Valtionpäämiehemme on mitä ilmeisemmin Päivi Räsänen!?

Meillä on teokraattinen Päivi Räsänen ja Venäjällä on diktaattori Vladimir Putin. Kumpikin saavat aikaan selviä ongelmia, jossa KHL:n taloushöpinät ja tulevaisuus on vielä pienempiä asioita suhteutettuna järkiperäisen ymmärryksen kanssa, missä oikein maailmalla ja Suomessa mennään!

Suomea halutaan tulevaisuudessa teokrattiseksi "Vatikaanivaltioksi" ja toisaalla kuuluvan osaksi Venäjää. Esim. homoseksuaalisten kohtelu on Venäjällä häikäilemätöntä ja kuvottavaa. Monet homoseksuaalien vanhemmatkin Venäjällä ovat ylpeitä siitä että oma poika/tytär homoseksuaalina kuoli "antihomoseksuaalisten" ryhmittyjen käsittelyssä. Vladimir Putinista moinen käsittely on oikein eli murha ja ihmisten pahoinpitely on oikein kun henkilö on homoseksuaali?!

Noilla Päivi Räsäsen tai Raamattuja imevien kaistapäisten ihmisten elämässä ei ole muuta sisältöä kuin laittaa Suomeenkin sellainen ihmisten eriarvoisuuksia halventava tapa toimia (kuten Venäjälläkin on jo olemassa), että homoseksuaalin pää tulee joutua pölkylle että olisi jokin lupa tappaa se lyöden kirveellä päähän, jos on kerran homoseksuaali tai eroaa muutoin enemmistöstä!

Olen kokonaan heteroseksuaali henkeen ja vereeni eli ns. "umpihetero", mutta en halua sanella heteroseksuaalisena miehenä koskaan että miehen tulisi olla hetero, enkä pelkää koskaan että homoseksuaalisista olisi jotakin haittaa tai olisivat "epänormaaleja"!! Olen itse siviilipalvelusmies ...olenko itse epänormaali näillä Suomeenkin kohdistuneina kauhunhetkinä!? Kuinka moni nainen oikeasti tietää sen että heitä koskee vähintään kansalaisvelvollisuus sodan aikana? Se on varsin kummallista, koska ei sitä avovaimonikaan tai siskonikaan aikoinansa tiennyt! :) Millaisiksi hienohelmoiksi naiset Suomessa oikein kasvatetaan!? Kansalaisvelvollisuus ei tarkoita sitä että naiset kutovat sukkaa tms.!

5

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Herra hänet ylensi

      Ennen vaaleja halveksittiin päiviä: kristilliset kokivat jopa vaalitappiota, mutta kuin ihmeen voimalla Päivi Räsäsestä tuli Suomen sisämisteri.

      • Kun kristillisdemokraattista puoluetta edeltävää kristillistä liittoa perustettiin, niin ev lut kirkkomme piispat vastustivat sitä.
        Perusteluina oli se, ettei uskontoa ja politiikkaa olisi haluttu sekoittaa plus se, että pelättiin kansan sekoittavan tuon kristillisen puolueen ja kirkon mielipiteitä keskenään.

        Ja niinhän siinä sitten kävikin.


      • Herra hänet ylensi

        Ahaa. Päivi Räsänen on eduskunnassa, koska se on (Päivi Räsäsen) Jumalan tahto. Eli jossakin kohtaa raamattua lukee suurinpiirtein näin:

        Kristityt, liittykään yhteen ja perustakaa puolue, kerätkää sille vaalikassa, mainostakaa sitä ja äänestäkää sitä.
        Tulkaa valituiksi kaikille vallankäytön portaille ja säätäkää sieltä lakeja joita jumalattomienkin pitää noudattaa.

        Määrätkää pakanatkin maksamaan veroa omalle kirkollenne, suosikaa vallankäytössä kristittyjä tuttujanne, omaa kirkkoanne, käyttäkään kaikki keräämänne rahat oman kirkkonne piispojen, rovastien, kirkkoherrojen ja muiden parempien ihmisten palkkoihin ja loput uusien kirkkojen rakentamiseen.

        Pukekaa kirkkonne piispat kultaan ja hopeaan, varustakaa heidät kalanpäähatuilla ja arvokkaalla piispansauvalla. Käskekää maksaa piispoillenne taivaalliset palkkiot ja antakaa heille valtavat kartanot asuttaviksi.

        Tehkää näin ja Minä Siunaan teitä, jo maan päällä, eikä vasta taivaassa..... ainakin jos olet piispa ;-)

        Jeesus


      • hyvä.Päivi

        Hyvä, että tuli koska Päivi hoiti ministeriönsä rakennemuutoksen maaliin asti. Mitä tekivät muut ministerit.


    • fda

      Äläkä unohda että Putin on innokas kristitty.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. MIksi suurin osa persuista on alkoholisteja?

      Tätä jäin pohdiskelemaan....
      Maailman menoa
      43
      3487
    2. 35
      2968
    3. Kehutaan vaihteeksi Perussuomalaisia

      Perussuomalaiset ovat olleet melkoisen lokakampanjoinnin kohteena, vaikka ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Nyt on
      Maailman menoa
      142
      2823
    4. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      70
      2307
    5. Roiskeläpät takaisin niin alkaa lasit kestämään

      "Tuulilaseja hajottava talvi-ilmiö on ehkä ratkennut" Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa s
      Yleistä autoilusta
      41
      1782
    6. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      86
      1555
    7. Mitä tarkalleen tunnet

      Minkälaisia tunteita sisälläsi liikkuu, kun tiedät, että ajattelen sinua lämmöllä ja jotain syttyy myös sinussa? Haluai
      Ikävä
      67
      1084
    8. Nainen, koska nähtiin viimeksi

      Mikä päivä? Tarkemminkin voit kohtaamistamme kuvailla. 🤗
      Ikävä
      51
      1026
    9. Kaivattusi ominaistuoksu?

      Itse vastaan juustonaksu 😅
      Ikävä
      77
      1017
    10. Syyskuussa 2025 ensirekisteröidyistä henkilöautoista 43 % oli täyssähköautoja.

      Niitä rekisteröitiin 2 592 eli 41 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Syyskuussa 2025 rekisteröidyistä uusista henkilöautois
      Hybridi- ja sähköautot
      3
      847
    Aihe