Irtaimen jakoja

EEe

Miten erotessanne olette jakaneet sen koti-irtaimiston?

Olen tänä vuonna päässyt läheltä katselemaan muutamaa eroa omani lisäksi ja olen hämmästellyt erilaisia tapoja jakaa kodin tarpeellinen esineistö ja keittiökama.

Lähdin liitostamme ja keräsin muuttokuormaan vaatteitteni lisäksi liinavaatteista ja astioista ne jotka tiesin ostaneeni tai saaneeni henkilökohtaiseksi lahjaksi. Mies oli ostanut telkkarit, radiot ja työkalut, joten piti niitä henkilökohtaisena omaisuutenaan. Ne jäivät hänelle.

Jätin hänelle kohtuullisen määrän astioita, lakanoita, pyyhkeitä ym. jottei heti tarvi juosta kodin Anttilaan. Ja vaikeuksissa olisin ollut, jos hän olisi vaatinut tyhjentämään asunnon kaikista huushollivermeistä, kaikkea sitä nääs kertyy pitemmässä liitossa ; ) Avioliiton aikana hän jupisi joka ostamastani veitsestä tai kattilasta, että tarvitaanko tuommoista ja tuhlaat rahasi turhuuteen. Erotessa nuuka kyllä nutisi keittiöveisistä sen semmoisista kun hänelle jää vain huonoja.

Tytär muutti poikaystävänsä luota ja vei kaikki astiat, liinavaatteet ja huonekalut mukanaan. Hän ne oli hankkinutkin tai saanut lahjaksi. Poikaystävälle jäi parisänky ja telkkari. Siitäs sai omansa, sanoi tytär.

Eräs ystävä ei saanut mukaansa kun vaatteensa jätesäkissä. 10 v liiton aikana ei ollut yhtään lakanaa/juomalasia tullut kai hänelle lahjaksi mistään. Hämmästelin asiaa, kun hän hankki oman asunnon ja joutui ostamaan kaiken. Hän totesi, että puolison mielestä ne kuuluivat entiseen kotiin ja helpommalla pääsi kun ei niistä tarvinnut riidellä.

Tuliko kenellekään riitaa kristallilaseista tai pölynimurista? Kaiveltiinko ostokuitteja tavaroista? Käytiinkö hullunkurisia riitoja tauluista?

13

2661

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jane

      Koti-irtaimiston jako ei ollut sieltä helpoimmasta päästä...

      Meillä ex ehdotti ihan tosissaan, että esim. astiastot yms. aterimet laitetaan puoliksi siten, että molemmat saa esim. yhtä sorttia 4 kpl ja toista 5 kpl. Samalla logiikalla olis sitten mennyt lakanatkin, joita yleensä ostetaan pareittain... eli toinen toiselle ja toinen toiselle! Onneks sain sen sentään ymmärtämään, että on fiksumpaa omistaa yks kokonainen astiasto & muut vermeet, kuin muutama puolikas ;-)

      • heh ... kuten kommentistani huomaat ... jokseenkin näin meneteltiin meillä. Ei lakanoita tietenkään jaettu "parittomiksi", ja tolkku oli pyyhkeidenkin jakamisessa jotta setit säilyi. Onneksi oli "runsauden pulaa", joten tasajako lopulta oli onnistunut.

        Astioissa "puolkkiin" periaate toteutui myös -- Arabian 12 ruokailijan sarjasta tuli kaksi kuuden. Molemmat ostivat sitten täydennykset itse. Samoin kävi aterimille. En minä siinä mitään ongelmaa näe, paitsi jos käsissä on sellainen astiasto minkä täydentäminen ei onnistu, tai siitä tulee älyttömän pieni.


      • Jane
        M36 kirjoitti:

        heh ... kuten kommentistani huomaat ... jokseenkin näin meneteltiin meillä. Ei lakanoita tietenkään jaettu "parittomiksi", ja tolkku oli pyyhkeidenkin jakamisessa jotta setit säilyi. Onneksi oli "runsauden pulaa", joten tasajako lopulta oli onnistunut.

        Astioissa "puolkkiin" periaate toteutui myös -- Arabian 12 ruokailijan sarjasta tuli kaksi kuuden. Molemmat ostivat sitten täydennykset itse. Samoin kävi aterimille. En minä siinä mitään ongelmaa näe, paitsi jos käsissä on sellainen astiasto minkä täydentäminen ei onnistu, tai siitä tulee älyttömän pieni.

        Meillä tämän teki (mielestäni) erityisen hauskaksi se, että esim. astiastoja oli tosiaan kaksi täydellistä sarjaa, samoin kuin aterimia... ja vielä hinnaltaan samanarvoisia Arabioita!Unohtui tossa alkuperäisessä mainita.

        No, sovussa se loppujen lopuksi kuitenkin meni, onneksi :-)


    • Hyvin alustettu kysymys ;-))

      Keinoja on tietenkin monia, kuin on jakajiakin. Periaatteessahan homma on selvä; avioehdottomassa avioerossa kaikki yhteistä ja jaetaan tasan ... tai niin voi vaatia ja lain mukaan homma siten menee (pl. henkilökohtainenomaisuus, mitä TV ei ole). Avoerossa ja ehdollisessa avioerossa kumpikin vie mukanaan omansa, jayhteisesti hankitut jaetaan (mistä helposti saa riidan aikaiseksi, onko esim. hakittu todella 50/50).

      Mielestäni kohtuullisuus jakamisessa hyvä yrittää pitää mielessä -- vaikka joskus vaikeata niissä tunnekuohuissa. Meillä oli avioehto, ja melko selvää oli mikä irtaimesta kummankin oli. Yhteisen määrittäminen ei ollut vaikeata, ja se jaettiin 50/50 periaatteella. Listasimme läshes kaiken (ei sentään kauhoja), ja sovimme niille "hinnat". Ensiksi jaettiin "helpot" tavarat, ja mitkä toinen erityisesti halusi tai tarvitsi. Lopuksi jäivät ne, mitä molemmat halusi, tai ei kumpikaan olisi "huolinut" ... loplta nekin saatiin sovittua, yhdessä toinen antoi periksi, toisessa minä. Keittiön "kipot ja kupit", kuin myös liinavaatteet pistettiin kahteen kasaan (siis puoliksi). Parin päivän homma, ja melko raskas harjoitus.

    • Jaskaxx

      Henkilökohtaisia tavaroita, autoja ja suurimpia mööpeleitä lukuun ottamatta jakoon menivät talo tavaroineen ja mökki tavaroineen. Ne jäivät minulle. Ex otti sijoitukset.

    • Herttinen

      Me emme olleet avioliitossa ja jaoimme kaiken sen mukaan mitä kukin oli hankkinut - lukuunottamatta lasten huoneen irtaimistoa jotka käsiteltiin lapsen omaksi omaisuudeksi hankkijasta huolimatta.

      Mies oli hankkinut kaikki huushollin hilavitkuttimet eli elektroniikan, tietokoneet ym. Perintötaulut olivat miehen. Minä olin puolestani ostanut tai perinyt huonekalut ja muun irtaimiston.

      Mies siis lähti mukanaan tv:t, videot, stereot, tietsikat ym. ja taulut - ynnä henkiläkohtaiset vaatteensa ja edellisen avioliittonsa aikaiset (varastossa olleet) liinavaatteet ja astiat.

      Minua on vähän naurattanut ajatus, että siellä nyt sitten käyttää kolmannen naisen kanssa samoja lakanoita kuin kahden edellisenkin :)
      No, meillähän ne eivät olleet yhteisessä taloudessa käytössä vaan ainoastaan silloin kun emme vielä asustaneet samaa huushollia.

      Kaikkinenesa minä selvisin hässäkästä marssimalla kodinkoneliikkeeseen ja ostamalla koko kodinkone & elektroniikkasetin.

      Taulujen ripustuksista jäljelle jääneet merkit saivat kyytiä remonttiässällä.

      Joo, no lastenhuoneen jouduin kyllä sisustamaan uudestaan (lapsi muutti isänsä kanssa).

    • Tykkää nauraa

      Mehu kannut kusee, lakanat on rispaantuneita, matot rikki, astiastot eriparia, Kaikki lasten lakanat jätti!(Lapset aikuisia) Kyllä naurattaa oikeesti!! Ootte te naiset piruja, ihan oikeesti me miehet ollaan edelleenkin paljon REILUMPIA; me ollaan IHMISIÄ!!!:):):) Mut Kivaa ON!!

      • MHM

        Meillä meni jako hyvin, koska oli avioehto joka muuten kannattaisi tehdä aina, mekin teimme sen vasta vähän ennen erohakemusta joten ei tarvinnut miettiä jakoa isoissa asioissa. tilpehöörit kuten liinavaatteet ja astia meni jakoon sovussa samoin talut ja huonekalut. Näistä ei mun mielestä kannata tehdä ongelmaa, hyvää jatkoa kaikille.


      • nainen

        Musta on tosi kiva, että löytyy vielä "miehekkäitä miehiä" ja niistä on mukavaa olla mies!!


    • ...

      Heh,

      Itse seurustelin sellaisen "ihanan" mammanpojan kanssa. Sitten kun päätin jättää miehen ja olin remontoimassa uutta kämppääni, päästi tämä "mussukka" äitinsä penkomaan "yhteisiä" tavaroitamme. Anoppi piti huolen, että yhtään hänen ostamaa tavaraa ei vaan jää minulle. Juuriharjasta ja roskapöntöstä lähtien meni kyllä kaikki sieltä tullut. Yhdestä kukasta oli otettu ruukkukin pois. Olipa vielä kaivanut minun vaatekasanikin (heidän ostama kaappi) keskellä olleen silitysraudan mukaansa (=penkonut siis minun vaatteetkin alushousuja myöten).. Minua vaan nauratti. Pääsinpähän samalla kertaa eroon sekä miehestä, anopista että joutavista romuista.

      Nykyisestä suhteesta jos olisin lähdössä, en varmasti haluaisi välttämättä mukaan mitään muuta kuin vaatteeni. Pitäköön toinen osapuoli vaikka kaikki, jos tavara on se maailman tärkein asia.

    • Nainen

      meni irtaimiston jako. Suurin osa laitteista jäi minulle mutta olivat jo niin vanhoja että hajosivat eroa seuraavan vuoden aikana. Huonekalujakin oli niin paljon, että molemmille riitti vaika mitä. Astioita, pyyhkeitä ja liinavaatteita annoin miehelle vain parittomat ja risaiset kun se jaksoi koko 16 vuotisen liiton aikana valittaa jokaisesta hankkimastani lakanasta, astiasta ja uudesta pyyhkeestä; ne olivat aina turhia ostoksia, joten ajattelin, että vieköön mukanaan ne risaisimmat! Naiset on piruja... ;-)

    • EEe

      Niinhän se on, että parikyt vuotta käytössä olleella talouskamalla ei ole kuin käyttöarvo. Tuntui kun sen 'isomman' omaisuuden jako olisi ollut helpompaa. Autot, asunto ja mökki oli nätisti ositussopimuksessa jossa luki vain, että koti-irtain puoliksi. Osituksen tekijä suositteli, että siitä olis paree saada sopu, maksaa muuten lisää se paperi.

      Ja saatiinhan siitä jonkinlainen sopu. Tiedän kyllä, että asiat on niinkuin M36 sanoo, mutta jotenkin tuli annettua paljon periksi rahassa ja tavarassa.

      Eroon meni kyllä niin julmetusti rahaa, että oli hyvä kun jotain sai muuttokuormaan. Kaappien tyhjennys oli hillittömän raskas urakka, sinne oli haudattu unelmia ja toiveita. Ja kaikenlaisia muistoja mukavistakin hetkistä. *huokaus*

    • käsilaukku ja koira

      Minun eroni ja irtaimistoni oli tosi helppo.

      Käsilaukku ja koira.

      2 vkon kuluttua vaatteet ja varmasti ostamani

      astiat.
      Mukaani sain aikoinaan maksamani vanhan tv:n

      Mies piti kaikki huonekalut kaikki muun irtaimiston ja tietenkin uudet teatterilaitteet ja uuden tv:n.

      Loppujen lopuksi jos toisesta pääsee eroon sillä että ei riitele tavarasta niin eiköhän se ole

      helppo ero loppujen lopuksi.

      Omat velat tietenkin yritettiin laittaa puoliksi

      maksuun onneksi siinä pidin pääni.

      Loppujen lopuksi nainen ei tarvitse kuin

      2 uskollista silmää omiensa lisäksi

      ja ne on ainakin koiralla.-

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5020
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1580
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1159
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1073
    5. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1069
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      997
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      959
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      862
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      759
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      723
    Aihe