta kuin kaveri ja hän mieluummin valitsee sen jollakin tavalla "paremman" uroksen itselleen itseään panemaan.

Sellaiset suhteet eivät ole niin yleisiä ja naiset valitsevat usein suhteisiin miehiä joilla ei ole mitään henkistä yhteyttä heihin paitsi se että naiset ovat kiimassa ja pärjäävät juuri ja juuri miesten kanssa.

Pahin pettymys on tullut omasta typeryydestäni ajatellen että rakkaus sisältäisi jotain yhteisymmärrystä ja henkistä yhteensopivuutta eikä vain pimpin ja kullin yhteistyötä josta seuraa illuusio noista edellisistä.

Nuorena lähestyin ensirakkauttani(14v)
"Prinssinä" mulla oli se kaikki sylissäni. Jumalan määräämä oli mun todettava talonpoikaiseksi rahvaanomaisuudeksi. Näytin keskaria "prinsellalle". Näytin koko maailmalle, ja eniten itselleni. Ei tavis lemmi ikinä ymmärrä.

Annoin kiusaajilleni pataan. Ja muille urpoille.

Tiesin etten ole häntä varten. Mutta uskon itseeni ja siihen mitä sydämessäni tunnen, niin olen tämän (säälittävän) maailman voittaja. Siihen uskon ja voin jopa itkeä urpojen tarinoiden mukana. Kuten tämän aloituksen mukana. Mutta näköjään surkeudesta.

Vieläkin mietin sitä ihanuutta joka tulee huomenna....

Kyllähän mä yritin monta kertaa, mutta aina ne prinsessat jättivät mut ja särkivät sydämeni.

Ei saduista, mutta kirjat ja elokuvat ovat täynnä miessankareita.

Tarinoissa mies löytää kuin sattumalta sen kaikintavoin henkisesti ja fyysisesti oikean naisen liittolaisekseen, jonka kanssa käy yhdessä pahaa vastaan.

Tosielämässä nainen kiinnostuukin juuri siitä saastaisesta psykopaatti roistosta ja tarinan sankarin pahimmasta vihollisesta, jota sankari vihaa koko sielunsa voimasta. Sellaista naista on vaikea enää kunnioittaa, koska sankarit ja roistot ovat syntyneet tappamaan toisensa. Roistot ovat psykopaatteja ja sankarit yhteisöllisiä. Ja silti naiset rakastavat juurikin psykopaatteja, jotka pitäisi kaikki joko tuhota armotta, tai karkoittaa yhteiskunnan ulkopuolelle yhdessä prinsessojensa kanssa.

Kaikki alfat ovat psykopaatteja, ja naispuolinen vastike alfalle on prinsessa. Prinsessat eivät ansaitse rakkautta.

Aloitus pisti pyöräilemään sinne lapsuuteen, missä en oikeastaan ikinä käy. Sai muistelemaan kuulemiani satuja mutta ei. Kyllähän niitä kerrottiin, vaan ei niistä mitään mielikuvia ja toiveita herännyt. Kuuntelin kuitenkin alusta loppuun.
Muistelin jo silloin pitäneeni mahdottomana sitä, että kiipeäisin jonkun elovenanaisen kutria pitkin sinne torniin. Ei ne mitään opettanut.

Mielenkiintoinen kysymys! Itse en muista olleenni erityisen innostunut mistään klassista prinsessa/prinssi saduista, mutta modernimmat usein naisten kirjoittamat sadut kyllä kiinnostivat.

Yksi lapsuuteni ehdottomista suosikki satuhahmoistani oli Pippilotta Viktualia Rullgardina Krusmynta Efraimsdotter Långstrump (Peppi Pitkätossu), tuo ihana Huvikumpua asuttanut punapää ;) En tiedä olenko Pepistä lapsena omaksunut "vääränlaisen" naiskuvan, mutta itse tulen näin aikuisena helposti toimeen itsenäisten ja voimakastahtoisten naisten kanssa :) Mitään uskomusta ikuiseen onneen tai "he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti" -tyylistä käsitystä parisuhteesta en muista sen sijaan omaksuneeni saduista.

Kasvoin niin nopeasti yli satujen lukuvaiheesta, etten koskaan oikein uppoutunut niihin. Eläinkirjat ja karttakirjat ym olivat paljon mielenkiintoisempia. Poikatyttönä en myöskään ole elänyt mitään "prinsessavaihetta".

Itse luulen pikemminkin että sadut ovat muotoutuneet juuri sen pohjalta mitkä useimmiten ovat miesten ja naisten perimmäiset luonteet. Jotta satu tai tarina todella vetoaisi kuulijaansa / lukijaansa, niin siihen pitää pystyä jollain tavalla samaistumaan tai tuntemaan niitä asioita mitä se yrittää välittää.

Juuri siksi saduissa ja tarinoissa useimmiten se mies on se uljas prinssi rohkea joka käy taistoon pahaa vastaan ja lopulta voittaa sen ja pelastaa prinsessan.

Koska useimmilla miehillä vain on se joku luontainen vietti kilpailla tai taistella voittoon ja kokea saavansa siten naisten ihailua osakseen. Ja sitten vieläpä suojella sitä naistaan. Ja naisilla se vietti on sanonut että se komein ja mahtavin ja voitokkain mies on juuri se mies jonka haluavat itsensä hurmaavan.

Sadut ja tarinat siis vetoavat meihin koska ne ruokkivat noita sisäänrakennettuja viettejä ja saavat ne heräämään.

Samaisesta syystä luulen että osaltaan ne ovat juuri miehet, jotka päätyvät usein korkeisiin johtajan hommiin, virkoihin tai jopa niiksi diktaattoreiksi. Miehiltä vaan löytyy enemmän sitä kilpailuviettiä ja halua nousta muiden yläpuolelle ykköseksi ja muiden ihailemaksi - ennen kaikkea naisten ihailemaksi. Valta sitten vain yleensä aina korruptoikin ja lopputulos niillä kaikista häikäilemättömimmillä (ja siten menestyneimmillä) miehillä onkin sitten se että päädytään väärinkäyttämään sitä asemaa. Tätä nyt ei yleensä saduissa tapahdu, tai enintään se on se pahan voitettavan vastustajan tarina, jota se prinssi lähtee voittamaan.

Niin sadut, kuin oikea maailmanmenokin, heijastelee miesten ja naisten pohjimmaisten viettien eroja. Vaikka emme me nyt enää ihan niiden viettien orjia ole. Ollaanhan tässä noustu vähän eläinten yläpuolelle. Mutta vain vähän.