Olen saanut muutamia päiviä sitten yläproteesin ns. immediaattina. Minulle jäi yksi asia epäselväksi, kun hän puhui proteesin pohjauksesta. Mistä tietää milloin proteesi on pohjattava siis aivan uusikin ? Proteesi pysyy nyt hyvin paikoillaan eikä keiku eikä ruokaa mene väliin. Mitä muuten tarkalleen pohjauksessa tehdään ja mitä se suunnilleen maksaa ?
Yläproteesin pohjaus
2
8026
Vastaukset
- meikpiis75
Immediaattina tehty proteesi pohjataan yleensä parin-kolmen kuukauden kuluttua sen valmistumisesta. Tällöin poistojen aiheuttama turvotus on poissa ja ikenet parantunet ja kutistuneet, jolloin proteesin alle jää jo tyhjää. Yleisesti proteesi täytyy pohjata silloin, kun se tuntuu löysältä, kerää alleen ruokaa -tai edellisestä pohjauksesta on runsaasti aikaa. Pohjaus on proteesille määräaikaishuoltoa, aivan kuten auto käytetään huollossa. Ei ole liioiteltua käydä hammaslääkärillä tarkistuttamassa tilanne ja pohjaustarve ainakin parin vuoden välein, mieluusti vaikka kerran vuodessa.
Kun menet hammaslääkärille proteesin pohjausta varten, hän laittaa proteesin limakalvopuolelle pehmeää jäljennösainetta ja sen jälkeen asettaa proteesin suuhusi. Jäljennösaineen kovettuessa limakalvopuolelle saadaan tarkka kuva siitä, millainen suusi muoto on juuri silloin proteesin alla. Proteesi lähetetään laboratorioon, jossa jäljennösaine korvataan vaaleanpunaisella proteesimuovilla eli samalla tavaralla, josta proteesi muutenkin koostuu. Pohjattu, puhdistettu ja kiillotettu proteesi lähetetään takaisin hammaslääkärille ja hän laittaa sen takaisin suuhusi ja toivottavasti tarkistaa myös purennan samalla.
Hammaslääkärin kautta tehtävä pohjaus maksanee yksityispuolella haarukassa 100-150 euroa.
Jos kyseessä on kokoproteesi, voit mennä pohjauttamaan sen erikoishammasteknikolle. Hän ottaa jäljennöksen ja hoitaa koko homman, jolloin hammaslääkärinpalkkio jää pois. EHT tekee pohjauksen yleensä myös odottaessa, joten ilman hampaita ei välttämättä tarvitse olla kuin tunnin - puolentoista verran odotushuoneessa. Hammaslääkärin kautta pohjaus kestää hieman kauemmin, koska se lähetetään erikseen hammaslaboratorioon jne.- Hinnat vertailussa
Mitä maksaa kokoproteesin pohjaus suoraan EHT:n kautta ?
Entä terveyskeskuksen kautta ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096556Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884191L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453509TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a72891Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6251501- 66918
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja55903- 9889
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?193868Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47849