Kuinka kauan olet asunut samalla asuinalueella?
Itse laskin että 38v. olen tässä läheisen tehtaan rakennetussa työläislähiössä asunut. Ensin äitini kanssa ja loput omillani. Kyrsii välillä että kaltaistani veteraaniasukasta katsellaan/kohdellaan kuin jotain vierasta sikaa kaikenmaailman nirppanokkaisilta yh-mamu-Sale-myyjien taholta.
Äitini ansaitsee erityiskappaleen, teki täyden työuransa nauttien ansaittua eläkettään ja on jopa kirjattu paikallishistoriaan ainoana elossaolevana joka muistaa ammattialansa 40-50 -luvun. Kuka meistä saavuttaa tuollaisen 65-vuotisen työuran samassa työpaikassa tänä päivänä? Ainoastaan isoveljeni lähestyy samaa hyvää vauhtia.
Itse olen myös aina ollut työ- ja opiskelu orientoitunut, ellei virallisesti niin ainakin harrastuksellisesti. 17-vuotiaana. tehdastöihin ja teininä mm. SM klassisen musiikin kilpailussa -81 ja muitakin paikallisia musiikkiansioita. Täällä meriittinä tuntuu olevan vain nainen/perhe joita minulla ei koskaan ole ollut. ATM:ksi sellaista kai kutsutaan. Voi olla minkälainen spurgu tahansa mutta kunhan sinulla on nainen olet lähes kuninkaasta seuraava. Lähikaupan oluthyllylle sielunsa myyneet ovat lakeijoita elleivät lähes prinssejä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ota thaimaalainen vaimo ja tee pari mukulaa, niin kaikki on ok.