Kun minä olen ylettömän mustasukkainen (epäilen miestä, että tämä vehtaa exiensä kanssa selkäni takana) jne. Hän käy kiinni, repii tukasta, vääntää kädestä jne. Vain näissä tilanteissa, ei muutoin vaikka olisikin riitoja. Tätä on jatkunut koko seurustelumme ajan (pari vuotta).
Mitä olette varsinkin vastaavaa kokeneet mieltä asiasta?Paheneeko tämä vielä...:(
Tiedän että myös minussa on vikaa, mutta hän on jo kerran pettänyt ja laitellut viestiä exiensä kanssa kertomatta minulle. Minäkin petin kerran, sen voin myöntää, joten en ole puhtaampi kuin hänkään. Hän sanoo itse, ettei uskaltanut kertoa viesteistä, koska ajatteli, että suuttuisin.
Mutta minusta, jos olen epävarma itsestäni ja hänestä, ei se silti oikeuta häntä lyömään vai???Mitään muita ongelmia ei ole ja tätä tapahtuu ehkä kerran kuukaudessa. Osaan olla todella inhottava kun suutun...
Niin pitälle hän on mennyt, että on puhunut terveystarkastuksessa lääkärinsä kanssa ongelmasta. Tämä epäili syyksi korkeaa verenpainetta???!!!Mutta neuvoi menemään psykologin juttusille. Onko se lupaava alku, että mies aikoo hakea apua, toisaalta minunkin pitäisi. Onneksi hän ei sentään syytä minua lyömisestä, tietää sen olevan oma vikansa, eikä ole muutenkaan alistava esim. henkisesti.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Te ette selvästikään kunnioita toisianne kun kykenette ilkeilyyn sanallisesti sekä fyysiseenkin väkivaltaan toisianne kohtaan.
Syyt tuollaiseen käytökseen lähtee aina itsestä sisältä, omasta itsetunnosta ja itseluottamuksesta tai niiden puutteista. Muutos parempaakin lähtee siis itsestä, omien mokien tunnustamisesta ja anteeksiantamisesta jne.
Miehesi on herännyt huomaaman sen miten paha olo hänellä on ja näkee sen miten pitkälle hän siinä olotilassa on jo ajautunut. Hänessä on herännyt tarve saada apua täyskäännöksen alkuun saattamisessa ja se on vaan hyvä merkki. Hän haluaa muuttua ja hän tarvitsee siihen ammattilaisen apua.
Se on itsestä välittämistä, että reagoi omaan pahaan oloonsa ja omiin valintoihinsa kyseenalaistamalla ne eli pysähtymällä katsomaan peiliin, ja hakemalla apua jos omat voimat ei riitä.
Vasta kun todella välittää itsestään kykenee välittämään myös muista.
Mieti säkin tykönäsi sitä, mitä toisen pitäis tehdä/sanoa, jotta sä uskaltaisit taas luottaa häneen. Vai riittääkö sen luottamuksen syntyyn enää mitkään sanat tai teot? Onko täysi luottamus mahdollista ennen kuin vanhat mokat (omat ja toisen) on ensin anteeksi annettu, puolin ja toisin?
Miten luottamus ja molemminpuolinen kunnioitus jälleenrakennetaan ja miten niitä ylläpidetään jokapäiväisessä elämässä joka päivä, joka tilanteessa..?
Siinäpä sitä miettimistä, näin aluksi.
Lycka till. : )