Millainen olit kaksikymppisenä?

No oon parhaillaan kakskymppinen

olin ujo pikkulikka joka yritti olla aikuinen, toisaalta olin myös kovasti boheemia taideopiskelijaa (hyvänen aika niitä asukokonaisuuksia..)
kaipaan ehkä sitä nuoruuden huumaa ihastumisineen ja suurine haaveineen, toisinaan kadun etten uskaltanut tehdä mitään..
nykyisin koen kyllä olevani paremman näköinen, olen hyväksynyt ulkonäköni ja kroppani ja tiedän paremmin mikä minulle sopii ja mikä ei..
uskallan myös tehdä ratkaisuja oman elämäni suhteen enkä jää haaveilemaan.

yhteiskunnallisista asioista en ollut juurikaan kiinnostunut kakskymppisenä, et en osaa sanoa mikä niissä olisi ollut paremmin/huonommin..
tosin työllistymis-/opiskelu- ym. asiat sai vielä hoidettua oikeiden ihmisten kanssa, ei pelkän tietokoneen tai puhelimen..

Kiireine, e kaipaa. Ny o paree ku sillo.

Kaksikymppisenä olin huolettomampi ja paljon impulsiivisempi. Tein hetken mielijohteesta vähemmän fiksuja päätöksiä. Jyräsin mielipiteitä läpi enemmän tunteella, kuin älyllä. Olin aika joustamaton ja voimakastahtoinen jäärä.
Elämä kouluttaa. Jokainen joutuu joskus hakkaamaan päätään seinään. Kasvukipuja.
Kaksikymppisenä olin vielä täysin hemmoteltu kakara, silloin tosin en olisi sietänyt tällaista arvostelua. Nyt voin sen jo naureskellen myöntää.

Kärsivällisyyttä ei ole koskaan ollut liikaa. Sen kanssa joutuu vieläkin opettelemaan.
Nykyään tuo järkiosasto yrittää epätoivoisesti muistuttaa syyn ja seurauksen laista. Kun muistaisi välillä pysähtyä kuuntelemaan...

Olin juuri päässyt intistä, muuttanut mutsin helmoista kimppaan tyttöystäväni kanssa ja mennyt raksalle töihin. Toisaalta nautittiin omasta vapaudesta ja toisaalta oltiin pikkuvanhoja kun yritettiin todistaa itsellemme ja vähän muillekin, että pärjäämme. Töitä piti tehdä helvetisti ja kotia laitettiin kiireellä, kun lama pukkasi päälle ja oli kiire makaronin ja kotiviinin täyteiseen opiskeluelämään.

Kaikki tuntui silloin niin uudelta ja hienolta, vaikka nykyisin kaikki onkin paljon paremmin.

olin yli lääkitty nukuin söin ja kävin vessassa vaikka väliin tuntui ettei jaksa edes vessaan mennä, sitten kun heräsin vähän pitemmäksi aikaan olin helposti tappamassa itseäni kun ukkoseni tekstaili ns. ystävättären kanssa salaa ja puhui minulle rumasti ja valehteli.

että sellaista, en kaipaa aikaa edellistä.

Rahaa ja vastuita oli vähemmän, vapautta ja menojalkaa enemmän.

Kännyköitä oli aika vähän ja silloin piti sopia etukäteen missä halusi nähdä ja koska--> sitä aikaa kaipaan.

Suosikkikasettien nauhat sotkeentuivat ja niitä piti kopioida tasaisin väliajoin uudelleen --> sitä en kaipaa

Tuolloin en ollut tavannut vielä Toista Suurta Rakkauttani.

20 ikäisenä olin oman näkemyksen mukaan aurinko, jota muut planeetat kiertävät. Nykyään olen yksi hiekanjyvä yhdestä lukuisista planeetoista, jotka kiertää aurinkoa :D Siinä kai suurin ero, mikä on tapahtunut 20:ssa vuodessa. Minusta 20 ikäiset ovat nykyään ihania, mutta itse olin aika kauhea. Luulin, että tiedän kaiken kaikesta. Olin juuri valmistunut taidekoulusta ja neuvoin ja ohjeistin suvereenisti 20 vuotta alalla olleita työkavereita. Kuvittelin, että kaikkia kiinnostaa kaikki mitä päässäni liikkuu; poliittiset, filosofiset, uskonnolliset jne. ajatukset ja että minulla oli suuri tehtävä. Vain minun tapani toimia oli oikein ja päätelmäni(jotka olin jakanut opiskelukavereitteni kanssa) olivat kaikkia koskevia ja merkittäviä.

Ihmissuhteissani taas olin epävarma ja vaikeasti lähestyttävä. Yksi hankala suhde oli takana ja olin ns. kireää vanhapiika-tyyppiä eron jälkeen. Oikeastaan on aika käsittämätöntä, että ne ihmiset jotka silloin tutustuivat minuun, -92-96, ovat edelleenkin hyviä ystäviäni :D Tosin moni on sanonut, että olinhan minä silloin aika.. hmm.. itsepäinen ja itsekäs. Toisin sanoen rasittava. Mutta reippaasti vanhempana ymmärsivät kuitenkin. itsekin aloin 30vuotiaana huomata ja rasittua samoista piirteistä viisi vuotta nuoremman pikkuveljeni kohdalla, tajusin millainen itse olin ollut.

Jokaisen pitää kai olla se maailmanvalloittaja 20 ikäisenä. Kun saa lapsia (ja itsellä tapahtui myös suuri menetys, joka mullisti kaiken myöhemmin), sitä kääntyy sisäänpäin ja tajuaa oman pienuutensa ja sen, että tärkeintä on olla osa kokonaisuutta, rakkaittensa lähellä, apuna ja suuntaa näyttämässä. Hiekanjyvänä , jolla on oma pikkupikku merkityksensä. Ehkä :)

Mitäkö kaipaan niistä ajoista? Ehkä juuri sitä itsekkyyttä ja röyhkeyttä, minä-minä-asennetta. Mutta vain pieneksi toviksi kerrallaan. Puoli tuntia päivässä riittäis. Tai edes viikossa.

En muista. Eli en kai kaipaa mitään. Tuskinpa tässä kysellään päihteiden vaikutusta muistiin, mut just unohdin mitä mä.

Siirryin al-aihiosorvin äärestä al-sahan puikkoihin. Kaksivuorotyö vaihtui 3-vuorotyöhön, untti kesti kaikkiaan 5 kk, koska ei ollut kanttia tehdä Mato Valtosia. Inttikavereista osa kadehti kun olin ollut kenttäsairaalassa kuukauden 40 asteen kuumeessa tai sitten kadehtivat kun sain yli pääsiäisen loman ja muut oli kolmen päivän lomilla. Kun sitte yksi näistä "inttikavereista" varasti laukustani maskotin, totesin "Eiköhän tämä ollut tässä" ja tilkan "niksulan" kautta ulos.

Työpaikan saanti taisi olla nykyaikaa helpompi

Joo, en kaipaa mitään

Ujo, arka, naivi, kokematon, aina kipeänä, melko yksinäinen. En kaipaa mitään siitä ajasta. Paremmin saattoi olla ettei ollut vanhenemisen tuomia muutoksia vielä missään. Huonommin oli oikeastaan ihan kaikki. :)

Olin 20-25 pelkkä nahjus. Nykyään olen vähintään KTM.

Komea ja menestyvä.

Uljas addonis

Kaipaan siitä sitä, että ehdin kuunnella musiikkia, lukea, harrastaa, käydä baareissa, elokuvissa, tavata kavereita. Nykyään ehdin vain töistä kotiin ja olla perheen kanssa. Huonommin oli se, ettei ollut rakastavaa ihmistä rinnalla eikä lapsia. Eli kokonaisuutena nyt on kuitenkin paremmin.

Olin parikymppisenä nuori ja kaunis. En kaipaa sitä ujoutta ja epävarmuutta minkä naamioin ylimielisyydellä. Mitä kaipaan? Hmmm... Ehkä sitä, että silloin kaikki uusi oli uutta, mutta nykyisin kaikki uusi unohdettu vanha. Mikä oli huonommin? Ehkä juuri se ujous ja epävarmuus. Ja liika hyväuskoisuus. Uskoin silloin ihmisten olevan parempia mitä he todellisuudessa ovat.

Samanlainen kuin tänäänkin, vähän vanhempi vain.

Jätin jo 14vuoitaana elieman väliin yli kolkumppisexy omillani eleleväksi
suomemkielisisiä pissixiä enn ehtinyt paljoakaan paneskelelmaan

Ja se oli hyväksi se--------pissixet oavat säälittäviä uusavuttomia räprtätipiikalikkoja vbain

ei ollut vielä viina syönyt kaikkia aivosoluja.

.

"Olen yhä saavuttamassa ikää kakskytä"

har!111

.

Sinisilmäinen, naiivi persoona. Itsekeskeinen, joskin tavattoman empaattinen, miellyttävä ja viehättävä. Helposti johdateltavissa ja ylimitoitetut kuvitelmat omista mahdollisuuksista.

En kaipaa sitä henkilöä. Osa siitä vilpittömästä suhtautumisesta erilaisuuteen ja pelottomuudesta olisi voinut säilyä.

http://aijaa.com/5WlqTg


Olin Komea meripoika

Kylmää sunt oikke hyvin tunnen
exxä ollemkashuamannu, et mää olin nimpal kauhjast pihkas sunsseen

Olin naiivi ja pelokas, toisaalta kusipää.

melkein kaikki aika meni urheiluun silloin