Kokoomuksen pia kauman lastenvaunukommentit ovat herättäneet massat liikkeelle.
Aivan kuin ko kuviolla olisi jotain merkitystä siihen taloudelliseen todellisuuteen missä nyt elämme.
Samaan aikaan talouseliittimme pumppaa viimeisiä rahoja järjestelmästämme ulos kiihtyvällä vauhdilla.
Esimerkkinä vaikkapa ruokakauppa jossa keskon johto
Matti Halmesmäki
Terho Kalliokoski
Ihan kahteen mieheen ovat viimeiset 10 vuotta pitäneet ruokakaupan duopolia pystyssä ja siinä samassa
Pitäneet suomalaisen ruuan hinnan euroopan korkeimpana.
Hyötyneet asetelmasta henkilökohtaisesti 30 miljoonaa euroa.
20 miljoonaa on nostanut halmesmäki - 10 kalliokoski.
Kyse on tuottamuksellisesta toiminnasta eli suoraan sanottuna rikollisesta toiminnasta. Maksajina olemme olleet me kaikki - eli suomen kansa.
Samaan aikaan kansa höyryää muutamasta maahanmuuttajareppanasta jotka ovat saaneet käytetyt lastenvaunut yhteisestä kassasta !
Voi herrajessus sentään !
Aivan kuin ko kuviolla olisi jotain merkitystä siihen taloudelliseen todellisuuteen missä nyt elämme.
Samaan aikaan talouseliittimme pumppaa viimeisiä rahoja järjestelmästämme ulos kiihtyvällä vauhdilla.
Esimerkkinä vaikkapa ruokakauppa jossa keskon johto
Matti Halmesmäki
Terho Kalliokoski
Ihan kahteen mieheen ovat viimeiset 10 vuotta pitäneet ruokakaupan duopolia pystyssä ja siinä samassa
Pitäneet suomalaisen ruuan hinnan euroopan korkeimpana.
Hyötyneet asetelmasta henkilökohtaisesti 30 miljoonaa euroa.
20 miljoonaa on nostanut halmesmäki - 10 kalliokoski.
Kyse on tuottamuksellisesta toiminnasta eli suoraan sanottuna rikollisesta toiminnasta. Maksajina olemme olleet me kaikki - eli suomen kansa.
Samaan aikaan kansa höyryää muutamasta maahanmuuttajareppanasta jotka ovat saaneet käytetyt lastenvaunut yhteisestä kassasta !
Voi herrajessus sentään !
Vastaukset 32
Vanhimmat
Voi herranjestas sentään,.ei maahamuuttoreppanat ole saaneet mitään käytettyä tavaraa,vaan viimeisen päälle uutta ja kallista. Somalineegerien kultamunatkin istuvat "katumaasturirattaissa" jossa käkkäräpäät istuvat kaksi rinnakkain ja kolme peräkkäin. Tälläinen hölmöily onnistuu vai suomessa,eli somlandiassa (valtion uusi nimi. toim.huom).
No niin varmaan.
Maahanmuuttajareppanoiden vaikutus kansantalouden ongelmiin on mitätön verrattuna ap:n mainitsemien syöpäläisten vaikutukseen.
Yksistään halmesmäki ja kalliokoski kuppaavat verta kansasta enempi kuin miljoona maahanmuuttajaa yhteensä - eikä maahanmuuttajia edes ole niin paljon !
Ongelma on se että kansan enemmistö ei sitä näemmä tajua vaan lankeaa äärimmäisen yksinkertaiseen selitykseen jota eliitti sille nurkan kautta syöttää.
Noh, ääliö on ääliö.
Ootkohan nyt AIVAN VARMA!?
Kun vaikuttais ettei suinkaan miljoonan, vaan jo reilun 10 000 mamun vaikutus Suomen sosiaalimenoihin on enemmän kuin merkittävä!?
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/71906-sosiaalityontekija-ita-helsingista-arahti-kaumalle-maahanmuuttajien-lastenvaunuja
"Täydentävän eli harkinnanvaraisen toimeentulotuen osuus toimeentulotukimenoista Suomessa oli vuonna 2012 vain 7,7 prosenttia."
Niin! "Vain"
Eli "vain" noin 60 000 000 Euroa vain! :)
Jos toimeentulotukimenot kokonaisuudessaan oli luokkaa 773 miljoonaa! :)
http://www.thl.fi/fi/tilastot/tilastot-aiheittain/aikuisten-sosiaalipalvelut/toimeentulotuki/toimeentulotuen-menot
Ja koska mä en tiiä oikeen KETÄÄN suomalaistakaan enää, joka sais sossusta harkinnanvaraista enää nykyään, koska ne on vissiin kaikki korvamerkitty somaleille, joita on Suomessa n. 13 000, niin: se tekee sit 64 000 € harkinnanvaraista per somppu per vuosi! :) vain! Kivasti tolla noille jo autot, ajokortit ja Emmaljungat ostelee!?
Halmesmäki on yhteiskuntamme suurimpia syöpäläisiä kalliokosken rinnalla.
Epäoikeudenmukaisuus saattaa aiheuttaa liikekannallepanoa.
Aikansa sitä ihmiset kestää, mutta aina on tullut raja jossain vastaan.
No näinhän se on
Joku kalliokoski keskosta nostaa joka vuosi suomalaisten selkänahasta vähintäänkin 10000 (kymmenettuhannet) lastenvaunut ja halmesmäki vielä enempi
Se on ihan kylmällä matematiikalla laskettavissa
Vaan eihän nämä ääliöt sitä ymmärrä.
Antaa matin ja terhon varastaa vaan !
Pia Kauna ei ollut muuttanut kantaansa elisessä TV:n hastattelussa, eikä suostunut pyytämään anteeksiperätöntä väitettään. Viitsii vielä kirjoitella tälle palstallekin. Rahaa annetaan kaikille sama määrä, olipa maahanmuuttaja, paluumuuttaja tai kantaväestöä. Hyvä isä ja äiti haluavat antaa vauvalleen parasta mahdollista - tinkivät sitten muusta. Jålleenmyyntiarvo kunnon vaunuissa on parempi...
jos maahanmuuttajat ovat säästäneet tilil,että ovat pystyneet hankkimaan uudet!
Kantis ei pysty näin tekemään,tai se on seuraavist tuloista pois.
Vaan kun toi ei pidä PAIKKAANSA!!
Siitä on olemassa kaksikin oikeuden päätöstä, jonka asiakirjat on siis julkisia ja virallisina todisteena käytetty, et yks mamu sai kuussa 1800 € sossulta rahaa! (MITEN!?! Selitäppäs ensin vaikka TÄMÄ! :)
Ja toinen, jossa yks mamu-pariskunta huijas parin vuoden aikana sossusta n. 2 500 € kuussa!
Vai ei saa muka enemmän!? :)
Täyttä paskapuhetta!!!
Ovatko nuo rikostapauksia, joista on langetettu tuomiot?
On.
Ja ensinmainistusta tuli tuomiot noille 2 SUOMALAISELLE jotka julkisti noi ton mamun tiedot. eikä suinkaan tolle hitosti liikaa tukia saaneelle mamulle! :)
Että näin!
Se on kuitenkin jatkuvasti lisääntyvä menoerä, jota velkarahalla maksetaan.Mitä tuossa asiassa on anteeksipyydettävää.
Suomalaiset ei ymmärrä tilaansa ennen kuin ruokakaappi on tyhjä.
Somalit olisi pikimmiten saatava kotimaahansa takaisin sotimaan.
Ukrainalainen NAINEN näytti jo esimerkkiä isänmaallisuudes,kun
hän lapsenhoidon järjestyessä lähtee auttamaan kansaansa.
Aijaijai, osa porukkaa on selvästi niin maahanmuuttokiihkoissaan täällä, etteivät tosiaankaan tajua mikä tässä paletissa mättää. Se on Pia Kauman kommentointi mikä on kaikista eniten vialla, ai miksikö? Koska se perustuu VALHEISIIN ja päästä heitettyihin arvioihin. Olisi edes tarkistanut mistä puhuu.
Ollaanko me suomalaiset niin typeriä että hyväksytään poliitikkojen keksityt jutut kun ne koskevat maahanmuuttajia? Mutta kun Laura Räty puhuu väärillä luvuilla, mutta hyvällä asialla, oman kansanosan palkkalukemista niin sitten huudetaan ja tihrustellaan itkua. "SUOMESSA EI SELVIÄ TÄLLÄ RAHALLA YHYY", no kokeile jättää viina ja rööki niin kummasti helpottaa, ja jos avaa vaikka oven ja lähtee katsomaan mitä telkkariruudun ulkopuolella on, niin elämänlaatu paranee entisestään.
Lukekaa vaikka tämä kirjoitus niin valaistuu hieman lastenvaunugate http://syytonsivustakatsoja.blogspot.fi/2014/09/maksaako-valtio-kaikki-vaunut.html
Itse ottaisin muuten tuet pois kaikilta muilta paitsi vakavasti sairailta ja vammaisilta. Maistuisi lattian moppaaminen niin suomalaiselle kuin mamullekin yhtä paljon.
Mä lupaan lopettaa röökinpolttamisen ja viinan juomisen tähän paikkaan, jos mäkin saan sit sossusta 1800 € rahaa kuussa! :)
Tuolla logiikalla pankistakin voisi ryöstää vain ihan vähän rahaa. Sellainen tonni tai pari. Eihän sillä ole mitään kansantaloudellista merkitystä.
Koettakaa hakea avustusta kansallispukuun,ei onnistu kuin eräältä vähemmistöltä.?
On se vaan kumma miten vähän Tallinnassa on väriviallisia.
Rasismikortti = ILMAISEN SUOMALAISEN ORJATYÖVOIMAN kalastelua.
PersutIslamKokoomusKepun tekopyhät ja kaksinaamaiset veropakolaiseliitin etujenajajat, ovat lakkauttamassa kaikkia julkisia palveluja, sitomassa äänioikeuden varallisuuteen, eli vain rikkailla olisi oikeus äänestää ja kriminalisoimassa köyhyyden, eli miljoonaa köyhää suomalaista, alistettaisiin ilmaisiksi orjiksi.
Äärioikeisto tuottaa vaaliäänensä ulkomailta, PersutKokoomusKeput ovat MONINKERTAISTAMASSA MAAHANMUUTTOA.
Kiitos paljon rasistiseta kommentistasi! Järkesi lienee pahasti KOKkareissa.
Räty, Kauma, 12v. polvihousupääministeri... Siinäpä sitä kykypuolueen älykkyysosamäärää kerrakseen!
Juha Rihtniemi pyörii häpeästä haudassaan.
Tiedoksi tyhmältä vaikuttavalle aloittajalle: Maahanmuuton/pakolaisuuden/turvapaikanhakijoiden kulut vuodessa kaikkine kuluineen ovat 2-3 miljardia.
Näiden rikosten uhreiksi joutuu lukemattomat suomalaiset, mutta puhe rasismista jatkuu kantaväestöä vastaan.
Maahanmuuton kulut ovat alle 100 miljoonaa euroa.
Maatukiaisten kulut vuosittain ovat yli 12 000 miljoonaa euroa.
Soini on halunnut kaksinkertaistaa maatukiaiset. Maatukiaisista vain ei saa sanoa mitään ettei leimattaisi rasistiksi.
PersutKokoomusKepulaiset porvarieliitin etujenajajat, ovat MONINKERTAISTAMASSA maahanmuuttoa. On kuulemma taas työvoimapula ja porvareitten pitää saada halpatyövoimaa ulkomailta, että pystyvät painamaan Suomen kansan ilmaiseksi suomalaiseksi orjatyövoimaksi.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3227472/kehitysapuidea-veroparatiisien-lopettaminen
Veroparatiisit sulkemalla voimme vain voittaa. Saamme rauhaa ja oikeudenmukaisuutta kaikille. Suomen työväestön, tavallisen kansan mahdollisuudet, ovat Vasemmalle.
Niin.
Saas nähdä miten käy.
Kannattiko varastaa.
Lopulta.
Tavallisen ihmisen elämän saa toistaiseksi näemmä tuhota varastelemalla täysin vapaasti.
Ilmeisesti lesta kalliokosken uskonto antaa tähän luvan jossain säkeessä ?
Eikö näistä halmesmäkien ja kalliokosken toimista ole tehty rikosilmoitusta ?
Miten on mahdollista että homma vaan jatkuu ja jatkuu ?
Sille täytyy saada nopea stoppi.
Muutoin halmesmäki ja kalliokoski valuttavat varastetun omaisuuden perillisilleen ja uhrit jäävät korvauksetta.
Myös puolisoidensa rooli tulee selvittää. Ja nopeasti.
Saastainen lesta.
Toivottavasti saa mitä tilaa.
Lastenvaunuthan ovat vain symboli sille miten järjettömästi maassamme käytetään rahaa ja syydetään ulkomaalaisille ym. turhaan samalla kun oma kansa, ne veronmaksajat kärsivät.
MUUTA EI TARVITSE MUISTAA..)))))))))))
1,8 MILJOONAA TARVITAAN LISÄÄ....
T. MATIKKA NERO
Jos ny muutaman miljoonan varastaa ja muutaman tusinaa tappaa niin mitäs sillä ny on väliä ?
Kiinni ne otetaan.
Se aika tulee vielä.