Keneltä

pois?

N. 15 vuotta sitten minulla oli suhde mieheen, joka oli silloin vapaa, minä varattu. Suhde jatkui muutaman kuukauden ja oli ihana ja kiihkeä. En kuitenkaan pystynyt jatkamaan mieheni pettämistä, vaan lopetin suhteen.

Nyttemmin olen eronnut ja sattumoisin jouduin taas yhteyteen tämän miehen kanssa. Nyt hän on varattu, ollut jo n. 10 vuotta. Hän ei kuitenkaan asu samassa osoitteessa kuin naisystävänsä, mutta tiedän heidän pitävän tiiviisti yhtä. Mies on kertomansa mukaan ollut uskollinen naisystävälleen.

Muutoin tämä mies on kyllä tavannut aivan riittävästi naisia elämänsä aikana, ei ollut aiemmin järin uskollista tyyppiä-

Me tapailimme muutaman kerran, ystäväpohjalta, mutta heti ensitapaamisestamme lähtien ilmeisesti molemmat huomasivat, että se vanha kutina on siellä. Ja loppujen lopuksi päädyimme samaan sänkyyn.

Jos mies haluaa tehdä saman uudelleen, minulla ei ole mitään sitä vastaan. meillä on mukavaa yhdessä, viihdymme muutenkin kuin sängyssä.

En kuitenkaan vaadi häntä vakituisekseni, en jättämään naisystäväänsä. Minulle riittää muutamat jaetut hetket silloin tällöin. Ehkä myös hänelle. Keneltä tämä on pois? Olemme hienotunteisia...En ota häneen yhteyttä, vaan hän minuun, en siis jahtaa häntä.

Pettämistähän tämä on hänen puoleltaan, mutta jos emme kerro kellekään ja tyydymme asioiden nykytilaan, niin ketä voisimme loukata? Onko tämä siis väärin? Me vain jatkoimme siitä, mikä aikanaan jäi kesken..ehkä joskus saamme tarpeeksemme toisistamme, mitä on kuitenkin vaikea uskoa.

Tunnen kuitenkin hänen luonteensa, enkä siksi halua häntä vakituiseksi miesystäväkseni. Olenko moraaliton?

7

1205

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Puutteessa

      Itse pidän pettämistä kamalampana kuin kuoleman, siis mielummin kuolisin kuin tulisisn petetyksi!
      Ajattele, vaimo voi olla kotona puutteessa ja mies käyttää kaikki panoksensa sinuun!
      Itse olen kokoajan puutteessa, kun mieheni ei halua kuin korkeintaan joka kolmas pv, enkä silti ole uskoton vaikka välillä meinaan hyppiä seinään puutteen tähden. Ajatella jos hän kävivi paneskelemassa jotain noina välipäivinä"on meinaan käynyt mielessä".
      Minä himokkaana uksin kotona ja hän himokkaana panemassa jotain toista.

      Toivottavasti ei ole minun mieheni kuitenkaan, tulis hänelle aikas kalliiksi!

      • Saattaa käydä

        Jos ei mielessäs ole muuta, kuin missä ukko juoksee "välipäivinä" niin HANKI ITSELLES ELÄMÄ!!


    • tiimari

      otsikossa onkin vastaus kysymykseesi...
      aloin myös miettiä,voitteko olla varmoja,että pystytte pysyttelemään niin hienotunteisina kuin nyt olette?
      nälkä voi alkaa kasvaa syödessä.
      ei riitä enää kerta kuusa,kerta viikossa tai kerta päivässä.Maltatko odotella kiltisti häne yhteydenottoaan vai olisiko jännää pistää viestiä...
      mietippä näitä

      • miettinytkin ja paljon

        Ja tietenkin esittämäsi kysymykset ovat käyneet mielessäni ja varmaan hänenkin mielessään. Hän on kuitenkin ollut alusta asti ollut hyvin rehellinen kertoessaan suhteestaan naisystäväänsä ja olen saanut siitä vaikutelman, että hän on tyytyväinen asioiden nykytilaan tämän kanssa.

        Tapaamisten tiheyttä rajoittaa kummankin rajallinen aika, enkä puhu nyt siitä ajasta, jonka hän viettää naisystävänsä kanssa, vaan ihan muissa askareissaan. Itsellänikin on omat menot, joita tuskin haluaisin siirtää hänen takiaan.

        En pahemmin mietiskele häntä näinä väliaikoina, joskus tietenkin käväisee ohimennen mielessä. Kun hän on luonani, olen hänen kanssaan 100 %. Mutta tapaamme harvoin, joten edelleenkin olen sitä mieltä, että tämä ei ole keneltäkään pois. Emme ole ihan teinejä enää, joten uskon suhtautumisemme tähän asiaan olevan melkoisen kypsän.

        Jos asiat muuttuvat, niin sitten täytyy tietenkin punnita asiat uudelleen ja tehdä muuttuneen tilanteen vaatimat ratkaisut.


    • kysymys

      Kyllä se aika minkä mies käyttää kanssasi, on pois siltä toiselta suhteelta. Mutta mainitsit, ettei mies ole ollut aiemminkaan uskollinen, joten tavat eivät tunnu muuttuneen. Tiedä vaikka niitä suhteita onkin enemmän kuin nämä kaksi. Joten ole vain huoletta, loukkaat lopulta vain itseäsi.

      • toiselta

        Hänen naisystävällään on omiakin menoja, eivät ole paita/perse -tyyliin päivittäin yhdessä. Ja tapaamme silloin, kun miehellä on "vapaata" elikkä ei sovittua tapaamista naisystävän kanssa tai muita omia menoja. Ja jos hän silti päättäisi laittaa minut joskus etusijalle, se on hänen ratkaisunsa.

        Nautin tästä suhteesta näin, en mieti miehen menoja ja elämää silloin kun emme näe. Vaikka hänellä olisi viisi muutakin naista, niin EVVK...

        Joten miksi ihmeessä tämä loppujen lopuksi satuttaisi minua? Emme ole antaneet lupauksia puoleen tai toiseen, jos tämä on joskus loppuakseen, niin hyvä niin. Olemme ainakin saaneet jotain toisiltamme siihen asti...

        Tässä sopassa ei ole onneksi kenenkään lapsia mukana mausteena, joten kyse on vain aikuisten välisistä suhteista.

        Olen edelleen sitä mieltä, että tämän kaltainen "pettäminen" ei ole keneltäkään pois..


      • edelleen
        toiselta kirjoitti:

        Hänen naisystävällään on omiakin menoja, eivät ole paita/perse -tyyliin päivittäin yhdessä. Ja tapaamme silloin, kun miehellä on "vapaata" elikkä ei sovittua tapaamista naisystävän kanssa tai muita omia menoja. Ja jos hän silti päättäisi laittaa minut joskus etusijalle, se on hänen ratkaisunsa.

        Nautin tästä suhteesta näin, en mieti miehen menoja ja elämää silloin kun emme näe. Vaikka hänellä olisi viisi muutakin naista, niin EVVK...

        Joten miksi ihmeessä tämä loppujen lopuksi satuttaisi minua? Emme ole antaneet lupauksia puoleen tai toiseen, jos tämä on joskus loppuakseen, niin hyvä niin. Olemme ainakin saaneet jotain toisiltamme siihen asti...

        Tässä sopassa ei ole onneksi kenenkään lapsia mukana mausteena, joten kyse on vain aikuisten välisistä suhteista.

        Olen edelleen sitä mieltä, että tämän kaltainen "pettäminen" ei ole keneltäkään pois..

        No miksi ihmeessä sitten kyselet mielipiteitä muilta, haluatko saada hyväksynän teoillesi? Jatka vain samaa rataa, jos kerta tuolta tuntuu, mutta muista, että se maksun aikakin saattaa joskus tulla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      3
      2711
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2511
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      4
      2239
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      44
      1855
    5. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1433
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1423
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      176
      1155
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      101
      1134
    9. Persu ajoi autoa

      Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1
      Perussuomalaiset
      20
      1043
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      81
      938
    Aihe