Misogynia

Naisviha eli misogynia on naisiin kohdistuvaa vihaa. Misogynia kumpuaa gynofobiasta eli naispelosta. Että se on ihan oikea mielenhäiriö. Jos oireista huolimatta sitä ei itsestään tunnista, kyseessä voi jo olla psykoosi jolloin todellisuus hämärtyy tai jopa katoaa. Toivottavasti joku oikea ihminen, perheenjäsen tai ystävä huomaa ennen kuin muut ihmiset joutuvat vaaraan kaltaisienne takia. Näitä saakin lukea uutisista päivittäin.
5138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ahhH. muistan kuinka 4-6 luokalla koko luokan pojat istuivat jälki istunnossa, kun talvella heiteltiin likkoi lumipalloilla. Toiset vihasta, toiset rakkaudesta

Äänestä

Tällä palstalla on vallalla misogynistien propaganda, jonka ainoa tarkoitus on alistaa, alentaa, ja murentaa naisia.

Suru siitä, ettei itse saa seksiä, mitä naioselta haluaa, yritetään peittää alentamalla naisen seksuaalisuus. Haukutaan seksuaalisia ja seksiä jonkun (muun kuyin haukkujan itsensä) toisen miehen kanssa harrastavia naisia spermaviemäreiksi, hyuoriksi ja lumpuiksi.

Yritetään siis saada naisia ajattelemana että heidän seksuaalisuutensa tekee heistä jotenkin huonomman. Siten psykopaatti itse saa tyydyttävän tunteen siitä ajatuksesta, että ehkä nainen ei uskalla harrastaa seksiä enää _kenenkään_ miehen kanssa leimautumisen pelosta, ja näin muutkin miehet jäävät ilman seksin iloja, kuten psykopaatti itse on jäänyt. Tämäö ei kuirenkaan toimi, koska naiset yleensö osaavat välttää naisen seksuaalisuutta huoramaosena pitäviä miehiä, ja ovat mieluummin miesten kanssa, jotka tukevat naisen seksuaalisuutta.

Eräs mielenkiintoinen huomio on se, että nämä tyypit valittavat etteivät saa naista itselleen, kuitenkin sitten ilmaisemalla vihansa ja luonteensa huonouden ja häiriintyneisyyden, he lisäävät naisten negatiivisia assosiaatioita kaltaisiaan kohtaan- truloksena on, että naiset karttavat entistä suuremmalla vimmalla kaikkia, joiden kuvittelevat olevan näitä häiriintyneitäö "alemman tason" miehiä,. joita he itse itseään nimittävät.

Lopulta, naiset eivät sitli lopeta seksin harrastamista, eivät ajattele olevansa huoria tai kurppia, mutta ovat kyllä alkaneet mietiskelemään kuka tällainen misogynisti hahmo on tosielämässä- eli misogynisti on tässä propagandassaan se ainoa joka kärsii.

Tosin hän saattaa saada jonkinmosita nautintoa kuvitellessaan, että sai loukattua jotakuta tai levitettyä pahaa mieltä tai energiaa.

Äänestä
  • Jos naiset tekisivät VAIN YHDEN HYVÄN valinnan miehistä, eikä alkaisi "toisen miehen spermaviemäriksi" niin tätäkään ongelmaa ei olisi.

    Käännetään siis toi "suru" sana "oikeudeksi" niin silloin tiedät mitä täällä puhutaan.

    Haimme vain oikeutta.

    Äänestä

  • Ei nainen alunperinkään seksiä harrasta. Hän jakaa pillua. Ja monet naiset eivät uskalla jakaa pilluaan koska saavat ansaitun lutkan maineen, myös niiden miesten keskuudessa joille pilluaan jakavat.

    Naisten illuusio on, että vain saamattomat miehet lutkittelevat, oikeasti pahimpia lutkittelijoita ovat nimenomaan YT-miehet. Yksi kaverini kerran näytti irc-galleriasta jonkun teinihuoran kuvaa ja sanoi, että tota huoraa mä kävin panemassa.

    Nainen, joka antaa plluaan on lutka eikä siitä pääse yli eikä ympäri. Mies, joka saa pillua taas on kova panosonni.

    Äänestä

  • lex! kirjoitti:

    Jos naiset tekisivät VAIN YHDEN HYVÄN valinnan miehistä, eikä alkaisi "toisen miehen spermaviemäriksi" niin tätäkään ongelmaa ei olisi.

    Käännetään siis toi "suru" sana "oikeudeksi" niin silloin tiedät mitä täällä puhutaan.

    Haimme vain oikeutta.

    Kyllä naiset monesti tekevät hyviäkin valintoja, mutta ne hyvät valinnat seuraavat aina huonoilla valinnoilla jolloin se kunnollinen mies jätetään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pynny kirjoitti:

Naisviha eli misogynia on naisiin kohdistuvaa vihaa. Misogynia kumpuaa gynofobiasta eli naispelosta. Että se on ihan oikea mielenhäiriö. Jos oireista huolimatta sitä ei itsestään tunnista, kyseessä voi jo olla psykoosi jolloin todellisuus hämärtyy tai jopa katoaa. Toivottavasti joku oikea ihminen, perheenjäsen tai ystävä huomaa ennen kuin muut ihmiset joutuvat vaaraan kaltaisienne takia. Näitä saakin lukea uutisista päivittäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu