NATOn "uudet" Nopean toiminnan joukot halpaa bluffia

USAn strategia paisuttaa NATOa kuin pullataikinaa on nyt tullut ongelmiinsa.

USA ja NATO lupasivat NATOn uusille jäsenmaille turvaa, suojaa, puolustusta, mutta mitään ei tullut eikä mitään ollut. Kun Venäjä vähän väläytteli omaa puolustuskykyään Ukrainan kriisin aikaan NATO sulkeutui monipäiväisiin paniikkikokouksiinsa suljettujen ovien taakse.

Paniikissa NATO keksi sitten pyörän toistamiseen: NATOn nopean toiminnan joukot taas uudelleen ja nyt muka NATO-alueen ja jäsenmaiden suojaksi kun aikaisemmin NATOn nopean toimnnan joukot oli olevinaan kriisijoukko.

NATO-maat ovat yhtä persaukisia kuin ennenkin. NATOn nopean toiminnan joukko on halpa keino olla puolustavinaan NATOa ja sen aluetta sekä jäsenmaita 4000:lla sotilaalla.

Niin paljon USAlla ja NATOlla ei tule koskaan olemaan, että nykyisellä strategialla, taktiikoilla, aseistuksella, koulutuksella, osaamisella USA ja NATO pystyisivät puolustamaan pullataikina-NATOa.
187171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 187

Vanhimmat

USAlla ja NATOlla on tullut pää vetävän käteen.

NATOa ei pysty enää puolustamaan.

Sen takia Suomi ja Ruotsi liitettiin NATOon mukaan, mutta sekään ei pelasta.

Äänestä
  • Suomi ja Ruotsi EIVÄT KUULU Natoon!

    Äänestä

  • Tiltu valehtelee! kirjoitti:

    Suomi ja Ruotsi EIVÄT KUULU Natoon!

    Mitäs sinä everstiluutnantti nyt siellä karjut. Suomi ja Ruotsi kuuluvat NATOon Isäntämaasopimuksella.

    Eikö teillä siellä puolustusvoimissa opeteta sopimusoppia ja juridiikkaa ollenkaan.

    Äänestä

  • Suomi NATOssa kirjoitti:

    Mitäs sinä everstiluutnantti nyt siellä karjut. Suomi ja Ruotsi kuuluvat NATOon Isäntämaasopimuksella.

    Eikö teillä siellä puolustusvoimissa opeteta sopimusoppia ja juridiikkaa ollenkaan.

    Suomi ja Ruotsi EIVÄT KUULU NATOon Isäntämaasopimuksella. Ilmeisesti Tiltulle ei Venäjällä opeteta sopimusoppia ja juridiikkaa ollenkaan.

    Jospa luet itse:''

    Isäntämaa-sopimus ei liity puolustukseen tai hyökkäykseen! Siinä määritellään vain se, että JOS Suomi kutsuu vieraan maan joukon Suomeen harjoitukseen (ilman kutsua ei ole tulemista!) niin millaista majoitusta, kuljetusta, huoltoa tai terveydenhoitoa tuolle joukolle tarjotaan! Sellaisena se ei Venäjää kiinnosta. Vain kotistallarit siitä möykkää!

    Äänestä

Jeps, USA ja Nato eivät koskaan pysty rakentamaan sellaisia sotajoukkoja, jotka yhden komennon alla pystyisivät puolustamaan Naton aluetta.

Äänestä
  • Niinpä, NATOn jutun on tarkoitettu yksinkertaisille ihmisille.

    Samaa sarjaa kuin tuo NATO-alueen puo,ustaminen on näkymmättömät lentokoneet tai Osama bin Ladenin tappaminen tai Irakin joukkotuhoaseet.

    Äänestä

  • Yksinkertaisille kirjoitti:

    Niinpä, NATOn jutun on tarkoitettu yksinkertaisille ihmisille.

    Samaa sarjaa kuin tuo NATO-alueen puo,ustaminen on näkymmättömät lentokoneet tai Osama bin Ladenin tappaminen tai Irakin joukkotuhoaseet.

    No, sinun kirjoituksistahan saakin kuvan todella fiksusta ihmisestä... Toyotapalstalla oli aikoinaan muuan Kiala Viulu, ja siinä oli monessa mielessä samanlainen maanikko nimimerkin vaihteluineen ja maanisine vaiheineen.

    Mutta kun olet kerran sivistynyt asiantuntija, niin kerrohan milloin Venäjä lopettaa Krimin laittoman miehityksen?

    Äänestä

  • Satusedän tarinat kirjoitti:

    Niin sinähän satusetä olet vain sotilas, ja sotilaathan ovat vain kouluissa menestymättömiä, kateellisia, katkeria viisaimmilleen ja siksi väkivaltaisia jotka ajautuvat armeijaan voimaan pahoin.

    Siksi varmasti näet nuo siviilikirjoittajat fiksuisti ja ovathan ne sitä sinuun verrattuna.

    Äänestä

  • Vain tyhmä upseeri kirjoitti:

    Niin sinähän satusetä olet vain sotilas, ja sotilaathan ovat vain kouluissa menestymättömiä, kateellisia, katkeria viisaimmilleen ja siksi väkivaltaisia jotka ajautuvat armeijaan voimaan pahoin.

    Siksi varmasti näet nuo siviilikirjoittajat fiksuisti ja ovathan ne sitä sinuun verrattuna.

    Kirjoitat osuvasti Venäjän armeijan nykytilasta.

    Äänestä

  • Satusedän tarinat kirjoitti:

    No, sinun kirjoituksistahan saakin kuvan todella fiksusta ihmisestä... Toyotapalstalla oli aikoinaan muuan Kiala Viulu, ja siinä oli monessa mielessä samanlainen maanikko nimimerkin vaihteluineen ja maanisine vaiheineen.

    Mutta kun olet kerran sivistynyt asiantuntija, niin kerrohan milloin Venäjä lopettaa Krimin laittoman miehityksen?

    Ei toivottavasti koskaan, muuten sinä saat sinne kovasti kaipaamasi sodan.

    Äänestä

Aloittaja on oikeassa,

USAn ja NATOn olisi pitänyt pystyä rakentamaan miljoonan miehen armeija, jotta se voisi puolustaa NATO-aluetta, mutta siihen ja sen aseistamiseen USAlla ja NATOlla ei ole koskaan rahaa eikä osaamista.

Nyt USA ja NATO uhoaa sitten 4000 sotilaalla, joka tuttuun tyyliin on kova taas vain NATOn julkilausumissa, paperilla, tv-ohjelmissa ja kohta Hollywood-elokuvana.

Äänestä
  • Tuleeko siitä hyvä olo, kun vastailee itselle ja kehuu samalla itseään?

    Äänestä

  • Satusedän tarinat kirjoitti:

    Tuleeko siitä hyvä olo, kun vastailee itselle ja kehuu samalla itseään?

    Siitä ei varmasti tule hyvä olo että teidän intin vakoiluvehkeet eivät erota kirjoittajia toisistaan tai sitten olet mieleltäsi sairas kuten monet jakomielitautiset kuvittelevat että niitä seuraa joku yksi henkilö.

    Äänestä

  • Tosi propleemi kirjoitti:

    Siitä ei varmasti tule hyvä olo että teidän intin vakoiluvehkeet eivät erota kirjoittajia toisistaan tai sitten olet mieleltäsi sairas kuten monet jakomielitautiset kuvittelevat että niitä seuraa joku yksi henkilö.

    Hienoa, tunnistat siis oireet! Sinua auttaa eteenpäin, kun lopetat omien piirteidesi näkemisen muissa. Sen jälkeen voitkin havahtua huomaamaan, ettet taistele palstalla "intin vakoiluvehkeitä" vastaan, vaan kyse onkin keskustelupalstasta!

    Äänestä

Helsingin Sanomat, Kasarminkadun satusetäupseerit, Aluetoimiston everstiluutnantit, presidentti Niinistö ja NATO lopettaisivat nopeasti NATOn 4000 sotilaan puolustuksen kehumisen kun NATOon iskettäisiin yhtäaikaa pohjoisesta, idästä, lännestä.

Siinä 4000 sotilaalla olisi vähän kiire ja plääniä puolustettavakseen.

Äänestä
  • No kerro nyt, tuleeko hyvä mieli? Vastaa rohkeasti!

    Eikö me jo kesällä sovittu, että minä voin osallistua sotilasarvoleikkiisi jos saan olla merimarsalkka?

    Äänestä

  • USAn armeijan NATOn Euroopan komentaja kenraali Breedlove alkaisi ensimmäisenä itkeä kun NATO pitäisi puolustaa eri ilmansuuntiin NATOa 4000:lla sotilaalla.

    Kun ne olisi saatu koottua 2:ssa päivässä NATOn puolustus olisi jo murtunut joka ilmansuunnasta.

    Niinstö, Stubb, Haglund uskonevat, että kenraali Breedlove lähettäisi ne 4000 suojaamaan Suomea.

    Äänestä

  • Satusedän tarinat kirjoitti:

    No kerro nyt, tuleeko hyvä mieli? Vastaa rohkeasti!

    Eikö me jo kesällä sovittu, että minä voin osallistua sotilasarvoleikkiisi jos saan olla merimarsalkka?

    etkös sinä sopinut siellä upseerimessissä, että sinut kahlitaan ja ylempiarvoinrn hakkaa pepulle.

    Äänestä

  • Upseerisopimuksia kirjoitti:

    etkös sinä sopinut siellä upseerimessissä, että sinut kahlitaan ja ylempiarvoinrn hakkaa pepulle.

    Voi harmi, en ole sopinut. En ole upseeri enkä ole messissä. Minulla on kuitenkin sellainen mielikuva, että seksuaaliset fantasiasi eivät oikein vastaa Suomen armeijan toimintamalleja.

    Äänestä

  • Uskossa kiva elää kirjoitti:

    USAn armeijan NATOn Euroopan komentaja kenraali Breedlove alkaisi ensimmäisenä itkeä kun NATO pitäisi puolustaa eri ilmansuuntiin NATOa 4000:lla sotilaalla.

    Kun ne olisi saatu koottua 2:ssa päivässä NATOn puolustus olisi jo murtunut joka ilmansuunnasta.

    Niinstö, Stubb, Haglund uskonevat, että kenraali Breedlove lähettäisi ne 4000 suojaamaan Suomea.

    Tuskinpa luulevat, koska eihän Suomi ole NATO:n jäsen.

    Mutta siitä Krimistä: et vastannut kysymykseen, milloin Venäjä lopettaa sen laittoman miehityksen?

    Äänestä

  • Uskossa kiva elää kirjoitti:

    USAn armeijan NATOn Euroopan komentaja kenraali Breedlove alkaisi ensimmäisenä itkeä kun NATO pitäisi puolustaa eri ilmansuuntiin NATOa 4000:lla sotilaalla.

    Kun ne olisi saatu koottua 2:ssa päivässä NATOn puolustus olisi jo murtunut joka ilmansuunnasta.

    Niinstö, Stubb, Haglund uskonevat, että kenraali Breedlove lähettäisi ne 4000 suojaamaan Suomea.

    Niinistöllä Stubbilla Haglundilla on kova Nato usko Ne on Nato uskovaisia

    Äänestä

  • Nato uskovaiset kirjoitti:

    Niinistöllä Stubbilla Haglundilla on kova Nato usko Ne on Nato uskovaisia

    Moskovan tiltulla itsellään on kova Venäjä usko. Häne on Venäjä- uskovainen!

    Äänestä

Kanerva mainostaa Naton näkymättömiä hävittäjiä ja Niinistö Stubb Haglund Naton 4000 sotilaan puolustusta

Äänestä
  • Kanerva ei puhu lentokoneista eikä Suomen johto nopean toiminnan joukoista, koska mikään niistä ei koske Suomea.

    Missaat nyt nopean toiminnan pointin. Jos tuo joukko on jossakin uhanalaisessa Nato-maassa, johon hyökätään syttyy automaattisesti sota hyökkääjän ja kohteen nopean toiminnan joukkoja lähettäneiden maiden kesken!

    Äänestä

  • Tiltu on hullu! kirjoitti:

    Kanerva ei puhu lentokoneista eikä Suomen johto nopean toiminnan joukoista, koska mikään niistä ei koske Suomea.

    Missaat nyt nopean toiminnan pointin. Jos tuo joukko on jossakin uhanalaisessa Nato-maassa, johon hyökätään syttyy automaattisesti sota hyökkääjän ja kohteen nopean toiminnan joukkoja lähettäneiden maiden kesken!

    Heh heh heh, everstiluutnantin pointti on kovin yksiaivoista, entäs jos niitä "uhanalaisia" maita onkin 2 tai 3 tai tai 7 tai 8 tai 26 tai 28 tai NATOn pohjoisrintama tai itärintama.

    Jaa nyt vaikka 4000 28:lla ettei totuus unohtuisi.

    Äänestä

  • Yksiaivoinen ev.luti kirjoitti:

    Heh heh heh, everstiluutnantin pointti on kovin yksiaivoista, entäs jos niitä "uhanalaisia" maita onkin 2 tai 3 tai tai 7 tai 8 tai 26 tai 28 tai NATOn pohjoisrintama tai itärintama.

    Jaa nyt vaikka 4000 28:lla ettei totuus unohtuisi.

    Eipä ihme että everstiluutnantti on komennettu nettihommiin.

    Miten se NATOn nopean toiminnan joukko voisi olla jossain uhanalaisessa maassa kun se ei ole missään ja esikuntakin vain Puolassa.

    Ja miksi joku hyökkäisi NATOn nopean toiminnan joukkoja vastaan kun NATOssa on miljoona muuta ja strategisesti tärkeämpääkin kohdetta.

    Äänestä

"Uudet" jo toiseen kertaan USAn ja NATOn keksimät NATOn nopean toiminnan joukot Venäjää vastaan suorittivat jo ekan operaation kun Viro lähetti tiedustelu-upseerinsa Venäjän puolelle merkkaamaan pommituskohteita ja jäi heti kiinni.

Äänestä

Nato ei pysty puolustamaan 4000 sotilaalla edes päämajaansa Brysselissä.

Äänestä

Everstilutille vähän matematiikkaa, 4000 sotilasta Naton 28 uhanalaiseen maahan tarkoittaa 142,8 sotilasta kuhunkin maahan.

Jo on Natolla kova puolustus.

Äänestä
  • Jep, ja ajattele: tuosta vahvuudesta huutavat Tiltut suoraa huutoa, että NATO hyökkää ihan kohta Venäjälle! Eipä ihme, että juttunne ovat tökeröitä ja puhutte itsenne vähän väliä pussiin.

    Äänestä

Suomen puolustusvoimien strateginen osaaminen on heikoissa kantimissa. Everstiluutnantti luulee, että NATOn nopean toiminnan joukot ovat jossain odottamassa hyökkääjää.

Odottamiseen ei tarvita nopean toiminnan joukkoja.

Äänestä

No katsos kun everstiluutnantti paljastaa että Naton nopean toiminnan joukot onkin Naton hitaan toiminnan joukot.

Äänestä
  • En ole everstiluutnantti vaan eläkeukko, joka ei varmasti 'paljasta' mitään. Minun ja Moskovan Tiltun ero on siinä, ettei minun tarvitse jatkuvasti valehdella!

    Äänestä

Joo sinä everstiluutnantti olet niin tyhmä että puhut koko ajan potaskaa ja vielä työsikin vuoksi niin turhaa sitä on enää siihen lisää valehdella kun se voi kääntyä totuudeksi.

Äänestä

USA ja Nato ovat niin pa., että niillä ei ole varaa pitää kuin 4000 uho-armeijaa.

Eihän sitä ota todesta kuin vähän kouluja käyneet typerykset.

Äänestä

Natolta hurjaa aivotyötä. Se keksi Naton nopean toiminnan joukot uudestaan.

Äänestä
  • Ei keksinyt vaan se luotiin uudelta pohjalta ja sekös Moskovan Tiltua taas jurppii!

    Äänestä

Natopöhelöiden tietotaso että Naton nopean toiminnan joukot odottaa jossakin Natomaassa josko vihollinen hyökkäisi kohdalle

Äänestä
  • "Natopöhelöiden tietotaso että Naton nopean toiminnan joukot odottaa jossakin Natomaassa josko vihollinen hyökkäisi kohdalle"

    Eikö yhtään sytytä russofiilillä? Harvoin mikään sota tai kahina alkaa yllättäen, Jos joku Naton jäsenmaa vaikuttaa olevan uhattuna niin sinne kiikutetaan parissa päivässä nopean toiminnan joukot!

    Mikä silloin muuttuu? Jos maahan tunkeudutaan ja soditaan on maahantunkeutuja jo automaattisesti sodassa usean Nato-maan (niiden, jotka kuuluvat nopeaan toimintaan) kanssa ilman turhia kokouksia!

    Nopean toiminnan joukot antavat tarvittaerssa lisäturvaa pienille reunavaltiolle kuten esim. Viro!

    Äänestä

  • Venäjän kaheli? kirjoitti:

    "Natopöhelöiden tietotaso että Naton nopean toiminnan joukot odottaa jossakin Natomaassa josko vihollinen hyökkäisi kohdalle"

    Eikö yhtään sytytä russofiilillä? Harvoin mikään sota tai kahina alkaa yllättäen, Jos joku Naton jäsenmaa vaikuttaa olevan uhattuna niin sinne kiikutetaan parissa päivässä nopean toiminnan joukot!

    Mikä silloin muuttuu? Jos maahan tunkeudutaan ja soditaan on maahantunkeutuja jo automaattisesti sodassa usean Nato-maan (niiden, jotka kuuluvat nopeaan toimintaan) kanssa ilman turhia kokouksia!

    Nopean toiminnan joukot antavat tarvittaerssa lisäturvaa pienille reunavaltiolle kuten esim. Viro!

    Miten intissä voi olla everstiluutnantin tason äijä strategisesti noi vajaaälyinen.

    Naton nopean toiminnan joukot eivät puolusta mitään ja kaikkein vähiten jotain Naton reina-alueita tai yksittäisiä valtioita.

    Miten ne 4000 kiikutetaan kun 7 Nato-maata on uhattuna tai yli 20. Minne everstiluutnantti ne sitten kiimuttaa "varuilta".

    Rikä Naton nopean toiminnan joukko ole mikään Naton kollektiivinen puolustus. Sitä on vain artikla5, mutta kun sitäkin varten pitää pistää pystyyn kokous ja kun artikla ei sittenkään toimi.

    Äänestä

Lähinä nuo 4000 sotilaan "nopean toiminnan joukot" ovat Naton voimattomuuden kosmeettista peittämistä. USA ja EU- maat ovat taloudellisesti niin huonossa jamassa että niillä ei ole varaa kuin "pullisteluun"
EUn johdollakin olisi paljon tärkeimpiä tehtäviä kuin erillaisten pakoitteiden keksiminen ja niistä uneksiminen. EU alueen talous ja sen tilanne on koko ajan huononemassa, ja EUn johto on näköjään ottanut tehtäväkseen huonontaa edelleen EU alueen taloutta uusilla pakotteilla. Ehkä he eivät ole kykeneviä ratkaisemaan todellisia ongelmia ja yrittävät peittä tämän näilä pakoteväsäilyillään.
Mistäköhän heille maksetaan palkkaa?

Äänestä

Nato ei koskaan pysty kokoamaan, komentamaan, johtamaan Nato-maiden kansallisia armeijoita.

Sen vuoksi Natolla ei ole alueellista puolusta vaan vain erikoisjoukkojen ja nopean toiminnan kaltaisia Mikki Hiiri-joukkoja, joilla ei ole sotilasstrategista merkitystä, mutta jotka ovat kovia amerikkalaisissa sotalehdissä, Naton propagandassa, Hollywood-elokuvissa ja yksinkertaisten helposti manipuloitavissa olevien mielissä.

Äänestä
  • Moikka Tiltu! Olet näköjään iltavuorossa. Oletko muuten ikinä ajatellut kokeilla sellaista, että puhuisit ja kirjoittaisit totta vaikka yhden päivän ajan?

    Äänestä

Ei sinähän siellä olet iltavuorossa valvomassa kuka tänne kirjoittelee.

Ja kun olet vain yksinkertainen everstiluutnantti, et osaa keskustella asioista vaan leukasi vaan väpäjää siellä esikunnassa tiltu tiltu tiltu,

joka muuten oli Suomen ja Neuvostoliiton välisen sodan ilmiö noin 70 vuotta sitten, joten koita vähän uudistua.

Äänestä
  • Hehee, istuskelen saunan jälkeen kotona ja naureskelen Tiltun jutuille. Eikä leuka väpätä, tai liikkuu kyllä kun välillä pukkaa naurattamaan. Tiltu sopii hyvin tähän päivään, koska juttusi ovat 70 vuotta vanhan propagandan toisintoa.

    Minä osaan kyllä keskustella. Tehdäänkö niin, että ruvetaan keskustelemaan asiallisesti ja perustellaan väitteet? Sopiiko?

    Äänestä

  • Satusedän tarinat kirjoitti:

    Hehee, istuskelen saunan jälkeen kotona ja naureskelen Tiltun jutuille. Eikä leuka väpätä, tai liikkuu kyllä kun välillä pukkaa naurattamaan. Tiltu sopii hyvin tähän päivään, koska juttusi ovat 70 vuotta vanhan propagandan toisintoa.

    Minä osaan kyllä keskustella. Tehdäänkö niin, että ruvetaan keskustelemaan asiallisesti ja perustellaan väitteet? Sopiiko?

    Ai senkö takia Tuhkamuna pyörii päässäsi saunan jälkeen. Älä kuule käy enää kasarmilla varusmiesten kanssa saunassa kun siinä ei enää Satusetäjututkaan auta eikä everstilutin natsat.

    Äänestä

  • Saunamuna mielessä kirjoitti:

    Ai senkö takia Tuhkamuna pyörii päässäsi saunan jälkeen. Älä kuule käy enää kasarmilla varusmiesten kanssa saunassa kun siinä ei enää Satusetäjututkaan auta eikä everstilutin natsat.

    Tiltu hyvä... kirjoittelet nyt ainakin kolmen eri ihmisen kansdsa! Etkö huomaa?

    Äänestä

  • Saunamuna mielessä kirjoitti:

    Ai senkö takia Tuhkamuna pyörii päässäsi saunan jälkeen. Älä kuule käy enää kasarmilla varusmiesten kanssa saunassa kun siinä ei enää Satusetäjututkaan auta eikä everstilutin natsat.

    Sinua nuo toisten miesten munat jaksavat kiinnostaa. Et näköjään kykyne erottamaan, kenen kanssa kirjoittelet tai vasttatko yleensä itsellesi.

    Äänestä

Alkaako Tiltun kaalia kuumoyyaa? Ilmaisu voi olla 70 vuotta vanha, mutta sopii erittäin hyvin juuri sinuun!

Sinun suureksi suruksesi mitään Puolustusvoimien Aluetoimistoa ei ole edes olemassa. Liioin ei ole everstiluutnantteja tai viittä upseeria valvomassa juuri sinua!

Juttusi ovat niin utopistista skeidaa ja enimmäkseen valetta, että niitä kommentoi huvikseen ja samalla kuvittelee, kuinka Tiltun kynä väpättää ja raivo nousee!

Tämä on keskustelupalsta, johon kuka hyvänsä saa kirjoittaa. Lisäbonuksena voit odottaa kirjoituksiisi kommentteja ja ole vain tyytyväinen kun niitä saat!

Äänestä
  • Tiltun ongelma on se, ettei hän varsinaisesti keskustele! Toisin sanoen perustele tai puolusta väittämiään!

    Miksi ei? Koska valtaosa niistä on valeita ja suorastaan Tiltun omassa päässä keksimiä. Jos niistä lähtisi tarkemmin keskustelemaan niin munaisi vain itsensä!

    Tiltu tietää tämän tarkkaan ja siksi luottaa pelkkään toistoon!

    Hän ei kuitenkaan sulata sitä, että hänen kirjoituksiaan kommentoidaan ja pitää sitä 'kiusaamisena'!

    Äänestä

  • Ettekö te osaa siellä armeijassa englantia. Lue F-35-raportit netistä.

    F-35 on ihan sökö.

    Äänestä

  • F-35 on sökö kirjoitti:

    Ettekö te osaa siellä armeijassa englantia. Lue F-35-raportit netistä.

    F-35 on ihan sökö.

    Ongelmasi on se, että ketään ei se sinun koneesi liikuta tipan vertaa ja sinun pitää esittää ikään kun se jotakuta kiinnostaisi!

    Kukaan ei puolusta F-35:ttä ja useimmat suomalaiset eivät ole koskaan edes kuulleet koko koneesta.

    Mielikuvituksissa panet tasavallan presidentin ja jonkun Kanervan plantun koneita ostamaan ja se on varsin kaukana todellisuudesta!

    Hornetin seuraajaa aletaan tutkimaan vasta vuodesta 2018 lähtien ja siihen saakka pölinäsi pakkomielteesi on turhaa ja uuvuttavaa jorinaa! Etenkin, kun teet sitä massapostituksena!

    Vielä hullumpi on ajatelmasi, jonka mukaan:
    - Suomi kuuluu jo Natoon
    - Nato hyökkää Venäjälle
    - Suomi sen mukana

    Mahdatko edes itse ymmärtää, että kuinka sairas olet?

    Äänestä

  • Älä muuta aihetta.. kirjoitti:

    Tiltulla lipsahti vastaus väärään ketjuun.

    Hän tarkoittanee netin tiedoilla Russian Todayn ja Russian Powerin julkaisuja. Lähteet huomioon ottaen ei tiedoilla ole totuusarvoa. Sen sijaan näkyy hysteerinen hätä F-35 - projektista. Venäläisiä pelottaa jokin siinä koneessa todella paljon.

    Äänestä

Siitä vasta hauskaa tulee jos NATO perustaa nopean toiminnan joukkonsa hävittäjät F-35-laivueisiin.

Sitten pitää paikkansa evestiluutnantin NATOn hitaan toiminnan joukot kun F-35-hävittäjät ovat tukevasti maassa odottamassa vihollista.

Äänestä

Ongelmasi on se, että ketään ei se sinun koneesi liikuta tipan vertaa ja sinun pitää esittää ikään kun se jotakuta kiinnostaisi!

Kukaan ei puolusta F-35:ttä ja useimmat suomalaiset eivät ole koskaan edes kuulleet koko koneesta.

Mielikuvituksissa panet tasavallan presidentin ja jonkun Kanervan plantun koneita ostamaan ja se on varsin kaukana todellisuudesta!

Hornetin seuraajaa aletaan tutkimaan vasta vuodesta 2018 lähtien ja siihen saakka pölinäsi pakkomielteesi on turhaa ja uuvuttavaa jorinaa! Etenkin, kun teet sitä massapostituksena!

Vielä hullumpi on ajatelmasi, jonka mukaan:
- Suomi kuuluu jo Natoon
- Nato hyökkää Venäjälle
- Suomi sen mukana

Mahdatko edes itse ymmärtää, että kuinka sairas olet?

Äänestä

"Nato ei koskaan pysty kokoamaan, komentamaan, johtamaan Nato-maiden kansallisia armeijoita.

Sen vuoksi Natolla ei ole alueellista puolusta vaan vain erikoisjoukkojen ja nopean toiminnan kaltaisia Mikki Hiiri-joukkoja, joilla ei ole sotilasstrategista merkitystä, mutta jotka ovat kovia amerikkalaisissa sotalehdissä, Naton propagandassa, Hollywood-elokuvissa ja yksinkertaisten helposti manipuloitavissa olevien mielissä."

Olet oikeassa,

NATOn Nopean toiminnan joukot on taas yksi Mikki-Hiiri-joukko lisää. USA ja NATO pystyvät tappamaan sillä jonkun kehitysmaan siviilejä, mutta oikeaa sotaa tai NATOa sillä ei puolusteta.

Äänestä

"Siitä vasta hauskaa tulee jos NATO perustaa nopean toiminnan joukkonsa hävittäjät F-35-laivueisiin.

Sitten pitää paikkansa evestiluutnantin NATOn hitaan toiminnan joukot kun F-35-hävittäjät ovat tukevasti maassa odottamassa vihollista."

F-35:ia ei koota 48 tunnissa kun nyt niitä on koottu jo 9 vuotta.

Äänestä

Eikö yhtään sytytä russofiilillä? Harvoin mikään sota tai kahina alkaa yllättäen, Jos joku Naton jäsenmaa vaikuttaa olevan uhattuna niin sinne kiikutetaan parissa päivässä nopean toiminnan joukot!

Mikä silloin muuttuu? Jos maahan tunkeudutaan ja soditaan on maahantunkeutuja jo automaattisesti sodassa usean Nato-maan (niiden, jotka kuuluvat nopeaan toimintaan) kanssa ilman turhia kokouksia!

Nopean toiminnan joukot antavat tarvittaerssa lisäturvaa pienille reunavaltiolle kuten esim. Viro!

Siviilien kanssa nopean toiminnan joukoilla ei ole mitään tekemistä! Ne suojaavat Nato-maata, jonne Venäjä hyökkää!

Äänestä
  • Everstiluutnantti, sinä olet täysin avuton.

    Miksi joku hyökkäisi sinne, missä on Naton nopean toiminnan joukot. Miksi joku hyökkäisi vain yhteen pisteeseen Natossa.

    Nato ei sodi Natona kuin artikla5:n perusteella ja senkin "laukeaminen" riippuu Naton koukouksista ja sitten vielä artiklan noudattaminen siitä, miten Nato-maat viitsivät.

    Naton nopean toiminnan joukot eivät ole jonkun Nato-maan kansallisen armeijan "jatke" eikä korvike eikä ne tue maita jouden armeija on pilipalipetteriä kuten Viron.

    Nato ja USAn armeija kohdistaa sotatoimensa siviileihin kuten mm. Afganistanissa, Irakissa, Syyriassa jne.

    Äänestä

Lapsellinen oppi puolustusvoimien upseereilla, että joku hyökkäisi Natoon yhden maan kautta, missä sitten olisi muka 4000 Naton nopean toiminnan joukkoa odottamassa.

Äänestä
  • Jos Venäjä aikoo johonkin Nato-maahan hyökätä niin kaipa se pienimmästä aloittaa ja hyökkäystä edeltää propagandfasota.

    Siinä vaiheessa ne joukot (salassa) siirretään uhanalaiseen maahan!

    Ja täällä ei ole ainoatakaan puolustusvoimien upseeria!

    Äänestä

  • Tiltun uskoa! kirjoitti:

    Jos Venäjä aikoo johonkin Nato-maahan hyökätä niin kaipa se pienimmästä aloittaa ja hyökkäystä edeltää propagandfasota.

    Siinä vaiheessa ne joukot (salassa) siirretään uhanalaiseen maahan!

    Ja täällä ei ole ainoatakaan puolustusvoimien upseeria!

    On teillä vaatimaton strategiaosaaminen siellä intissä kun me siviilit joudutaan opettamaan teitä:

    Jos Venäjä iskee takaisin Natoon, se iskee joka ilmansuunnasta.

    Georgian sodassa Venäjä iski noin 200 asteen rintamalla ja siitä Pentagon ja Nato menivät täysin sekaisin. Sitä taistelua Nato nyt opiskelee Viron koulutuskeskuksessa.

    Äänestä

Osoittaa vain Moskovan Tiltun pohjatonta alemmuuskompleksia se, että hän elättelee yhä toivoa siitä, että olisi joku 'Aluetoimisto' tai että hän keskustelisi 'Puolustusvoimien upseerien' kanssa! Näin ei ole vaan olemme tavallisia taviksia ja sinä taas olet rys sän kätyri!

"Jos Venäjä iskee takaisin Natoon, se iskee joka ilmansuunnasta."

Oho!½ Siis 140 miljoonainen Venäjä iskee miljardin ihmisen Naton (johon kuuluu 28 maata) kimppuun peräti "joka suunnasta"! Etköhän nyt puhu suulla suuremmalla ja lupaile mjahdottomia ilman valtuuksia!"

Georgian sodassa Venäjä iski sille tyypilliseen tapaan pienen kehitysmaan kimppuun 'puun takaa'! USA ja Nato eivät olleet edes maassa.

Minkään tasavertaisen sotavoiman kimppuun ei Venäjä uskalla käydä muualla kuin Tiltun unissa!

Äänestä
  • Mitä ihmettä te siellä puolustusvoimissa oikein opettelette. Eihän Venäjän kansa mihinkään iske vaan Venäjän armeija iskee, joka on kyllä miljoona-armeija mutta ei suinkaan 140 miljoona-armeija.

    Äänestä

Meidän natottajaupseerit pistäisivät Naton nopean toiminnan joukkojen 4000 sotilasta johonkin Nato-maahan makaamaan ja oottamasn jos vihollinen hyökkää.

Äänestä
  • Tiltun järjenjuoksua kuvaa hänen ajatuksensa että 200 astetta kattaa kaikki ilmansuunnat. Hämmentävän hyvä esimerkki argumenttien tasosta.

    Äänestä

Everstiluutnantti Satusedän järjenjuoksua että Georgia olisi NATO.

Venäjä hoiteli NATO-kandidaatti-Georgian vasemmalla kädellä, NATO vaatii vähän enemmän.

Äänestä
  • Oletko näyttänyt kirjoituksiasi läheisillesi tai tuttavillesi? Mitä mieltä he ovat niistä, ovatko ne heidän mielestään terveitä kirjoituksia?

    Äänestä

  • Osoittaa vain Moskovan Tiltun pohjatonta alemmuuskompleksia se, että hän elättelee yhä toivoa siitä, että olisi joku 'Aluetoimisto' tai että hän keskustelisi 'Puolustusvoimien upseerien' kanssa! Näin ei ole vaan olemme tavallisia taviksia ja sinä taas olet rys sän kätyri!

    Sanoin jo, että Georgia ei ole koskaan kuulunut Natoon eikä Nato ole ollut missään vaiheessa paikalla Georgiassa.

    Venäjä toki hoitelee kehitysmaita, kuten Georgia ja Ukraina 'vasemmalla kädellä'. Sen sijaan tasavertaisten kumppanien (kuten Nato) kimppuun se ei uskaltaudu!

    Äänestä

Minnekähän USA käskee Naton nopean toiminnan joukot makailemaan ja odottelemaan, että vihollinen hyökkäisi kohille. Olisko Hawaiji mitään tai Viron Mustamäki?

Äänestä

USA ja Nato joutuvat supistamaan Euroopan puolustuksensa 4000 sotilaaseen.

Äänestä

Naton jenkkikomentajalla tulee paskathousuun jos pitää alkaa puolustamaan Natoa 4000 sotilaalla, jotka ovat vielä eri Nato-maista.

Äänestä
  • Moskovan Tiltu on jälleen pihalla kuin lumiukko.

    Nopeantoiminnan joukot ovat vain keihäänkärki ja varsinainen pääjoukko seuraa pian perässä.

    Ei kai toiminnon menestyksellisyys ole Moskovanb Tiltun murhe?

    Äänestä

  • Tiltun paska? kirjoitti:

    Moskovan Tiltu on jälleen pihalla kuin lumiukko.

    Nopeantoiminnan joukot ovat vain keihäänkärki ja varsinainen pääjoukko seuraa pian perässä.

    Ei kai toiminnon menestyksellisyys ole Moskovanb Tiltun murhe?

    Heh heh heh keihäänkärki puolustuksessa, heh heh. Ei ihme, että everstiluutnantti komennettiin nettihommiin, keihäänkärki puolustuksessa heh heh,

    ja että loput tulee keihäänkärjen perässä, puolustuksessa, heh heh.

    Äänestä

  • Seko ev.luti kirjoitti:

    Heh heh heh keihäänkärki puolustuksessa, heh heh. Ei ihme, että everstiluutnantti komennettiin nettihommiin, keihäänkärki puolustuksessa heh heh,

    ja että loput tulee keihäänkärjen perässä, puolustuksessa, heh heh.

    Osoittaa vain Moskovan Tiltun pohjatonta alemmuuskompleksia se, että hän elättelee yhä toivoa siitä, että olisi joku 'Aluetoimisto' tai että hän keskustelisi 'Puolustusvoimien upseerien' kanssa! Näin ei ole vaan olemme tavallisia taviksia ja sinä taas olet rys sän kätyri!

    Minä olen eläkeläinen tavis. Koeta kestää se! Ja asia voi toki olla sinulle vaikeata ymmärtää, mutta nopean toiminnan joukon pääominaisuus on se 'nopea toiminta'! Se voidaan kokonaisuudessaan heittää uhanalaiseen paikkaan 1-2 päivässä!

    Äänestä

Pieneksi kutistuu Naton puolustus

Äänestä
  • Tiltun on vaikeata ymmärtää nopean toiminnan joukon kokoa?

    Äänestä

  • Tiltu itkee? kirjoitti:

    Tiltun on vaikeata ymmärtää nopean toiminnan joukon kokoa?

    Se ei ole ainoa asia, mitä hän ei ymmärrä.

    Äänestä

Halvalla menee, USAlla ja Natolla oli talibaaneja vastassa 500.000 sotilasta, talibanrja oli 15.000 eikä niillä ollut edes oikeaa armeijaa ja silti USA ja Nato saivat turpaan,.

Äänestä
  • Taidat pikkuisen liioitella. ISAF-operaation vahvuus oli 9500 sotilasta. Turpiinkaan ei ole tullut, mutta on eri asia pärjäävätkö afgaanit keskenään.

    Äänestä

  • Ja tietämättömyytesi nolottaa?

    Nato kun ei vieläkään ole paikan päällä Afganistanissa!

    Koko väittämäsi on silkkaa valetta! Koalitio ei näköjään pysty kitkemään talibania maasta pois, mutta vastaavasti talibanm ei mahda koalitiolle yhtikäs mitään! Ei tuuli kiveä liikuta!

    Nyt on vainniin,että länsi onpaikassa aikansa ja jos homma ei edisty se lähtee pois. Siinä suhteessa se eroaa täysin Venäjästä, joka ei lähde kulumallakaan mistään vaikkei sitä kukaan kaipaa!

    Äänestä

  • Satusedän tarinat kirjoitti:

    Taidat pikkuisen liioitella. ISAF-operaation vahvuus oli 9500 sotilasta. Turpiinkaan ei ole tullut, mutta on eri asia pärjäävätkö afgaanit keskenään.

    Mikä ihmeen ISAF,

    USAlla, NATOlla, NATO- ja ISAF-koalitiolla oli Afganistanissa 500.000 sotilasta ja rahaa noin 1000 miljardia.

    Talibantaistelijoita oli 15.000 ja rahaa 250.000.

    Niin vain talibanien 15.000 taistelijaa ajoivat USAn, NATOn, ISAFin käpälämäkeen Afganistanista kun turpaan tuli.

    Äänestä

  • Talibanien uroteko kirjoitti:

    Mikä ihmeen ISAF,

    USAlla, NATOlla, NATO- ja ISAF-koalitiolla oli Afganistanissa 500.000 sotilasta ja rahaa noin 1000 miljardia.

    Talibantaistelijoita oli 15.000 ja rahaa 250.000.

    Niin vain talibanien 15.000 taistelijaa ajoivat USAn, NATOn, ISAFin käpälämäkeen Afganistanista kun turpaan tuli.

    Katsele ja lue vaikka netistä, jos et tiedä mikä on ISAF. Afganistanissa oli USA:n operaatio Enduring Freedom vuoteen 2006 saakka. Sen jälkeen maassa toimi vain ISAF ja sen vahvuus oli 9500 sotilasta. Venäläisiä oli Afganistanin sodassa 115000, ja heille tuli raskaasti turpiin.

    Äänestä

Seko ev.luti,

everstiluutnantti on selvästi joutunut nettikomennon vuoksi käymään Maanpuolustuskorkeakoulun järjestämän markkinoinnin peruskurssin ja sen takia keihäänkärjet menevät nyt vähän sekaisin jopa puolustusstrategian kanssa.

Äänestä
  • Moskovan Tiltu haikailee yhä, että jostakin löytyisi se Aluetoimisto ja edes yksi everstiluutnantti, että Tiltu tuntisi itsenä taas tärkeäksi?

    Valitettavasti sellaista ei yhäkään ole. Minä olen eläkeläinen tavis. Tyydy siihen!

    Äänestä

Joo kyllä USA ja NATO pystyvät 4000lka "keihäänkärjellä" joitakin lastentarhoja, sairaaloita, naiskerhoja pommittamaan, mutta eivät Venäjällä vaan NATOn alueella.

Äänestä
  • Moskovan Tiltun älylllistä säihkettä? Kun muuta ei keksi niin aletaan tarjota tälle, joukolle, jota vasta perustetaan ja jota ei vielä ole olemassa!

    Äänestä

Odotan kovasti sitä aikaa kun USA ja Nato saa F-35 koneet. Niillä ei Venäläisiä Su-35 ja PAK FA koneita vastaa ole mitään jakoa. Kyllä Naton pullistelu silloin loppuu. Ja näkökentässä ei USAlla ole mitään sen parempaa.

Äänestä

Ilmaherruus on jo Venäjällä.

Suomen everstiluutnanttikaan ei tee "puolustuksen keihäänkärjellä" yhtään mitään vaikka ottais 3 ja maksais 2.

Äänestä
  • Palstalla ei ole sotilaita ja ilmavoimat ja nopean toiminnan joukot ovat kaksi eri asiaa!

    Äänestä

No mutta everstiluutnantti, älä nyt viitsi.

USA ja NATO yrittävät integroida eri aselajit, myös ilmavoimat, tähän "uusvanhaan" NATOn nopean toiminnan joukkoihin.

Suomellahan on kiinni siinä "ensimmäisessä" NATOn nopean toiminnan joukossa useampi sata sotilasta ja 14 Hornetia.

Tämä uudelleen keksitty NATOn nopean toiminnan 4000 sotilaan joukko on sikäli mysteeri, että se jää varmaankin amerikkalaisiin sotalehtiin, NATOn pääsihteerin tv-uhoihin ja Venäjän vastaisiin Hollywood- elokuviin.

USA ei nimittäin tee Venäjää vastaan yhtikäs mitään 4000 sotilaan erillisjoukolla.

Äänestä
  • Osoittaa vain Moskovan Tiltun pohjatonta alemmuuskompleksia se, että hän elättelee yhä toivoa siitä, että olisi joku 'Aluetoimisto' tai että hän keskustelisi 'Puolustusvoimien upseerien' kanssa! Näin ei ole vaan olemme tavallisia taviksia ja sinä taas olet rys sän kätyri!

    On Nayton asia integroida mitä haluaa. Suomi kun ei Natoon kuulu niin nopean toiminnan joukot eivät meitä liikuta! Suomi ei touhuun osallistu millään tavalla vaan koko joukko muodostuu jäsenmaitten armeijoista!

    Venäjä puolestaan tietää, että se on muutoinkin vaikeuksissa, jos ahdistaa Naton jäsenvaltiota ja monen nmaan armeijoista koostuvat nopean toiminnan joukot aiheuttavat välittömän sotatilan useamman maan kanssa ilman erillistä päätöstä!

    Putin on toki viisaampi kuin Tiltu ja varoo tätä!

    Äänestä

UPIn Salonius-Palsternak ei USAn ja NATOn nopean toiminnan joukkoihin usko: "Venäjällä on nyt - ainoana valtiona Euroopassa - kyky siirtää kymmeniä tuhansia sotilaIta pitkiä matkoja ja organisoidusti niin, että ne ovat valmiita hyökkäykseen jossakin muualla kuin omalla maaperällään.

Äänestä

Miksei uskoisi?

Venäjä voi toki hyökätä ja joutua silloin itse kuolemanvaaraan! Onko Putin niin hullu?

Äänestä

UPIn Salonius-Pasternak kaikessa yksinkertaisuudessaan vaikka ajaa työkseen Suomea Natoon, tuli paljastaneeksi, että kukaan ei luota Naton puolustukseen 4000 sotilaalla.

Äänestä

Naton keskinäinen puolustus ei nojaa 4.000 sotilaaseen vaan kyseessä on pelkkä nopean toiminnan joukot. Luulisi tuon verran järkeä olevan jopa Tiltulla!

Äänestä
  • No mutta everstiluutnantti, oletteko pitäneet upseerimessissä oikein kokouksen kun viimeksi väitit, että Naton nopean toiminnan joukot on Naton puolustus, joku "keihäänkärki".

    Eikös se nyt enää olekaan.

    Äänestä

  • Taas uusi puolustus kirjoitti:

    No mutta everstiluutnantti, oletteko pitäneet upseerimessissä oikein kokouksen kun viimeksi väitit, että Naton nopean toiminnan joukot on Naton puolustus, joku "keihäänkärki".

    Eikös se nyt enää olekaan.

    Osoittaa vain Moskovan Tiltun pohjatonta alemmuuskompleksia se, että hän elättelee yhä toivoa siitä, että olisi joku 'Aluetoimisto' tai että hän keskustelisi 'Puolustusvoimien upseerien' kanssa! Näin ei ole vaan olemme tavallisia taviksia ja sinä taas olet rys sän kätyri!

    Tottakainopeantoiminnan joukot on perustettu nopeaa ja helppoa liikuttelua silmälläpitäen! Mutta se ei suinkaan ole ainao, joukko puolustuksessa!

    Äänestä

UPIn Salonius-Pasternak saa varmasti huomautuksen kun häneltä lipsahti, että "Venäjällä on ainoat liikkuvuuteen pystyvät nopeat sotajoukot".

Äänestä
  • Venäjän armeija ei nopeudu tai hidastu ykjsittäisen tutkijanlausunnosta!

    Lännessä saa olla vapaasti kaikenlaisia mielipiteitä!

    Äänestä

  • Tiltu valehtelee! kirjoitti:

    Venäjän armeija ei nopeudu tai hidastu ykjsittäisen tutkijanlausunnosta!

    Lännessä saa olla vapaasti kaikenlaisia mielipiteitä!

    Everstiluutnanttikin jo arvostelee UPIa ja Salonen-Palsternakkaa.

    Äänestä

USA yritti NATOn nopean toiminnan joukkoja Tyynellämerellä, 2 Hornetia törmäsi ja putosi, ykdi lentäjä kuoli, toinen haavoittui invalidiksi.

Äänestä
  • Nopean toiminnan joukot ovat Naton luoma uusi maasotajoukko.

    Moskovan Tiltu on tapansa mukaan ulkonna kuin lumiukko!

    Äänestä

  • Tyhmä Tiltu! kirjoitti:

    Nopean toiminnan joukot ovat Naton luoma uusi maasotajoukko.

    Moskovan Tiltu on tapansa mukaan ulkonna kuin lumiukko!

    No no everstiluutnantti, älä yritä halpaa:

    USAn ja NATOn uudelleen keksimien NATOn nopean toiminnan joukkojen piti ainakin tv:ssa ja lehiten palstoilla koostua maavoimista, ilmavoimista, merivoimista, erikoisjoukoista,

    mutta nyt näyttää siltä, että koko jutskasta ei tule mitään, ei etenkään nopean toiminnan maavoimista.

    Äänestä

  • Ei tule mitään kirjoitti:

    Ei tule mitään,

    Nato yrittää koota nopean toiminnan joukkoja Puolassa. Riitaa on ainakin rahasta.

    Veikkaus: Naton nopean toiminnan joukot ei ole vielä tänä vuonna koossa ja joukoista tehdään media-joukko, joka amerikkalaiseen tyyliin on kova mediassa, tvssä, elokuvissa eikä sitten muuta.

    Veikkaus on helppo, sillä niin idioottia kenraalia tuskin löytyy, että lähtee maailman kovinta armeijaa vastaan 4000 sotilaalla, jonka komento, rahoitus, kokoonpano on pelkkää hazardia.

    Äänestä

  • Ei tule mitään kirjoitti:

    No no everstiluutnantti, älä yritä halpaa:

    USAn ja NATOn uudelleen keksimien NATOn nopean toiminnan joukkojen piti ainakin tv:ssa ja lehiten palstoilla koostua maavoimista, ilmavoimista, merivoimista, erikoisjoukoista,

    mutta nyt näyttää siltä, että koko jutskasta ei tule mitään, ei etenkään nopean toiminnan maavoimista.

    Tiltu itse yrittää halpaa. Homma etenee rivakasti!

    Äänestä

Heh heh, nyt Naton nopean toimnnan Hornetit ovat taistelulentokiellissa eikä Naton ilmataisteluharjoituksia saa harjoitella.

Äänestä
  • Naton Hornetit EIVÄT OLE taistelulentokiellossa ja Naton ilmataisteluharjoituksia saa harjoitella.

    Äänestä

Suomen kokoomuslainen NATO-edustaja oli ehkä lukenut Suomi24:n NATO-keskustelua.

Hän valittaa jo, että NATOn 4000 sotilaan nopean toiminnan joukko ei riitä Itä-Euroopan turvaksi vaan sen lisäksi tarvitaan että maat antavat BKTstään 2 % NATOlle.

Suomen media sensuroi suomalaisen NATO-asiamiehen mielipiteen, mutta esim. Viron media ei.

Äänestä
  • Suomella ei ole "Nato-edustajia"! Mitä mahtanet sillä tarkoittaa? Emme kuulu Natoon!

    NATOn 4000 sotilaan nopean toiminnan joukkoa ei ole tarkoitettu yksinomaan Itä-Euroopan turvaksi vaan se joukko lähetetään ensin ja muut seuraa perässä!

    Mikään maa ei ANNA BKTstään 2 % NATOlle! Se sijaan Nato toivoo, että JOKAINEN maa käyttää BKTstään 2 % omaan armeijaansa! Harva jäsenmaa tähänkään yltää!

    Joten paljon virheitä taasen Tiltun jutuissa!

    Äänestä

4000lla maailman vahvinta armeijaa vastaan. USAn ja NATOn kenraalit ovat valmiita tapattamaan omiaan surutta.

Äänestä
  • Nopean toiminnan joukot on eri asia kuin varsinainen pääjoukko!

    Venäjällä ei nyt vaan satu olemaan 'maailman vahvinta armeijaa'!

    Äänestä

Suomenkin Nato-edustaja uskalsi arvostella Natoa siitä, että Nato ei pysty puolustamaan Itä-Eurooppaa 4000 sotilaalla.

Äänestä
  • Kukaan ei ole väittänyt (koko) Itä-Eurooppaa puolustettavan nopean toiminnan joukoilla.

    Kyseessä on joukko, joka heitetään uhanalaiselle paikalle!. Pääjoukko seuraa perässä!

    Äänestä

  • Tiltu on tyhmä! kirjoitti:

    Kukaan ei ole väittänyt (koko) Itä-Eurooppaa puolustettavan nopean toiminnan joukoilla.

    Kyseessä on joukko, joka heitetään uhanalaiselle paikalle!. Pääjoukko seuraa perässä!

    Heh heh heh, heitetään paikalle heh heh 4000 hyttysarmeija heh heh.

    Äänestä

USAn Nato-kenraalit komentavat Naton nopean toiminnan 4000 sotilaan joukot Venäjän kimppuun kun Venäjällä on vastassa itäinen joukko-osastonsa, missä on minimissäänkin 100 000 sotilasta Venäjän, noin 1 500 taisteluvaunua, 120 lentokonetta, noin 5 000 aseyksikköä, 70 sotalaivaa, strategisia Tu-22M3 -pommikoneita , Tu-95MS ohjuspommittajia, Iljushin-78 ilmatankkereita, Il-76 ja An-12 kuljetuskoneita, A-50 johtokoneita, Mi-8, Mi-24 ja Ka-52 helikoptereita, Su-24 pommittajia, Su-25 hyökkäyskoneita, Mig-31 ja Su-27 hävittäjiä sekä uusimpia Su-34, Su-30SM ja Su-35 monitoimihävittäjiä.

Jos ei riitä niin mukaan voi liittyä Keski-Venäjän joukko-osasto ja vielä pohjoinenkin joukko-osasto.

Äänestä
  • "USAn Nato-kenraalit komentavat Naton nopean toiminnan 4000 sotilaan joukot Venäjän kimppuun"

    Ei suinkaan! Tiltu aloittaa jo väärällä jalalla! Nato lähettää kyseiset joukot uhanalaiseen paikkaan jo ennen Venäjän hyökkäystä!

    Upposiko nyt edes tämä Tiltun hitaaseen tajuntaan? Nato ei koskaan hyökkää ensin itse vaikka Tiltu sellaista tavan takaa keksii.

    Ja jos Venäjä hyökkää niin se joutuu välittömästi suoraan sotatilaan kaikkien niiden Nato-maiden kanssa, joita kuuluu mainittuihin joukkoihin!

    Äänestä

  • Tiltu ei tajua? kirjoitti:

    "USAn Nato-kenraalit komentavat Naton nopean toiminnan 4000 sotilaan joukot Venäjän kimppuun"

    Ei suinkaan! Tiltu aloittaa jo väärällä jalalla! Nato lähettää kyseiset joukot uhanalaiseen paikkaan jo ennen Venäjän hyökkäystä!

    Upposiko nyt edes tämä Tiltun hitaaseen tajuntaan? Nato ei koskaan hyökkää ensin itse vaikka Tiltu sellaista tavan takaa keksii.

    Ja jos Venäjä hyökkää niin se joutuu välittömästi suoraan sotatilaan kaikkien niiden Nato-maiden kanssa, joita kuuluu mainittuihin joukkoihin!

    Heh heh heh uhanalaiseen paikkaan vaikka Tallinnan Mustamäelle kyttäämään ja sieltä iskemään Venäjän armeijaan, kun Venäjän armeija on ihan muualla.

    Mutta mitäs kun Venäjän armeija ei ole Mustamäellä päinkään.

    Tuo Venäjän armeijan joukko on jo sitä kokoa ja tehoa, että se voi olla vaikka missä yhtäaikaa.

    Äänestä

Naton itsemurhaa,

USA ja Nato tekee oman holocaustin kun USAn kenraalit käskevät 4000 Nato-sotilaan rakentamaan tukikohdan, minne Naton ja USAn sotilaat sitten piiloutuvat niin kuin Irakissa, Afganistanissa jne.

Äänestä

Everstiluutnantin kirjoituksista ymmärtää että puolustusvoimat ja maamme poliittinen sodanjohto ei ole ymmärtänyt tuon taivaallista Naton nopean toiminnan joukoista.

Ei niitä siirretä jonnekin "nopeasti" makaamaan ja odottamaan että vihollinen hyökkäisi juuri siltä kohdilta päin.

Äänestä

Ei suinkaan! Tiltu aloittaa jo väärällä jalalla! Nato lähettää kyseiset joukot uhanalaiseen paikkaan jo ennen Venäjän hyökkäystä!

Upposiko nyt edes tämä Tiltun hitaaseen tajuntaan? Nato ei koskaan hyökkää ensin itse vaikka Tiltu sellaista tavan takaa keksii.

Ja jos Venäjä hyökkää niin se joutuu välittömästi suoraan sotatilaan kaikkien niiden Nato-maiden kanssa, joita kuuluu mainittuihin joukkoihin!

Valitettavasti kannaltasi täällä ei ole everstiluutnantteja!

Äänestä

USA on pa. eikä pääse irti tappiosodistaan. Eurooppaan sijoitetut 400 000 US-sotilasta on komennettu muihin sotiin ja vedetty kotiin rahapulan takia.

NATO ja NATO-maat ovat pa. eivätkä pääse irti USAn tappiollisesta sotakierteestä. NATO-budjetit on jouduttu leikkaamaan.

Kun Venäjä vähän näytti sotilasvoimaansa ja paljasti, että USA ja NATO ovat täysin valmistautumattomia ja kykenemättömiä sotaan Euroopassa, Obama ja NATOn johto keksivät hätäpäissään uudelleen uusvanhan joukon Eurooppaan, NATOn nopean toiminnan joukot.

Se on 4000 sotilaan joukko-osasto, jolla ei todellisuudessa Euroopan puolustamisessa tee yhtään mitään.

Äänestä

Ei suinkaan! Tiltu aloittaa jo väärällä jalalla! Nato lähettää kyseiset joukot uhanalaiseen paikkaan jo ennen Venäjän hyökkäystä!

Upposiko nyt edes tämä Tiltun hitaaseen tajuntaan? Nato ei koskaan hyökkää ensin itse vaikka Tiltu sellaista tavan takaa keksii.

Ja jos Venäjä hyökkää niin se joutuu välittömästi suoraan sotatilaan kaikkien niiden Nato-maiden kanssa, joita kuuluu mainittuihin joukkoihin!

Äänestä
  • Heh heh heh, everstiluutnantin strategiaälyä, että Nato lähettää nopean toiminnan joukot makaamaan ja odottamaan josko Venäjä hyökkäisi kohti ja että hyökkäisi juuri siitä, missä Naton nopeat joukot makaavat.

    Kauankohan ne nopeat joukot makaisivat pakoilllaan, viikkoja, kuukausia, vuosia eli milloin niistä tulee nopea joukko.

    Everstiluutnantin strategiaäly on kuin se tuttu, että hiiri tulee juustoansalle jossa ei ole juustoa, työntää päänsä reiästä ja pudistaa päätään ja sanoo ei oo juustoa ja hankaa kaulansa katki loukkuun.

    Äänestä

Viihdeosastoa,

osut napakymppiin. Nato salaa, kuka keksi Naton nopean toiminnan joukot uudelleen ja kuka keksi, että niistä tehdään Itä-Euroopan puolustus.

Äänestä

Everstiluutnantti käskee Naton nopean toiminnan joukot pusikoihin odottelemaan jos vaikka vihollinen hyökkäisi siltä kohin ja vielä päin.

Äänestä

Se on jo suuri vitsi, että NATO turvaa Itä-Eurooppaa 4000 sotilaalla, mutta ei krlpaa enää vitsiksikään, että USA ja NATO perustaa 4000 uudelleenkeksityn sotajoukon Venäjän miljoona-armeijaa vastaan.

Äänestä

Ei suinkaan! Tiltu aloittaa jo väärällä jalalla! Nato lähettää kyseiset joukot uhanalaiseen paikkaan jo ennen Venäjän hyökkäystä!

Upposiko nyt edes tämä Tiltun hitaaseen tajuntaan? Nato ei koskaan hyökkää ensin itse vaikka Tiltu sellaista tavan takaa keksii.

Ja jos Venäjä hyökkää niin se joutuu välittömästi suoraan sotatilaan kaikkien niiden Nato-maiden kanssa, joita kuuluu mainittuihin joukkoihin!

Äänestä

Mitähän Naton nopean toiminnan joukko tekee, jos vihollinen ei hyökkääkään kohilta vaan hyökkää vaikka 6:sta suunnasta yhtäaikaa.

Äänestä

Venäjä vähän harjoittelee Keski-Venäjän joukoillaan USAn ja NATOn vielä paperilla ja Rasmussenin uhopuheissa olevaa uutta vanhaa keksintöä 4000 sotilaan NATOn nopean toiminnan joukkoja vastaan 155 000 sotilaalla, 4 000 panssarivaunulla ja panssariajoneuvolla, 632 pommikoneelka ja hävittäjällä ja helikopterilla sekä 84 sotalaivalla.

Äänestä
  • Ja Venäjä kaikkine Tiltuineen vaahtoaa, että NATO uhkaa heitä, ehkä kohta hyökkääkin. Joko Tiltu tajuaa, miten tyhmä luulo se on?

    Äänestä

idän trolli kehuskelee idän joukoilla. ja haukkuu Länsivoimia. Kannattaisikohan jo lopettaa. Määrä ei korvaa laatua ja jokainen tietää että Länsimaiden joukot on paremmin koulutettu ja varustettu kun idän p..at

Äänestä

Komentaja Lindberg on sentään opetellut oikean käännöksen Pentagonin NATOn "puolustuksen" NATOn Nopean toiminnan bluffista: "nopea puolustuskärki" kun Suomen ääliö-everstiluutnantti trollaa "puolustuksen keihäänkärjellä".

Sekoilu on ymmärrettävä. NATO ja NATO-maat eivät tee yhtään mitään sekalaisella 3000 sotilaan NATOn nopean toiminnan joukoilla, jonka pitäisi muka puolustaa NATOa.

Everstiluutnantti-trolli luulee, että NATOn nopean toiminnan joukko makaa puskissa odottamassa kun vihollinen hyökkää joukkoa kohti. Lindbergillä ei ole aivan niin järjetön ajatuksenkulku, mutta Lindbergkin luulee, että vihollinen hyökkäisi konventionaalisesti ja vain yhdestä suunnasta.

Äänestä

Kokoomuksen Yle ei ole tänään keksinyt mitään uutista Venäjän tai Putinin uhosta niin se kaivaa vanhan uutisen, että NATO on perustamassa 6000 sotilaan "keihäänkärkijoukot" puolustamaan Euroopoaa Venäjää vastaan.

Mikään uutinen se ei ole, sillä siitä USA ja NATO tekevät päätöksen ensi vuonna, jos tekevät.

Yle, Sanoma Oy, NATO yrittävät esittää, että Euroopan NATO-maat ovat turvassa. 6000 sotilaan puolustuksella. Se on halpaa bluffia, todellakin.

Äänestä

NATOn amerikkalaisilla kenraaleilla kun ei ole sitä lukupäätä niin käsitteetkin heittävät häränpyllyä.

Kenraaliparat ja NATOn johto ovat yrittäneet olla tässä ajassa kiinni nimittämällä 6000 sotilaan epämäöräistä yhteenliittymää NATOn puoluetuksen "keihäänkärkijoukoiksi".

Kenraalit ovat ottaneet markkinointi- ja matkailupuolelta käsitteen "keihäänkärki".

Jokainen kouluja käynyt siviili ymmärtää, että keihäänkärjellä ei puolusteta yhtään mitään ja kaikkein vähiten Venäjän miljoona-armeijaa vastaan.

Äänestä

Etyjin mukaan tilanne Itä-Ukrainassa kiristyy, mutta NATOn nopean toiminnan joukkoja ei näy eikä kuulu, ei edes NATOn hitaita joukkoja.

Äänestä
  • MIKSI pitäisi näkyä? Kerro!

    EI Ukraina kuulu Natoon!

    Äänestä

Ei ku Naton nopean toiminnan joukot alkaa reagoimaan joskus ens vuonna jos sittenkään.

Äänestä

Naton nopean toiminnan joukkojen pitäisi olla valmiina 3 vuorokaudessa mutta nyt taitaa kestää 3 kuukautta elkei 6.

Äänestä

Naton nopean joukon keihäänkärki osoittaa nyt poispäin Ukrainasta.

Nato on nopea häviämään paikalta.

Äänestä
  • Ja häviää kaikkein nopeiten paikoista, joissa se ei ole edes ollut!

    Mutta älä sure, Tiltu! Venjän armeija on toki Ukrainassa vaikka muuta väittäisi!

    Äänestä

Breedlove sanoi että NATO tarvitsee Nopean toiminnan joukot kun Venäjän armeija on osoittanut nopeutensa ja liikkuvuutensa.

Breedloven sanoista NATO sulkeutui kokouksiinsa ja 2 päivän päästä NATO oli keksinyt Nopean toiminnan joukot, mutta kukaan ei ollut huomannut, ei edes NATOa komentava Breedlove, että NATOlla on jo Nopean toiminnan joukot, ne eivät vaan toimi, eivätkä ole toimineet vuosiin.

Äänestä

No, ehkäpä Nato tarvitseekin Moskovan Tiltun asiantuntevaa apua joukkojen organisoinnissa:-D

Äänestä

Ei se kovin nopeaa joukkoa Natossa ole kun sitä ensimmäistä Naton nopean toiminnan joukkoa on saanut ofottaa 4 vuotta eikä mitään.

Ja nyt tätä uudelleen keksittyä toista Naton nopean toiminnan "keihäänkärki" joukkoa saa odottaa vähintään puoli vuotta, ehkä ikuisuuden.

Äänestä

Naton amerikkallainen komentaja Breedlove sanoi suoraan, että USAn ja Naton joukot eivät pärjää Venäjän armeijalle nopeudessa.

Breedlovekaan ei usko, että Nato pystyy taistelemaan Venäjää vastaa 6000lla eri aselajista yhteenkomennetelulla joukolla kun Venäjällä on satojatuhansia nopeata joukkoa.

Äänestä
  • Tässä tyypillistä Moskovan Tiltun disinformaatiota!

    Otetaan käteen yksittäinen totuus (eli Venäjä, jolla Putin päättää yksin, on nopea!

    Sitten lisätään pari muuta asiaa ja esitetään ikään kuin Breedlove olisi lausunut nekin! EI ole eli Tiltu valehtelee!

    Hän voi toki todistaa, että olen väärässä tuomalla esiin Breedloven sanatarkan tekstin, mutta eihän Tiltu niitä koskaan tuo!

    Äänestä

USA lähettää Naton Liettuan armeijan Ukrainaan Naton nopean toiminnan joukkona keihäänkärkenä Venäjää vastaan.

Naton Liettuan armeija voisi juuri ja juuri voittaa Naton Viron armeijan mutta Timbuktun armeijaa vastaan ei ole mitään jakoa.

Äänestä

Liettua on nyt NATOn nopean toiminnan joukkojen keihäänkärki.

Äänestä

Miksi niiden nimi on naton nopean toiminnan joukko kun ainoo nopee on kun nato lähti karkuun ukrainansta ja sen lähialueilta kun itäukrainalaiset tarttuivat aseisiin.

Äänestä
  • Liettua on Naton nopean toiminnan keihäänkärki, jota Viro ja Suomi vahvistavat ja tuolla joukolla USA ja Nato ovat lähdössä Venäjää vastaan.

    Äänestä

  • Voi hyvä tavaton kirjoitti:

    Liettua on Naton nopean toiminnan keihäänkärki, jota Viro ja Suomi vahvistavat ja tuolla joukolla USA ja Nato ovat lähdössä Venäjää vastaan.

    Voi Tiltu-parka. Kenen luulet tuota uskovan?

    Äänestä

Niihän siinä sitten kävi että kovalla ryminällä ja mediajulkisuudella jo toiseen kertaan keksitystä NATOn nopean toiminnan joukoista ei tule mitään kun ei ole rahaa.

NATO ja NATO-maat ovat pa eikä kukaan halua maksaa NATOn "Venäjän vastaista" "keihäänkärkeä".

Äänestä
  • Olipa NATO taas kova sotlasliitto sentään mediassa pari viikkoa.

    Äänestä

Nyt tarkkana että Niinistö ei pääse maksumieheksi tuhlaamaan Suomen rahoja Naton nopean toiminnan joukkoihin.

Äänestä
  • Niinistö ja kokoomus tuhlaavat jo parhaillaan. Suomen Hornetit on päivystyksessä siinä ensimmäisessä jo keksityssä NATOn nopean toiminnan joukoissa. Siellä on yht. 300 suomalaista sotilasta ja 4 Hornetia.

    Äänestä

  • Niinistö maksaa jo kirjoitti:

    Niinistö ja kokoomus tuhlaavat jo parhaillaan. Suomen Hornetit on päivystyksessä siinä ensimmäisessä jo keksityssä NATOn nopean toiminnan joukoissa. Siellä on yht. 300 suomalaista sotilasta ja 4 Hornetia.

    Jos demokratia ei ole tarkkana, Niinistö voi siirtää tuon Hornet-laivueen tuohon toiseen Naton nopean toiminnan joukkoihin kun tuossa ekassa Naton nopean toiminnan joukoissa Suomen päivystysvuoro lakkaa 31.12.2014.

    Äänestä

  • Ekasta tokaan kirjoitti:

    Jos demokratia ei ole tarkkana, Niinistö voi siirtää tuon Hornet-laivueen tuohon toiseen Naton nopean toiminnan joukkoihin kun tuossa ekassa Naton nopean toiminnan joukoissa Suomen päivystysvuoro lakkaa 31.12.2014.

    kotimaassa ja lähtevät vain YK:n hyväksymään kriisinhallintatehtävään sekä kriisinhallintaharjoituksiin.

    Äänestä

USA ja NATO eivät saaneet "ekaa" NATOn nopean toiminnan joukkoa kasaan ja eikä toimimaan eikä see "tokaakaan".

Äänestä
  • Mediapropagandan mukaan Nato yrittää saada tuon tokan nopean toiminnan joukot toimimaan 2017.

    Äänestä

Nato saa kokoon 100n sotilaan "keihäänkärjen" kun piti saada 5000.

Äänestä
  • tiedätkö mikä tuo 100 joukko on. Se on esikuntaa, paperinpyörittäjiä. Siinä ei muuta nopeaa ole kuin tiedottaja.

    Äänestä

  • NATO-pöhöä kirjoitti:

    tiedätkö mikä tuo 100 joukko on. Se on esikuntaa, paperinpyörittäjiä. Siinä ei muuta nopeaa ole kuin tiedottaja.

    pääasiassa isoista Nato-maista, kuten Englanti, Ranska, Saksa ja Puola.

    Uusia esikuntia ei perusteta.

    Tiltujen valeet eivät asiaa muuta miksikään.

    Äänestä

Mikään NATO-maa ei ole luvannut rahaa uudelle NATOn nopean toiminnan joukolle.

Äänestä

Naton Nopean Toiminnan joukkoja ei ole olemassakaan

Äänestä
  • muodosteilla, vaikka Tiltu ei sitä tiedäkään. Joukot on jo luvattu ja pian alkaa koulutus.

    Äänestä

Everstiluutnantti on pitänyt ruokatunnin ja taas alkaa kirjoittajien vaaniminen ja kiusaaminen.

ei niitä oo, olet ihan oikeassa eikä niitä tulekaan ennen vuotta 2017 jos sittenkään.

Tästä uudelleen keksitystä nopran toiminnan joukosta ei tule yhtään toimivampaa kuin siitä ensimmäisestäkään. Nato ei saa rahoitusta tälle uudelleen keksitylle Nopean toiminnan joukoilleen.

Äänestä
  • Ne tule vain yhdistää noin 7 500 miehen yhtymäksi. Kukin osallistujamaa rahoittaa osuutensa.

    Äänestä

NATOn komentaja Breedlovella on miettimistä, minne käskee NATOn nopean toiminnan 100 sotilaan keihäänkärjen makaamaan ja murskaamaan Venäjän armeijan.

Äänestä
  • haastamaan Natoa. Se on joka suhteessa täysin alivoimainen.

    Tiltujen valeet eivät muuta asiaa miksikään.

    Äänestä

  • Venäjä ei kykene kirjoitti:

    haastamaan Natoa. Se on joka suhteessa täysin alivoimainen.

    Tiltujen valeet eivät muuta asiaa miksikään.

    Bosborin salmikin on liian leveä 100 sotilaalle, ehkä Pönttövuoren tunnelin suulle tai Korkeasaaren lauttaa suojaamaan. Minne sinä komentaisit ne everstiluutnantti.

    Äänestä

  • Mihin heitetään 100 kirjoitti:

    Bosborin salmikin on liian leveä 100 sotilaalle, ehkä Pönttövuoren tunnelin suulle tai Korkeasaaren lauttaa suojaamaan. Minne sinä komentaisit ne everstiluutnantti.

    Miten olisi Vaalimaan tulliasema? Taitaa sekin alue olla liian suuri NATOn 100 sotilaalle.

    Äänestä

Mitä jos ne levittäisi Suomen Venäjän vastaiselle rajalle 1300 kmn matkalle.

Äänestä

Ei ku ne 100 pitää lähettää Naton keihäänkärkenä Venäjän laivastoa vastaan, joka on Englannin kanaalissa.

Äänestä
  • Joo siellä ne murskaa Venäjän sotalaivat.

    Äänestä

Niiden tehtävä on estää että Venäjän laivasto ei iske Englantiin, Ranskaan, Hollantiin.

Everstiluutnantti sijoitti ne 100 jonnekin kyttämään esim. Englantiin jos Venäjä hyökkää sinne mutta jos ei hyökkää niin sinne meni NATO-Ranska ja NATO-hollanti.

Täytyisihän ne sijoittaa niin että n. 20 Englantiin, n. 20 Ranskaan, n. 20 Hollantiin ja 40 esiluntaan Brysseliin.

Äänestä
  • Meillä ei ole täällä ainoatakaan evl:ää saatikka sitten sellaista, jolla olisi valta ja voima sijoitella laivoja kartalla!

    Sen sijaan meillä on korvuksena Moskovan Tiltu, joka aloittaa päivittäin suvereenista sotia (tosin ne ei koskaan ala!)

    Samalla Tiltulla on taito sijoitella laivoja kartalle! Ainoa ongelma on se, ettei Venäjän laivasto noteeraa Tiltun nuppineuloja!

    Äänestä

  • Suuri strategi? kirjoitti:

    Meillä ei ole täällä ainoatakaan evl:ää saatikka sitten sellaista, jolla olisi valta ja voima sijoitella laivoja kartalla!

    Sen sijaan meillä on korvuksena Moskovan Tiltu, joka aloittaa päivittäin suvereenista sotia (tosin ne ei koskaan ala!)

    Samalla Tiltulla on taito sijoitella laivoja kartalle! Ainoa ongelma on se, ettei Venäjän laivasto noteeraa Tiltun nuppineuloja!

    Miten niin täällä, eli siellä, no sori jos ootte vaan kapteeneja tai jotain sellaisia.

    Miten niin sijoittaa laivoja, 100 Naton nopean toiminnan sotilasta sinun pitäisi sijoittaa niin että se on keihäänkärki Venäjän armeijaa vastaan ja puolustaa Nato-maita.

    Äänestä

  • 100 puolustaa kirjoitti:

    Miten niin täällä, eli siellä, no sori jos ootte vaan kapteeneja tai jotain sellaisia.

    Miten niin sijoittaa laivoja, 100 Naton nopean toiminnan sotilasta sinun pitäisi sijoittaa niin että se on keihäänkärki Venäjän armeijaa vastaan ja puolustaa Nato-maita.

    Miksi pitäisi? Onko Venäjä hyökkäämässä jonnekin?

    Kovin olet sotaisa?

    Äänestä

Täytyisihän ne sijoittaa niin että n. 20 Englantiin, n. 20 Ranskaan, n. 20 Hollantiin ja 40 esiluntaan Brysseliin.

Noinhan se menee. Tehokas sotilasliitto ja kova nopean toiminnan joukko.

Äänestä

Naton nopean toiminnan joukkoja ei näy eikä kuulu vaikka Venäjän sotalaivasto on ollut jo vuorokauden Englannin kanaalissa.

Äänestä

Naton nopean toiminnan joukoilla ei ole kuin F16 mutta ne tippuilevat

Äänestä
  • Naton nopean toiminnan joukoilla ei ole mitään koneita kun koko joukkiota ei ole kasassa.

    Sen sijaan Viroa, Latviaa, Liettuaa puolustaa 2 NATOn F-15 ja 2 NATOn F-16 jollei ne ole pudonneet jo.

    Äänestä

Nato ei saa nopean toiminnan joukkoja kokoon kun hävittäjät tippuvat jo ennen kokoontumista.

Äänestä

Naton nopean toiminnan joukoilla on juuri ne lentokoneet, mitä se tarvitsee! Kovin asia kuohuttaa Tiltua, kun on taas tehtaillut jo neljä sanomaa peräkanaa?!

Asia on vain niin, ettei Nato neuvottele konekokoonpanosta jostain syystä juuri Moskovan Tiltun kanssa!

Äänestä

Nauruksi pistää Usa ja Nato tarjoaa 70 vuotta vanhaa romupaskaa Euroopan keihäänkärjeksi

Äänestä

Tosi nopeet, F-22 on liian kallis käyttää, F-35:llä ei saa lentää Atlantin yli ja F-15 ja F-16 tippuilevat omia aikojaan.

Äänestä

Eipä näy eikä kuulu Naton nipean toiminnan joukkoja Pariisissa, ei Ranskan rajoilla, ei muissa Nato-maissa turvaamassa terrorioperaatiolta joka on käynnistynyt Pariisissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pulkataikina-NATO kirjoitti:

USAn strategia paisuttaa NATOa kuin pullataikinaa on nyt tullut ongelmiinsa.

USA ja NATO lupasivat NATOn uusille jäsenmaille turvaa, suojaa, puolustusta, mutta mitään ei tullut eikä mitään ollut. Kun Venäjä vähän väläytteli omaa puolustuskykyään Ukrainan kriisin aikaan NATO sulkeutui monipäiväisiin paniikkikokouksiinsa suljettujen ovien taakse.

Paniikissa NATO keksi sitten pyörän toistamiseen: NATOn nopean toiminnan joukot taas uudelleen ja nyt muka NATO-alueen ja jäsenmaiden suojaksi kun aikaisemmin NATOn nopean toimnnan joukot oli olevinaan kriisijoukko.

NATO-maat ovat yhtä persaukisia kuin ennenkin. NATOn nopean toiminnan joukko on halpa keino olla puolustavinaan NATOa ja sen aluetta sekä jäsenmaita 4000:lla sotilaalla.

Niin paljon USAlla ja NATOlla ei tule koskaan olemaan, että nykyisellä strategialla, taktiikoilla, aseistuksella, koulutuksella, osaamisella USA ja NATO pystyisivät puolustamaan pullataikina-NATOa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu