Katsottu MOT tänään!

työtön jo 3v

Siinä nähtiin Suomen keinot hoitaa työllisyyttä ja poistaa työttömyyttä. Voi helevetti!

28

2899

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • työtön

      Jos työvoimapoliittisen koulutuksen ehtona on vankka alan työkokemus, ammatillinen tai muu tutkinto, kurssitus kestää viikon ja sitä seuraa vuoden (tai vastaavan) pituinen "työharjoittelu", hälytyskellojen olisi syytä soida jo terveemmänkin päässä...

      Kurssijärjestäjien nimet, firmat ja yhteystiedot muistiin.

    • Sivusta seurannut

      Siinä hyviä todisteita siitä, miten työministeriö toteuttaa ay-liikkeen ja taustapuolueiden tahtoa pitää Suomessa miljoonaa työtöntä. Samalla tilaistoihin saadaan näillä tavoin parisataa tuhatta työtöntä ja yhdessä kavereiden kanssa lypsetään veronmaksajien rahoja omiin taskuihin.

      Työministeriö kuluttaa veronmaksajien rahoja 1 200 000 000 euroa tänäkin vuonna. Yksikään näistä euroista ei mene työttömille, esimerkiksi työttömyystukina, vaan nuo eurot menevät juuri työttömyyden ympärillä pyörivään toimintaan, jolla rahoitetaan konsulttiyrityksiä että ilmaisia työpaikkoja yrityksille.

      Kuten kaikki tietävät, työttömyys on keinotekoista. Työttömyys poistuu muutamassa vuodessa jos työttömyysturvalain ensimmäisen osan, toisen luvun, ensimmäisen pykälän lause

      "Työttömänä pidetään henkilöä, joka ei ole työsuhteessa tai päätoimisesti työllisty yrittäjänä tai omassa työssä. "

      muutetaan muotoon

      "Työttömyystukea maksetaan henkilölle joka on työkykyinen ja jonka tulot ovat alle 1.5 x työttömyystuki kuussa".

      Siinä teille työttömille ohjetta mitä pitäisi vaatia ay-liikkeeltä, päättäjiltä ja työministeriöltä.

      Ohjelmassa oleva oli tilanne oli valitettavasti vain yksi monista. Tämän lisäksi tulevat muut työttömyyttä edistävät toimet, esimerkiksi työttömyystukien poisperiminen niiltä, jotka ovat työttömyyden jälkeen työllistäneet itsensä.

      Vastaavia tapauksia, mitä MOTissa esitettiin, on tapahtunut ja tapahtuu edelleen muissakin keskuksissa. Voidaan sanoa että ne keskukset, missä kyseistä toimintaa ei tapahdu, ovat todella hakusella.

      • järkimies

        Kannattaa välttää työttömyyttä niin ei tartte tollasia marinoita alkaa edes kirjoittelemaan.


    • työtön

      Mistä oli jutskua? Missasin tuon täysin tuleeko uusintana?

    • Luther Blissett

      Ei Suomi hoida työllisyyttä, siitä on tullut ihan ministeritason selkeitä vastauksia, kun on nostettu kädet pystyyn omien tavoitteiden edessä.

      Sen sijaan Suomi hoitaa kyllä työttömyyttä ja koulutukset ovat onnistuneet tehtävässä kohtalaisen hyvin. Miten tällaista voi väittää? Vain ymmärtämällä, mikä on koulutuksen tarkoitus.

      Koulutuksen tarkoitus ei ole työllistää työttömiä. Sen pitäisi olla jokaiselle selvää, kun samaa työllistymisen kannalta tehotonta politiikkaa on jatkettu vuosikausia. Sen sijaan koulutuksen tavoitteena on säilöä työttömiä määräajaksi pois kaduilta, toreilta ja turuilta aiheuttamasta häiriötä ja juonimasta valtaapitävien päänmenoa. Koska työttömiä ei voi oikein pistää vankilaankaan, on parempi laittaa ne koulutukseen. Silloin on ihan se ja sama, mihin rahat menevät. Huomatkaa, että myös muilla koulutuksilla on sama tehtävä peruskoulusta ammattikorkeakouluihin. Vallanpitäjät olisivat kusessa, jos kapinallisia teinejä ei lukittaisi luokkahuoneisiin suureksi osaksi päivää.

    • tomppeli

      Kurssista yritettiin veloittaa 170.000 euroa. Kun otetaan vielä huomioon, että nuo kurssilaiset ovat saaneet päivärahaa, niin tuolla rahalla olisi työllistetty jokainen kurssilainen puoleksi vuodeksi ja raha olisi mennyt normaaliin kiertoon, elämiseen ja luonut työpaikkoja.

      Tukityöllistämisessäkin on haittansa, mutta paljon parempi se kuitenkin kuin orjatyö. Hyvä mot, nyt alkaa turhan työvoimakoulutuksen alasajo, kun veronmaksajat näkevät mihin ne rahat menevät, vai hyväksyvätköhän työpaikkansa toistaiseksi pitää saaneet tosiaan tuon ennemmin kuin 370 euron työmarkkinatuen?

      Ei tämä ohjelman jälkeen jää tähän, varmasti alkaa tarkastusvirastolle ja motille sataa lisää vastaavaa, tietoja huuhaa-koulutuksella olleilta ja vähän muiltakin. Eipä tainnut sillä TE-pomollakaan olla ihan puhtaat jauhot pussissa.

      • mierontie

        Aikuiskoulutuskeskus jossa jokaisesta työharjoittelijoista maksetaan 4.05e /h tehdyistä työtunneista työssäoppimisjaksoista ja oppilas saa 4e ruokarahaa per pv.
        Pitäisi joo hälytyskellojen soida jos toisen asteen koulutuksissa on 6 kk työharjoittelu ja ammattikorkeissa 1 v. , eikö vähempi riittäisi??
        Siksi itse menin vain kirjoille kouluun ja odotin vain sitä että työharjoittelua alkaisi ja olin sen ajan normaalisti töissä paskahommissa ja kun työharjoittelu alkoi niin annoin kaikkeni firmalleni ja sain näin sitä tarvittavaa työkokemusta ja työpaikankin vaikka työpaikka yrittikin hangoitella vastaan , "että koulu pitäisi kuulemma käydä loppuun "...paskat sanoin minä


      • jykylästä
        mierontie kirjoitti:

        Aikuiskoulutuskeskus jossa jokaisesta työharjoittelijoista maksetaan 4.05e /h tehdyistä työtunneista työssäoppimisjaksoista ja oppilas saa 4e ruokarahaa per pv.
        Pitäisi joo hälytyskellojen soida jos toisen asteen koulutuksissa on 6 kk työharjoittelu ja ammattikorkeissa 1 v. , eikö vähempi riittäisi??
        Siksi itse menin vain kirjoille kouluun ja odotin vain sitä että työharjoittelua alkaisi ja olin sen ajan normaalisti töissä paskahommissa ja kun työharjoittelu alkoi niin annoin kaikkeni firmalleni ja sain näin sitä tarvittavaa työkokemusta ja työpaikankin vaikka työpaikka yrittikin hangoitella vastaan , "että koulu pitäisi kuulemma käydä loppuun "...paskat sanoin minä

        ne saa rahat, tilat on tosin hienot nykyään, tai osa niistä, työtön jää tyhjän päälle kun kurssit on ihan tarpeettomia, kivaa se on aamulla mennä aikaisin jotain lässynlässyä kuuntelemaan, mieluummin käyttäisi päivänsä johonkin muuhun


    • vielä töissä

      Suurtyöttömyys on loistava bisnes konsulttifirmoille. Jaossa on vuosittain veronmaksajien rahaa kymmeniä miljoonia.
      Missä muussa bisneksessä voi tienata satoja tuhansia euroja lähestulkoon tekemättä mitään.

    • Kansalainen

      Näin se menee. Huijarikonsultit rahastavat ja petoksessa mukana olevat virkamiehet piiloutuvat pykälien taakse. Ja kansa maksaa.

      Mahtaa "konsultteja" naurattaa matkalla pankkiin!

      • Sivusta seurannut

        Kun asia olisikin näin pieni, mutta kun kysymyksessä on vain osa suuremmasta toiminnasta. Se on miljoonan suomalaisen pitäminen työttömänä. Se se vasta maksaakin. Puolet tuloistamme menee tähän toimintaan, josta tuo muutama milli TE-keskusten kautta valuville huijareille on tosiaan vain pieni pisara. Ihmiset eivät vielä ole ymmärtäneet sitä huijausta. Siitäkin varmaan pitäisi tehdä MOT ohjelma.

        Sitä suurempaa huijausta ei tehdä rahan vuoksi, vaan sen takia, että saadaan valtaa. Kukin miettiköön kuka tätä valtaa haluaa ja mihin tarkoitukseen.


      • Kurssitettu

        Mihin tarvitsee 56 vuotias akateemisesti koulutettu työnhakuvalmennusta 3 viikkoa tai 11 viikkoa, jonka ainut anti on, että trukinajotaitoisista varastomiehistä on pulaa. Jos et mene kurssille tulee karenssi


      • Kansalainen

        Näyttää siltä, että työttömyydestä on valjastettu päättäjien hyväksynnällä tapa tehdä bisnestä ja samalla kääriä sievoisia summia rahaa.

        Ja vielä valitetaan, että yhteiskunnan kuluja on leikattava.


      • tomppeli
        Kansalainen kirjoitti:

        Näyttää siltä, että työttömyydestä on valjastettu päättäjien hyväksynnällä tapa tehdä bisnestä ja samalla kääriä sievoisia summia rahaa.

        Ja vielä valitetaan, että yhteiskunnan kuluja on leikattava.

        Minä en pätkääkään usko, etteikö suomessa ole korruptiota. Tähän ne veronmaksajien menevät, työllisyyden hoitoon tarkoitetut varat menevät muutaman henkilön taskuun, mitä nyt muutama ihminen otetaan sinne kortistosta istuskelemaan. Varmasti virkamiehistä osa saa osansa. Onneksi on muutamia hyviä, kuten se joka jutun alunperin pisti vireille. Valitettavasti heitä ei ole tarpeeksi.

        Iltasanomat eivät hyväksyneet tätä jutuksi, yritin sinne, koska se saavuttaa aika suuren yleisön. Yrittäisikö joku uudelleen?


      • työtön 3v
        tomppeli kirjoitti:

        Minä en pätkääkään usko, etteikö suomessa ole korruptiota. Tähän ne veronmaksajien menevät, työllisyyden hoitoon tarkoitetut varat menevät muutaman henkilön taskuun, mitä nyt muutama ihminen otetaan sinne kortistosta istuskelemaan. Varmasti virkamiehistä osa saa osansa. Onneksi on muutamia hyviä, kuten se joka jutun alunperin pisti vireille. Valitettavasti heitä ei ole tarpeeksi.

        Iltasanomat eivät hyväksyneet tätä jutuksi, yritin sinne, koska se saavuttaa aika suuren yleisön. Yrittäisikö joku uudelleen?

        Asia on saatava valtakunnalliseen mediaan!


      • Kansalainen
        työtön 3v kirjoitti:

        Asia on saatava valtakunnalliseen mediaan!

        ...oli ainakin MOT:n ohjelman esittämiin väitteisiin nojautuva juttu.


    • pikkukunnasta

      vaikkei olisi yksityisiä, rahat menee omaan perseeseen

    • tomppeli

      Olisi nyt kiva kuulla niiltä, joiden mielestä työttömyys on laiskuutta, mitä mieltä he ovat siitä, että tuollaisille kursseille moni vapaaehtoisesti menee. Tuo ei todellakaan ollut mikään yksittäitapaus.

      IS:n sivuille muuten oli sitten avattu iltapäivällä aiheesta keskustelu, käy ihan mukavan kuumana. Samoin Otakantaa-sivuilla on aiheesta keskustelua, sitä kai päättäjätkin lukevat.

    • oikeudenmukaisuus

      Sääliksi käy tällaisen kurssikeinottelun uhrit, joilla ei ole minkäänlaisia oikeuksia. Miten tällainen on mahdollista? Kyllä työttömälläkin pitää olla oikeus lopettaa tällainen keinottelukurssi ilman mitään karenssia. Nyt he joutuvat maksamaan kalliisti virkamiesten virheistä.

    • sama kokemus

      Samanlaisia kokemuksia on minullakin!

      Olin tamperelaiskonsulttien koulutuksessa.
      Samaa puuhaa. Rahat pois. Sisältö kehno!

      Laillista huijausta.
      Ei moraalia!

      Onko muilla paljon samanlaisia kokemuksia?

      Kannattaisi julkistaa nimiä ja hidastaa tuota bisnestä, jottei useamat joudu kärsimään...

    • Juristille töitä

      Tässähän olisi ainakin amerikan mallin mukaan jollekin jurisdtille tilaisuus tehdä sievä tili tekemällä ryhmäkanteita TE-keskukset ja työttömät opiskelijat asiakkainaan. Toiset ovat maksaneet turhasta ja toiset ovat uhranneet usein melkein vuoden elämästään kolmikantasopimuksella, jossa kouluttaja ei ole täyttänyt omaa osuuttaan.
      Juristi saisi kunnon tilin, TE-keskus ja koulutettavat jotakin pientä, ja epämääräiset kouluttajayritykset ja niiden vetäjät juuri sen minkä ansaitsevatkin.

      • tomppeli

        Ei se ole jotain pientä noilla työttömyyden edistämiskeskuksilla, vaan niiden työvoimaosastoilla on kokonaisia virkoja, jotka elävät työttömyydellä.


    • pieni ihminen

      Tuleeko uusintana ja jos tulee niin milloin?

    • pieni ihminen

      Tuleeko uusintana ja jos tulee niin milloin?

    • pieni ihminen

      Tuleeko uusintana ja jos tulee niin milloin?

    • pieni ihminen

      Tuleeko uusintana ja jos tulee niin milloin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      646
      7936
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2220
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      2124
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      1696
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1229
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1218
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1103
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      834
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      751
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      727
    Aihe