Venättäjäpuupäiden ja Venäjäintoilijoiden perustelut.

Kertoisitteko natoa vastustavat puupäät miksi Suomi pitää olla ainoa valtio johon Venäjällä pitää saada olla vapaa pääsy tuhoamaan Suomalaisten kansallisomaisuus ja tappamaan Suomalaiset. Rakastettako sotaa niin paljon että ette halua littyä natoon jossa ei ole koskaan käyty yhtäkään sotaa eikä tulla käymään koska yhdelläkään armeijalla ei ole kapasiteettiä hyökätä Naton kimppuun. Mikä on se syy miksi haluatte ylläpitää Venäjäsotakulttuuria.
54373
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Paha kysymys. Hei nyt mä tiedän miksi ei kannata liittyä natoon... en ehdi nyt kirjoittaa kun tuli yllättäen kova kiire.

Äänestä
  • Amerikkalaiset opastavat.

    EU on vain pelkkä USA:n vasalli joka toteuttaa USA:n tahtomaa politiikkaa Eurooppalaisia on lorotettu silmille jo hyvän aikaa, kymmeniä vuosia ja tuohon lorotukseen perustuu myös kaikki hyökkäysharhat ja niiden kuvittelu, tästä muutama siivu:

    "Nykyään tiedetään yleisesti, kuinka CIA ja puolistusministeriö paisuttelivat Neuvostoliiton sotilaallista ja taloudellista voimaa. Venäjän uhkaa liioiteltiin vääristämällä tietoja ja tapahtumia pahimpien katastrofien skenaariot esitettiin todennäköisinä tai väistämättöminä silloinkin, kun niiltä puuttui kaikki uskottavuus. Yksi suosituimmista "Neuvosto-uhista" oli Puna-armeijan invaasio Länsi-Eurooppaan (Tämä oli tekosyy Naton perustamiseen). Jos joku yhä uskoo tähän hyökkäyssatuun, hän voisi lukea The Guardianin jutun Iso-Britannian hallituksen asiakirjoista vuodelta 1968. Guardian kuvasi asiakirjan sisältöä seuraavalla tavalla:

    Neuvostoliitolla ei ole aikomustakaan toimeenpanna hyökkäystä länteen kylmässä sodassa. Näin Isobritannian armeija ja tiedustelu.Tämä oli jyrkässä ristiriidassa länsimaisten politiikkojen ja sotilasjohtajien puheiden kanssa "Neuvosto-uhasta".
    Neuvostoliitto ei aloita vapaaehtoisesti yleistä tai edes rajattua sotaa Länsi-Euroopassa"

    - W. Blum Rogue state (Roistovaltio)/ Kuoleman imperiumi -

    Eli vedätys on jo tuolta ajalta ja NATO on pääasiassa eurooppalaisten kurissapidon väline, kuten Christopher Layne kuvasi kirjassaan The Peace of Illusions – American Grand Strategy from 1940 to the Present : Kylmä sota ei syntynyt Neuvostoliiton vaan Yhdysvaltojen hegemoniapyrkimyksen vuoksi. Kylmä sota oli vain keino säilyttää Yhdysvaltojen herruus Euroopassa.

    Kirjassaan (America as European Hegemon (The National Interest, Summer 2003) Layne myös kuvasi kuinka:

    "Suostuttelemalla länsieurooppalaiset jakamaan sotilaallisen (Nato) ja taloudellisen itsemääräämisoikeutensa Washington yritti riisua niiltä mahdollisuuden ryhtyä yksipuolisiin kansallisiin toimiin . . . Yhdysvalloille niin Nato kuin hiili- ja teräsyhteisö sekä yhteismarkkinat olivat välineitä länsieurooppalaisten kurissa pitämiseen."

    Samaanhan sanoi Ranskan parlamentin tutkimuskomiteakin: Yhdysvaltain poliittinen johto ei halua ulkopoliittisesti itsenäistä ja puolustuskykyistä Eurooppaa, koska NATO ja turvallisuusuhka on Yhdysvaltain ote Euroopasta.

    Tuo tietenkin jatkuu edelleen, eurooppalaisten kurissapitäminen Venäjäpelon, NATO:n ja yhteismarkkinoiden avulla.

    Ilmeisesti tuo NATO-huijaus oli yksi euroopan historian suurimpia kusetuksia, mutta oliko se sittenkään suurin? Onko itse Euroopan unioni vielä suurempi vedätys? Sehän perustettiin Jean Monnetin pienten askelten etenemisen idealta, niin että eurooppalaiset eivät edes tajua kun ovat jo unionissa, melko suuri pimitys ja vedätys siis.

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Amerikkalaiset opastavat.

    kertoi jo aikaa sitten:

    "PNAC:n suunnitelmassa todetaan että Yhdysvaltojen tulee ehkäistä minkä tahansa muun valtion yritykset nousta voimatekijäksi ja esitetään jonkin verran huolta siitä että Eurooppa voisi yrittää kilpailla Yhdysvaltojen kanssa. Cheneyn ja Wolfowitzin vuoden 1992 suunnitelmassa sanottiinkin että Yhdysvaltojen tulee “ehkäistä kehittyneitä teollisuusmaita kyseenalaistamasta sen johtajuutta ja edes yrittämästä kasvattaa alueellista tai globaalia vaikutusvaltaansa”. Suunnitelma mainitsi Kiinan, Venäjän, Saksan ja Japanin tärkeimmiksi kurissa pidettäviksi.

    PNAC-asiakirjassa todetaan, Yhdysvaltain vaikutusvallan avain maailmassa ovat sen eriasteiset vasallihallitukset."

    http://www.anarkismi.net/kapis/33yhdysvallat.htm

    Äänestä

  • Kapis kirjoitti:

    EU-maat pistettiin jo aikaa sitten Gladiolla kuriin ja USA:n vasalleiksi. USA vaati Marshall-apunsa ehtona EU:n perustamista ja vasallit ovat totelleet.

    Äänestä

  • Nää... kirjoitti:

    EU-maat pistettiin jo aikaa sitten Gladiolla kuriin ja USA:n vasalleiksi. USA vaati Marshall-apunsa ehtona EU:n perustamista ja vasallit ovat totelleet.

    "USA vaati Marshall-apunsa ehtona EU:n perustamista ja vasallit ovat totelleet."

    Kuis tyhmiä näitten russofiilien jutut voi olla?! USA jakoi ns Marshall-apua eli taloudellista apua Euroopassa vuosina 1946-1951.

    EU puolestaan perustettiin vasta 1993! Ajallaista yhteyttä näiden kanden välillä on vaikeata nähdä??!! Ehkä stallari siihen venyy?

    1Äänestä

  • Nää Nää.. kirjoitti:

    Kun lainaan amerikkalaisten juttuja, niin olen russofiili?

    "Yhdysvalloille niin Nato kuin hiili- ja teräsyhteisö (EU:n edeltäjä) sekä yhteismarkkinat olivat välineitä länsieurooppalaisten kurissa pitämiseen."

    "Yhdysvaltain kongressin tutkimusraportin mukaan Washington asetti jo 1949 selkeäksi tavoitteekseen Euroopan yhdentymisen.

    "Ilman Yhdysvaltain vahvaa taustatukea ei varmastikaan olisi syntynyt Euroopan hiili -ja teräsyhteisöä, Euroopan yhteisöä ja loppupelissä Euroopan unionia", Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok) sanoi.

    Itsenäisyyspuolueen puheenjohtajan Antti Pesosen mukaan Marshall-suunnitelman roolista Euroopan yhdentymisen käynnistäjänä ei ole julkisuudessa puhuttu.

    ”Myöntäkäämme heti, että meidän tavoitteemme taustalla ovat Yhdysvaltain kansalaisten tarpeet ja edut. Me tarvitsemme markkinoita – isoja markkinoita – joilla ostaa ja myydä", varatalousministeri William Clayton sanoi puolustaessaan Marshall-suunnitelmaa."

    "Ei tuki ole ollut pelkkää altruismia, eli ajatusta siitä, että sitä ollaan tehty hyvää hyvyyttään. Vaan se on tehty ihan amerikkalaisen intressin näkökulmasta."

    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/05/05/stubb-ei-euta-ilman-usata

    Kuis tyhmiä näitten Nato/Eu-fanaatikkojen jutut voi olla?! Eihän ne tiedä mistään mitään.

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Amerikkalaiset opastavat.

    EU on vain pelkkä USA:n vasalli joka toteuttaa USA:n tahtomaa politiikkaa Eurooppalaisia on lorotettu silmille jo hyvän aikaa, kymmeniä vuosia ja tuohon lorotukseen perustuu myös kaikki hyökkäysharhat ja niiden kuvittelu, tästä muutama siivu:

    "Nykyään tiedetään yleisesti, kuinka CIA ja puolistusministeriö paisuttelivat Neuvostoliiton sotilaallista ja taloudellista voimaa. Venäjän uhkaa liioiteltiin vääristämällä tietoja ja tapahtumia pahimpien katastrofien skenaariot esitettiin todennäköisinä tai väistämättöminä silloinkin, kun niiltä puuttui kaikki uskottavuus. Yksi suosituimmista "Neuvosto-uhista" oli Puna-armeijan invaasio Länsi-Eurooppaan (Tämä oli tekosyy Naton perustamiseen). Jos joku yhä uskoo tähän hyökkäyssatuun, hän voisi lukea The Guardianin jutun Iso-Britannian hallituksen asiakirjoista vuodelta 1968. Guardian kuvasi asiakirjan sisältöä seuraavalla tavalla:

    Neuvostoliitolla ei ole aikomustakaan toimeenpanna hyökkäystä länteen kylmässä sodassa. Näin Isobritannian armeija ja tiedustelu.Tämä oli jyrkässä ristiriidassa länsimaisten politiikkojen ja sotilasjohtajien puheiden kanssa "Neuvosto-uhasta".
    Neuvostoliitto ei aloita vapaaehtoisesti yleistä tai edes rajattua sotaa Länsi-Euroopassa"

    - W. Blum Rogue state (Roistovaltio)/ Kuoleman imperiumi -

    Eli vedätys on jo tuolta ajalta ja NATO on pääasiassa eurooppalaisten kurissapidon väline, kuten Christopher Layne kuvasi kirjassaan The Peace of Illusions – American Grand Strategy from 1940 to the Present : Kylmä sota ei syntynyt Neuvostoliiton vaan Yhdysvaltojen hegemoniapyrkimyksen vuoksi. Kylmä sota oli vain keino säilyttää Yhdysvaltojen herruus Euroopassa.

    Kirjassaan (America as European Hegemon (The National Interest, Summer 2003) Layne myös kuvasi kuinka:

    "Suostuttelemalla länsieurooppalaiset jakamaan sotilaallisen (Nato) ja taloudellisen itsemääräämisoikeutensa Washington yritti riisua niiltä mahdollisuuden ryhtyä yksipuolisiin kansallisiin toimiin . . . Yhdysvalloille niin Nato kuin hiili- ja teräsyhteisö sekä yhteismarkkinat olivat välineitä länsieurooppalaisten kurissa pitämiseen."

    Samaanhan sanoi Ranskan parlamentin tutkimuskomiteakin: Yhdysvaltain poliittinen johto ei halua ulkopoliittisesti itsenäistä ja puolustuskykyistä Eurooppaa, koska NATO ja turvallisuusuhka on Yhdysvaltain ote Euroopasta.

    Tuo tietenkin jatkuu edelleen, eurooppalaisten kurissapitäminen Venäjäpelon, NATO:n ja yhteismarkkinoiden avulla.

    Ilmeisesti tuo NATO-huijaus oli yksi euroopan historian suurimpia kusetuksia, mutta oliko se sittenkään suurin? Onko itse Euroopan unioni vielä suurempi vedätys? Sehän perustettiin Jean Monnetin pienten askelten etenemisen idealta, niin että eurooppalaiset eivät edes tajua kun ovat jo unionissa, melko suuri pimitys ja vedätys siis.

    EU on vasalli Venäjäkiimaisen unelmissa.

    Äänestä

  • Jaha.. kirjoitti:

    Eipä suomalaisille ole juuri mediossa aiemmin noista asioista kerrottukaan, valtamediat ovat olleet hipi hiljaa.

    Äänestä

  • Mä keksin huomiseksi jonkun selityksen miksi ei kannata....

    Äänestä

  • oe7 kirjoitti:

    Eipä suomalaisille ole juuri mediossa aiemmin noista asioista kerrottukaan, valtamediat ovat olleet hipi hiljaa.

    "Suomi taas romahtavan suurvallan kelkassa?

    Tämä analyysi paljastaa, miten olemme työntäneet päämme jälleen vastaavaan loukkuun, kuin tapahtui liian painavasta bilateraalisen kaupan osuudesta muinaiseen Neuvostoliittoon. USAn talouden on väitetty kehittyneen suotuisasti, mutta totuus on päinvastainen.

    Washington yrittää nyt epätoivoisesti vierittää syyt oman politiikkansa epäonnistumisesta muiden harteille ja vieläpä ajaa meidät kaikki sotilaalliseen välien selvittelyyn, jotta vielä vuoden 2008 tilannettakin räikeämpi kupla ei puhkeaisi hallinnon omille silmille. Kaiken taustalla on täydelliseksi fiaskoksi osoittautunut uusliberalistinen talouspolitiikka, jolla lähes kaikki läntiset yhteiskunnat on saatettu hajaannuksen tilaan valtavalla eriarvoisuuden kasvulla, USA etunenässä.

    Suomi on sitonut kohtalonsa väkevästi USAn tavoitteisiin niin Nato-yhteistyön kuin tuhoisan eurovaluutan kautta. Emme hoida edes ulkopolitiikkaamme itse, vaan myötäilemme Euroopan Unionin ”ulkopoliittista linjaa”..."

    http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/180137-suomi-taas-romahtavan-suurvallan-kelkassa

    Äänestä

  • mässän möösöön kirjoitti:

    EU on vasalli Venäjäkiimaisen unelmissa.

    kertonen amerikkalaiset itse, että EU on vain kurissa pidettävä vasalli.

    Äänestä

  • Onko? kirjoitti:

    Todellisuudessa kun Suomella ei ole mitään erityistä Nato-yhteistyötä on tuota 'sitomista kohtaloon' muiden vaikeata havaita! Toki Moskovan Tiltu havaitsee tai ainakin keksii asian omassa päässään!

    1Äänestä

  • On on! kirjoitti:

    Siis tuo blogi sai oikeistolehti Uudessa Suomessa toistakymmentä suositusta ja kolmisenkymmentä kommenttia mukaanlukien pro USA-trollit.

    Entä mitä meille on tapahtunut, kun olemme olleet Amerikan/EU:n opissa?

    "Suomalaiset -maailman nopein kansa.

    Tällä kirjoituksella en viittaa formuloihin, vaan siihen uskomattomaan maailmanennätyskykyyn lyödä yksi maailman parhaiten menestyvistä maista täysin polvilleen. Parissakymmenessä vuodessa yksi kilpailukykyisimpiä ja rikkaimpia maita saatetaan täyteen saneeraustilaan laukaustakaan ampumatta. Kuinka se on ylipäätään ollut mahdollista?"

    http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/180138-suomalaiset-maailman-nopein-kansa

    Tuo blogi sai 25 suositusta ja yli sata kommenttia.

    Äänestä

  • mässän möösöön kirjoitti:

    EU on vasalli Venäjäkiimaisen unelmissa.

    Kyselijakin on havahtunut jo, kyseinen kirjoittaja ja kyselijä on valtiopäiväneuvos ja Euroopan neuvoston kunniajäsen:

    "Onko EU vain USA:n vasalli?

    http://mikkoelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/180249-onko-eu-vain-usan-vasalli

    "USA kutsuu itseään maailman ainoaksi supervallaksi, ja se heijastuu suhtautumisessa EU:hun. Amerikkalaiset päättävät todellisuudessa sanktioista, jotka EU:n on pakko panna toimeen."

    Äänestä

  • Tämä.. kirjoitti:

    otetaankohan siltä kunniajäsenyys kohta pois?

    Äänestä

  • se näkyy kirjoitti:

    kertonen amerikkalaiset itse, että EU on vain kurissa pidettävä vasalli.

    Missä tällaista on kerrottu.

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Amerikkalaiset opastavat.

    EU on vain pelkkä USA:n vasalli joka toteuttaa USA:n tahtomaa politiikkaa Eurooppalaisia on lorotettu silmille jo hyvän aikaa, kymmeniä vuosia ja tuohon lorotukseen perustuu myös kaikki hyökkäysharhat ja niiden kuvittelu, tästä muutama siivu:

    "Nykyään tiedetään yleisesti, kuinka CIA ja puolistusministeriö paisuttelivat Neuvostoliiton sotilaallista ja taloudellista voimaa. Venäjän uhkaa liioiteltiin vääristämällä tietoja ja tapahtumia pahimpien katastrofien skenaariot esitettiin todennäköisinä tai väistämättöminä silloinkin, kun niiltä puuttui kaikki uskottavuus. Yksi suosituimmista "Neuvosto-uhista" oli Puna-armeijan invaasio Länsi-Eurooppaan (Tämä oli tekosyy Naton perustamiseen). Jos joku yhä uskoo tähän hyökkäyssatuun, hän voisi lukea The Guardianin jutun Iso-Britannian hallituksen asiakirjoista vuodelta 1968. Guardian kuvasi asiakirjan sisältöä seuraavalla tavalla:

    Neuvostoliitolla ei ole aikomustakaan toimeenpanna hyökkäystä länteen kylmässä sodassa. Näin Isobritannian armeija ja tiedustelu.Tämä oli jyrkässä ristiriidassa länsimaisten politiikkojen ja sotilasjohtajien puheiden kanssa "Neuvosto-uhasta".
    Neuvostoliitto ei aloita vapaaehtoisesti yleistä tai edes rajattua sotaa Länsi-Euroopassa"

    - W. Blum Rogue state (Roistovaltio)/ Kuoleman imperiumi -

    Eli vedätys on jo tuolta ajalta ja NATO on pääasiassa eurooppalaisten kurissapidon väline, kuten Christopher Layne kuvasi kirjassaan The Peace of Illusions – American Grand Strategy from 1940 to the Present : Kylmä sota ei syntynyt Neuvostoliiton vaan Yhdysvaltojen hegemoniapyrkimyksen vuoksi. Kylmä sota oli vain keino säilyttää Yhdysvaltojen herruus Euroopassa.

    Kirjassaan (America as European Hegemon (The National Interest, Summer 2003) Layne myös kuvasi kuinka:

    "Suostuttelemalla länsieurooppalaiset jakamaan sotilaallisen (Nato) ja taloudellisen itsemääräämisoikeutensa Washington yritti riisua niiltä mahdollisuuden ryhtyä yksipuolisiin kansallisiin toimiin . . . Yhdysvalloille niin Nato kuin hiili- ja teräsyhteisö sekä yhteismarkkinat olivat välineitä länsieurooppalaisten kurissa pitämiseen."

    Samaanhan sanoi Ranskan parlamentin tutkimuskomiteakin: Yhdysvaltain poliittinen johto ei halua ulkopoliittisesti itsenäistä ja puolustuskykyistä Eurooppaa, koska NATO ja turvallisuusuhka on Yhdysvaltain ote Euroopasta.

    Tuo tietenkin jatkuu edelleen, eurooppalaisten kurissapitäminen Venäjäpelon, NATO:n ja yhteismarkkinoiden avulla.

    Ilmeisesti tuo NATO-huijaus oli yksi euroopan historian suurimpia kusetuksia, mutta oliko se sittenkään suurin? Onko itse Euroopan unioni vielä suurempi vedätys? Sehän perustettiin Jean Monnetin pienten askelten etenemisen idealta, niin että eurooppalaiset eivät edes tajua kun ovat jo unionissa, melko suuri pimitys ja vedätys siis.

    No vedättikö NL sitten Kuuban kriisissä, vai ihanko tosissaan aikoivat USA:n takapihalle?

    Äänestä

  • haista ***ka kirjoitti:

    No vedättikö NL sitten Kuuban kriisissä, vai ihanko tosissaan aikoivat USA:n takapihalle?

    " Nikita Hruštšov tarjoutui poistamaan ohjukset Kuubasta, jos Yhdysvallat ei yrittäisi maihinnousua tai tukisi sellaista ja vetäisi vastineeksi ohjuksensa Turkista.[1] Kennedy myöntyi julkisesti ensimmäisiin vaatimuksiin ja lähetti veljensä Robert Kennedyn Neuvostoliiton suurlähetystöön sopimaan osan ohjuksista vetämisestä pois. Tilanne raukesi seuraavana päivänä, kun neuvotteluyhteys saavutettiin. Hruštšov käännytti kuljetukset takaisin ja ilmoitti vetävänsä neuvostoliittolaiset ohjukset pois Kuubasta."

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuuban_ohjuskriisi

    "Kesällä 2008 Kuuban kriisin aikaiset argumentit nousivat kuitenkin tiedotusvälineissä uudestaan esiin. Yhdysvaltain ilmavoimien komentaja Kenraali Norton Schwartz varoitti Venäjää sijoittamasta pitkän kantomatkan pommikoneita Kuubaan. Hänen mukaansa ydinaseita kuljettavien koneiden tuominen Kuubaan ylittäisi Yhdysvaltain "turvallisuusrajan". Tämä oli vastauksena Venäjän asevoimien suunnitelmiin sijoittaa pitkän kantomatkan pommikoneita Kuubaan, jos Yhdysvallat sijoittaa ohjuksiaan Tšekkiin ja Puolaan.[3]"

    Äänestä

  • mässän möösöön kirjoitti:

    EU on vasalli Venäjäkiimaisen unelmissa.

    Tuossa meidän Stubber sanoo sen omin sanoin. Miksi et halua nähdä totuutta?

    https://youtu.be/wGHEOcSA-hs

    Äänestä

Meillä trolleilla ei ole lupaa vastata aiheellisiin kysymyksiin, meillä on vain lupaa trollailla ja levittää perättömiä venäläispropagandaa jotta tyhmät suomalaiset jonainpäivänä äänestäis ei natolle, näin Putin meille kertoi...

1Äänestä
  • Meillä trolleilla ei ole lupaa vastata aiheellisiin kysymyksiin, meillä on vain lupaa trollailla ja levittää perättöntä amerikkalaispropagandaa jotta tyhmät suomalaiset jonainpäivänä äänestäis kyllä natolle, näin Obama meille kertoi...

    Äänestä

Jotain tolkkua tuntuisi olevan kun viestittelette keskenänne.

Äänestä
  • Nostelee, me natotrollit siis nostelleen omia trollijuttujamme palstan alkuun että palstalla ei vain voisi keskustella asiallisesti Natosta, me kun aina häviämme kaikki sellaiset keskustelut..

    Äänestä

Jos Venäjä haluaa vasallin niin Venäjä miehittää maan. Jos suomalaiset haluavat NATOon niin siitä päättää suomalaiset itse. Ihan samalla lailla kuin ennen ennen toista maailmansotaa, jolloin apua tarvittiin nimenomaan Venäjän miehitystä vastaan.

Äänestä
  • usa tuki munaista neuvostoliittoa sen taistelussa suomalaisia vastaan.

    Äänestä

  • ja..,. kirjoitti:

    usa tuki munaista neuvostoliittoa sen taistelussa suomalaisia vastaan.

    Usa on koko maailman vihollinen.

    Äänestä

  • jiarat kirjoitti:

    Usa on koko maailman vihollinen.

    Millä tavalla.

    1Äänestä

Kiitos Sinulle nimim: .............. .
Olenkin odottanut että joku tulee ja laittaa tämän meidän ammattijankkaajan ojennukseen ja naurun alaiseksi.
Hän on , niinkuin olet huomannut, nimitellyt täällä kaikkia natovastustajia hulluiksi ja tiltuiksi.
Hänen yleisin vastauksensa kuuluu: Valetta pukkaa
hän lainaa ja kertoo totuuden jonka peruste on että hän on toista mieltä.
On tullut mieleen että hän onkin pitkänlinjan Natovastustaja joka käyttäytymisensä kautta saa jotkut raivokkaasti vastustamaan aatettaan.
Pysykäämme edelleen puolueettomana ja rauhan asialla.

Äänestä
  • Palstaahan on sotkettu jo kauan, vimeksi kävin palstalla monta vuotta sitten ja silloin täällä oli hyvin huonolla suomella massapostituksia tekevä hörhö häiriköimässä, kehuen Natoja ja kirjoitteli jokseenkin rasistisia juttuja toistaen samaa jargonia ketjusta toiseen ja avauksesta toiseen, niitä oli satoja, samanlainen tapaus ilmeistyi sitten joskus vuonna 2008 jopa Uuden Suomen keskusteluihin vastaavan spämminsä kanssa.

    Tarkoitan sanoa samalla, että häippäsin näiltä rajusti tyhmentyneiltä suomi24:n palstoilta toisille foorumeille jo vuosia sitten, haravakseltaan ja satunnaisesti on tullut poikkeiltua ja joka kerta vaikuttaisi keskustelujen taso aina vain pudonneen käytännössä kaikilla polittisilla palstoilla.

    Äänestä

  • Eli liittykäämme Natoon. Rauhan-Nato on rauhan asialla. Venäjä-Suomi suhde ilman Natojäsenyyttä tarkoittaa sotaa ja sotaa.

    Äänestä

  • saul massen kirjoitti:

    Eli liittykäämme Natoon. Rauhan-Nato on rauhan asialla. Venäjä-Suomi suhde ilman Natojäsenyyttä tarkoittaa sotaa ja sotaa.

    Jos ihmiset kykenisivät näkemään tulevaisuuteen.. Osa näkeekin, mutta heitä ei uskota. Ja tämä nato on saanut aikaan ennätyksellisen määrän kaikenlaisia trolleja, jotka luulevat, etteivät ole missään vastuussa Jumalalle tai kansalle kirjotelmistaan. Äärimmäinen nato myönteinen kirjottelu viittaisi hallitukseen ja armeijaan, jotka etsii sitä viimeistä oljenkortta.. Tai sitten kyseessä ovat narsistit, joiden on pakko saada kantansa selväksi, ja vaativat koko maata natoon.. ottamatta mitään vastuuta, jos sitten tulee ongelmia.

    Äänestä

  • eipaljomietitä? kirjoitti:

    Niille oikein maksetaan trollaamisesta.

    "EU alkaa valvoa nettikeskustelua

    - Unionin varoilla pyritään siis paitsi seuraamaan julkista mielipidettä niin myös vaikuttamaan siihen erityisesti maissa, joissa ilmenee "euroskeptisyyttä". Ei siten liene vaikeaa arvata, minkälaisia "faktoja" EU haluaa nettikeskusteluihin tuoda. Veronmaksajat tuskin pitävät järkevänä rahankäyttönä, että EU palkkaa virkamiehiä vaikuttamaan heidän nettikeskustelunsa sisältöön...

    Mitä EU-eliitti siis tarkkaan ottaen pelkää? Daily Telegraphin uutisen mukaan europarlamentti on kieltäytynyt kommentoimasta nettikeskustelun valvontaa millään tavalla"

    http://sampoterho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/132171-eu-alkaa-valvoa-nettikeskustelua

    Äänestä

  • EU-rollit kirjoitti:

    Taytyyhan sita saada selville mita mielta massa on asioista. Se, ettei he tunne sita massaa, jota haluavat kontroloida, on jo naurettavaa. He sanovat: "eivat ole valmiita ottamaan totuutta vastaan". Jos he julkistais nyt tiedot, oisko se uutta? Ei? Ei ihmiset mittee kusipaita ole. Ja se, etta vakoojia on joka maassa, vaikka on "rauha". Ei mittee uutta. Tutkat toimi, puolustus pelaa. Ollaan varovaisia. Ei astuta varpaille.

    Äänestä

  • olkaajaantakemeianol kirjoitti:

    Suomennas vielä toi juttusi, se vaikutti jotenkin sekaiselta.

    Äänestä

  • ööh? kirjoitti:

    Suomennas vielä toi juttusi, se vaikutti jotenkin sekaiselta.

    Kuka kyssyy? Joku ongelma? Jos nettikeskusteluja valvotaan, se meinaa, et ollaan kiinnostuttu mielipiteist. Eliitti ei kerro asioita, koska "ihmiset ei kykene ottaa vastaan", ja toki, ettei herrojen pallit kaadu, ja kukaan iso ukkeli ei halua kaikkea julkisuutee. Media on kurissa. Vakoojia on pitkin poikin. Ja varovaisuudesta puheenollen... se taitaa olla tuo sana jo aika kulunut. Et pitteeki olla semmonen saatna massa kateltavana, ja media, joka... Ei vidu antaa olla stana. No, onko suunitelmat ens tappeluun jo valmiina? Vois kerta heitolla harpata. Alkaa olla pannu kuumana.

    Niinpä tuntuu olevan pannu sekaisin eikä järkes luista! Olet alle 15 vuotias?

    Äänestä

  • Haneli? kirjoitti:

    Niinpä tuntuu olevan pannu sekaisin eikä järkes luista! Olet alle 15 vuotias?

    Juu. Sata varmasti. Kuka on haneli?
    Mutta tuosta tappelemisesta puheen ollen. Onko hieno homma jos kumpaakin osapuolta rahottaa samat tahot?

    Äänestä

Miten on Venäjätrolli masson? Etkö vastaa?

Äänestä
  • heikosti vastailee...

    Äänestä

  • Ketään muita ei saa sanoa trolliksi, paitsi eräitä tällä palstalla. Trollailu on keskustelun sotkemista.

    Äänestä

Ei myö tiijetä.

Äänestä

Koitappa selittää ryssälle mitä perustelu tarkoittaa.

Äänestä

Ei trollilta voi kysyä...osaa kirjoittaa muttei lukea.

Äänestä

Ei mee kerrota

Äänestä

Ei niillä mitään sanottavaa ole.

Äänestä

Puupäät on väärä nimitys, venäläiset ovat tottuneet toisiin nimitysteen, "pumpulipäät"
Selitykset ja kuvat saa hakea sanalla "Vatnik"

1Äänestä

Suomi-neuvostoliittoseura :D

Äänestä

Älä tiltulta tuonlaisia kysele. Ei yksisoluinen kykene vastaamaan.

1Äänestä

No hei. Tildot ovat kaikki venäjän älymystöä.

Äänestä

No juuri siksi vastustavat kun ovat puupäitä!

Äänestä

Pelkäävät raukat, toisaalta eivät syyttää ollenkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

saulmasso kirjoitti:

Kertoisitteko natoa vastustavat puupäät miksi Suomi pitää olla ainoa valtio johon Venäjällä pitää saada olla vapaa pääsy tuhoamaan Suomalaisten kansallisomaisuus ja tappamaan Suomalaiset. Rakastettako sotaa niin paljon että ette halua littyä natoon jossa ei ole koskaan käyty yhtäkään sotaa eikä tulla käymään koska yhdelläkään armeijalla ei ole kapasiteettiä hyökätä Naton kimppuun. Mikä on se syy miksi haluatte ylläpitää Venäjäsotakulttuuria.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu