Kumppani asuu ulkomailla. Kohtalotovereita?

Hei!
En tiedä seuraatko enää tätä ketjua, mutta omaa oloani helpottaa ehkä kirjoittaa omasta kokemuksesta.
Minulla on tyttöystävä joka opiskelee englannissa. Opiskelijabudjetilla ei oikein voi tuota Helsinki-Lontoo väliä suhata kovin tiheään eikä aikakaan riittäisi kun molemmilla omat opinnot ja työt päälle. Sydämeni murtuu joka kerta kun joudumme taas sanomaan hyvästit pariksi kuukaudeksi lentokentällä. Hän tulee suomeen käymään kesälomilla ja jouluisin jos on aikaa ja rahaa.
Välillä ikävä tuntuu sietämättömältä ja lamauttavalta mutta en ainakaan itse ole koskaan edes harkinnut suhteesta luopumista. Minulla on vahva tunne että haluan olla tämän ihmisen kanssa tulevaisuudessakin ja yhteiset hetket ja muistot ovat mittaamattoman arvokkaita.
Me käytämme skypeä ja whatsappia tiuhaan tahtiin ja lähettelemme myös ihan perinteisiä postikortteja. Etanapostin lähettäminen ja saaminen on ehkä ihaninta yhteydenpidossamme. Meillä helpottaa ajatus siitä että kolmen vuoden opintojen jälkeen voimme olla yhdessä ihan täysaikasesti ilman että toisen tarvitsee aina lähteä. Kolme vuotta tuntuu nyt mahdottoman pitkältä ajalta mutta toisaalta odottavan aikahan on tunnetusti pitkä :) Jos luet tätä niin tsemppiä ja jaksamista suhteellenne! Vaikka olisikin vaikeaa niin älkää antako periksi!

Itse olen ollut etäsuhteessa nyt kolmisen vuotta. Kun suhde alkoi asuimme eri kaupungeissa Suomessa ja näimme suunnilleen kuukauden välein, joskus useammin. Puolitoista vuotta sitten poikaystäväni päätti muuttaa töihin Keski-Eurooppaan, minkä jälkeen tapaamiskerrat luonnollisesti harvenivat. Pitempiä aikoja olemme viettäneet yhdessä jouluna ja silloin kun minulla on opiskeluista ollut pitempiä lomia. Ainahan sitä on jonkin verran ikävä, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Se auttaa kun hankkii tekemistä, itselleni harrastukset ovat muodostuneet tärkeäksi henkireiäksi.

Meidän suhteessamme kasvanut etäisyys ei ehkä tuntunut niin pahalta, sillä emme ole asuneet missään vaiheessa yhdessä. Ei tämä minulle ole rehellisesti sanottuna sellaista mitä suhteelta haluaisin ja olenkin punninnut suhteen lopettamista useaan otteeseen. Jotenkin en ole vain hennonnut päästää irti ja elättelen kai toiveita yhteen muuttamisesta, vaikka itse en välttämättä uskaltaisi lähteä ulkomaille. Pidämme yhteyttä pikaviestisovelluksilla, meille videopuhelut tai puhelut ylipäänsä ovat jotenkin vieraita. Tämä juttu on ehkä ulkopuolisen silmissä omituista touhua ja niin se on kyllä välillä omastakin mielestä, mutta näillä mennään... Suhteen tulevaisuudesta ei ole vielä itsellänikään tietoa. Helpompaa olisi varmasti hankkia seuraa samasta kaupungista, jotta voisi kokea sen niin kutsutun "normaalin" parisuhteen.

Aloittajalle sanoisin että pidä ihmeessä miehestäsi kiinni, jos hän tuntuu sen arvoiselta. Kuten sanotaan: välimatka ei ole este, ainoastaan hidaste :)

miten niin et voisi muuttaa hänen luokseen?
kyllä ne lapset lähteevät mielellään mukaan.

Lapset ovat tärkeintä, mitä sinulla on. Nuo höpötykset suurstarakkaudesta voivat johtua siitä, että tuo ihastuksesi on narsisti.

Koin myös suuden rakkauden miehen kanssa, joka asui yli 300 km päässä luotani. Olen eläkkeellä, joten olin hänen luonaan puolet kuukaudesta ja puolet kotona. Järjestely toimi hyvin vaikka ikävä oli kova ollessani kotosalla. Käytimme paljon Skypeä ja kirjoittelimme sähköpostia joka päivä ahkerasti. Valitettavasti hän sairastui jonka seurauksena emme voineet enää tavata. Ikävä on edelleen kova vaikka vuosia on jo kulunut puolisenkymmentä. En tiedä onko hän enää hengissä, mutta aika jonka vietimme yhdessä oli parasta elämässäni.

Tiedän seurustelusuhteeen, joka on kestänyt yli kolmekymmentä vuotta. Kumppani asuu etelä-Euroopassa. Nyt molemmat ovat eläkkeellä ja he viettävät nyt enemmän aikaa yhdessä, vuoroin molempien kotimaissa.

Sanoisin niin,että melko varmasti tuhoon tuomittu ja
tämän totean myös omalta kohdaltani tapahtuneen ja
kun on seurannut Somesta asian tiimoilta juttuja,
niin 98% loppunut ennemmin tai myöhemmin!
Mutta voimia Sinulle.

Tee Se: Hae haemaalainen, ja auvoinen elämä alkaa, varsinkin takapenkin poitsuille...

Jotenkin elämä nykyisin on rajautunut seksin ympärille: on seksikästä olla jotain, jokin on seksikästä /ei ole seksikäs/ei kiinnosta. Mitä sitten...Kuinka maittavaa on arjen seksi, vaikkapa kerran hänen kanssaan viikossa.

Tilanne on erittäin henk.kohtainen. Teillä on tosi pitkä välimatka, joka voi olla liian suuri haaste.
Tiedän monia suhteita kotimaassa, jotka jatkuneet jopa vuosikymmeniä, vaikka välimatkaa on satoja kilometrejä.
Monet pariskunnat, joista toinen on työssä esim merillä tsm jossa joutuu olemaan kauan erillään, kertovat, että juuri se välimatka välillä on pitänyt yhdessä.
Jos asuisi kaiken aikaa yhdessä olisi tullut ero. Ei ole varmaan olemassa oikeaa neuvoa tai ohjetta. Olemme erilaisia ihmisinä ja meillä on erilaiset tarpeet jne.. Moni on todennut, tyypillinen suomalainen haluaa olla paljon yksin tehdä omia valintojaan, eikä halua,että aina pitää selittää tekemisiään , lähtemisiään toiselle.
Siksi erillään asuminen viehättää isoa osaa yhä enemmän, eikä edes halua muuttaa yhteen. Itse kuulun tuohon kategoriaan.

Posket helottaa vieläkin, sain juuri!!!!!!!!!!!!

Ole onnellinen kun olet löytänyt oikean rakkauden. Pidä kiinni ,vaikka tilanne vaati voimia .Se kannattaa usko pois.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/12575810

Kuvitteletko tosissaan että se elää siellä selibaatissa?

Olipa taas läpinäkyvä provo ja suoraan etusivulle!

paska juttua!ei kukaan elä tommosessa suhteeessa!

Ite asun lapissa ja naisystävä asuu Pietarissa.
Pari kertaa Helsingissä tavattu sitten.
Olen harkinnu muuttoa esim johonki Imatralle,se olisi lähempänä Pietaria ja voisi olla helpompi lasku sille toisellekkin sopeutua vieraaseen maahan ja kulttuuriin,kun asuisi rajan pinnassa.
Kaukosuhteen onnistumisen edellytys numero yksi lienee se että siinä olevat ihmiset luottaa toisiinsa.

Minulla oli suhde kanadalaiseen. 18-20 vuotiaina pyörittiin yhdessä (eli etäsuhdetta/maahanmuuttoa ei hankaloittanut mitkään lapset)

Nyt kuule laitat omat muksut vaikka isovanhemmille hoitoon, menet käymään siellä jenkeissä ja etsit itsellesi työnantajan. (en ole hakenut green cardia, mutta mainitsemani käytäntö vaaditaan sen saamiseen) palaat toki reissulta takaisin Suomeen ja kun menomatkalla saavut maahan ni et hiiskukaan mistään työnhakuaikeista vaan sanot että olet vaan turistina vierailemassa.

Eli jos sinulla on jokin koulutus niin tottakai sen alan hommia mieluiten. Kun olet löytänyt työnantajan, niin firman täytyy kirjoittaa sinulle kutsu, joka liitetään Green Card- hakemukseen.

Toki maahanmuutto onnistuu myös menemällä naimisiin, mutta siitäkään aikeesta ei saa maahan saapuessa sanoa viranomaisille (vaan olla pelkkä turisti jälleenkerran) muuten passitetaan takasi Suomeen samantien :D Aika ironista kyllä, sinua ei päästetä maahan jos kerrot meneväsi naimisiin mutta saat toki laillisesti mennä siellä naimisiin kunhan olet päässyt vaan maan rajojen sisään.

Muuta neuvoa en osaa antaa kuin että joko muutatte yhteen tai eroatte. Tsemppiä :D

VARMASTI TOIMII SUHDE SUHTEELTA ITSE KULLAKIN, OLIT SITTEN NAIMASSA TAI RAHASTAMASSA ............. joten tapaus tapaukselta edustan vain omaa suhdetta ...

Kaukosuhde ei voi kestää ikuisuuksia. Jos tiedossa on yhteenmuutto joskus lähivuosina niin voi toimia. Muuten ei oikein...

Matkustelu on myös kallista ja mietipä nyt, jos olet nuori nainen niin etköhän löydä lähempää kumppanin.

Oikeastaan kaukosuhteet toimii vain silloin, jos välimatka on siedettävä (tyyliin alle 1000km) ja molemmat ovat aikuisia. Teineillä kun harvoin tuntuu nuo kaukosuhteet kestävän pidemmän päälle.

Ei toimi noin kaukana, mutta jos on esim. 200-300km päässä niin ei pitäis olla mitään ongelmaa, kunhan tapaa silloin tällöin. Mieluiten aika usein ja juttelee joka päivä somessa.

eikö ny lähempää löydy suhdetta :D

Ite oon ajatellu aina niin et ei se välimatka mitään meinaa jos se todella on se elämänsä rakkaus. Ja rakkaudessahan pitää tehdä paljon kompromisseja. Ehkä tilanne saattaa nyt olla huono, mutta entä tulevaisuus? Voisko jompikumpi vaikka muuttaa myöhemmin ja olla sit yhdessä hyvä tulevaisuus? Tietty sit joskus tilanne voi olla niinkin, että se rakkaus ei vaan riitä, jos tilanne menee liian vaikeaks. :S

suhde kestää niikauan kuin fyysiset halut käy sietämättömäksi eikä voi enää vastustaa ketään. pelkkä hymy kassanneidiltä riittää siinä vaiheessa. suhde voi toimia jos suhde on avoin suhde niin toimii mutta jos ei niin ei tule toimimaan.

Jos olet löytänyt sielunkumppanin muualta kuin läheltä, kannattaa harkita muuttoa.

Lapset sopeutuisivat uuteen ympäristöön varmasti ja saisivat mahdollisuuden saada elinikäisiä ystäviä kumppanisi lapsista. Pystyisit myös itse tutustumaan kumppanisi lähipiiriin ja saamaan uusia hyviä ystäviä.

Nykyään on etäsuhteen hoitaminen helppoa.
Yhdessä ei tarvitse olla kuin omissa häissään ja hautajaisissa.
Yhteydenpito on globalisoitunut ja mikä estää
käyttämästä sitä etäsuhteenkin hoidossa.

Ehkäpä teillä on onni olla etäsuhteessa. Siinä säilyy unelmat ja kaiho kaikesta raastavuudesta huolimatta. Arkihan ei lopulta ole kenellekään aina juhlaa ja vaikka nyt tuntuisi (taas) siltä miltä ei ikinä (vai teittekö kenties lapsenne aikaisemmin täysin tylsän kumppanin kanssa, joka ei ollut silloin siulunkumppaninne???), on tosiasia se, että kun muuttaisitte samaan maahan ja yhteen, alkaisi arki nakertaa pikkuhiljaa. Se on ihan ok, mutta nyt kun saatte tämän suhteen, missä on kaipuuta, iloa, surua, ja fantasiaa jostain elämää suuremmasta, ehkä kannattaa vain nauttia.
Pitää mielessä se että tosiasiat on tosiasioita, eli ei niinkään odottaa prinsessa/prinssi-ihmeitä, vaan nauttia kun tämmöinen pieni elämän unelma on.

Rankkaahan se on, koska on toive ja unelma siitä, että kaikki olisi arjessa yhtä ihanaa, mutta joo, arki on ihanaa, - ja erilaista. Tiedät sen itsekin varsin hyvin.
Olet eronnutkin kerran. Te molemmat elitte jo kerran liiton. Te olistte silloinkin samaa mieltä, mutta ette kestäneet arkea edes sen aikaa, että lapset olisivat kasvaneet isoiksi. Joko siis ette osaa valita kumppanianne, ette katso kenen kanssa lapsia teette tai sitten... Arki oli vain arkea.
Se ei ole paha, enkä sano pahalla, vaan se vain on asia, mikä teidän aikuisina pitäisi ymmärtää. Ja millä nyt kestätte tuota suhtetta: se ei kulu, koska siitä ei tule arkea.

Tavallaan tuo on haaveilijoille paras mahdollinen suhde ja tilanne, eikä lapsetkaan joudu isojen muutosten eteen tai katsomaan heti jo kotiinsa raahattua uutta kumppania. Minkä usein vanhemmat tekee: ottaa itselleen uuden puolison ajattelematta vähääkään, ettei lapset ehkä halua ventovieraita kotiinsa tuosta vaan. Teillä on onni: asutte niin kaukana, ettei siitä ole pelkoa.
Rakkaus, intohimo, romantiikka, kaipuu, bittersweet-unelma, ja muut semmoiset, ne säilyy välimatkalla.

Miten homman saa toimimaan?
Etsimällä sen hyvät puolet. Hyväksymällä sen osaksi elämää.
Soittamalla skypellä, kirjoittamalla oikeita rakkauskirjeitä (ne on romanttisia), lähettämällä valokuvia/videoita toiselle, mailit on keksitty ja samoin muut, ehkä kännykkä tulee aika kalliiksi... Mutta ilmaisia yhteyden pitokeinoja on vaikka ja kuinka.
Näkemällä pari kertaa vuodessa. 4 kertaa riittää oikein mainiosti, 4 viikkoa taivasta vuodessa on enemmän kuin monilla elinaikanaan.

Voitte muuttaa yhteen sitten vaikka 10-15 vuoden päästä.
Teillä on jo lapset ja se elämä eletty, joten kiirettähän teillä ei ole. Voitte aivan hyvin odottaa ja rakastaa näin.

Toimii niin kauan kuin voitte olla toisistanne fyysisesti etäällä suurimman osan ajasta. Jos muuttaa yhteen arki ei enää olekaan niin ruusuista. Nauti tästä hetkestä anna ajan kulua. Ehkä joku muutos tulee ennen pitkää. Jompikumpi löytää toisen sielunkumppanin ja sitten loppu on selvääkin selvempää. Joskus myöhemmin mietit mitä näit miehessä. Näin kävi minulle kun ex tuli kuukaudeksi suomeen mutta ihan kaverina enää.

Vieraissa käyvät molemmat ÄLKÄÄ TULKO TÄNNE JEESUSTELEMAAN!

Niin se vaan on, että jokakerta se "rakastuminen" on upeeta ja parempi vaikka olisi vasta kymmenes kerta...

Nyt vaan muutto edessä muutenhan ei ole sitä suhdetta oikeasti.

Etäsuhde on vain väliaikaista eli on tehtävä askel joko todelliseen suhteeseen tai siitä pois! Varanumerona ei voi elää kukaan.

Omakohtainen "etäsuhe" oli 600km välimatkalla, mutta siinäkin oli tehtävä jossain vaiheessa päätös onko suhde vai eikö ole.
Vuodessa päätös tuli asiaan ja nyt yhdessä 12v.

Teidä "etäsuhe" vaikuttaa siltä, että ei jos odottelette lasten kasvamista johonkin mittaan tai ikään...

Yksi elämä täällä vain eletään ja lapset pienenä sopeutuvat muutoksiin uteliiaan iloisesti. Jos tämä miehesi on mustamies alunperin Afrikasta on parempi että muutat sinne amerikkaan, koska mustatmiehet eivät sovellu Suomen kylmyyteen saati sen pienet lapset.

Olet kaukosuhteessa ja koet olevasi rakastunut. Se kestää aikansa mutta ei vuosikausia. Jossain vaiheessa miehelle ilmaantuu toinen "kaukorakkaus", joka tulee hänen luokseen jäädäkseen.
Näin kävi eräälle tutulle. 5 vuotta kaukosuhteessa mieheen, joka oli Espanjasta. Sitten yhenä kauniina päivänä miehen kotipuhelimeen vastasi nainen omalla nimellään. Miehen selitys oli, että tietenkin nainen nyt asuu hänen luonaan, koska häät ovat ensi viikolla! Ei ollut tutullani aikaa sopeutua. Kaikki tuli yllättäen ja äkkiä - niinkuin aiemmin se rakkauskin.

Kyllä kaukosuhde toimii.Ei ehkä ulkomailta käsin, mutta ainakin suomessa.
Oma motivaatio,joustavuus, tiivis yhteistyö, luottamus ja tietysti oikea välittäminen toista ihmistä kohtaan saa suhteen toimimaan.
Minulla menee ainakin tulevan mieheni kanssa todella hyvin. Vaikka asuukin toisella paikkakunnalla.Suosittelen!

Pakko kommentoida ketjua. Minusta suhteessa parasta on juuri se arki !!! Herätä toisen vierestä, suunnitella viikonloppua, syödä yhdessä ym.

Muuta lappalainen sinne Pietariin niin näet totuuden sinäkin.Kyllä voi miehetkin olla tolloja?

Onneksi en ole itse koskaan lähtenyt tällaiseen "veivaukseen" mukaan. Muutaman kerran Suomessa vain tilapäisesti oleskellut henkilö on tehnyt romanttisen aloitteen suuntaani,
mutta olen lopettanut nämä kanssakäymiset, ennen kuin ne ovat edenneet FYYSISELLE TASOLLE, vaikka olen lapseton.

Tilanteesi on kyllä TODELLA VAIKEA, mikäli teillä kumpaisellakin on "ihan pieniä lapsia" aikaisemmista liitoista. Mitähän muuten mahdat tarkoittaa "ihan pienillä lapsilla"? Alle 10-vuotiata vai pikemminkö alle 5-vuotiaita?

Kun kirjoitat, että tämä tunne USA:ssa asuvaa rakastettuasi kohtaan on "aivan toiselta planeetalta verrattuna aiempiin kumppaneihin", kuulostaa, että elät vielä RAKKAUDEN ENSIHUMASSA. Jos olette tunteneet toisenne alle 2 vuotta, kannattaisikohan sinun vielä vain kuulostella omia tunteitasi, havainnoida toisen osapuolen puhelin, skype- ja sähköpostikäyttäytymistä, ja miettiä, onko sittenkään kyseessä elämäsi rakkaus?

Myöhemmin teidän kannattaa varmaankin muuttaa sen osapuolen kotimaahan, jossa kumpaisellakin on työnsaantimahdollisuuksia, jos KESKINÄISET TUNTEENNE OVAT YHÄ YHTÄ VOIMAKKAITA.

Minulle ei ole avautunut koskaan, mikä suhde on sellainen jossa molemmat ovat kaukana toisistaan tapaamatta kuukausiin. Siinähän peilautuu kaksi henkisesti orpoa jotka ovat tunnesokeita jotka eivät näe että elämää olisi muutenkin.

Ilman yhtäaikaista henkistä ja ennen muuta myös fyysistä läheisyyttä ei voida puhua pienimmästäkään parisuhteesta.

Eri asia jos homma tapahtuu suomessa niin, että jompi kumpi puoliso joutuu käymään töissä vähän kauempana ja asuu siellä viikon kerrallaan. Mutta se on maximi. Jos työpaikka on satojen kilometrien päässä, ettei tavata esimerkiksi kuukauteen, ei silloin puhuta parisuhteesta vaan molemmat ovat vapaita tekemään mitä tahtoo.
Ja voin miehenä todeta etten tunne ensimmäistäkään miestä joka olisi ollut uskollinen muijalleen sinä aikana kun on ollut komennuksella pidemmän aikaa.

Olen tehnyt keikkatöitä paljon ja tunnen alan seksiasioita myöden.

Täällä yksi 50 v. nainen, joka on ollut etäsuhteessa Yhdysvaltalaismieheen jo lähes viisi vuotta. Viime kuussa mentiin kihloihin ja nyt on oma viisumihakemukseni jo käsittelyssä ja hääsuunnitelmat täydessä käynnissä.

Tietysti tilannetta helpotti sekin ettei minulla ole lapsia ja oma ammattini on sellainen että jo nyt käytän enimmäkseen englantia.

Etäsuhteen saa kyllä toimimaan, kunhan on uskoa tulevaan ja luottamus kumppaniin.

GamerGirl91:in neuvoja älä kuuntele, koska saat niillä vähintään sen maahantulokiellon. Turistiviisumilla (ESTA) et saa edes hakea töitä ja laitonta ei toki ole mennä naimisiin ilman viisumia, mutta ongelmia voi tulla jos jäät sinne ilman viisumia vaikka olisitkin naimisissa.

NonnaFF :lle

Jos olet löytänyt sen "neulan heinäsuovasta", joka ei petä, niin silloin se etäsuhde varmaan toimii.
Nykyihmiset tuntien lähes aina ei toimi ... ainakaan rehellisesti.

Itse asun suomessa ja poikaystävä indonesiassa.. ;__; ♥

Ei olla nähty vielä kertaakaa mutta seurusteltu ollaa kohta 2kk.
Ollaan juteltu tekstaamalla joka päivä ja skypessä ollaan myös juteltu.
Meen sinne indonesiaan luultavasti ens kesänä ♥♥ :3