ja Eevan todella eläneiksi alkuihmisiksi ja Paratiisin maanpäälliseksi paikaksi.
Nykyinen geenitutkimus on osittanut että me olemme kaikki hyvin pienen populan jäsenten jälkeläisiä ja meissä monessa on myös Neandertalinihmistä.
Eikö olekin hieno uutinen: olemme kaikki toistemme veljiä ja sisaria huolimatta siitä minne olemme syntyneet. Rasismilta putoaa pohja pois ;)
Uskonto ei ole eikä ole tarkoitettu kaiken kattavaksi tiedoksi, eikä Raamattua elämän Wikipediaksi. Annetaan sille se arvo joka sille kuuluu ja lyödään me vain veljenkättä!!
Nykyinen geenitutkimus on osittanut että me olemme kaikki hyvin pienen populan jäsenten jälkeläisiä ja meissä monessa on myös Neandertalinihmistä.
Eikö olekin hieno uutinen: olemme kaikki toistemme veljiä ja sisaria huolimatta siitä minne olemme syntyneet. Rasismilta putoaa pohja pois ;)
Uskonto ei ole eikä ole tarkoitettu kaiken kattavaksi tiedoksi, eikä Raamattua elämän Wikipediaksi. Annetaan sille se arvo joka sille kuuluu ja lyödään me vain veljenkättä!!
Vastaukset 22
Vanhimmat
Et tiedä, miksi uskonto ja Raamattu on alun perin tarkoitettu.
Nyt kun Raamatun kertomukselta luomisesta on pudonnut pohja pois, uskovaiset yrittävät epätoivoisena selittää, ettei Raamattua tarkoitettukaan elämän Wikipediaksi.
Voi olla tarkoitettukin kirjaimelliseksi totuudeksi, kirjoittajat eivät vain tunteneet elämän tosiasioita riittävän hyvin, vaikka luulivat tuntevansa.
Meissä on toisaan neandertalilaisten kanssa samoja geenejä, mutta niin on myös simpanssien kanssa ja paljon onkin.
Olemme siis myös simpanssien kanssa veljiä ja sisaria.
tosiasioista
11.9.2014 09:24
Kyllähän Raamatussa on paljon hyvää, että ei kannata heittää lasta pois pesuveden mukana. Mikä on uskonnon ja Raamatun tarkoitus niin nehän seuraa toistaan, riippuu sanojasta. Yleisesti uskontoja on joka kulttuurissa joten jotain tärkeää niissä pitää olla. Seisoessani ruumiiden polttopaikalla Intiassa, Varanasissa, ajattelin että yhteen asiaan uskonto on ratkaisu: miten erota kuolleesta vainajasta. Viimeistä palvelua voi tehdä noinkin. Olisiko uskontoja syntynyt ollenkaan jos kuolleet vain haihtuisivat kuin vesi ja jos emme osaisi surra heitä ja pelätä kuolemaa...
Sinä ateistina "mieti tätä (se aito)" tietysti kiistät Jumalan oikeuden ja kyvyn määritellä sen mikä on ihminen: ja nimetä hänet Aadamiksi, - vai mitä ?
Sinusta muut määritelmät ovat parempia, koska ne sulkevat pois Jumalan olemassaolon, aitodarvinilaisen hullutuksen perustalta.
Akim Apinamies
11.9.2014 09:42
Sinä näyt uskovan että osaat tietää minua paremmin kuka olen ja mitä uskon. No, jos tuo taito on jumalasi sinulle antama lahja, niin onnea vain!
Darvinismi oli ja on nimeomaan mitä keskeisintä "rasismin" perustaa, ja toki sanoistasi voi sentään jotain päätellä, vaikka sinua ei tuntisikaan, - vai oletko ameeba ?
Kirjaimellisesti otettu Aatami, Eeva ja paratiisi antavat varsin johdonmukaisen selityksen sille, miksi Jeesus uhrautui ihmisten puolesta ja voitti kuoleman heräämällä kuolleista. Kuolemahan oli ihmiselle annettu rangaistus hänen lankeemuksestaan, josta perisyntikin aiheutui. Ilman syntiinlankeemusta Aatami ja Eeva olisivat eläneet ikuisesti paratiisissaan. Jeesus antoi ihmiselle mahdollisuuden elää taas ikuisesti "paratiisissa" eli taivaassa kärsimällä kuolemantuomio ihmisten puolesta.
Koska nykyään hyvin tiedetään, että tuo on pelkkää tarua, useimmat uskovaiset ovat lakanneet uskomasta kirjaimellisesti siihen. Mutta he eivät kuitenkaan ole raskineet luopua uskosta Jeesuksen sovitustyöhön ja omaan taivaaseen pääsyynsä. Tuloksena on epäjohdonmukainen sekasotku, joka tosin ei häiritse niin uskovia, koska päättömän sekainen ajattelu on heille ominaista.
Ihmisten kulttuurissa on monenlaista taiteeseen rinnastuvaa perinneuskomista milloin mihinkin. Minusta se on ihan kivaa. Kuka jaksaisi vain pelkkää tosiasiaa. Eihän lastakaan pakoteta puhumaan vain asiaa ja kielletä sadut ja kertomukset. Eläköön kaunis turhuus.
Ei Raamatun hengellinen sanoma, kykene tekemään infantiilista elämänasenteesta kuitenkaan hyvettä, vaan kehoittaa uskovia olemaan pahan tekemiseen lapsia, mutta ymmärrykseltään täysi ikäisiä.
Mieti sitä (kovasti)
11.9.2014 12:00
Samasta asiasta voidaan tietysti nähdä monia eri asioita, katsojasta ja katsomiskulmasta riippuen.
Tämä koskee uskontoja, politiikkaa, rotukäsityksiä...mitä vain.
Siksi on tärkeää nähdä mihin meitä ohjastaan ja kenen toimesta. Ei edes sensuuri ole tarkoitushaluisuusvapaata.
Heippa
Luomiskertomus ei ole tarua. Ajattelen, että sitä ei myöskään ole syytä ottaa kirjaimellisesti. Sen tähtäyspiste on osoittaa, että Jumala on luonut maailman, kokonaisuudessaan. Kaikessa elämässä näkyy siis luojan kädenjälki, Jumala on elämän ylläpitäjä, hän luo maailmaa yhä uudelleen, hän antoi ihmiselle tehtävän viljellä ja varjella luotua maailmaa.
Luomiskertomuksen jatko kertoo, kuinka ihminen kääntyy pois luojastaan.
Jos luomiskertomusta haluaa luokitella jonkun kirjallisuuslajin mukaan, niin mielestäni se on myyttinen kertomus. Sen totuus on erilainen kuin historiallisen kertomuksen totuus. Myyttinen kertomus kertoo syvän totuuden ihmisestä ja elämästä. Sen sijaan, että pohtisimme, missä ja milloin Adam ja Eeva elivät, meidän on syytä nähdä Adam ja Eeva itsessämme. Syntiinlankeemuskertomus kertoo siis jokaisen ihmisen kääntymisestä Jumalaa vastaan ja halusta piilotella Jumalan edessä. Jos tämä on jonkun mielestä "päättömän sekaista ajatelua", niin ei voi mitään. :)
Mun mielestäni tämä oli hyvä oivallus, että me olemme kaikki toistemme veljiä ja sisaria.
Moikkaa Päivi-pappi Hämeestä
Moikka, Päivi-pappi Hämeestä!
Tupsahdit vastaamaan ja kertomaan totuuden.
Sinun tuomasi näkemys on ihan totta omasta uskostasi käsin. Toisinkin tekstiä voi katsoa. Hyvät myytit ovat aina monitasoisia ja siksi kestäviä. Niistä saa vuosituhansien aikana monta hyvää oivallusta.
Muutoin olen sitä mieltä, että me olemme veljiä ja sisaria, vaikka välillä sisarkateus iskee ja jotkut halutaan pois perheestä, mustana lampaana :)
Siksikö dinosaurukset kuolivat sukupuutoon kun ihmisiä ei vielä ollut varjelemassa niitä? Miten maailmassa ylipäätään tultiin toimeen miljardeja vuosia ennen ihmisen ilmaantumista?
Entä millä tavoin näet Ebola-viruksessa Jumalan kädenjäljen?
Luomiskertomus on sivumennen sanoen typistelty ja muunneltu versio sumerilaisten vanhemmasta myytistä. Sillä tavoinko luulet totuuksia löytyvän?
Ihmiset ovat "Aadamin kuvuuteen": 1 Moos.5:1,2; luotuina tietysti "veljiä ja sisaria" keskenään, mutta tämä ei ole koko totuus josta Raamattu puhuu, sillä jo ensimäinen heidän lapsensa oli syntyisin "hengellisesti" - pahasta, ja tappoi siksi veljensä, joten tämä Päivin suorittama "sosialistinen yksinkertaistaminen, että kaikki ihmiset olisivat veljiä keskenään" ei vastaa Raamatun antamaan koko kuvaa asiasta. Lisäksi on huomiotava se keskeinen seikka, jota Jeesus painotti ensimmäisenä opetuksenaan ennen varsinaisen julkisen toimintansa aloittamista, puheissaan Nikodemukselle: "Teidän täytyy syntyä uudesti ylhäältä - Hengestä" Joh.3-luku. Eli summa summarum: Jeesus tuli maan päälle "eläväksi tekevänä Henkenä" --> Viimeisenä Aadamina ja Toisena ihmisenä taivaasta tekmään kaikki eläviksi tuntemisensa kautta - sillä kaikki elämänrkkaus pysyvänä on löydettävissä vain Henesssä, ja Hänen tuntemisensa kautta. Hän on iankaikkinen elämämme: Kol.3:1-4. Maailmassa on siis myös uudestisyntyneitä ihmisiä "Jumalan seurakuntaan kuuluvina" maailman keskellä, julistamassa sitä elämänlupausta joka on meille annettu Kristuksessa Jeesuksessa: 1 Joh.5:9-13; itsensä Isän Jumalan sanan mukaisesti. Eli siis: "syntyperänsä perusteella" tässä maailmanajassa jossa elämme onkin varsin erilaisen syntyperän - alkuperän omaavia ihmisiä: Joh.15:18-21; 17:16 - ja tästä johtuu myös "vihollisuus Hengestä syntyneiden, ja vain lihasta ja verestä syntyneiden välillä, sillä toisten alkuperä on maasta, ja he ovat maallisia, kun taas toiset ovat syntyneet Jumalasta ja uudestisyntyneet "ylhäältä" - ja ajettelevat sekä toimivat sen mukaisesti.
Summa Summarum
11.9.2014 12:55
Aivan uutta minulle:
ole koko totuus josta Raamattu puhuu, sillä jo ensimäinen heidän lapsensa oli syntyisin "hengellisesti" - pahasta, ja tappoi siksi veljensä, joten tämä Päivin suorittama "sosialistinen yksinkertaistaminen, että kaikki ihmiset olisivat veljiä keskenään" ei vastaa Raamatun antamaan koko kuvaa asiasta
(tekstiSumma Summarum)
-------
Eli siis: "syntyperänsä perusteella" tässä maailmanajassa jossa elämme onkin varsin erilaisen syntyperän - alkuperän omaavia ihmisiä: Joh.15:18-21; 17:16 - ja tästä johtuu myös "vihollisuus Hengestä syntyneiden, ja vain lihasta ja verestä syntyneiden välillä, sillä toisten alkuperä on maasta, ja he ovat maallisia, kun taas toiset ovat syntyneet Jumalasta ja uudestisyntyneet "ylhäältä" - ja ajettelevat sekä toimivat sen mukaisesti
(tekstiSumma Summarum)
Noniin.
Rasismilta on pudonnut pohja pois, mutta tilalle on tullut jako kahteen: sopivat pelastuneet ja ne toiset, aivan arkisesti ihmisiä vain
Sitten on ne kolmannet jotka ovat ottaneet niiden toisten paikan ..
Lakit väärin sillä edellä esitetyn perustalla maailmassa on: "luonnollisia ihmisiä" jotka ovat syntyneet Aadamista ja Eevasta heidän kuvuuteensa, ja sen lisäksi pahasta, tai oikeammin hengellisesti paholaisesta syntyneitä, eli: "Maailma on siis pelto, jonne myös vihamies kylvi siemensä", kuten Jeesus opetti asasta; eli kaikki murhaajat, ja erityisesti joukkomurhaajat ovat paholaisesta, joka on murhaaja alusta asti, siis Kainin kaltaisiin murhaajiin ruumiillistuneena, ja sen lisäksi on maailman keskellä toki vielä Jumalankin lapsia, - vaikka he eivät olekaan syntyisin maailmasta, vaan Jumalasta. Tämä selittää vihollisuudet näiden eri alkuperää olevien "lasten välillä".
Summa Summarum
11.9.2014 13:36
AHA. Se siis menne näin:
1) "luonnollisia ihmisiä" jotka ovat syntyneet Aadamista ja Eevasta heidän kuvuuteensa
2)pahasta, tai oikeammin hengellisesti paholaisesta syntyneitä
eli kaikki murhaajat, ja erityisesti joukkomurhaajat ovat paholaisesta, joka on murhaaja alusta asti, siis Kainin kaltaisiin murhaajiin ruumiillistuneena,
3) ja sen lisäksi on maailman keskellä toki vielä Jumalankin lapsia, - vaikka he eivät olekaan syntyisin maailmasta, vaan Jumalasta.
Tämä selittää vihollisuudet näiden eri alkuperää olevien "lasten välillä".
4)
Sitten on niitä, jotka eivät ole syntyneet Aatamista ja Eevasta vaan ovat hyvin pienen populan jäsenten jälkeläisiä ja ja monessa tätä alkuperää olevissa on myös Neandertalinihmistä.
Raamattu määrittelee ihmisen toisin kuin ns. tiede, ja Raamatun käsiteenä Aadam on Jumalan kuva: 1 Moos.5:1,2. - Jumalan nimeämänä ja määrittelemänä. Ihmiset eivät siis ole mitään puoliapinoita, tai merestä maalle kävelleitä suuria lohia, vaikka jotkut heistä esiintyvätkin kalanpäähattuisina korottaakseen siten omaa arvoaan.
Kalanpäähattuisten virkoihinsa vihkimiä kutsutaan sivustolla heidän kirjoittaessaan, erotukseksi muista - kuten Päivin kirjoituksessa:
"ASIANTUNTIJAN VASTAUS" ; vaikka kirjoituksen sisältö ei asiaa vahvista mitenkään.
Ei ole ollenkaan häpeä ottaa Aatami ja Eeva kirjaimellisesti, tiede saa selville asioita, jotka vahvistaa Raamatussa kerrottua.
Miksi se pieni popula poistaisi Aatamin ja Eevan osuuden ihmiskunnan syntymisessä? Geenitutkimus osoittaa Raamatun puhuvan oikeista historiallisista tapahtumista: ihmiskunta on mennyt ns. pullonkaulan läpi eli vedenpaisumuksesta kahdeksan ihmistä jatkoi ihmissukua. Kanta-äidin ja kanta-isän löytyminen puoltaa Raamatun kertomusta Aatamista ja Eevasta. Ajoitus sadoista tuhansista vuosista onkin sitten tulkintaa, mikä ei välttämättä pidä paikkaansa.
http://www.netikka.net/mpeltonen/eeva.htm
Geenitutkimus on löytänyt kolme päälinjaa levittäytyneenä kaikille mantereille = ihmiskunta polveutuu Nooan kolmesta miniästä, joilla jokaisella oli omat mutaationsa periytyen ennen vedenpaisumusta eläneiltä.
Neandertalin ihminen ei ollut mikään 'apinaihminen,' joksi se ensimmäisten löydösten perusteella väärin määriteltiin. Geenistöltään hän oli nykyihmisen kaltainen (jolla oli mm. puhekykyyn tarkoitettu geeni), omaten samat tai jopa korkeammat henkiset ja fyysiset kyvyt.
http://koti.mbnet.fi/jrambon/ilkka10-2005.html
Venäläiset tutkijat ovat havainneet, että DNA perustuu/reagoi puhuttuun kieleen. Vahva todiste, että maailma luotiin sanalla kuten Raamattu ilmoittaa.
Kannattaa lukea seuraava linkki (vaikka vähän pitkä onkin), mitä tutkijat ovat saneet selville.
”Ihmisen aivot on rakennettu yhteydenpitoon Jumalan kanssa”.
http://israelupdate.achlak.net/kirjoja/dna-tutkimuksia/
Raamattu annettiin meille, jotta oppisimme lyömään veljenkättä. Ilman sitä ihmiskunta eläisi varmaan aika onnettomasti. Kristinusko on tuonut lukutaidon kaikkialle, minne on levinnyt. Kristinusko mahdollisti modernin tieteen synnyn. Kun Jumala on koskettanut ihmisiä, on se tuonut paljon hyviä kerrannaisvaikutuksia koko yhteiskuntaan.
Kannattaa lukea seuraava linkki (vaikka vähän pitkä onkin), mitä tutkijat ovat saneet selville.
”Ihmisen aivot on rakennettu yhteydenpitoon Jumalan kanssa”.
http://israelupdate.achlak.net/kirjoja/dna-tutkimuksia/
Web of Trust
Jaha, savolainen Eskelinen on esittänyt oman mielipiteensä.
"
Jaha, vai niin. En tiedä savolaisuudesta, mutta miten savolaisuus olisi huonompi lähtökohta lainata tieteellistä tietoa, joka oli täältä:
http://www.quantumbalancing.com/news/russian_dna.htm
Etkö itse nyt toimi aloitustasi vastaan luokittelemalla ihmisen arvoa heimon perusteella?
Ei savolaisuus olekaan. Hymyilyttää vaan nuo suomalaiset.