Tulisiko tuomita ihmisiä kasteen vuoksi ? - Kastetapa tai kasteiden lukumäärä ?
Jeesus Kristus on yksi ja ainut. Jeesuksen usko on yksi ja ainut. Myös kaste on yksi ja ainut.
Onko kysymys Ef 4:5, ettei ihminen saa missään tapauksessa kastautua uudelleen?
Jeesuksen ja Alkuseurakunnan aikoihin oli vallalla useita erilaisia “pesoja” eli kasteita. Ihmisiä pestiin mitä erilaisimmista syistä. Alun perin kasteajattelu juonsi 4 Moos 19:20. 31:19-20 puhdistuksia koskeneista lain säädöksistä. Myöhäisjuutalaisena aikana oli pieniä yhdyskuntia jotka olivat erottuneet pääjuutalaisuudesta. He ottivat jäseniä kasteissa, ja elivät eristäytyneinä vuoristoissa ja erämaissa. Heillä oli paljon erilaisia puhdistusmääräyksiä.
Juutalainen proselyyttikaste yhdessä uhrien ja ympärileikkauksen kanssa oli merkki pakanan siirtymisestä Jumalan valittuun kansaan.
Johannes kastoi parannuksen ja kääntymyksen kasteella. (Matt 3) Hänen valtuudet liittyivät profeetan taivaasta saatuun valtuutukseen. (Matt 21:25) Johannes valmisteli sieluja Jeesuksen tulolle. (Matt 3:6,11-12, Luuk 3:3,8, 1:17)
Jeesuksen kaste kastaa ihmisen kääntymyksen ja parannuksen kasteen lisäksi Pyhällä Hengellä. (Mark 16:15-16) Kasteessa vanhan elämänsä haudannut syntinen saa Pyhän Hengen lahjan. Kuitenkin ihminen on Pyhän Hengen johdossa jo kastetta edeltävän kääntymyksenkin aikana. Pyhä Henki on kutsunut ihmisen elämän tielle. (Apt 2:37-41, 7:51) Kaste on uskonkuuliaisuuden ilmaisu, ja kasteessa ihminen liitetään seurakuntayhteyteen. (Apt 2:2-6)
Jeesuksen kaste on se “yksi kaste” josta Ef 4:5 kertoo.
Mikään muu kaste ei ole pätevä uuden liiton aikana, vaan ainoastaan tämä “yksi kaste” on kelvollinen. Paavali kastoi uudelleen ihmisiä jotka eivät olleet kastetut kuin aikaisemmilla kasteilla. (Apt 19:1-5) Paavali velvoitti uudelleen kastamiseen. Tietysti jos kaste ei ole tapahtunut Jeesuksen antaman ohjeen ja mallin mukaan, on kaste toimitettava uudelleen oikealla Jeesuksen kasteella. (Matt 3:13-17)
On tärkeätä Ef 4:5 tulkittaessa ymmärtää, että kyseessä ei ole kasteiden lukumäärä, vaan kasteen tarkoitus, muoto, pätevyys ja laatu.
Eihän jakeessa “yksi usko,” sekään tarkoita että ihminen saisi uskoa vain kerran elämässään. Tuhlaajapoikia on aina ollut, jotka palaavat kotiin isän luo. (Luuk 15:11-32)
Monet tuhlaajapojat haluavat kastautuakin uudelleen vaikka ovat jo saaneet oikean Jeesuksen kasteen joskus. Uudelleen kastautuminen ei ole tarpeen eikä välttämätön kuitenkaan, jos oikean kasteen on kerran saanut. Kuitenkin jos uusi kaste sielua rauhoittaa tässä yhteydessä, ja kääntynyt haluaa uusitulla kasteella juhlistaa uutta vakaampaa uskonratkaisuaan, voidaan kastaa tässäkin yhteydessä uudelleen. Tuhlaajapojat tavallisesti siunataan uudelleen seurakuntayhteyteen.
>>>>>>>>>>>>>>> Raamatun esimerkki on upotuskaste siellä missä vettä on saatavilla asiaan.
Ihmiset jotka ovat lapsena pirskotettu ja annettu nimi tapahtumassa- eivät ole tapahtumasta itse
päättäneet- Lapset seuraavat uskossa Jeesusta- eivät vanhempiaan koskaan, mutta toisaalta kaikki Raamatun esimerkit kertovat että vajaa-valtaiset lapset- joilla ei vielä ole kypsää aikaa ja tietoa tehdä omaa vakaumuksellista ratkaisua seuraavat venhempiaan "kohtalon" asioissa.
- >>>>>>>>>>>>>> Olen tavannut ihmisiä uskossa Jeesuksessa joilla on lapsena saatu pirskotus-
ja he ovat omantuntonsa kanssa sovussa tietonsakin suhteen- ja vastaavat vain näiltä osin. Luuk 12:47-48.- Yleismaailmallista tuomiota universaalisti ei allekirjoittanut kenenkään syyksi lue asiayhteydessä koskaan- ole koskaan kenenkään omantunnon asiaa syyttänyt taikka tuominnut.
Jumalan siunausta
Jari Laurila
Keskustelija

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.