Olimme olleet tyttöystäväni kanssa vasta hetkenaikaa yhdessä (n.3vk).
Mitään ongelmia ei ollut ja meillä synkkaa todella hyvin. Emme edenneet suutelua ja halailua pidemmälle.
Nyt muutamapäivä sitten hän lähetti minulle viestin että haluaa jatkaa ystävinä koska, hänestä tuntuu että haluaa olla nyt yksin.
Juttelimme paripäivää sitten kahdestaan ja kertoi että minussa ei mättää mikään ja hän vain haluaa olla nyt yksin, mutta pitää vielä minusta. Sanoin kuitenkin että jos joku oikeasti vaivaa, niin haluan että kertoo sen rehelliseti minulle, niin tiedän että missä mennään. Mutta mikään ei kuullemma vaivannut, hän vain haluaa olla nyt yksin.
Kysyin myös että voisimmeko jatkaa joskus myöhemmin, mutta hän ei osannut sanoa.
Vietimme alussa paripäivää putkeen aika tiuhaan tahtiin yhdessä.
Jotenkin tuntuu vaan että häntä vaivaa jokin muukin. Kovasti hän kuitenkin väitti että vika on hänessä itsessään, ja on todella pahoillansa kaikesta.
Pidän hänestä todella paljon, ja haluaisin jatkaa joskus myöhemmin mutta nyt on aika epävarma ja kurja olo.
Haluaisin myös jutella vielä lisää hänen kanssaan, mutta en haluaisi painostaa häntä.
En myöskään haluaisi etsiä ketään muuta, koska välitän niin paljon hänestä, vaikka emme ole tunteneet ystävinäkään edes hirveän kauaa.
Hän on myös ensimmäinen jonka kanssa olen ollut yhdessä.
Onko joillain kokemuksia tai antaa vinkkejä että mitä pitäisi tehdä asialle?
Vaikka olemme vasta nuoria, karvan alle 17v niin silti en haluaisi luovuttaa asiassa =/ :(
Mikä on?
8
953
Vastaukset
- cache
pyydä kahville ja kysy mikä sitä vaivaa. kerro tota samaa hänellekin. ei se oo sen vaikeampaa oikeastaan.
- n18
itse olen 18w ja koin samanlaisen tilanteen siis vain niin päin että minä en vaan kerta kaikkiaan voinut enää seurustella p.ystäväni kanssa vaikka pidin hänestä hyvin paljon!! ehkä olin jotenki hyvin epävarma kaikesta ja pidin paljon itsenäisyydestä siis halusin säilyttää itsenäisyyteni!! ei siinä sen suurempaa asiaa tarvi olla syynä tai sitte on mutta ei välttämättä ehkä hän ei vaan ole valmis suhteeseen niinkun en minäkään!!
- Nuori
lisään vielä, että ehdotin hänelle sellaista "etäämpää" suhdetta, eli vietettäisiin vaikka yksi ilta viikossa. Ja olen myös kertonut että välitän hänestä edelleen tosipaljon.
Kiitoksia kaikelle vastanneille ja lisää vaan tulemaan. - minä
itsellä sama tilanne. tyttöystävä ei halua nyt seurustella. kaikki samat ratkaisumallit koetettu eikä mikään auta. eroa sen verran, että ollaan oltu pari vuotta yhdessä ja ikää sen verran, että yhteen muuttaminen olisi ollut kohta ajankohtaista.. ehkä se on vaan paniikki?
- nuori
Mustakin tuntuu et oltiin vähän liian tiuhaan yhdessä ja hän pelästyi sitä jotenkin..:(
Toisaalta ymmärrän, että näin nuorena vielä haluaa yksityisyyttä mutta en usko että tää johtuu pelkästään siitä. Ongelma on myös siinä et pidän hänest nii paljon ja en haluu etsii ketään uutta nyt.
Täytyy viel kait yrittää pyytää sitä esim. leffaan ja jutella asioista..:/
...Mutta kun en haluis painostaa :(
- mies20vee
Mulle kävi samalla lailla mutta tytöllä kesti melkein 3.5 vuotta tajuta että ei haluakaan sitoutua! Oltiin jo puhuttu kihloihin menosta ja kaikkee ja olin suunnitellut kosivani häntä, mutta sit tulee viesti et se haluuki olla vaan kaveri. Eikä syy kuulemma ollu minussa. Pikkusen kyrpii!!! Nyt erosta on lähes puoli vuotta ja ollaan vielä kavereita. Oon päässy eron yli suht hyvin. Kyllä vielä kaipaan häntä, mutta en voisi enää seurustella hänen kanssaan vaikka siihen mahdollisuus tulisikin, siitä huolimatta että rakastan häntä vieläkin... Pitää vaan unohtaa ja koittaa joskus toisen kans uudestaa.
- nuori
Niinpä niin..:/
Ainut vaa, et ite oli tarkotus että aluks ei ois ottanu nii sitovasti ja ois edenny iha pikkuhiljaa ja rauhassa. Mutta siitä olisi pitänyt puhua heti silloin alussa:(
Luulenpa vaan että tässä tuli nyt vähän hätiköityä liikaa.
- nuori
Kirjoitelkaa lisää vaan neuvoja yms... varsinkin naiset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 925981
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804772Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv963025Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p262810Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262075Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191496Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351057Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851028Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125960- 48764