Härkää sarvista...?

Malttamaton82

Olen tässä muutaman kuukauden ajan koittanut saada selkoa miespuolisesta kaveristani, johon olen kovasti ihastunut. Aluksi hänkin tuntui viestittävän kiinnostusta; kutsui epäsuorasti kylään (asuu eri paikkakunnalla), uhrasi harvinaisia vapaapäiviään minulle, oli aina superkohtelias ja mukava, saattaa keskusteluissa palata asioihin joita olen aiemmin sanonut (eli tietyllä tapaa muistaa/huomioi) jne. Tarkennettakoon, että mitään fyysistä välillämme ei oikeastaan ole tapahtunut, ja itsekin voin sanoa olevani ihastunut aivan täysin siihen millainen tää herra on luonteeltaan ja henkisiltä ominaisuuksiltaan. Meillä on paljon yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja niistä riittää juttua.

Kun sitten ilmaisin että homma on puoleltani alkanut lipsahtaa ihastuksen puolelle, hän ehkä alkoi hitusen jarrutella. Väitti kyllä kun asiaa suoraan kysyin, ettei todellakaan mitenkään säikähtänyt tms. Mutta noin muuten on kommentoinut asiaa kovin diplomaattisesti. Ei laita enää viestejä ellen minä laita ensin, mutta jos aloitan keskustelun saattaa kyllä jutella kanssani jopa tunteja. Ja sen olen huomannut että hän uskoutuu minulle paljon henk.koht. asioissa joita ei ilmeisesti monille juttele. Välillä tuntuu että yrittää jopa hieman "mustamaalata" itseään kertomalla tiettyjä asioita melko kaunistelematta, liekö sitten jotain kiinnostuksen "testailua" vai yrittääkö vaan hätistää mua kauemmas? ;D

Itselläni on pieni lapsi ja tää mies on ilmaissut sen olevan jonkin sortin este etenemiselle, ei kuulemma ole valmis "perhe-elämään", ilmeisesti jotain "uusperhekuviotraumoja" omasta lapsuudesta tai muuta jaadajaadaa. Ja tuntuupa tuo yhä jonkin menetetyn vanhan rakkaudenkin perään potevan sydänsurua. Kuitenkin usein sanoo pohdiskelleensa olisiko parempi olla parisuhteessa vai ilman. Liekö sitten paljonkin tarjokkaita tuohon ekaan vaihtoehtoon vai miksi sellaista pohtii, eihän se nyt pelkästään oma valinta ole...

Tuon "lapsiongelman" kun oli mulle selostanut niin kuitenkin heti seuraavana iltana taas kirjotteli mulle humalapäissään ollessaan viihteellä parhaan kaverinsa kanssa. Ihan rempseästi vaan ilmoitti että on juuri tulossa kotikaupunkiini ja menossa "kantabaariini". Tuossahan olisi voinut olla vaikka vaarana että ilmestyn paikalle... ;) Jollain tapaa ristiriitaista ulosantia mielestäni kyllä. Tuntuu että tyyppi ei taida oikein itsekään tietää mitä haluaa. Pelkistä petipuuhista jos olisi kiinnostunut (mitä tähän arvatenkin moni veikkais) niin niihinkin olisi jo ollut tilaisuus mutta eipä ole "onkeensa ottanut".

Horoskoopiltaan heppu on Härkä ja itse olen Neitsyt. En ole koskaan ennen mihinkään horoskooppihömppään perehtynyt tai pahemmin uskonutkaan, mutta nyt kun olen hiukan aiheesta lueskellut niin yllättävän hyvin sopii tän tyypin käytös merkin luonnehdintaan. Mitäs muut ootte mieltä? Väitetään että Härkä "testaa" toista, tai harkitsee asioita jopa liiankin pitkään. Kannattaako jäädä odottelemaan vai pitäiskö ite ottaa ohjat enempi käsiin vai mitähän..?! ;)

0

174

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

        Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
        Ikävä
        59
        1184
      2. Tumman vihreä mercedes

        Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
        Hyrynsalmi
        11
        850
      3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

        "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
        Maailman menoa
        75
        795
      4. Rakastan sinua

        Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
        Ikävä
        53
        634
      5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

        Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
        Kajaani
        83
        613
      6. Pakkomielle

        Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
        Ikävä
        45
        542
      7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

        Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
        Ikävä
        33
        537
      8. Oletko nainen enää täällä?

        En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
        Ikävä
        36
        524
      9. Hurmasit sitten minut

        kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
        Ikävä
        43
        503
      10. Tietysti olen varovainen,

        ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
        Ikävä
        40
        501
      Aihe