Koko suvena on käynyt yksi ainoa vieras

ja sekin oli vain hetken. Ei kuulemaan olut aikaa edes kahvia juomaan asunnossani.

On todella ikävää kun ei ole juttukaveria.

Ajatelkaa, koko aika ilman ystävää.

Ainoastaan puhelimen välityksellä on mahdollista jutella.

Näitä asioita purki mies keskisuomesta, minulle, joka asun kouvostoliitossa.

Anteeksi pyydellen hän pyysi, että laittaisin tällaisen avunpyyntö anomuksen Rukous-osastoon ja tässä tämä sitten on.
769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

TOTTA niin monen kohdalla ei ole vierelläkulkijaa.

kun muistettais että ei rumuus ja köyhyys tartu kaikki ollaan Jumalan armosta täällä.

pitäis kehitellä jotain vaikka nuotiopiiriä joka taajamassa on rantapaikkoja.
sinne istumaan ja makkaraapaistamaan.
JA REIPPASSTI TOISEN LUO JUTTELEMAAN .

Äänestä

Teen usein vuoroja kirpputorilla. Siellä käy säännöllisesti henkilöitä vain juttelemassa. Tuovat jopa kahvitarpeet mukanansa.
Rukoillaan tälle veljelle sosiaalisia kontakteja ja ystäviä.

Äänestä

Voi, miten kuulostaa lohduttomalta.

Mutta hienoa, että kuuntelit tämän miehen syvimmän huolen. Sillä kohdalla teit oikein lähimmäisen hyvän työn, hän uskalsi sinulle paljastaa yksinäisyytensä.

Siunausta tälle yksinäiselle, voin rukoilla hänen puolestaan.

Sunnuntain aiheena kirkoissa on ”Lähimmäinen”. Mikä avaisi meidän silmät lähimmäisen tarpeille?

Päivi-pappi Hämeestä

Äänestä
  • Tuntuu, että syrjäseudun ihmiset nykyisin jäävät kokonaan palvelujen ulkopuolelle ja on todella hienoa kun lupasitte rukoilla näiden yksinäisten puolesta.

    Olen tavannut tämän veljen, kahdesti hengellisillä kesäjuhlilla ja sen jälkeen hän on soitellut ja nyt hän jäi odottamaan Jumalallista ratkaisua ahdinkoonsa.

    Kiitos lähettämistä viesteistä. Lähetän vastauksenne tälle henkilölle lohdutukseksi.

    Äänestä

  • hienoa kirjoitti:

    Tuntuu, että syrjäseudun ihmiset nykyisin jäävät kokonaan palvelujen ulkopuolelle ja on todella hienoa kun lupasitte rukoilla näiden yksinäisten puolesta.

    Olen tavannut tämän veljen, kahdesti hengellisillä kesäjuhlilla ja sen jälkeen hän on soitellut ja nyt hän jäi odottamaan Jumalallista ratkaisua ahdinkoonsa.

    Kiitos lähettämistä viesteistä. Lähetän vastauksenne tälle henkilölle lohdutukseksi.

    Ikävä kyllä nähdä ilmiön että seurakunnat kylmenee ja muuttuu kalkkituneexi kirkkohautousmaa..

    Oln mukana rukoilemassa !!

    Äänestä

  • old_profile_19805 kirjoitti:

    Ikävä kyllä nähdä ilmiön että seurakunnat kylmenee ja muuttuu kalkkituneexi kirkkohautousmaa..

    Oln mukana rukoilemassa !!

    Siis olen : )

    Äänestä

Miksi hän ei laita avunpyyntöään itse?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uskova kirjoitti:

ja sekin oli vain hetken. Ei kuulemaan olut aikaa edes kahvia juomaan asunnossani.

On todella ikävää kun ei ole juttukaveria.

Ajatelkaa, koko aika ilman ystävää.

Ainoastaan puhelimen välityksellä on mahdollista jutella.

Näitä asioita purki mies keskisuomesta, minulle, joka asun kouvostoliitossa.

Anteeksi pyydellen hän pyysi, että laittaisin tällaisen avunpyyntö anomuksen Rukous-osastoon ja tässä tämä sitten on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu