Joku tuntematon nainen tulisi pyytämään sua ulos, kadulla, kaupassa, työpaikalla.. Millaiselle naiselle vastaisit myöntävästi? Millaiselle kielteisesti?
Miehet?
9
367
Vastaukset
- Aika jännää
Ulos siis kahville esimerkiksi lähtisin melkein kenen naisen kanssa tahansa ihan jo sen vuoksi että olisin otettu että nainen on rohkea. Se tekee vaikutuksen että on rohkea eikä kuten muut naiset eli passiivinen odottelija.
Ainoat syyt miksi kieltäytyisin olisi että tietäisin naisen olevan varattu, hänellä olisi lapsi mukanaan tai hän olisi ylipainoinen huomattavasti.
Tietysti kuulostaa ehkä typerältä vastata myöntävästi aloitteisiin, mutta naiset eivät tee miehille yleensä lainkaan aloitteita varsinkaan noissa tilanteissa (minua ei ole koskaan lähestytty kysymällä ulos suoraan) joten olisin tavallaan mielissäni ja utelias miksi nainen kiinnostui.
Valitettavasti toisin päin naiset saavat aloitteita ja nähtävästi tavassa jolla aloite tehdään ja miten komea/tyylikäs jne. mies on vaikuttaa siihen suostuuko nainen treffeille suoraan ulos pyydettäessä.
Sen takia vastaavaa en suosittelle miehen tekevän mutta sinulle suosittelen koska olet nainen.
Minusta varsinkin Suomessa vaatii naiselta poikkeuksellista luonnetta pyytää miestä ulos tuolla tavoin joten olisin otettu ja olisin kiinnostunut näkemään onko nainen sitten ulos mennessä muuten tyyppiäni.- hmmm...
Eikö kuitenkin toinen syy pitäisi olla se, että sinä olisit varattu...?
Minua ei vastaavasti kukaan mies ole pyytänyt tasan minnekään. Itse olen tehnyt aloitteen...no oli varattu, vaikka pitkään katselikin ja flirttaili. Että se siitä! Paitsi, että taas se tuijottelee, mutta sormus on sormessa.....alkaakohan vaimo käydä tylsäksi....siinähän käy.... - Aika jännää
hmmm... kirjoitti:
Eikö kuitenkin toinen syy pitäisi olla se, että sinä olisit varattu...?
Minua ei vastaavasti kukaan mies ole pyytänyt tasan minnekään. Itse olen tehnyt aloitteen...no oli varattu, vaikka pitkään katselikin ja flirttaili. Että se siitä! Paitsi, että taas se tuijottelee, mutta sormus on sormessa.....alkaakohan vaimo käydä tylsäksi....siinähän käy....Hieman hankalaa jos en ole varattu? :)
Mutta yritin kylläkin keksiä asioita naisessa jonka vuoksi en lähtisi treffeille. Sekin tietysti jos ikäeroa olisi liikaa.
Tuo mies etsinnee lisähupia sivusta. - riiuskas
Niin että voisi uskaltaa kysyä :) Se täysin totta ettei voi tietää synkkaako edes toisen kanssa. Mutta kokeilemallahan se selviäisi. Nyt vaan niin jäänyt eräs mieleen... Pitää yrittää kerätä rohkeutensa :)
- Noin se menee
riiuskas kirjoitti:
Niin että voisi uskaltaa kysyä :) Se täysin totta ettei voi tietää synkkaako edes toisen kanssa. Mutta kokeilemallahan se selviäisi. Nyt vaan niin jäänyt eräs mieleen... Pitää yrittää kerätä rohkeutensa :)
Eihän se kysyminen ole se kynnyskysymys.
Itselläni tuossa ei varsinaisesti koskaan ole ollut mitään, mutta sen verran huonoja kokemuksia on tullut vastaan että kysyminen on harventunut.
Lisäksi kannattaa miettiä jos kyse on paikasta jossa usein käyt tai jos kyse on työpaikasta miten se vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin.
Monet naiset jotka eivät tee aloitteita eivät tajua sitä kynnystä ei pelkästään ottaa sitä riskiä että saa pakit vaan myös jälkiseuraamuksia miehelle.
Varsinkin niissä tilanteissa joissa on oikeasti kiinnostunut ja jopa ihastunut niin tilanne voi olla miehelle tukala.
Täysin eri asia jos kyse on kohtaamisesta jossain harvakseltaan jota taas rajoittaa suomalaisen kulttuurin olettamus sukupuolettomuudesta. - hmmm...
Aika jännää kirjoitti:
Hieman hankalaa jos en ole varattu? :)
Mutta yritin kylläkin keksiä asioita naisessa jonka vuoksi en lähtisi treffeille. Sekin tietysti jos ikäeroa olisi liikaa.
Tuo mies etsinnee lisähupia sivusta.Niin siis tarkoitin, että jos olisit varattu ja sinun kriteerisi täyttävä nainen pyytäisi sinua kahville. Sanoit ainoiksi syiksi vain nuo "naisen viat", mutta eikö olisi myös aika hyvä syy kieltäytyä jos olisit varattu. No joo, hiusten halkomista tässä tapauksessa, mutta tosi asia. :)
No tuo mies ei kyllä etene mihinkään, on se näköjään sen verran saamaton, arka ja ujo, vaikka ikää on muille jakaa. Jos tuijottelusta saa lisähupia, niin sitten se on varmaan tosi iloinen. :D - Aika jännää
hmmm... kirjoitti:
Niin siis tarkoitin, että jos olisit varattu ja sinun kriteerisi täyttävä nainen pyytäisi sinua kahville. Sanoit ainoiksi syiksi vain nuo "naisen viat", mutta eikö olisi myös aika hyvä syy kieltäytyä jos olisit varattu. No joo, hiusten halkomista tässä tapauksessa, mutta tosi asia. :)
No tuo mies ei kyllä etene mihinkään, on se näköjään sen verran saamaton, arka ja ujo, vaikka ikää on muille jakaa. Jos tuijottelusta saa lisähupia, niin sitten se on varmaan tosi iloinen. :DVastasin siis kysymyksiin:
"Millaiselle naiselle vastaisit myöntävästi? Millaiselle kielteisesti? "
Kun aloittaja nimenomaan kysyi "millaiselle naiselle".
Valitettavasti kirjoitin huonosti olettaen että ihmiset tajuavat kun kirjoitan "ainoat syyt.." joka viittaisi siis aloittajan kysymykseen. - hmmm...
Aika jännää kirjoitti:
Vastasin siis kysymyksiin:
"Millaiselle naiselle vastaisit myöntävästi? Millaiselle kielteisesti? "
Kun aloittaja nimenomaan kysyi "millaiselle naiselle".
Valitettavasti kirjoitin huonosti olettaen että ihmiset tajuavat kun kirjoitan "ainoat syyt.." joka viittaisi siis aloittajan kysymykseen.Hehheh, niin minäkin kirjoitin ajatellen, että sinä ymmärrät mitä tarkoitin. No, tosiasiassa ymmärrettiin molemmat. :) Emmeköhän me molemmat "pääse tämän yli"? :D
PS: Toivottavasti saat kahvikutsuja! - Aika jännää
hmmm... kirjoitti:
Hehheh, niin minäkin kirjoitin ajatellen, että sinä ymmärrät mitä tarkoitin. No, tosiasiassa ymmärrettiin molemmat. :) Emmeköhän me molemmat "pääse tämän yli"? :D
PS: Toivottavasti saat kahvikutsuja!Ei mitään toivoa kahvikutsujen suhteen kun en ole tarpeeksi komea, mutta liian itsetietoisen näköinen että kukaan uskaltaisi lähestyä.
Mitä tulee varattuna lähestymiseen niin se on minulle kyllä mahdontonta koska varattuna olen varattu. En katsele edes toisia naisia.
PS. toivottavasti uskallat ehdotella kahvikutsuja
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591154Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11840Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33517Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487