loukkaantunut miehelleni

Ihan kyyneleet nousee silmiin kun ajattelen aiemmin tapahtunutta. Mieheni oli keittiönpöydän ääressä lukemassa päivänlehteä ja huudatti musiikkia puhelimestaan. Pyysin nätisti voisiko hän väistyä keittiöstä jotta pääsisin laittamaan ruokaa ja saisin tarvitsemani tilan. Tästä hän niin kiukustui ja lähti ulko-ovesta ulos ja ennen kuin paiskasi oven kiinni huusi vielä "kumpa kuolisit pois niin pääsis sustaki eroon". Itse olen sitä mieltä ettei toisen kuolemaa toivota vaikka olisi kuinka vihainen :'(
14500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ikävästi sanottu. Tosin moni tuntuu sanovan jotain mahdollisimman loukkaavaa, kun ovat vihaisia. Puhumattakaan, että moni lyö suutuspäissään. Niin miehet kuin naisetkin.

Äänestä

En syyllistä, jos otat eron.

Äänestä

Olisin vastannut, että pääsee minusta muutenkin eroon, kun toivottavasti et tule takaisin kotiin.

Äänestä
  • Aika julmasti sanottu. Ei kyl vihapäissään tollasta toivota, vaikka kuinka vihanen olsi.
    Jos toinen pyytää väistyyn ruuvan valmistuksen takia ja mies ottaa pultit siitä.
    Ei taida miehellä kaikki olla kotona.
    Käske lähtee vittuun ja ei tarvi väkisin olla.

    Äänestä

  • hyvänen aika sentään kirjoitti:

    Aika julmasti sanottu. Ei kyl vihapäissään tollasta toivota, vaikka kuinka vihanen olsi.
    Jos toinen pyytää väistyyn ruuvan valmistuksen takia ja mies ottaa pultit siitä.
    Ei taida miehellä kaikki olla kotona.
    Käske lähtee vittuun ja ei tarvi väkisin olla.

    Jos ei kotona ole ollut tarjolla niin kannattaa lähteäkin vittuun.

    Äänestä

Vaikka olisi kuinka suuttunut niin noin ei sanota.

Sano miehelle kun hän palaa takaisin että kyllä minusta eroon pääsee, koska kuolla en halua edes sinun toiveesi takia.

Ja kuka nyt suuttuu jos pyytää päästä ruokaa laittamaan

Tulosta avioero hakemus netistä, jos olette naimisissa jos ette niin tulosta tyhjä asuntohakemus ja jätä se näkyviin

Äänestä

Heippa

Ei ihme, että itkettää. Olet loukkaantunut ja syystäkin. Ei näin sanota. Mutta kertoiko miehesi vihapäissään päästämä lausahdus jotain olennaista hänestä ja parisuhteestanne? Miten teillä menee? Oletko milloinkaan onnellinen suhteessasi?

Olet saanut vinkkejä lähteä ja jättää. Miltä ne tuntuvat? Haluatko kuitenkin jatkaa suhdettasi? Jos tämä pieni ja loukkaava episodi paljasti sinulle jotain olennaista parisuhteestanne, olisiko hyvä pohtia suhteen tilaa jonkun ulkopuolisen kanssa? Toivon sinulle rohkeutta tehdä sellaisia päätöksiä, jotka tuovat sinulle ja läheisillesi iloa ja valoa elämään.

Myötätuntoa,
Moikkaa Päivi-pappi Hämeestä

Äänestä
  • Onko tää joku kirkon botti joka tuplavastaa tänne? "Asiantuntijan" vastaus, lol anna mun kaikki kestää XD

    Äänestä

  • kuvotus kirjoitti:

    Onko tää joku kirkon botti joka tuplavastaa tänne? "Asiantuntijan" vastaus, lol anna mun kaikki kestää XD

    Kirkko on jokseenkin ainoa taho tällä palstalla, joka osaa suhtautua asioihin objektiivisesti. Meillä muilla pahin haitta on omakohtaisten kokemusten aiheuttama katkeruus, joka heijastuu kommentteihimme.

    Kiitos Päivi-papille - keep up the good work!

    Äänestä

Ei mikään ihme,kuka tahansa tollasesta loukkaantuisi.Lapsellista käytöstä mieheltäsi.Tottahan se on että vihaisena sanotaan usein asioita mitä ei tarkoita mutta kyllä se raja jossain pitäisi mennä.Onko miehesi pyytänyt jo anteeksi?Vähintään sen voisi nyt tehdä jos ei ole jo pyytänyt..Meneekö teillä huonosti?Jos niin kannattaa miettiä onko suhde jatkamisen arvoinen.Keskustele miehesi kanssa asia halki,mainitse hänen loukkaavansa sinua sanomisellaan.

Äänestä

Pahaltahan tuo lausahdus kuulostaa, vaikka taustat eivät olekaan tiedossa. Onko teillä minkälainen parisuhde muuten? Arvostatteko ja rakastetteko toisianne? Toimiiko keskustelu ja kommunikointi? Oliko tuo yksittäinen hetki jonkinlainen juttu, joka ikään kuin "katkaisi kamelin selän", vai tuliko tilanne ns. puskista?

(Kirkon kommentit ovat mielestäni oikein asiallisia ja rohkaisevia, vaikka itse en kirkkoon kuulukaan. En ymmärrä, miksi niistä pahastutaan.)

Äänestä
  • Noin ei sanota kellekään vaikka olisi suhde kuinka päin helvettiä ja solmussa. Mies kuulostaa 4-vuotiaalle uhmikselle joka kiukuttelee vanhemmille, että mä muutan mummolaan jos en saa tahtoani läpi. Täytyy olla täysin tunnevammainen ja sisältä kuollut, että noin voi sanoa yhdellekään ihmiselle. Eroa hirviöstä ap itsesi tähden.

    Äänestä

  • 17+17 kirjoitti:

    Noin ei sanota kellekään vaikka olisi suhde kuinka päin helvettiä ja solmussa. Mies kuulostaa 4-vuotiaalle uhmikselle joka kiukuttelee vanhemmille, että mä muutan mummolaan jos en saa tahtoani läpi. Täytyy olla täysin tunnevammainen ja sisältä kuollut, että noin voi sanoa yhdellekään ihmiselle. Eroa hirviöstä ap itsesi tähden.

    KOMP! Eroat heti tuon jälkeen ei ole enää MITÄÄN!!!! Haluaa sinusta jollain tasolla eroon, miksi olet siinä, JUOKSE tai myrkytä se!

    Äänestä

  • noin ei sanota kirjoitti:

    KOMP! Eroat heti tuon jälkeen ei ole enää MITÄÄN!!!! Haluaa sinusta jollain tasolla eroon, miksi olet siinä, JUOKSE tai myrkytä se!

    Miehillä tuntuu olevan oikeus sanoa ja tehdä mitä vaan toisista välittämättä.
    Mutta kun meneekin toisin päin saa kuulla kyllä kuinka onkaan toista loukannut, jos aiheesta sanoo.
    Oma mies on kans sellanen, että aina sanomassa kaikkee, mut ei kestä jos saa takasin. Tänäänkin kuulin kuinka huonosti käyttäydyn , vaikka koko kesän hän on mua syytelly syystä ja toisesta, vaikka itsekään niin osaa käyttäytyä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


loukkaantunut kirjoitti:

Ihan kyyneleet nousee silmiin kun ajattelen aiemmin tapahtunutta. Mieheni oli keittiönpöydän ääressä lukemassa päivänlehteä ja huudatti musiikkia puhelimestaan. Pyysin nätisti voisiko hän väistyä keittiöstä jotta pääsisin laittamaan ruokaa ja saisin tarvitsemani tilan. Tästä hän niin kiukustui ja lähti ulko-ovesta ulos ja ennen kuin paiskasi oven kiinni huusi vielä "kumpa kuolisit pois niin pääsis sustaki eroon". Itse olen sitä mieltä ettei toisen kuolemaa toivota vaikka olisi kuinka vihainen :'(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu